Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Wes Andersonin Asteroid City sai ensitrailerinsa – mukana kerrassaan nimekäs näyttelijäkatras

Jaakkimo

Turboahdettu uutishirvi
Ylläpitäjä
Wes Andersonin Asteroid City on saanut ensimmäisen trailerinsa ja voi veljet, millainen näyttelijäkatras mukaan onkaan saatu haalittua.

Wes Anderson tunnetaan sangen omaperäisestä visuaalisesta tyylistä mutta myös hauskoista tarinoistaan, joita tulkitsee usein Hollywoodin a-luokan näyttelijät. Asteroid Cityynkin on saatu mukaan muun muassa Jason Schwartzman, Hong Chau, Tom Hanks, Margot Robbie, Scarlett Johansson, Bryan Cranston, Willem Dafoe, Steve Carell, Adrien Brody, Edward Norton, Maya Hawke, Tilda Swinton, Matt Damon, Rupert Friend, Liev Schreiber sekä tietysti Jeff Goldblum.

Ehdottomasti huomionarvoista muuten on, että tällä kertaa mukana ei kuitenkaan ole syystä tai toisesta Bill Murraytä, joka on tähdittänyt jokaista Andersonin tuotosta aina vuoden 1996 Bottle Rocketista lähtien. Lisätietoja elokuvan IMDB-sivustolta, täältä.

Asteroid Cityn Suomen ensi-iltaa ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta moisen voisi olettaa ajoittuvan kesäkuulle.






Lue juttu sivustolla...
 
Ylös Bottom