Tom Clancy's Rainbow Six Extraction

Eliminaattori

Kielinatsimoderaattori
Ylläpitäjä
Moderate-taso alkaa olla suht kevyttä peruskauraa, vaikka siinäkin tulee välillä ongelmia. Cautious on nykyään yleisempi, severeä ei olla vielä kokeiltu tiimin voimin.

Eilen oli pari oikein hyvää sniikkailupainotteista tehtävää, jossa kärsivällisyys oli avainsana. Hieman jäi kuitenkin hampaankoloon, kun kaksi osiota oli hyvällä maltilla saatu tyylikkäästi pakettiin ja kolmannessa menin sitten riehumaan liian omapäisesti. Kolmannessa osiossa piti pelastaa panttivanki, joka oli monstereiden ympäröimänä. Nakkasin savut siihen kasaan ja rynnin päälle kuin yleinen syyttäjä, tarkoitus napata hossu siitä kantoon ja sitten pakoon muiden suojaamana. Ei mennyt suunnitelmien mukaan, vaan syntyi yleinen kaaos, jossa lopulta sain harteilleni pelastettavan kohteen. Vaan yritäpä siinä sitten vetäytyä, kun porukkaa tulee ihan liikaa. Lopulta koko tiimi taantui MIAksi ja meni pelastushommiksi.

Seuraavassa kartassa sitten hoidettiin homma mallikkaasti viimeistä piirtoa myöten ja hyvin vähillä vahingoilla. Uusia vihulaisiakin tuli kohdattua, se oli piristävää vaihtelua. Tormentor kaivautuu lattian tai maan sisään ja koettaa sieltä yllättää. Kestääkin luotia aika tavalla.

Tiedustelu tässä on ylitse muiden. Pesät on syytä siivota kaikessa hiljaisuudessa ja äänenvaimennin on hyvä olla ainakin toisessa aseessa. Tuurilla loppujen lopuksi hyvin vähän merkitystä, periaatteessa vain ammuslaatikot ovat lähes pakollisia. EE-skanneri, Pulsen heartbeat sensor ja kaikilla käytössä oleva drooni ovat ne parhaat. Myös IQ:n muun muassa lootit havaitseva läpivalaisin tuli testattua eilen, mainio kapistus sekin.

Vinkki kaikille: olettehan huomanneet, että jos näette kohteen seinän toisella puolella, niin tähdätessä näkyy värinää, jos esimerkiksi pesän voi ampua seinän läpi. Erittäin hyödyllinen ominaisuus, jos ei ole varma luotien menemisestä kohteeseen asti. Tuota on tullut harrastettua enemmänkin, koska bonus on merkittävä seinän läpi poratessa.
 

Sebbe

Member
Jos joku haluaa peliseuraa niin saa lisätä, Madonizer_ on ubin tunnus ja PC:llä pelaan. New York tuli äsken vedettyä 100% läpi, San Fransisco seuraavaksi. Duona ollaan pääsäntöisesti pelattu joten joku kolmas siihen seuraksi ois aika jees.
 

DarkSide

Well-Known Member
Jos joku haluaa peliseuraa niin saa lisätä, Madonizer_ on ubin tunnus ja PC:llä pelaan. New York tuli äsken vedettyä 100% läpi, San Fransisco seuraavaksi. Duona ollaan pääsäntöisesti pelattu joten joku kolmas siihen seuraksi ois aika jees.
Pistän huomenna frendi pyyntöä tulemaan. Mulla on noi molemmat jo vedetty satkuun, mutta kyllähän ukoille xp tarvitaan lisää ja reilusti.
 
Viimeksi muokattu:

DarkSide

Well-Known Member
@Sebbe Frendipyyntö heivattu tulemaan. Ilmankos oli tutun olonen nikki, oot näkäjään xboksin puolella jo frendi listalla näköjään. :D
Käytättekö muuten discordia vai pelin sisäistä voippia?
 

Tuhis

Member
Itsekin aloin tahkoamaan eilen ja on kyllä todettava että randomien kanssa täysin onnenkauppaa. Välillä menee kolme subzonea mallikkaasti, toisessa rundissa ehtii hädin tuskin saada dronea liikkeelle niin kollegat antaa jo palaa vaimentamattomilla aseilla.
 

Sebbe

Member
@Sebbe Frendipyyntö heivattu tulemaan. Ilmankos oli tutun olonen nikki, oot näkäjään xboksin puolella jo frendi listalla näköjään. :D
Käytättekö muuten discordia vai pelin sisäistä voippia?
Joo, huomasin. Discord tai xboxin partya PC:llä. Discord tosin parempi, mun discord nick on Madonizer#4695.
 

Sebbe

Member
Tänään oli kyl kivaa pelata kun kaikki tiimissä osasi kerrankin hommansa. Kukaan ei sooloillut ym, ja aika helposti meni kaikki tehtävät läpi, muutama läheltä piti tilanne tosin silti oli. Suosittelen tätä kaikille jotka tykkää taktisista FPS peleistä.
 

Tuhis

Member
Nyt kun sai grindattua kaikki operaattorit level 10, vähän vaikeaa löytää motivaatiota tahkoamiseen.
 
Ylös Bottom