KKorkki
Toimitus
Olennaisesti lisää samaa kuin A Plague Tale: Innocencessa, mutta rottien mukana on kulkeutunut ikäviä bugeja.
Pelin rikkovien bugien vuoksi esittelemme vain esimaisteluita muutaman ensimmäisen luvun perusteella. Ensivaikutelma on kuitenkin väkevä.
[[{"fid":"91024","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"1":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"attributes":{"class":"media-element file-default","data-delta":"1"}}]]
Ja taas mennään.
Voihan rutto!
Vuonna 2019 julkaistu A Plague Tale: Innocence oli erinomainen selviytymistaistelu 1300-luvun mustasta surmasta kärsivässä Ranskassa. Ruumiden määrä vastaa oikeaa maailmaa, mutta mukaan on tuotu runsaasti fantasiaa yliluonnollisten tappajarottien muodossa. Ihmissyöjärottia nimittäin riittää.
Amicia ja Hugo ovat sisarukset, jotka ovat matkalla etsimässä parannusta Hugon mystiseen tautiin. Tapahtumat jatkuvat edellisestä osasta, eikä ruton ja rottien kauhuja päästä toiveista huolimatta pakoon. Puoliaivottomien rottien lisäksi vastassa on täysin aivottomia sotilaita, joiden ohi hiippailuun riittää pieni kiven kilahdus jossain huoneen nurkassa.
Erityisesti taistelusysteemiä on laajennettu. Amician lingon lisäksi aseena on myös veitsiä, jolloin suoraviivaisempi etenemistapa onnistuu hieman helpommin. Mukaan on lisätty kevyt kokemuspistejärjestelmä, jossa Amicia kerryttää käyttöönsä uusia taitoja sen perusteella, tapahtuuko eteneminen hiippaillen vai linko viuhuen.
[[{"fid":"91025","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"2":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"attributes":{"class":"media-element file-default","data-delta":"2"}}]]
Rottia. Niin maan pirusti rottia.
Graafista loistoa, mutta millä hinnalla?
Visuaalisesti julkaisu on tyrmäävän upea. En yleensä pidä kirkkauseroja optimoivaa HDR-tekniikka kovin kummoisena lisänä useimpien pelien grafiikkaan, mutta Requiemissa valojen ja varjojen leikki tuo tekniikan parhaat puolet erinomaisesti esiin. Autenttisimman kokemuksen eteläranskalaisesta kaupungista saa asettamalla ääninäyttelyn ranskankieliseksi.
Vaikuttaa siltä, että tarjolla on olennaisesti lisää samaa, mutta muutamilla uusilla kommervenkeillä, graafisella päivityksellä ja yleisellä modernisoinnilla. Pituutta on tullut runsaasti lisää: verrattuna Innocencen noin kymmeneen tuntiin on Requiemissa pituutta tuplaten.
Harmillisesti PC-versio osoittautui erittäin epävakaaksi ennen julkaisua, eikä tarinan läpäisy onnistunut toistaiseksi. Teknisesti julkaisu tuntuu heikosti optimoidulta, ja tuulettimet ulvovat kuin viimeistä päivää. Tämä voi vaikuttaa osaltaan vakauteen. Palaamme siis asiaan julkaisupäivityksen ja täysarvostelun merkeissä!
Lue juttu sivustolla...
Pelin rikkovien bugien vuoksi esittelemme vain esimaisteluita muutaman ensimmäisen luvun perusteella. Ensivaikutelma on kuitenkin väkevä.
[[{"fid":"91024","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"1":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"attributes":{"class":"media-element file-default","data-delta":"1"}}]]
Ja taas mennään.
Voihan rutto!
Vuonna 2019 julkaistu A Plague Tale: Innocence oli erinomainen selviytymistaistelu 1300-luvun mustasta surmasta kärsivässä Ranskassa. Ruumiden määrä vastaa oikeaa maailmaa, mutta mukaan on tuotu runsaasti fantasiaa yliluonnollisten tappajarottien muodossa. Ihmissyöjärottia nimittäin riittää.
Amicia ja Hugo ovat sisarukset, jotka ovat matkalla etsimässä parannusta Hugon mystiseen tautiin. Tapahtumat jatkuvat edellisestä osasta, eikä ruton ja rottien kauhuja päästä toiveista huolimatta pakoon. Puoliaivottomien rottien lisäksi vastassa on täysin aivottomia sotilaita, joiden ohi hiippailuun riittää pieni kiven kilahdus jossain huoneen nurkassa.
Erityisesti taistelusysteemiä on laajennettu. Amician lingon lisäksi aseena on myös veitsiä, jolloin suoraviivaisempi etenemistapa onnistuu hieman helpommin. Mukaan on lisätty kevyt kokemuspistejärjestelmä, jossa Amicia kerryttää käyttöönsä uusia taitoja sen perusteella, tapahtuuko eteneminen hiippaillen vai linko viuhuen.
[[{"fid":"91025","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"2":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"attributes":{"class":"media-element file-default","data-delta":"2"}}]]
Rottia. Niin maan pirusti rottia.
Graafista loistoa, mutta millä hinnalla?
Visuaalisesti julkaisu on tyrmäävän upea. En yleensä pidä kirkkauseroja optimoivaa HDR-tekniikka kovin kummoisena lisänä useimpien pelien grafiikkaan, mutta Requiemissa valojen ja varjojen leikki tuo tekniikan parhaat puolet erinomaisesti esiin. Autenttisimman kokemuksen eteläranskalaisesta kaupungista saa asettamalla ääninäyttelyn ranskankieliseksi.
Vaikuttaa siltä, että tarjolla on olennaisesti lisää samaa, mutta muutamilla uusilla kommervenkeillä, graafisella päivityksellä ja yleisellä modernisoinnilla. Pituutta on tullut runsaasti lisää: verrattuna Innocencen noin kymmeneen tuntiin on Requiemissa pituutta tuplaten.
Harmillisesti PC-versio osoittautui erittäin epävakaaksi ennen julkaisua, eikä tarinan läpäisy onnistunut toistaiseksi. Teknisesti julkaisu tuntuu heikosti optimoidulta, ja tuulettimet ulvovat kuin viimeistä päivää. Tämä voi vaikuttaa osaltaan vakauteen. Palaamme siis asiaan julkaisupäivityksen ja täysarvostelun merkeissä!
Lue juttu sivustolla...