J
Jussi U. Pellonpää
Guest
Elokuva
Yksityisetsivä Jussi Vareksen (Leo Sjöman) häät keskeytyvät, kun ongelmamagneetti joutuu lähtemään kesken seremonioiden pelastamaan alamaailmassa viihtyvää ystäväänsä Kyypakkausta (Jasper Pääkkönen). Eikä aikaakaan, kun Jussi huomaa päätyneensä keskelle epäonnistunutta huumekauppaa, outoa itsemurhaa ja kummallista seksikulttia. Lisäpaineita kilpajuoksuun tuo vielä pahisten kaappaamaksi päätynyt tytärpuoli. Lankoja Turun alamaailmassa vetelee mystinen Soppamies.
Jussi Vares. Kirjailija Reijo Mäki myi luomansa hahmon Solar-Filmsille ja siitä alkoi kotimaisessa elokuvassa suht harvinainen sarja. Kaksi ensimmäistä, Vares - yksityisetsivä 2004) ja V2 - Jäätynyt enkeli (2007) olivat Aleksi Mäkelän ohjaamia ja nimiroolissa nähtiin Juha Veijonen. Jatkossa Veijonen vaihtui Antti Reiniin ja vaikka karismaattinen köriläs mainiosti rooliinsa sopikin, muut elokuvalliset seikat eivät niinkään. Vuosina 2011 ja 2012 sai ensi-iltansa yhteensä kuusi Vares -elokuvaa, joista ensimmäinen, Anders Engströmin ohjaama Vares - Pahan suudelma (2011) toimi aivan kelvollisesti, mutta kahden seuraavan kohdalla (Vares - Huhtikuun tytöt ja Vares - Sukkanauhakäärme) ohjaajaksi päästettiin Lauri Törhönen, ja niin taso kuin katsojaluvutkin laskivat dramaattisesti. Engström palasi suitsiin elokuvalla Vares - Kaidan tien kulkijat (2012), mutta ilo menestyksestä jäi vain väliaikaiseksi Törhösen palattua ohjaajanpalille elokuvissa Vares - Uhkapelimerkki ja Vares - Pimeyden tango vuonna 2012). Mokia seurasi parin vuoden tauko, kun vasta vuonna 2015 Hannu Salonen tuli ohjaamaan saagan yhdeksännen esityksen Vares - Sheriffi, joka oli jälleen pieni askel parempaan.
.
Elvyttäjäksi on nyt palkattu ohjaaja Tuukka Temonen, mutta tämä kymmenes esitys, coolisti Vares X, on koko saagan pohjanoteeraus.
Vaikka ruoskinta Solar Filmisllä lienee ollut kova, ei tätä jo kuollutta hevosta enää saadaa laukkaan, ei edes pystyyn, sillä Satu Rasilan ja Aleksi Koukin käsikirjoitus on täysin hajanainen kokoelma järjettömiä kohtauksia, joihin näyttelijät kävelevät sisään, sanovat replansa ja poistuvat kuvasta. Hahmot ovat Varesten tapaan hassusti nimettyjä, mutta muuten tyystin paperinohuita karikatyyreja heittämässä hetuloita. Ja vaikka tekoälystä vitsiä väännetäänkin, heikompikin AI olisi taatusti osannut luoda älykkäämmän tarinan. Yksikertaisen lapsellinen ja amatöörimäinen pelleily pohjaa hatarasti Mäen Vares-tarinaan Kolmijakainen mies (2010). Kärsimystä jatketaan vielä tv:n puolella kuusiosaisella sarjalla joskus tulevaisuudessa.
Leo Sjömän (Lapua 1976, 2023) on valinnut lähestymistavakseen vähäsanaisen jakkejäyhän, monotonisesti artikuloivan toimintafiguurin, jossa ei ole hitustakaan jäljellä rakastetun renttudekkarin katu-uskottavasta karismasta. Jasper Pääkkösen rypistys Kyypakkauksena tulee verisuonta puhkomatta, onhan kyseessä miehelle jo yhdeksäs kerta saman tyypin nahoissa. Sivurooleissa piipahtaa liuta tuttuja naamoja, kuten Sara Soulié, Mikko Kouki, Satu Silvo, Jenni Kokander, Kalle Lamberg, Aku Sipola ja tottakai myös ohjaajan vaimo Olga Temonen. Kukaan heistä ei tuo mukanaan mitään sen sanottavampaa arvoa, vaikka muutamalle jatkoa vielä saman sähellyksen parissa seuraakin.
Yhteenveto
Vares X saa katsojan valkokankaan sijaan tuijottamaan kenkiään silkasta myötänoloudesta.
Lue sivustolla...