Jari Tomppo
New Member
Syyskuun 11. päivä
TV1 Pe 10.09.2004 klo 21:30
SYYSKUUN 11. PÄIVÄ
Tuottaja Alain Brigand pyysi 11 ohjaajaa tekemään elokuvaa syyskuun 11. päivän tapahtumista. Lähes ainoa taiteellinen rajoite oli se, että lyhytelokuvan kesto on 11 minuuttia 9 sekuntia. Kokoelma lyhytelokuvia kertoo tragediasta kunkin ohjaajan tuntemusten ja kulttuuritaustan mukaisesti.
Episodimaisesti rakennettu ranskalainen elokuva Syyskuun 11. (11'09"01) nähdään tänään TV1:n perjantain elokuvapaikalla. Se on tunteita ja myötätuntoa herättävä, monitasoinen ja -näkemyksellinen kokoelma lyhytelokuvia. Tyylilajeja on dokumentista draamaan.
Meksikolaisen Alejandro Gonzales Inarritun taiteellinen elokuva elää äänen voimasta. Kuva on miltei mustaa, mutta sitä rikkovat väläykset ruumiista ja äänet, joiden elementteinä ovat mm. rukouslaulu, jäähyväispuhelu ja romahtavat rakenteet.
Englantilaisen Ken Loachin elokuva muistuttaa Chilen tapahtumista 11.9.1973. Tuolloin vallankaappauksessa Allende murhattiin ja vallan vei Pinochet, jonka tukena yhdysvaltalaiset olivat vahvasti.
Intialainen Mira Nair kertoo tosi tarinan New Yorkissa asuvasta pakistanilaisäidistä, jonka poika katosi metromatkalla opinahjoonsa. Tätä epäiltiin terrorismista, mutta myöhemmin kuolleena löytynyt poika nostettiin amerikkalaisten sankariksi.
Iranilaisen Samira Makhmalbafin elokuva kertoo afgaanipakolaisten koululuokasta Iranissa. Opettaja yrittää kertoa lapsille, mitä New Yorkissa tapahtui. Mutta se on aivan erilaisessa ympäristössä kasvaneille lapsille hankalaa.
Israelilainen Amos Gitai näyttää tv-reportteria työssään raportoimassa pommituksista Tel Avivissa. Hän joutuu keskeyttämään lähetyksen New Yorkin uutisten vuoksi. Huumorin pilkahdus tarinoihin löytyy afrikkalaisen Idrissa Ouedraogon elokuvasta. Viisi köyhää poikaa uskoo nähneensä Osama bin Ladenin. He juonivat napatakseen hänet ja saadakseen etsintäpalkkion.
Bosnialaisen Danis Tanovicin elokuva kertoo naisista, jotka surevat kuolleitaan, mutta joille WTC:n uhrit eivät ole läheisiä.
Japanilaisen Shohei Imamuran elokuva kertoo atomipommista selviytyneestä miehestä, joka tosin luulee olevansa käärme.
Ohjaajina ovat myös Sean Penn, jonka tarinassa valo pääsee lesken kotiin vasta WTC:n tornien kaaduttua, ja Claude Lelouch, jonka tarinassa kuuro nainen havahtuu tapahtumiin vasta, kun paikalle saapuu hänen tomun peittämä poikaystävänsä.