Vastaus: Slim vai 80GB?
Tuon päätökseesi vielä hieman epävarmuutta muistuttamalla, että Slim-malleissa on todettu meluisuutta epätavallisen paljon. Kyllä, yleensä nämä kovemman luokan konsolit pitävät ääntä ja meluisia yksilöitä oli myös 80GB:n malleissa. Kuitenkin Slimeissä näitä meluisia yksilöitä on esiintynyt keskivertoa enemmän (jopa niinkin tiheään, että jotkut ovat joutuneet vaihtamaan konsolin jopa 5-6 kertaa ennen kuin ovat saaneet hiljaisemman yksilön).
Eihän konsolin meluisuus ole kaikille ongelma, mutta Slim ikävä kyllä pitää korkeataajuisempaa ääntä mikä on monin verroin ärsyttävämpää kuin perustuuletinpuhina. Itse asiassa Slimien kohdalla on todettu kolmenlaista melua: 1) perus tuuletinmelu, joka joissakin yksilöissä yltyy n. 15-20 minuutin käytön jälkeen (etenkin BD-leffoja katsoessa) lähes tappiin vaikka laite olisi kuinka hyvin tahansa sijoitettu 2) hankaava ääni, joka on korkeataajuisempi ja häiritsevämpi 3) sirisevä ja erittäin korkeataajuinen ääni, joka voi jäädä kuulumaan vielä stand-by -tilassakin.
Tämä varoitus kannattaa ottaa vakavasti, sillä tosiaan noita meluisia yksilöitä on Slimin kohdalla epätavallisen paljon ja se melu tosiaan on korkeataajuisuutensa takia paljon ärsyttävämpää kuin meluisan 80GB-mallin melu. Toki on mahdollista saada hiljainen Slim, ja totta kai tyytyväisiä Slimin omistajia jo myyntilukujenkin perusteella on paljon. Toisaalta, minäkin luotin tähän ja kuinka ollakkaan meluisen mallin sain (jonka palautin).
Mitä tuohon kiintolevytilaan tulee, niin tuohan riippuu käyttäjästä paljon. Eivät kaikki säilö ylettömät määrät sisältöä konsoliinsa. Esimerkiksi entisenä PS3-omistajana latailin vain korkeintaan joitakin demoja kiintolevylle, ja poistelin niitä sen jälkeen, kun ne oli tullut koluttua läpi. Voisinkin siis väittää, että vähemmistöön ne ehdottomasti kuuluvat, jotka saavat edes tuon 80GB:n kiintolevyn täyteen.
Tiedän että päätös on "p#skamainen" sen takia, että totta kai tekisi mieli ottaa hienompi, uudempi ja vähemmänkuluttavampi laite eli Slim. Valitettavasti Sonyn laatutarkkailu mokasi sen kohdalla (-> melu), ja nyt moni onkin edelleen ostanut noita Fätti-malleja. Itse aion odottaa ensi vuoden puolella ja miettiä silloin uskaltaako sitä riskeerata ja koittaa Slimiä uudelleen vai mitä...
EDIT: Jos haluat lukea asiasta enemmän, niin googlaa "PS3 Slim fan noise".