Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

BioShock Infinite

Vastaus: BioShock Infinite

Viikonloppuna hain yleissivistyksen vuoksi kokoelmiini Bioshock Infiniten. Tietokoneeni jaksaisi helposti pyörittää tätä kaunokaista, mutta päädyin silti ostamaan Xbox 360 -version. Taisin vain haluta saada uuden pelikotelon tuonne boksipelien sekaan. Jos tämä ei ole erinomainen valintaperuste, ei sitten mikään!

Olin ennakkoon välttynyt kaikenlaisilta spoilauksilta, koska en ole suoraan sanottuna ajatellut ikinä ostavani Infiniteä. Bioshock-sarja oli minulle entuudestaan tuntematon, joten en jaksanut kiinnostua trailereista ynnä muusta ennakkohypestä. Tiesin etukäteen vain sen, mitä olin kuvista nähnyt, arvosteluista lukenut sekä kavereiltani kuullut. Juuri tosielämän kaverini saivat minut lopulta tarttumaan Infiniteen, eräskin ystäväni on pelannut pelin läpi kahteen kertaan ja suurinpiirtein rakastelee sitä takaapäin. En enää ihmettele, miksi.

Olin ensialkuun vähän järkyttynyt pelin ulkoasusta. Minusta on tullut liiallisellee PC-pelaamiselle altistumisen myötä kamala kultasilmä. "Rumat tekstuurit, hidas ruudunpäivitysnopeus, vää vää vää!" Kuitenkin näkökulmani muuttui, kun olin päässyt hetken aikaa käppäilemään Columbian taivaallisen kauniilla kaduilla. Silmäni tottuivat pieneen roroisuuteen todella nopeasti, ja aloin kliseisesti ilmaistuna nähdä metsän puilta. Parhaimmillaan peli näyttää liikkuvalta taideteokselta. Tässä ollaan aika kaukana tavanomaisesta "juokse aavikolla, juokse New Yorkissa" -meiningistä. Kun nykyajan pelikonsolit tarjoavat mahdollisuuksia vaikka millaisiin ympäristöihin, miksi niin useassa pelissä ravataan vieläkin varastorakennuksissa? Enemmän tällaista mielikuvituksen lentoa, kiitos!

Sunnuntaina ahmin yli puolet pelistä. Maanantai-iltana tykisin sen läpi. Toisin sanoen läpäisin kampanjan kahdelta istumalta, mutta yhteensä aikaa kului noin kymmenen tunnin verran. Tämä kertoo omaa kieltään pelin vetovoimasta! Taustatarinassa riitti potkua, ja maailman pikku yksityiskohtiin oli kiinnitetty huomiota niin paljon, että voin vain nostaa hattua. Lineaarinen kenttärakenne ei haitannut, koska ränni on niin leveä, että kertaakaan ei tuntunut kuin minua olisi revitty väkisin kohti seuraavaa tulitaistelua. Mukana oli juuri sopivasta omaan tahtiin käppäilyä ja vihamielistä välienselvittelyä.

Juoni oli räiskintäpelien mittapuulla todella hyvä, vaikka joitain laiskuuksia huomasinkin. En nyt spoilaa mitään yksityiskohtia, mutta Booker menetti pelin aikana tajuntansa varmaan viisi kertaa. Onhan se kätevää, että aina voi pyörtyä, kun pitää vaihtaa ympäristöä juonen vuoksi. Lopun lähestyessä meininki yltyi niin hämäräksi, että olin väkisinkin innoissani ja hämmästynyt. Sitten varsinainen loppu iski todella äkillisesti, ja suuri tvisti sai minut raapimaan päätäni. Ainakin se yllätti, eikä ollut saman luokan ripulinen pieru kuin Mass Effect 3:n päätös. Olisin silti kaivannut jotain astetta maanläheisempää.

Nyt tekisi mieleni ostaa kaksi edellistäkin Bioshockia. Tämähän on suorastaan legendaarisen hyvää kamaa!
 
Vastaus: BioShock Infinite

Itseäkin alkanut tämän uusimman Bioshockin myötä kiinnostamaan koko sarja. Aikanaan jäänyt kokonaan välistä.

