Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Wow-elämykset ja "mindblow"-kokemukset peleissä

S

shamaniac

Well-Known Member
Ajattelin että voitaisiin kerätä peleistä sellaisia hetkiä kun ns. "pää räjähtää" tai tulee jonkinlainen muu "wau-elämys".

Eli mindblow- ja wow-elämyksiä peleistä siis.

Annan kuvitteellisen esimerkin: "pelasin peliä I'm Totally Not Dead ja piti hetki hengähtää kun paljastui että pelasinkin koko ajan kuolleella pelihahmolla".

Ja perhana muistakaa laittaa nyt sitten mieluummin liikaa asioita spoilereihin kuin liian vähän ettei hienot hetket mene pilalle niiltä, jotka haluavat ne itse pelissä kokea eivätkä spoilaantua etukäteen.

Hienoja hetkiä tietysti on myös spoilerittomat asiat, kuten vaikkapa tällainen esimerkki: pelasin Open Worldia ja kun pääsin ekalta alueelta isommalle niin oli melkoinen järkytys tajuta kuinka iso pelin maailma oikeasti onkaan.

---

Tämä keskusteluaihe tuli päähän kun pelasin Outer Wildsin lisäriä Echoes of the Eye:ta.

Jo pelkästään emopelissä on niin lukuisia kohtia, joissa tulee ällistyksiä, joten keskityn nyt pelkästään tuohon lisäriin. Palaan varmaan myöhemmin pääpeliin kun saan virkistettyä muistia myös sen parissa. Outer Wildsin siis pelasin alun perin Game Passin kautta ja nyt ihan vasta ostin pleikkarille version, jossa on myös lisäri, jotta pääsin sitäkin pelailemaan.

Mutta mennäänpä asiaan. Näitä on monia.

Ensinnäkin jo pelkän lisäosan tapahtumapaikan paikantaminen on oma hieno juttunsa. Ensin täytyy ratkoa satelliitin kuvista mysteeriä ja hoksata että täytyy päästä satelliitin luo. Sitten viimeistään paljastuu että aurinkokunnassa on näkymätön kohde, kenties planeetta, joka näkyy vain tietyssä kohtaa satelliitin kiertorataa. No, siitä sitten sitä kohti ja paljastuu että siellä on piilotettu jättimäinen avaruusalus/tukikohta.

Jo pelkkä "halomainen" maailma oli hieno mutta mitä enemmän sitä tutki, sitä enemmän se antoi vinkkejä ja toisaalta taas toi uusia kysymyksiä. Ja kun tajusi että paikassa on myös hautaholvimaisia paikkoja "muumioineen", niin homma vain kiihdytti mielenkiintoa.

Siinä vaiheessa kun tajuaa että paikan "sisällä" on vielä toinen sisäinen/piilotettu paikka tai portaali sellaiseen, alkaa lisäri vasta kunnolla avautua. Tämän hienoutta vielä lisää se miten koko ajan saa taas lisää tiedonjyviä siitä, mikä on homma juju ja idea.

Siinä kohtaa kun tajuaa että paikan asukkaat siirtyivät periaatteessa virtuaalitodellisuuteen, on olo häkeltynyt. Kyse ei siis ole mistään portaalista tai toisesta ulottuvuudesta vaan virtuaalisesta paikasta. Samoin tulee selväksi miten paikkaan pääsee tai joutuu ja mitkä sen säännöt ja suhde tosimaailmaan on.

Siinä kohtaa kun tajuaa että lisärin lokaation lataustauot eivät ole OIKEITA (pelissä olevia) lataustaukoja vaan sen paikan virtuaalisen paikan lataustaukoja, on oikeasti paras termi "mindblow". Ja se, miten tuota tietoa täytyy hyödyntää eteenpäin päästäkseen. Saati se, että virtuaalimaailmassa on bugeja, joita täytyy hyödyntää eteenpäin päästäkseen.

En odottanut Echoes of the Eye:lta mitään kummoisempaa koska Outer Wilds oli jo niin kova juttu että ajattelin sen vain tarjoavan sitä samaa. Tavallaan olin oikeassa, sillä emopeli tarjosi sekin samanlaisia "wtf"- ja "mindblow"-hetkiä kuin Echoes of the Wild. Oletin vain että emopelin jälkeen ei lisäri enää onnistuisi yllättämään mutta olin kovin väärässä. Tuli puun takaa ja rajusti.

Ehkä sekin vaikutti että jossain arvostelussa sanottiin jotain siihen tyyliin että olisi "vain" sitä samaa.
 
Tuo viimeksi mainitsemasi Echoes of the Eyen WOW oli kyllä kiistatta itsellenikin ihan mieletön kokemus. Sekä emopeli että lisäri palkitsi pelaajaa tuon tuosta oivalluksistaan.

