Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Terminator Salvation

Vastaus: Terminator Salvation

Eipä tuo purkautuminen johtanut mihinkään tuottavaan, mutta saattoi Balen epäammattimaiseen valoon. Ite tekisin mieluummin duunia vähän kömpelön valaisijan kanssa kuin hermoraunion näyttelijän.
 
Vastaus: Terminator Salvation

Eipä tuo purkautuminen johtanut mihinkään tuottavaan, mutta saattoi Balen epäammattimaiseen valoon. Ite tekisin mieluummin duunia vähän kömpelön valaisijan kanssa kuin hermoraunion näyttelijän.

Eikä mitään! Maailma tarvitsee diivoja! ;)
Bale on kuitenkin niin metodinäyttelijä, etten edes uskalla kuvitella kuinka syvällä pää persiissä kaveri tepastelee, kun on rooli päällä.
Tuottavaa ei ollut, se on totta, mutta ehkäpä välillä tekee gutaa purkautua. Jokainen töissä kunnon raivarit saanut voi varmastikin allekirjoittaa tämän? Vaikka jälkeen päin nolottaisikin.
 
Vastaus: Terminator Salvation

Ei kuulemma pärjää millään aiemmille osille. PG-13 haittaa aika pahasti ja Christian Bale on vain keräämässä palkkashekkinsä. Eivätkä kriitikotkaan ole kauheammin innostuneet.
 
Vastaus: Terminator Salvation

PG13 ei oikeastaan haitannut kauheasti. Eilen näin kyseisen rainan Tennarissa.

Eniveis, pidin, ihan jees toimintaa. Alkujaan ihmetytti ihmisten käyttämät normaalitorrakat mitä traikuissa nähtiin, mutta leffassa oikeastaan selviääkin tämä tsydeemi.

Sitten tuli se loppu ja teki mieli repiä silmät päästä ja jotenkin saada se loppu poistettua muistoista. Pearl Harborissa on viimeksi ottanut leffan loppu yhtä paljon päähän. Oli oikeastaan aika mielenkiintoista nähdä missä kohta Nolan oli kirjoittanut (ne hyvät kohdat) ja joku muu (tuubaa). Leffan tyylissäkin nuo näkyvät selvästi.

Eli siis vinkkinä: kävelkää salista ulos noin 5 misaa ennen lopputekstejä. Säästää aivoja.
 
Vastaus: Terminator Salvation

PG13 ei oikeastaan haitannut kauheasti. Eilen näin kyseisen rainan Tennarissa.

Eniveis, pidin, ihan jees toimintaa. Alkujaan ihmetytti ihmisten käyttämät normaalitorrakat mitä traikuissa nähtiin, mutta leffassa oikeastaan selviääkin tämä tsydeemi.

Sitten tuli se loppu ja teki mieli repiä silmät päästä ja jotenkin saada se loppu poistettua muistoista. Pearl Harborissa on viimeksi ottanut leffan loppu yhtä paljon päähän. Oli oikeastaan aika mielenkiintoista nähdä missä kohta Nolan oli kirjoittanut (ne hyvät kohdat) ja joku muu (tuubaa). Leffan tyylissäkin nuo näkyvät selvästi.

Eli siis vinkkinä: kävelkää salista ulos noin 5 misaa ennen lopputekstejä. Säästää aivoja.

Pakko tämä on käydä katsomassa, mutta tosi harmi että homma on ryssitty ja siis varsinkin jos/kun loppu on ryssitty :(

Terminator on kuitenkin aina Terminator oli arska mukana tai ei. Toivottavasti elokuva jaksaa kuitenkin viihdyttää toiminnallaan alusta... no melkein loppuun. Ei kai tällaiselta kesätoimntapläjäykseltä oikein muuta voi odottaakaan...
 
Vastaus: Terminator Salvation

Ihan hyvähän tuo oli. Ei mua lopussa häirinnyt mikään, pari muuta kohtaa leffassa kylläkin. Mutta toimivaa viihdettä kaikenkaikkiaan, tulee ostettua bluureinä heti kun kauppoihin ilmestyy. Ilmeisesti sisältää sitten vielä runsaasti pidemmän versionkin.
 
Vastaus: Terminator Salvation

Kävin torstaina katsomassa ja vaikka odotin jotain kauheaa, yllätyinkin jopa hieman positiivisesti. Elokuva oli parempi kuin Terminator 3, vaikka iso Arskaa ei ollutkaan. Muutamia häiritseviä ja heikkoja kohtia elokuvassa oli jonkin verran ja taso tuntui vähän pomppivan hyvän ja huonon väliä, mutta mielestäni kyeseessä on 3/5 tähden elokuva, joka kannattaa kyllä katsoa.
 
