The Irishman

[Jussi U. Pellonpää]

Elokuva

Pahamaineinen palkkamurhaaja Frank Sheeran (Robert De Niro) istuu vanhainkodissa muistellen kalmankatkuista elämäänsä. Toisen Maailmansodan veteraani Sheeran ajautuu nopeasti rikollisiin piireihin ja saa asianajajansa Bill Buffalinon (Ray Romano) kautta kontaktin tämän serkkuun, Pohjois-Pennsylvaniassa vaikuttavaan mafiapomoon Russell Buffalinoon (Joe Pesci). Eikä aikaakaan, kun Sheeran toimii rikollisperheen armottomana torpedona, ja pian hän on mukana myös kuljetusalan ammattiyhdistysympyröissä, joiden pomosta Jimmy Hoffasta (Al Pacino) tulee Frankin ja Peggy-tyttären (Anna Paquin) hyvä ystävä. Kun Hoffan vallanhimo kasvaa ja tämä herättää huomiota aina Valkoista taloa myöten, on ammattiliittojen taustoilla miljardeja dollareita liikuttelevan syndikaatin pakko ottaa tämän toimet uhkana.

Mestariohjaaja Martin Scorsesen The Irishman (valkokankaalla kuitenkin originaalilla nimellään I Heard You Paint Houses) on yksi vuoden odotetuimmista elokuvista. Se voi myös olla Scorsesen uran uljain saavutus ja jopa paras elokuva koko elokuvahistoriassa. Kutsui sitä millä nimellä tahansa, se on äärimmäisen jännittävä ja sydäntä särkevä kuvaus miehistä, jotka nostivat Amerikan sodan jälkeisestä alhosta supervallaksi, mutta raapivat siinä sivusssa oman osuutensa menestyksestä.

Steven Zaillianin kirjoittama eeppinen krimikronikka pohjaa Charles Brandtin 2004 julkaistuun kirjaan, joka kattaa yli puoli vuosisataa Amerikkalaista historiaa yhteiskunnan pimeältä puolelta. The Irishman on ehkä lajinsa viimeinen, todellinen epookki, Magnum Opus, jollaisia ei enää tämän jälkeen tehdä eikä nähdä. The Irishman kertoo, kuten monet Scorsesen elokuvat, miehisestä ystävyydestä ja uskollisuudesta, ja se onkin tavallaan tilinpäätös, kuin kaunis ja palan kurkkuun nostava jäähyväinen ajalle ja paikalle, elämää suuremmille hahmoille, pahoille pojille, joiden aika on päättynyt. Samalla se on loppuluku ja temaattinen jatko Scorsesen omille mestariteoksille Mafiaveljet (1990) ja Casino (1995), jotka niin ikään käsittelivät järjestäytynyttä rikollisuutta Yhdysvalloissa.

Myös tyyli on tuttuakin tutumpaa Scorsesea. Pysäytyskuvat ja tekstiplanssit kertovat pelureiden kohtalon ja kymmenet musiikkiesitykset sitovat tapahtumat aikaansa. Puhetta on herättänyt myös elokuvassa käytetty, näyttelijöiden digitaalinen nuorentaminen, joka mikroskoopilla tarkasteltuna ei ehkä ole aivan joka hetki täysin autenttisen oloinen, mutta mahtavassa kokonaisuudessa kuitenkin niin pieni muotoseikka, ettei sillä ole loistavan lopputuloksen kanssa mitään tekemistä. Scorsesen ja käsikirjoittaja Zaillianin ohella potentiaalisia Oscar-voittajia ovat myös ohjaajan pitkäaikainen yhteistyö- ja elämänkumppani, leikkaaja Thelma Schoonmaker, huipputyötä myös tekevä kuvaaja Rodrigo Prieto sekä tietenkin tuottajat, joiden hyllyä voi hyvinkin ensi vuonna komistaa parhaan elokuvan palkinto.

Miehitys The Irishmanissa on myös luku sinänsä. Kertoja Frank Sheeranina Robert De Niro tekee syvältä riipaisevaa työtä, pitkään eläkepäiviä viettänyt Joe Pesci palaa valkokankaalle tutun tehokkaasti ja Harvey Keitel, vaikka vähemmän tilaa saakin, on yhtä hyvä kuin aina isopomo Angelo Brunona. Jokainen kolmikosta ovat yltäneet yksiin uriensa komeimmistä suorituksista juuri Scorsesen elokuvissa, eivätkä mestarit jätä maestroaan kiittämättä. Vasta nyt ensimmäistä kertaa Scorsesen elokuvassa esiintyvä Al Pacino piiskaa itsensä mahtavaan maniaan Jimmy Hoffana kasvattaen hahmonsa mittoihin, joihin vain parhaat pääsevät. Hyvää työtä tekee myös parhaiten komediasarjastaan Kaikki rakastavat Raymondia (1996-2005) tuttu Ray Romano Buffalinon perheen lakimies Billinä. Sivummalla nähdään niin ikään äärimmäisen pätevää väkeä, kuten Jesse Plemons on Hoffan poikapuoli Chucky O´Brien, Bobby Cannavale nokkava mafianouskas Skinny DiTulio ja Stephen Graham ammattiliittopyrkyri Tony Pro. Naisille ei The Irishmanissa ole hirmusti tehtävää tarjolla, mutta Lucy Gallina nuorena ja vain kuusi, mutta sitäkin tärkeämpää sanaa elokuvassa lausuva Anna Paquin Sheeranin aikuisena tyttärenä Peggyna onnistuvat koskettamaan syvältä.

Yhteistyö

The Irishman ei ole yhtä energinen kuin Mafiaveljet tai yhtä iskevä kuin Casino, mutta se on yhtä kaikki vallan loistava elokuva. Täydellinen elämys, mestariteos vailla vertaa. Ja jos 3,5 tuntia elokuvateatterissa ei sovi kalenteriin, älkää surko, sillä The Irishman lähtee suoratoistopalvelu Netflixissä ensi keskiviikkona, eli 27.11.2019.

Lue sivustolla...