Nisupulla
Jäsen / [FL]
Tälläinen yleisketju taulutietokoneilla pelaaville lienee paikallaan. Viimeistään kun iPad 2 on suurten otsikoiden saattelemana tulossa vihdoin myyntiin alkavalla viikolla. Ensimmäinen laitepolvi on nyt ohitettu ja formaatti taas asteen kypsempi asiakkaan poimittavaksi.
Turha kuitenkaan pyhittää ketjua pelkästään yhdelle merkille, vaikka vielä tässä vaiheessa onkin selkeä markkinajohtaja ja vankkureiden vetäjä. Sieltä on tulossa parvi kilpailijoita ja tulevat jättämään alan pioneerin taaksensa ennemmin tai myöhemmin. Vallankumous syö lapsensa taas kerran.
Pelaajalle nämä monitoimikoneet tuovat lasittoman 3D:n ja pitkälle kehittyneet kosketusnäyttöpelit. Kuva HDMI:n kautta televisioon ja näistähän sukeutuu helposti klassisia tv-pelikonsoleita. Kamerat eteen ja taakse puolestaan laajennetun todellisuuden alustoja (Augmented Reality). Mobiilipelaajalle ei jatkossa koko ole välttämättä se ongelma, akkukestävyys sitäkin enemmän. Ehkä näemme myös aivan uudenlaisia peliohjaimia. Yhteisölliset kokemukset verkkoyhteyden takaa ja Shadow Citiesiä koko kansan huvina. Sponttaaneja ulkoilmalaneja keskustan puistoalueilla. Täysin uudentyyppisiä pelielämyksiä.
Malleja ja merkkejä on luvassa niin paljon, että lienee turha niitä tässä lähteä edes luettelemaan. Annetaan ketjun kasvaa ja lisätään tähän ensimmäiseen viestiin mikäli aihetta ilmenee.
Omalla kohdalla valinta tulee osumaan todennäköisesti Applen uutuusmalliin. Valmiimpi kaikintavoin, nyypän turvallisempaa lähteä tällä liikkeelle. Harkinnassa on kyllä muutkin ja mielellään sitä poimisi laitteen sieltä Android Honeycomb -ympäristöstä.
Laitetaan tähän muutama kova esimerkki pelaavalle kansalle.
Apple iPad 2: YouTube - iPad 2 HDMI Out Demo
Motorola Xoom: YouTube - Gaming On The Motorola XOOM - BWOne.com