Ranskalaisen ZDT Gamesin debyyttipeli kätkee värikkään ja eläväisen taidetyylinsä taakse yllättävän vaikean ja jopa turhauttavan pulmailun ja tasoloikan yhdistelmän. Darwin's Paradoxia rakastaa ja vihaa vuorotellen.
Sininen on on uusi musta
Mustekalat ovat hämmentäviä, kiehtovia otuksia. Ne ovat äärimmäisen viisaita, pystyvät soluttautumaan luontoon vaihtamalla väritystään ja ruiskuttavat mustetta suojautumiskeinona. Lonkeroissa niillä on imukuppeja, joilla ne tarttuvat näppärästi saaliiseen tai pintoihin. Kannattaa katsoa vaikka Netflixin My Octopus Teacher -dokumentti, jos laji kiinnostaa yhtään enempää.
[[{"fid":"98461","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"1":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":699,"width":1280,"class":"media-element file-default","data-delta":"1"}}]]
ZDT Studion tekemä ja Konamin julkaisema Darwin’s Paradox! (huutomerkillä) päästää pelaajan sympaattisen lonkeromestarin ohjaimiin. Darwin ja hänen ystävänsä kaapataan yllättäen ufon toimesta ja kiikutetaan ilkeän UFOOD-korporaation tiloihin. Koska kumpikaan mustekalakavereista ei halua tinapurkkiin ruokaeineeksi tai ihmisille labraeläimeksi, pako on ainoa vaihtoehto. Mutta vaara vaanii joka nurkan takana, sillä rääkyvät lokit, nälkäiset rotat ja aluetta partioivat robotit eivät elävistä mustekaloista innostu. Matka vie yllättäviin kohteisiin tehdaskompleksin ja kaatopaikan jälkeen.
Upeasti animoitu Darwin’s Paradox paljastaa hämmentävästi lähes kaikki korttinsa jo tutoriaalissa, vaikka kykyjä pääsee käyttämään yksi kerrallaan vasta myöhemmin. On mustesuihkua, jolla estetään saalistajien näkyvyyttä, imitoidaan ympäristön väritystä ja kiipeillään imukupeilla jos jonkin sortin rakennelmissa. Pääasiassa seikkailu kuitenkin koostuu sukeltelusta, tasoloikkamaisista osuuksista ja hiiviskelyyn luottavista pulmista. ZDT on onnistunut tekemään teoksen, jota rakastaa ja vihaa samaan aikaan.
Korkeat huiput, syvät syvennykset
Hyvät uutiset ensin. Unreal-pelimoottorin päälle työstetty Darwin’s Paradox näyttää upealta. Varsinkin välianimaatiot muistuttavat animaatioelokuvaa, eikä sivusta päin kuvattu pelikuvakaan jää kauas. Eläväiset taustat (Darwin saa muuten tuhoa aikaan matkansa aikana), sulava animaatiojälki ja veikeä tunnelma tukevat jo valmiiksi onnistunutta taidetyyliä. 1950-luvulle sijoittuva tarina yhdistelee hauskasti huumoria sekä 50-luvun henkeä – unohtamatta viittauksia muihin pelisarjoihin. Konamin ansiosta mukana on myös Solid Snake -skini. Suurimman osan ajasta viihdyin nimikkeen parissa erinomaisesti, mutta jokaisen kulman takana odotti turhauttavia osioita.
[[{"fid":"98462","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"2":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":700,"width":1280,"class":"media-element file-default","data-delta":"2"}}]]
Pelin vaikeustaso heittelee mielettömästi. Tietyissä kohdissa tallennuspisteitä on säästelty, ja pelaaja pistetään pujottelemaan kuolettavien ansojen tai turhauttavien hiiviskelyjen läpi kohti epäselvää tavoitetta. Useamman kerran läpäisin kohdat, mutten ymmärtänyt mitä peli minulta odotti seuraavaksi. Yritys toisensa jälkeen kuolin, kunnes ratkaisu paljastui yleensä puolivahingossa. Tummahkot ympäristöt eivät auta yhtään, kun pimeydessä vaanii vihollisia tai muita vaaroja. Armottomissa pomotaisteluissa ongelmat eskaloituivat.