Mainittakoon toisena esimerkkinä ruotsalaisen Hazelightin tekemä Brothers: A Tale of Two Sons. Siinähän ohjattiin aika kekseliäästi yhtä veljeä yhdellä tatilla ja toista veljeä toisella tatilla. Veljesten erilaisia taitoja pitää käyttää pikkupuzzlejen ratkaisuun. Eräänlainen yhdenpelattava moninpeli.

Tarinan aikana toinen veljistä meni edes. Loppukohtauksessa pelaajan piti oivaltaa, että henkiinjäänyt veli oli matkan varrella oppinut kuolleen veljensä taitoja tai ehkä veli tsemppasi kuoleman varjon takaa, mutta yhtäkaikki lopussa ohjattiin taas molemmilla tateilla. Tämä interaktiivinen oivallus oli jotain mitä vain videopelissä pystyy tekemään.
 
Aloituksesta tuli tasan yksi peli, tai no pelisarja, mieleen ja täytyyhän sitä heti tulla tänne hehkuttamaan.

Eli Zero Escape trilogia! Trilogia sisältää julkaisujärjestyksessä pelit
999: Nine Hours, Nine Persons, Nine Doors
Zero Escape: Virtue's Last Reward
Zero Time Dilemma

Nämä vaikuttavat aika perus visual novel tauhkalta aluksi, mutta sisältävät myös escape room tyylistä pulman ratkontaa hyvin paljon. Pelien hienous kuitenkin tulee siitä että tarina vaikuttaa aivan järjettömältä alussa, mutta useiden, välillä erittäin yllättävien, käänteiden jälkeen tarina onkin hyvin järkeenkäypä. Ja nämä käänteet ovat aivan käsittämättömän hyvin tehty sillä niitä yleensä pohjustetaan koko pelin ajan pelaajan tajuamatta asiaa.

Peleissä on useita eri loppuja ja kahdessa jälkimmäisessä osassa löytyy kartta eri tarinajanojen seuraamiseen ja niiden välillä pystyy hyppimään aika vapaasti. edit: ja ehkä sen lisäisin tähän väliin että pelit ovat rakennettu niin että kaikki loput kannattaa saavuttaa sillä ne näyttävät erittäin paljon eri näkökulmista asioita. Muistaakseni kahden jälkimmäisen pelin osalta pelin todellinen loppu oli myös lukittu tiettyjen muiden loppujen avaamisen taakse.

En halua ihan kauhesti näiden käänteistä kertoa sillä ne ovat parhaita itse koettuna (eikä näiden pelien kanssa kannata googlea käyttää, kaikki on pelkkää spoileria), mutta yksi parhaimpia esimerkkejä on mielestäni
Pelin aikana käy siis ilmi että kaikki pelissä olevat hahmot ovat altistuneet tappavalle virukselle, josta on pelin aikana opittu jo aika paljon. Yksi selkeimpiä oireita on se että sairastunut henkilö kokee ajan hitaammin kuin terveet ihmiset, muistaakseni meni jotenkin niin että he kokevat n. 2½ sekunnin ajan yhtenä sekuntina. Miten pelin hahmot eivät tätä huomaa? No he ovat tietämättään kuussa ja kevyempi painovoima kompensoi sen verran etteivät tajunneet tätä kokemusta.

Tämä pelisarja on tosiaan aivan täynnä juonenkäänteitä ja osa niistä on todella korkealentoisia. Täysin sokkona pelattuna tämä sarja oli ehkä yksi parhaimpia pelikokemuksiani tarinallisesti.
 
Vau elämyksiä tulee peleissä itseasiassa aika usein, mutta nostetaan nyt jotain sellaisia menneisyydestä, jotka ovat jääneet mieleen vielä vuosien jälkeenkin.

Spec Ops: The Line

Sodan kauhut ja niiden ymmärtäminen. Mikä menee ihmisen käsityskyvyn yli ja mikä pysyy hallinnassa? Pelin loppu jätti suun ammolleen, enkä muista montaa peliä, joiden lopetuksen jälkeen on pitänyt pohtia läpi koko pelin tapahtumia. Tässä tarvitsi.

Bioshock Infinite

Tässä vähän sama homma kuin Spec Opsissa. Hieno lopetus, jota koko tarina pohjustaa. Ajattelemattaan tietyt asiat painuu mieleen, jotka sitten lopussa tulee ilmi.

Halo Combat Evolved

Aluksesta planeetalle astuminen ensimmäisen kerran. Se oli silloin joskus aikoinaan aikamoinen WOW -kokemus, kun tajusi että tässä ei räiskitäkään yhdessä kapeassa putkessa vaan on tarjolla tällaisia näkymiä. Pelattavuus sitten antoi työkalut tehdä niin paljon juttuja. Ihan kokonaisuutena, varsinkin cooppikokemuksena, silloin vuosia sitten: VAU.
 
