Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Xbox Onen päivitysmalli: Xbox One X (2017)

Soraäänet kuuluvat yleensä muiden äänien yli, joten jos foorumiaktiivilla X hajoaa, niin varmasti hän täällä asiasta mainitsee. Ilmeisesti koskee eritoten näitä Project Scorpio -erikoispainoksia.
 
En usko, että tämä on kovinkaan suuri ongelma - olihan Switchilläkin ongelmia aluksi ja hyvinhän se nyt porskuttaa. Hyvin yleistä on varmaan, että aluksi saattaa eksyä pari viallista laitetta.
 
Se on aina ikävää, kun pitkään odotettu laite paljastuukin sitten rikkinäiseksi melkein heti paketista. Konsolien kanssa varsinkin, kun ilmeisesti saatavuuskin on nyt niukkaa, joten sitä korvaavaa laitetta joutunee odottamaan jonkun aikaa. Todella ikävää varsinkin sellaisten kannalta, jotka ovat laittaneet vielä vanhan laitteen vaihdossa.

Olisi kyllä mielenkiintoista sitten lopulta kuulla, mikä siellä tuon laitteen hajoamisen tai täydellisen pimenemisen sitten aiheuttaa.
 
Olisi kyllä mielenkiintoinen tietää, miksi juurikin pääasiassa Scorpion editionissa on tätä vikaa..Onko kyseinen edition erä valmistettu aikaisemmin/eri paikassa vai mikä syynä, että juuri nämä pimenevät pääasiassa, eikä perusmallin X:t..?
 
Täällä on toistaiseksi Scorpio toiminut ihan hyvin, mutta kyllähän tässä vähän alkaa pelottamaan, että milloin tuo oma leviää, vaikka aika pientä uutisointiahan tuon ympärillä on ollut, että tuskin nuo kaikki on rikki (toivotaan ainakin).
 
Samoin täällä eilen pelailin n. tunnin putkeen forza 7 / the surgea ja muutenkin käpistelin eri asetuksia jne eikä vielä ole hajonnut Scorpio.
 
Alussa kun päivittää ja käynnistyy itsestään uudelleen jos sitä luultu hajoamiseksi. Hyvin toimiva laite ainakin itsellä. Voihan tietysti joku yksittäiskappale myös olla ainoastaan yhden uutisen nähnyt tähän liittyen.
 
Eiköhän tuo nyt ollut todella pieni "erä" jossa oli viallisia konsoleita, sillä tänään en oo ainakaan kuullut mitään viallisista konsoleista.
 
Eiköhän tuo nyt ollut todella pieni "erä" jossa oli viallisia konsoleita, sillä tänään en oo ainakaan kuullut mitään viallisista konsoleista.
Luultavasti, mutta odotellaan rauhassa. Niinkuin sanottua soraäänet kajahtavat yleensä muiden yli, joten varmasti kuulemme, jos konsoleita alkaa enemmänkin hajoilla. Kun on kyse elektroniikasta, jossa on paljon liikkuvia osia, niin aina löytyy muutama maanantaikappale.
 
Nyt on tullu sellaisia raportteja, että ainakin osa "kuolleista" konsoleista on saatu herätettyä uudella virtapiuhalla. Eli se olisikin virtapiuha joka siellä pettää, eikä itse konsoli. Virtapiuhan hajoaminen nyt on suhteellisen "pieni" ongelma, joskin ärsyttäväähän se silti on jos omalle kohdalle sattuu.
 
Mietin kannattaako siirrettävä SSD asema jättää vanhaan Xbox Oneen vaiko käyttää uudessa Xbox One X mallissa.
Tein pikaisen testauksen ja taidanpa jättää SSD aseman kiinni X:ään. Sitä kun pääasiassa tulee käytettyä.

Assassin's Creed Origin pelissä ei tosin latausajoilla ole paljoa merkitystä kun latauksia on harvassa.

Tässä tulokset jos jotakin kiinnostaa.

SSD: Samsung MU-PS250B/EUPortable SSD T1 250 GB (Up to 450MBps read and write speeds)
versus
HDD: SATA III / 5400RPM / 128MB Cache??