Onkohan tästä tulossa jotain Unchartedin tyylistä kokoelmajulkaisua, jossa olisi kaikki kolme peliä?
PS3 itse tätä pelailisin.
 
Vastaus: BioShock Infinite

Onkohan tästä tulossa jotain Unchartedin tyylistä kokoelmajulkaisua, jossa olisi kaikki kolme peliä?
Mahdollisesta kokoelmapaketista ei ole annettu mitään virallista tietoa.

Infiniten jenkkiversiossa tulee ensimmäinen Bioshock mukana, joten siitä voisi periaatteessa aloittaa.
 
Vastaus: BioShock Infinite

Mahdollisesta kokoelmapaketista ei ole annettu mitään virallista tietoa.

Infiniten jenkkiversiossa tulee ensimmäinen Bioshock mukana, joten siitä voisi periaatteessa aloittaa.

Niin ja ihan Suomessakin myydään pakettia, johon on pakattu sarjan kaksi ensimmäistä osaa samoihin kuoriin.
Löytyy esim. täältä
 
Vastaus: BioShock Infinite

Onkos niistä tulevista lisäreistä kuulunut mitään? Itse olen täysin pimennossa
 
Vastaus: BioShock Infinite

Ensimmäinen puolituntia meni kivasti. Miljöö oli todella vetävä, sitten sain pyssyn käteen ja siitä seurasi 9h pum pum pam pam. Olen ehkä kasvanut ulos videopeleistä. En vaan jaksa ainaista ampumista. Pelissä ei ole mitään muuta kuin ainaisia vihollisen väijytyksiä. Ei tätä oikeasti jaksa montaa tuntia.
 
Sehän se tuntuu olevan kaavaa nykypeleissä, mennään huoneesta/alueesta toiseen, jossa hoidellaan tietty määrä vihollisia. Kaavassa on usein yksi ovi, josta pääsee etenemään, mutta ovi aukeaa vasta kun viholliset hoideltu, laiskaa pelisuunnitellua, joka rikkoo immersiota, sanon ma.
 
Vastaus: BioShock Infinite

Lyhyesti: Ostin pelin täältä käytettynä viikko sitten ja pelasin läpi. Rakastuin columbiaan, tarinaan ja varsinkin Elizabethiin. Seuraavana päivänä ostin premium editionin:rolleyes:

Pitemmin: Aluksi toki olin pettynyt kun vertasin tätä aiempiin bioshockeihin ja tästä vaan puuttui sama tunnelma. Olisi edes vigoreita kutsuttu edelleen plasmideiksi niin olisi tuntunut pikkasen edes samalta. Vähän sama jos vaikka saints row 5 olisikin vakava gta kopio. Olisi se silti varmasti hyvä peli, mutta ei se saints row enää ole. Lopussa onneksi oli ns. fan service settiä joka sai tämän bioshock fanin sydämen sulamaan.

Itse tykkään ajatella tätä ihan omana itsenään ilman sitä bioshock nimeä ja sellaisena peli onkin vähintään sellaista 9-9.5 luokkaa.
Visuaalisesti peli on hemmetin kaunis. Joo on ne teksturit aika suttua konsoleilla, mutta minusta se ei pelin kauneutta vähennä ollenkaan. Tosin minä en kulje nenä kiinni seinissä. Taistelu toimii hyvin ja sky-linet oli hyvä uudistus. Pelissä oli myös ainakin minulle ihan tarpeeksi pientä vapauden tuntua. Tosin pelasin niin, että koitin koluta kaikki paikat, kuuntelin ihmisten juttuja jne.

Se isoin juttu oli kuitenkin Elizabeth. Minkään pelin A.I. hahmo ei ole tuntunut noin ihmismäiseltä ja tämä koskee myös halffiksen Alyxia. Elizabeth tutkii paikkoja ja innostuu asioista ja eihän se raukka edes tunnista hattaraa sellaisen nähdessään. Ellu ei myöskään jää vain seisomaan keskelle aluetta jos rauhassa paikkoja tutkit vaan menee nojailemaan seinää vasten tai istumaan vaikka penkille. Kaikki tuollaiset pienet asiat muodostaa ison kokonaisuuden.
Oikeastaan Elizabeth on aika täydellinen nainen. Näyttää hyvältä ja vippaa jatkuvasti rahaa :D