Dragonfly sanoi:
Bioshock Infinite
Klikkaa laajentaaksesi...

Ykkös Bioshockin Would you kindly -fraasi oli muuten myös vallan mainio käsikirjoituksellinen elementti.

Dragonfly sanoi:
Aluksesta planeetalle astuminen ensimmäisen kerran. Se oli silloin joskus aikoinaan aikamoinen WOW -kokemus, kun tajusi että tässä ei räiskitäkään yhdessä kapeassa putkessa vaan on tarjolla tällaisia näkymiä.
Klikkaa laajentaaksesi...

Tuosta tuli mieleeni Elder Scrolls Oblivionin alkukohtaus, jossa tullaan vankilasta ulkomaailmaan ja kaikkiin horisontissa näkyviin paikkoihin pystyy kävelemään. Tässä oli vahva next-gen -henki ammoin Xbox 360-julkaisun aikoihin.

Hieno keskustelunavaus, @shamaniac
 
Nintendo 3DS

Tämän konsolin käynnistäminen oli itselleni pelaamisen saralla kyllä varmaan suurimpia päänposautuksia. Olen edelleen melko vaikuttunut efektistä enkä itse koskaan pitänyt sitä mitenkään turhana ominaisuutena. Monet, varsinkin 1st party-pelit hyödynsivät tätä erinomaisesti.

PSVR2

Oli upea kokemus kyllä ensimmäistä kertaa istua Horizonissa paatin kyydissä ja ihmetellä maisemia. VR-pelaaminen ei ollut laisinkaan tuttua, joten uutuudenviehätystä löytyi. Harmi, että tähän on jo tottunut eikä tekniikka samalla tavalla aiheuta enää ihmetystä.

Sonic The Hedgehog 2

Peli aiheutti huikeita fiiliksiä ensimmäistä kertaa kun konsolin iski telkkariin kiinni…vai auheuttikohan niitä taaskin enemmän itse laite. 8bit Nintendolla lapsuuden pelanneena uusi konsoli, äänet ja vauhti tekivät kyllä muksuna vaikutuksen.

Last of us (ps3)

Pelin alkukohtaus oli kyllä vaikuttava, jopa tajunnanräjäyttävä aikoinaan? Kaikkihan tämän kyseisen aloituksen tietää, missä paska alkaa osua tuulettimeen.

Elden Ring / Uudet Zeldat

Näissä peleissä pelimaailmaan hyppääminen ensimmäistä kertaa ovat tuntuneet poikkeuksellisilta hetkiltä. Pelimaailman vapaus ja koko tekivät vaikutuksen.

PSP

Taas laite, joka jättänyt valtavan muistijäljen. Varmaan tämä voisi olla myös Nintendo DS, jonka kosketusnäyttö ja miten pelit hyödynsivät sitä oli aika mahtavaa junnuna. Mutta PSP erityisesti jäi mieleen kun jostain gba-peleistä hyppäsi laitteen pariin niin vitsi ne grafiikat oli silloin jotain sellaista, mistä oli aina vain haaveillut.

Link’s Awakening (GBC)

Pelin lopputwisti Tuulikalan munan sisällä oli jotain melkoista. Tietäjät tietää.

Monster Hunter Freedom (PSP)

Ostin kyseisen pelin melko sokkona silloin teininä ja mikä fiilis kun jättimäinen lohna syöksyy niskaan yhtäkkiä jostain. Oli vaan jotain niin siistiä ja jännää, ettei sitä fiilistä ole unohtanut. Varmaan tämä peli oli myös se, joka herätti kiinnostuksen haastavia pelejä kohtaan.
 
Loistavia lisäyksiä ja mukava lukea sekä itsekin muistella näitä :) Samalla saa ideoita että mitä sinne backlogiin seuraavaksi lisää :D

Lisätäänpä kokemus, joka on pelistä, jota nyt vieläkin pelailen:

The Legend of Zelda: Tears of the Kingdom

Ensimmäinen kerta kun hyppäsi onkaloon ja tajusi kuinka syvälle se menee. Ja se pimeys, joka sieltä iski. Se, millaisia yhteyksiä se toi mieleen mm. Dark Soulsiin asti.

Ja tuon vaikuttavuudesta kertoo myös se, että vielä yli sadan tunnin pelaamisen jälkeen tuonne syöksyminen on melkein yhtä vaikuttavaa vaikka se uutuuden viehätyksen kerros onkin lähtenyt siitä pois.

Samassa homma tosin kun hyppää korkeammilta paikoilta alas. En tiedä yhtään peliä missä tuo homma olisi yhtä vaikuttavasti tehty sen vapauden osalta. Ainoa harmi on että peli ja kokemus olisi vielä ällistyttävämpi kovemmalla raudalla. Nyt pelailen "viidakossa" ja kylläpä meinasi peli mennä diashowksi kun tuli vain yksi bogoblin matsia ottamaan.