Assassin's Creed Origin (1080p) (ei 4K / HDR parannuksia)

Peli käynnistetään alkuvalikkoon:
Kolmen kokeilun keskiarvo
SSD 39,3s HDD 43,5s (SSD ~10% nopeampi)

Alkuvalikosta tilanteen lataus (Save Alexandriassa):
Kolmen kokeilun keskiarvo
SSD 27s HDD 52,7s (SSD ~49% nopeampi)

Pikasiirtyminen pelissä välillä Alexardia --> Siwa ja Siwa --> Alexandria:
Kahden kokeilun keskiarvo
SSD 44,5s HDD 67s (SSD ~34% nopeampi)
 
Oma Scorpion edition odottaa huoneen perällä avaamista ja asentelua. Mietin että pitäisikö odottaa uutta TV:tä ja sitten vasta asennelle konsoli. Toisaalta olisi kiva tietää jos sattuisikin olemaan DOA tai tuollainen sammuva yksikkö, niin voisi vaihdella heti.

Onko X:n kautta mahdollista vuokrata 4K elokuvia mikkisoftan oman storen kautta tai muualta? Vai onko ainoa mahdollisuus fyysinen 4k levy?
 
Asenna vaan heti. Saa vertailtua samalla telkkareita. Ja jos muitakin konsoleita löytyy, niin kannattaa vertailla niilläkin kuvan laatua uudella telkulla sitten kun saat sen. Oli meinaan itellä melkoinen muutos pelien ulkonäössä, kun pari vuotta sitten 4k telkun ostin. Ja tuo ihan perus ps nelosella.
 
Mietin kannattaako siirrettävä SSD asema jättää vanhaan Xbox Oneen vaiko käyttää uudessa Xbox One X mallissa.
Tein pikaisen testauksen ja taidanpa jättää SSD aseman kiinni X:ään. Sitä kun pääasiassa tulee käytettyä.

Assassin's Creed Origin pelissä ei tosin latausajoilla ole paljoa merkitystä kun latauksia on harvassa.

Tässä tulokset jos jotakin kiinnostaa.

SSD: Samsung MU-PS250B/EUPortable SSD T1 250 GB (Up to 450MBps read and write speeds)
versus
HDD: SATA III / 5400RPM / 128MB Cache??

Assassin's Creed Origin (1080p) (ei 4K / HDR parannuksia)

Peli käynnistetään alkuvalikkoon:
Kolmen kokeilun keskiarvo
SSD 39,3s HDD 43,5s (SSD ~10% nopeampi)

Alkuvalikosta tilanteen lataus (Save Alexandriassa):
Kolmen kokeilun keskiarvo
SSD 27s HDD 52,7s (SSD ~49% nopeampi)

Pikasiirtyminen pelissä välillä Alexardia --> Siwa ja Siwa --> Alexandria:
Kahden kokeilun keskiarvo
SSD 44,5s HDD 67s (SSD ~34% nopeampi)

Mielenkiintoisia statistiikkoja!

Täällä oli kans tehnyt suuntaa-antavia pikatestejä, ei tosin SSD mutta muutoin kiinnostavaa dataa. X on ihan mainio konsoli tässäkin suhteessa, pelit latautuu käytännössä ihan selvästi nopeammin. Itsellä 4T ulkoinen perus Seagate, pärjään tuolla fine. AC en pelaa, yllättävän ison näköisiä latausaikoja siinä :O Eipä lähellekkään tuollaisia ole missään pelissä joita pelaan.

Oma konsoli kohta viikon ollut käytössä.. Edelleen vain positiivisia kokemuksia, toivottavasti jatkossakin..Hiljainen on kuin mikä, mutta lämpenee aika lailla, jos ottaa 4-6h pelisessioita(Välillä tuuletin selvästi hiljaa pitää ääntä, jos tarpeeksi kauan pelaa). Mutta kai tuo on normaalia. :)
 
Alfa-rinkiläisille jo jaettu uhd-päivitys saisi tulla pikkuhiljaa jo meille muillekin, että pääsisi testaamaan oikein kunnolla näitä laitteen mediaominaisuuksia kuten blu-ray toistoa ja netflixiä. Vialla kun olleet ennen mikkisoftan heräämistä. Mustan tasot olleet vinksallaan ja näin.
 
Yllätyin kun sain viestin, että Xbox One äXästä on tullut sähköinen ilmoitus Matkahuoltoon. Saa nähdä ehtiikö tänään Helsingistä Jyväskylään.. :rolleyes: Sitten olisi viikonloppu täyteen varattu!
 
Ylös Bottom