Ehkä tämä iski jopa liiankin kovaa sillä viikon aikana tämä tuli pelattua kolme kertaa läpi ja pelin soundtrack on soinut loopilla viimeiset kaksi päivää ja tuli sitä myös tuollainen tribute video läjättyä omaksi iloksi. (Sisältää paljon spoilereita)

[video=youtube;86lKPObtjX0]http://www.youtube.com/watch?v=86lKPObtjX0[/video]
 
Vastaus: BioShock Infinite

Tuli hankittua kyseinen teos ja nyt alun perusteella kyseessä on vaikuttavan oloinen teos. Heti alkuun huomasin että nykypelit ovat turruttaneet aivoni liialla opastuksella ja nyt vihdoinkin pääsi seikkalemaan. Tuskin tässä tulee suurempaa spoileria:
Kun pitää etsiä se patsas niin heti tuli ongelmia kun ei tullut mitään jatko tehtävää vaan aina vaan sama tehtävä. Pyörin ympäri ja aloitin uusiksi checkpointilta koska ajattelin että kyseessä on bugi. Pienen selvittelyn jälkeen sain selville tuon pikku nuolen ja tajusin että ei muuta kun eteenpäin. Aika sama juttu tapahtui kojulla. Pienen pyörinnän jälkeen tajusin ottaa siltä naiselta rohtoa.
Kaikin puolin hyvä teos ja tälläisiä pitäisi olla enemmän.
 
Vastaus: BioShock Infinite

Heti alkuun huomasin että nykypelit ovat turruttaneet aivoni liialla opastuksella ja nyt vihdoinkin pääsi seikkalemaan.

Ollaankohan pelattu samaa peliä? En puhuisi uudesta Bioshockista ja seikkailemisesta samassa lauseessa. Kysehän on putkijuoksu-FPS:stä.
 
Vastaus: BioShock Infinite

Ollaankohan pelattu samaa peliä? En puhuisi uudesta Bioshockista ja seikkailemisesta samassa lauseessa. Kysehän on putkijuoksu-FPS:stä.

Lähinnä nyt tarkoitin että pelissä ei välttämättä mennä millään kaikkein kireimmällä putkella vaan esimerkiksi pääsee vähän tutkimaan liikkeitä edetessä sekä rakennuksessa muitakin huoneita. Toisin kuin viimeaikaisissa peleissä joita olen pelannut putki on ollut todella kapea eli ei muita huoneita vaan ja ainoastaan se yksi etenemisreitti.
 
Vastaus: BioShock Infinite

Millos tähän piti olla sitä DLC:tä tulossa? Julkaisusta kuitenkin on jo jonkin aikaa.
 
Vastaus: BioShock Infinite

Itekkin sain tämän vihdoin käsiini, kun lainasin kaverilta Pleikkarille. :) Sain tämän äsken läpi, ja ai, että kun oli loistava! Ei oo turhaan kehuttu, mutta olis myös yks ongelma...eli sain siis pelin läpi, ja kattelin ne lopputekstit ja näin, jonka jälkeen sitten siirryttiin suoraan sinne pelin alkuvalikkoihin. Aloin ihmettelemään, että missäs trophyt viipyy, ja kappas vaan kaksi vai kolme trophya jäi kokonaan saamatta? :confused: Eli siis se viimeinen "Secret Trophy" ja se trophy, jonka saa kun läpäisee pelin, niin jäivät kokonaan saamatta. Eikä muuten myöskään avautunut sitä 1999-moodia, eikä näin tullut siitäkään trophya? Onko kyseessä joku bugi, vai onko multa mennyt jotain ohi? Vai pitääkö pelissä muka vielä tehdä jotain?

EDIT: Jaaha, taisinkin löytää ongelman, eli näköjään pitää olla Online, että pelissä voi saada trophyja. Itse tosiaan pelasin tuon vikan tehtävän offline-tilassa, kun en jaksanut siirtää nettipiuhaa boxista pleikkaan. Aika outo systeemi sinänsä, eli netittömät ei saa tämän Bioshockin trophyjä ollenkaan? Noh, eihän pari hassua trophya haittaa, mutta ihmettelin vain alkuun, että missä vika. :p
 
Vastaus: BioShock Infinite

Noniin on ollut jonkin verran taukoa ja päätin taas jatkaa. Juoni polkaisi taas hyvin käytiin ja mukavia käännekohtia on tullut. Vaikka alkuun juoni oli sellainen no joo tasoa niin kokoajan paranee ja muuttuu jännemmäksi. Lisäksi on ollut mukavaa tutkia huoneistoja ja etsiä tarvikkeita.