Subnautica

Pelissä ei sinänsä ole yhtä tarkasti määriteltävää wow-hetkeä mutta ihan yleisesti se kun saa homman sujumaan ja pääsee syvimpiin vesiin paikkoja tutkimaan. Jollain tapaa jonkinlainen "arkinen wow" siinä mielessä että tuo ei ole millään lailla yllätys mutta kun se tilanne tulee ja muistelee että hetki sitten vielä taisteli pinnan lähellä hengestään ja nyt on pelit ja vehkeet ja syvyys ties mitä, niin onhan se hieno hetki.

Ehkä siinä on jotain samaa kuin soulseissa kun pääsee hommaan sisään. Ja varsinkin Sekirossa, kun lopulta oppi sen pelimekaniikan ja pelin toinen kierros oli ihan eri maailmasta. Jopa siinä määrin että ihan kuin olisi pelannut eri peliä. Tunne oli vähän samanlainen kuin olisi väkisellä pelannut Marion läpi ilman hyppyä ja sitten vihdoin oppinut hypyn :D
 
Demon's Souls oli aikoinaan mieltä nyrjäyttävä kokemus. Alkumusiikit kun pärähti soimaan niin tiesi heti että nyt ollaan erikoisen äärellä. Se pelin tunnelma oli siis sellainen WOW-elämys.
 
Monta tuttua kohtausta, tai ainakin peliä jossa jokin toinen kohtaus vaikutti mainitulla tavalla, onkin mainittu:

Super Mario 64
Ocarina of Time
Spec Ops: The Line
Bioshock

Ja ilahduttavasti myös viimeisin omakohtainen ihmetys, eli Tears of the Kingdomin taivaalta maan alle hyppääminen ja siellä seikkailu ensimmäistä kertaa, mikä aiheutti ihan samanlaista ihmetystä kuin 10-vuotiaana videopelejä pelatessaan. Alueen valaiseminen kunnon tsemppaamisen jälkeen, mutta kuitenkin puolivahingossa aiheutti huokailua ja hymyilyä.
Ai niin, on tänne listattu parikin kohtausta mitkä aiheuttivat itselle aikoinaan lähinnä "okei, blääh"-fiiliksiä, mutta ei niistä sen enempää.

Mutta muita, vielä mainitsemattomia:

Skyrimin vapaus tuntui hurjalta ja näkyi heti alussa hienolla tavalla, kun olin käynyt jonkun luolaston ja olisin saanut tämän sivutehtäväksi, mutta pääsinkin ilmoittamaan että juu, käyty on, tässä tämä aarre mikä sieltä löytyi. Vasta Breath of the Wild pystyi seuraavana aiheuttamaan vastaavia wow-fiiliksiä pelimaailman vapaudella. Tai siis juuri niin, että heti pelin alussa tajuaa että wow, mitäs kaikkea tässä vielä tulee vastaan.

Journeyn loppu tuntemattoman pelaajan kanssa yhdessä kokien. En purista siirappia sen enempää, joko tämä on osunut omalle kohdalle tai sitten ei ole.

Grafiikkakuolausta: Wanhoina hyvinä aikoina loikat konsolisukupolvien välillä oikeasti tuntuivat ja voi jumankauta kun Star Wars: Roque Squadron oli Gamecuben julkaisupäivänä aivan älytöntä nähtävää. Myös Donkey Kong Country ja Resident Evil 4 aiheuttivat julkaisuissaan ihan puhdasta grafiikkaihmettelyä.

Nettipeliä ajalta ennen nettipeliä: Animal Crossing Gamecubella oli ihan älytön. Kun kävit kaverin kylässä vierailulla niin, että konsolissa oli kiinni myös toinen muistikortti, aktivoi tämä erilaisia tapahtumasarjoja, jotka saavat vieläkin pään vinoon. Toinen muistikortti sai olla jo hyvän aikaa poistettuna konsolista, mutta joku toisen kylän asukkaista muutti sinun kylääsi ja toisaalta joku kaverin kylän asukkaista ryhtyi kutsumaan häntä lempinimellä, jonka opetit vierailusi aikana.
 
Starfieldin avaruusmaisemat planeettojen pinnalta muutaman ekan kerran.
Talos Principle 2:ssa muutaman kerran uudelle alueelle mentäessä.

Nämä nyt tästä tuoreesta muistista, on niitä varmaan muitakin mutta ei niin lähtemättömästi ole jäänyt mieleen. Jo aiemmin mainittu Spec Ops The Line on kyllä jäänyt mieleen, monta kohtausta siitä.
 
Sinun täytyy kirjautua tai rekisteröityä voidaksesi vastata.
Ylös Bottom