[[{"fid":"98463","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"3":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":700,"width":1280,"class":"media-element file-default","data-delta":"3"}}]]
Samaan aikaan (imukupeista johtuvat) tahmeat kontrollit aiheuttavat vahinkokuolemia tuon tuosta. Hyppy ei lennäkään yhtä ylös kuin oli tarkoitus. Takaisin tallennuspisteelle. Darwin jumittaa nurkassa. Takaisin tallennuspisteelle. Lisäksi todella monet kohtaukset vaativat tarkkuutta ja äärimmäisen tarkkaa ajoitusta, joihin kontrollit eivät vain kerta kaikkiaan taivu. Harmittavaa sinänsä, koska muuten konsepti toimii, ja Darwin’s Paradox tarjoaa jotain uniikkia ja mielenkiintoista.
Puolikas tähti hukassa
Noin viisituntinen yksinpeliseikkailu jättää kaksiajakoiset tunnelmat. Tyylillisesti se on täysosuma, ja varsinkin hiljainen mutta sympaattinen päähenkilö on onnistunut valinta. Harmittavasti monet välipomotaistelut ja osa tasoloikkakohtauksista kiristävät hermoja armottomalla tallennuspistesuunnittelulla. Usein epäonnistumiset tuntuvat pelin syyltä, eikä niinkään omasta osaamattomuudesta.
Upea ulkoasu pelastaa paljon, ja jatko-osallekin jätetään takaovi apposen auki. Olen ehdottomasti valmis palaamaan Darwin-mustekalan seuraan, kunhan vaikeustasoa hienosäädetään miellyttävämpään suuntaan. Puolikkaiden tähtien puutteessa pyöristetään tällä kertaa alaspäin.
Tykkäsin Darwin’s Paradoxista, mutta annoin sille kolme tähteä. Siinäpä teille paradoksi.
Lue juttu sivustolla...
Sininen on on uusi musta
Mustekalat ovat hämmentäviä, kiehtovia otuksia. Ne ovat äärimmäisen viisaita, pystyvät soluttautumaan luontoon vaihtamalla väritystään ja ruiskuttavat mustetta suojautumiskeinona. Lonkeroissa niillä on imukuppeja, joilla ne tarttuvat näppärästi saaliiseen tai pintoihin. Kannattaa katsoa vaikka Netflixin My Octopus Teacher -dokumentti, jos laji kiinnostaa yhtään enempää.
[[{"fid":"98461","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"1":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":699,"width":1280,"class":"media-element file-default","data-delta":"1"}}]]
ZDT Studion tekemä ja Konamin julkaisema Darwin’s Paradox! (huutomerkillä) päästää pelaajan sympaattisen lonkeromestarin ohjaimiin. Darwin ja hänen ystävänsä kaapataan yllättäen ufon toimesta ja kiikutetaan ilkeän UFOOD-korporaation tiloihin. Koska kumpikaan mustekalakavereista ei halua tinapurkkiin ruokaeineeksi tai ihmisille labraeläimeksi, pako on ainoa vaihtoehto. Mutta vaara vaanii joka nurkan takana, sillä rääkyvät lokit, nälkäiset rotat ja aluetta partioivat robotit eivät elävistä mustekaloista innostu. Matka vie yllättäviin kohteisiin tehdaskompleksin ja kaatopaikan jälkeen.
Upeasti animoitu Darwin’s Paradox paljastaa hämmentävästi lähes kaikki korttinsa jo tutoriaalissa, vaikka kykyjä pääsee käyttämään yksi kerrallaan vasta myöhemmin. On mustesuihkua, jolla estetään saalistajien näkyvyyttä, imitoidaan ympäristön väritystä ja kiipeillään imukupeilla jos jonkin sortin rakennelmissa. Pääasiassa seikkailu kuitenkin koostuu sukeltelusta, tasoloikkamaisista osuuksista ja hiiviskelyyn luottavista pulmista. ZDT on onnistunut tekemään teoksen, jota rakastaa ja vihaa samaan aikaan.