Tällä hetkellä olen pelissä kohdassa:
Jossa matkustettiin portaalin kautta toiseen maailmaan etsimään asesepää. Löydettyämme koneen päätimme katsoa millainen maailma on jos laittaa portaalin tuohon kohtaan ja huomasimme että siinä on aseita. Mentyämme portaalilla tähän maailmaan saimme huomata että käynnissä oli DeWittin johtama vallankumous.

Mielenkiinnolla odotan miten jatkuu.
 
Vastaus: BioShock Infinite

Itekkin sain tämän vihdoin käsiini, kun lainasin kaverilta Pleikkarille. :) Sain tämän äsken läpi, ja ai, että kun oli loistava! Ei oo turhaan kehuttu, mutta olis myös yks ongelma...eli sain siis pelin läpi, ja kattelin ne lopputekstit ja näin, jonka jälkeen sitten siirryttiin suoraan sinne pelin alkuvalikkoihin. Aloin ihmettelemään, että missäs trophyt viipyy, ja kappas vaan kaksi vai kolme trophya jäi kokonaan saamatta? :confused: Eli siis se viimeinen "Secret Trophy" ja se trophy, jonka saa kun läpäisee pelin, niin jäivät kokonaan saamatta. Eikä muuten myöskään avautunut sitä 1999-moodia, eikä näin tullut siitäkään trophya? Onko kyseessä joku bugi, vai onko multa mennyt jotain ohi? Vai pitääkö pelissä muka vielä tehdä jotain?

EDIT: Jaaha, taisinkin löytää ongelman, eli näköjään pitää olla Online, että pelissä voi saada trophyja. Itse tosiaan pelasin tuon vikan tehtävän offline-tilassa, kun en jaksanut siirtää nettipiuhaa boxista pleikkaan. Aika outo systeemi sinänsä, eli netittömät ei saa tämän Bioshockin trophyjä ollenkaan? Noh, eihän pari hassua trophya haittaa, mutta ihmettelin vain alkuun, että missä vika. :p
Sama vika. Luulin että peli jatkuu vielä, kun läpäisytrophyt jäivät tulematta. Homma ratkesi kuitenkin pelaamalla viimeinen kappale uudestaan läpi.
 
Vastaus: BioShock Infinite

Joo, ostan DLC:n joka keskittyy pelkästään Infiniten heikoimpaan lenkkiin eli taisteluun...

0345_r9s3.gif

Ainakin dollarihinnoilla taitaa kyllä olla noi Burial at Sea-DLC:t kalliimpia erikseen kuin season pass? Olinko näkevinäni että $15 kipale tai $20 season pass? Ei vaan tekisi pätkääkään mieli ostaa season passia, koska tuo eka DLC on kyllä niin haistapaska-meininkiä Irrationalin suunnalta että huhhuh. Mutta toisaalta Burial at Sea kiinnostaa ja kovasti, ja siinä vissiin euroinakin säästää hinnassa? Valintoja, valintoja...
 
Vastaus: BioShock Infinite

Sain tänään käsiini kauan odottelemani Bioshock infiniten. Olin kerennyt jo todella innostua, kunnes pitkän latausvaiheen jälkeen pleikkari huutaa disc. erroria. Levy näyttää päällepäin olevan hyvässä kunnossa, eikä mitään naarmua ole. Tilattuna siis Brittien Amazonista. Onko kellään mitään ratkaisua tai apua ongelmaan, vai kannattaako lähettää heti takaisin? Kyllä vähän syö miestä, kun odotellut viikon peliä eikä se sitten edes toimi :mad: Luulis ton Amazonin olevan sentään suht luotettava lafka, etteivät paskana olevia pelejä myy..Mutta, help anyone?
 
Oletko aivan varma että vika on levyssä eikä esimerkiksi PS3:ssa?
 
Ylös Bottom