Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Uusia ominaisuuksia edellisiin osiin verrattuna

XShava

KonsoliFIN Alumni
Tähän mennessä vastaan tulleita muutoksia, lähinnä edellisten osien pelaajille:

- Nyt pystyy määrittelemään pikavalikkoon yhdisteltäviä (combination) tavaroita. Ennen mukaan tehtäviin esim otettiin valmiiksi tehtyjä pommeja ja koska niitä mahtuu rajallinen määrä, otetaan mukaan myös kahta materiaalia, joista saa tehtyä lisää pommeja kun valmiit on ensin käytetty. Uusien pommien tekeminen taistelun tohinassa vaati osien etsimisen tavaravalikosta ja vein oman aikansa. Nyt nuo pystyy määrittelemään pika valikkoon, jolloin muutaman napin painalluksella saa tavarat yhdistettyä.

- Keruu tehtävissä kerätyt tavarat palautetaan leiriin punaiseen arkkuun. Esimerkiksi Kelbin sarvija piti palauttaa 15 kappaletta, niin se joka palautti ensimmäisenä "menetti" kaikki sarvensa. Nyt palautusta on muutettu ja palauttaja pystyy määrittelemään montako tavaraa palauttaa ja peli ei siis ota automaattisesti kaikki pelaajan tavaroita. Näin pelaajien kesken voidaan jakaa, että mahdollisesti palautellaan tasapuolisesti ja jää itselleenkin hivenen tavaroita. Ennen ensimmäiset tosiaan menettivät kaikki ja matti myöhäset saivat pitää keräämänsä tavarat.

- Nyt tehtävissä on päätehtävän lisäksi A ja B alatehtäviä. Näin tehtävissä on 1-3 eri tehtävää, joita voi tehdä. Alatehtävistä saa rahaa ja tavaraa. Kuin myös HR pisteitä. Varsinkin HR takia kannattavaa näitä tehdä ja tuo lisää syvyyttä tehtäviin, kun pitää/kannattaa nämäkin ottaa huomioon. Esimerkiksi yhdessä tehtävässä piti linnun tavainen hirviö matsästää, niin A tehtävässä se piti ansaan vangita tehtävän aikana, että sai A -tehtävästä lisää tavaraa ja rahaa. Mukaan kannatti siis ottaa ansa ennen kuin lähti tehtävään.

- Tehtävissä vaeltelee myös muita isoja hirviöitä ja nyt niiden lahtaamisesta saa myös rahaa ainakin. Tulokset(Rahat) näkyvät Free Hunt -nimikkeellä loppussa.

- Viimeisessä PSP versiossa yksinpelissä sai kissan mukaan tehtäviin. Nyt kissa on jäänyt pois ja mukaan tulee Cha-Cha, Shakalaka heimosta eksynyt pikkuinen. Tälle voi vaihdella naamioita, jotka tuovat erilaisia kykyjä. Cha-Cha myös buustaa pelaajaa tansseillaan. Lisäksi keräilee myös tavaroita ja ne saa kylässä siirrettyä omaan arkkuunsa. Cha-Cha on mukana vain yksinpelissä.
 
Vastaus: Uusia ominaisuuksia edellisiin osiin verrattuna

Farm

Edellisistä osista Farmikin muuttunut ja nyt ei enään itse sieltä mitään keräillä, vaan farmia on hoitamassa maanviljelijä. Lisäksi siellä häärii 1 -3 Felynea. Peli aloitetaan yhdellä ja yksinpeliä pelaamalla saa noita lisää, maximi on siis 3.

Nyt ei enään löydy louhinta, eikä kalastus pisteitä. Sieniviljelmä, hunaja tarha, peltoja ja hyönteisviljelmät ovat enään jäljellä.

Flynet laitetaan maanviljelijälle juttelemalla töihin ja tämä vaatii resource pointseja, joita saa Moga metsässä käymällä (Kerätään tavaroita ja lahdataan hirviöitä. Päällikön pojalla saa nämä vaihdettua pisteiksi). Kaikkea pystyy buustaamaan ja esim peltoihin tehoaa hyvin hirviöiden sonta.
 
Ylös Bottom