Vastaus: Terminator Salvation

No joo leffana oli sellasta perus mättöö. 2/5 tähtee antaisin. Kuitenkin itseäni lämmitti hyvin tehty arska kohtaus :)
 
Vastaus: Terminator Salvation

Minusta koko Terminaattor sarja olisi voinut päättyä T2 ja T3 oli hyvä ainoastaan Arskan takia, mutta eipä tämä T4 paljonkaan vakuuttanut ja minusta tuo elokuva oli huono.

Christian Bale ei vakuuttanut lainkaan John Connorina ja The Dark Knigthissa tuo möreä ääni toimi mutta ei tässä elokuvassa, Mutta olisivat pistäneet Marcus Wrightin näyttelijän esittämään John Connoria ja elokuvasta olisi voinut tulla vähän siedettävämpi, mutta joo tehty on tehty ja elokuva on valmis. Jos tämä olisi ollut todellinen jatko-osa Terminaattorille niin olisivat käyttäneet Terminator (1/2) tunnusmusiikkia ja olivatphan äänitehosteen/ toimintakohtaukset ainakin hienoja.

Nykyajan Hollywood ei enään keksi mitään uutta ja sen takia pitää raiskata vanhoja leffoja tekemällä niistä remakeja tai paskoja jatko-osia, ei näin.

Arvosana 2/5
 
Vastaus: Terminator Salvation

Ei toiminut ihan niin hyvin kuin olisin toivonut. Perusmättöä, ei sen kummempaa. Christian Bale täysin väärä valinta Connoriksi. Hän on hyvä näyttelijä ei vain mielestäni sopinut tähän yhtään varsinkin kun kokoajan vertasin vanhoihin Connoreihin; Nick Stahliin ja aina niin loistavaan Edward Furlongiin, joka on ehdottomasti paras John Connor.

Jos elokuva olisi ollut vain toimintaelokuva kyborgeilla ja heikoilla tulevaisuuden näkymillä, niin elokuva olisi ollut paljon parempi. Nyt kun jo nimestä käy selväksi että kyseessä on Terminator -sarjan elokuva, niin odotukset tottakai nousevat ja samalla mahdollisuus floppiin on moninkertainen.

Oli elokuvalla myös hetkensä. Iso käsi Arska kohtaukselle ja sen hienolle tekniselle toteutukselle. Arnold is back! Muutenkin näki kyllä että tuotantoarvot olivat katossa, niin nättiä toiminta oli kokonaisuudessaan. Myös muutamia hyviä liittymäkohtia vanhoihin Terminatoireihin löytyi ja siitä plussaa.

Terminator elokuvana 2,5/5
Yhtenä toimintarainana muiden joukossa 3,5/5
 
Vastaus: Terminator Salvation

Loistava elokuva. Sopivasti "videopelimäisesti" ryhmitetty, superit visuaalit ja äänet... Balehän veti hyvin kyllä, olis vain vielä voinu olla mukana perus taisteluita, mutta mutta nuinkin pärjäs. Vielä kun tuli lol lopussa hauska cameo, lollasin vahingossa teatterissa ääneen isolla äänellä. Huippua todellakin, sanovat mitä muut sanovat.
 
Vastaus: Terminator Salvation

Ihan ok ja etenkin viihdyttävä leffa, joskin pieni "toiminta-ähky" tuossa elokuvan aikana tuli. Ainakin henkilöhahmoihin yms "syventyminen" jäi hiukan puolitiehen, sillä eipä siihen pahemmin ollut aikaa (kun seuraava action-kohtaus jo hengitti niskaan). Mutta ohjaaja onkin puhunut "sotaleffasta", joten siinä mielessä. Pari todella ok kohtausta, mutta en halua paljastaa mitään.

Parempi kuin pt.3, joka oli aika pitkälti puhdasta Hollywood-sequel-kuraa pahimmillaan. Ja Arnoldin puolesta (T3) melkein hävetti (take-the-money-and-run). Mutta on tällä uudella vielä pitkä matka ekan leffan "legendaarisuuteen".

Mutta saas nähdä miten sarjan jatkossa käy, kun kuitenkin teki Jenkeissä "vain" 100m$ (siis jos tuo mm. IMDB:n "maksoi 200m$" pitää paikkaansa, siis). Yllättävää sinänsä, koska jotenkin luulin että porukka olisi valmis uuteen T-leffaan ihan samaan tyyliin kuin Batmaniin ja Star Trekiin. Ainakin seuraavan leffan budjettia varmaan vähän suitsitaan alaspäin. Jos sellainen edes heti tulee.
 
Ylös Bottom