Korkeat huiput, syvät syvennykset
Hyvät uutiset ensin. Unreal-pelimoottorin päälle työstetty Darwin’s Paradox näyttää upealta. Varsinkin välianimaatiot muistuttavat animaatioelokuvaa, eikä sivusta päin kuvattu pelikuvakaan jää kauas. Eläväiset taustat (Darwin saa muuten tuhoa aikaan matkansa aikana), sulava animaatiojälki ja veikeä tunnelma tukevat jo valmiiksi onnistunutta taidetyyliä. 1950-luvulle sijoittuva tarina yhdistelee hauskasti huumoria sekä 50-luvun henkeä – unohtamatta viittauksia muihin pelisarjoihin. Konamin ansiosta mukana on myös Solid Snake -skini. Suurimman osan ajasta viihdyin nimikkeen parissa erinomaisesti, mutta jokaisen kulman takana odotti turhauttavia osioita.
[[{"fid":"98462","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"2":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":700,"width":1280,"class":"media-element file-default","data-delta":"2"}}]]
Pelin vaikeustaso heittelee mielettömästi. Tietyissä kohdissa tallennuspisteitä on säästelty, ja pelaaja pistetään pujottelemaan kuolettavien ansojen tai turhauttavien hiiviskelyjen läpi kohti epäselvää tavoitetta. Useamman kerran läpäisin kohdat, mutten ymmärtänyt mitä peli minulta odotti seuraavaksi. Yritys toisensa jälkeen kuolin, kunnes ratkaisu paljastui yleensä puolivahingossa. Tummahkot ympäristöt eivät auta yhtään, kun pimeydessä vaanii vihollisia tai muita vaaroja. Armottomissa pomotaisteluissa ongelmat eskaloituivat.
[[{"fid":"98463","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"3":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":700,"width":1280,"class":"media-element file-default","data-delta":"3"}}]]
Samaan aikaan (imukupeista johtuvat) tahmeat kontrollit aiheuttavat vahinkokuolemia tuon tuosta. Hyppy ei lennäkään yhtä ylös kuin oli tarkoitus. Takaisin tallennuspisteelle. Darwin jumittaa nurkassa. Takaisin tallennuspisteelle. Lisäksi todella monet kohtaukset vaativat tarkkuutta ja äärimmäisen tarkkaa ajoitusta, joihin kontrollit eivät vain kerta kaikkiaan taivu. Harmittavaa sinänsä, koska muuten konsepti toimii, ja Darwin’s Paradox tarjoaa jotain uniikkia ja mielenkiintoista.
Puolikas tähti hukassa
Noin viisituntinen yksinpeliseikkailu jättää kaksiajakoiset tunnelmat. Tyylillisesti se on täysosuma, ja varsinkin hiljainen mutta sympaattinen päähenkilö on onnistunut valinta. Harmittavasti monet välipomotaistelut ja osa tasoloikkakohtauksista kiristävät hermoja armottomalla tallennuspistesuunnittelulla. Usein epäonnistumiset tuntuvat pelin syyltä, eikä niinkään omasta osaamattomuudesta.
Upea ulkoasu pelastaa paljon, ja jatko-osallekin jätetään takaovi apposen auki. Olen ehdottomasti valmis palaamaan Darwin-mustekalan seuraan, kunhan vaikeustasoa hienosäädetään miellyttävämpään suuntaan. Puolikkaiden tähtien puutteessa pyöristetään tällä kertaa alaspäin.
Tykkäsin Darwin’s Paradoxista, mutta annoin sille kolme tähteä. Siinäpä teille paradoksi.
Lue juttu sivustolla...