Vastaus: NHL 13 GM Connected-liiga (360) "Greatest Show On Earth"
Washingtonin kausi saavutti 41 pelin rajapyykin, joka tarkoittaa sitä, että kausi on puolivälissä. Lienee siis aika tehdä kevyt katsaus menneeseen.
Capitalsin keski-ikä on kaiketi liigan nuorin, mutta se ei ole menoa haitannut. Kauden ensimmäinen puolisko on sujunut hienosti ja myös suurimmilta loukkaantumisilta on vältytty.
Joukkue on kirjoitushetkellä Idän konferenssin johdossa 71 pisteellä, jotka koostuvat 35 voitosta, 5 tappiosta ja yhdestä häviöstä voittomaalikilpailussa. Suurin osa peleistä on päättynyt maalin tai kahden erolla, joten aivan tilastojen mukaista dominointia ei Washington ole tehnyt. Myös suhde tehtyjen ja päästettyjen tuurimaalien suhteen on runsaasti plussan puolella. Tehtyjen maalien keskiarvo on 3,44 ja päästettyjen 1,76. Kovaa luistelua vaativa pelityyli on tähän mennessä toiminut ja pelitapakin on kauden edetessä alkanut luistamaan paremmin. Joukkueessa on myös melko vahva kentällisten, sekä pelaajien välinen roolitus.
Seuraavaksi käydään läpi kauden 2012-2013 ensimmäisen puoliskon osa-alueet ja nostetaan muutamia avainpelaajia esille.
Hyökkäys – Laajalta rintamalta tulivoimaa
Koko viisikon hyökkääminen kolmella kentällisellä aiheuttaa ajoittain pitkiäkin pyörityksiä vastustajan päätyyn. Variaatioita hyökkäyspelaamisesta löytyy ja maalintekopaikkoja rakennetaan jokaiseen otteluun voittamiseen vaadittava määrä. Kokoonpanossa on myös pelaajia jotka laittavat kiekon heikommastakin paikasta verkkoon.
Alexander Ovechkin – Kapteeni on taas tasollaan 50 maalin vauhdissa. Rannelaukaus on tehnyt tuhojaan monia joukkueita vastaan.
Jason Chimera – Kolmoskentässä 10 maalia ja 21 pistettä on ollut iloinen yllätys. Joukkueen nopein suora luistelu auttaa polkemaan maalipaikoille, vaikkei käsiä tai laukaisutaitoa ole nimeksikään.
Puolustus – Mailapuolustamme, kun emme osaa taklata
Puolustus on parantanut otteitaan kauden edetessä ja läpiajoja tulee omalle maalille yhä harvemmin. Keskisektori on pysynyt tiukasti kurissa ja painetta saadaan annettua aina heti kiekonmenetyksestä lähtien. Mailapuolustus on pienikokoisen joukkueen ainoa, mutta toimiva ase, joskin Jeff Schultz tarjoaa tarvittaessa kovuutta.
Mike Green – Puolustajien pistepörssin kärki kykenee tällä kaudella 60 pisteeseen ja kamppailemaan Norris Trophystä. Pärjännyt myös puoluspäässä, mutta etenkin tärkeä osa Capitalsin avauspeliä.
John Carlson- Karl Alzner – Mainitaan yhdessä, koska täydentävät toisiaan. Kiekollinen ja puolustava, right ja left. Valmentajan unelmapari, varsinkin kun molemmilla on vielä paras ikä edessä.
Maalivahdit – Ei ongelmia
Kauden alussa lievä kysymysmerkki. Holtby ja Neuvirth lähtivät kauteen tasapäisestä asetelmasta, mutta nyt työnjako on selvä.
Michal Neuvirth – Varmaa työskentelyä tolppien välissä ja on ottanut selkeän ykkösveskarin roolin. Torjunta% 89 ja päästettyjen maalien keskiarvo 1,62, sekä 8 nollapeliä 35 ottelussa vakuuttavat.
Erikoistilannepelaaminen – Roolipelaajat avainasemassa
Ylivoimaprosentti on 22,6% jota voi pitää riittävänä. Keskimäärin siis joka viidennellä Caps ylivoimalla verkko soi. Green-Ovechkin akseli on ollut ylivoimapelin sielu.
Alivoimaprosentti puolestaan on 87,8. Se on parantunut huomattavasti alkukaudesta. Alivoimalla Washington on heiluttanut vastustajan verkkoa 5 kertaa. Alivoiman avainpelaaja on ollut Joel Ward, jonka peliaika koostuu lähes pelkästään alivoimasta.
Tulokkaat – Calder Trophy päätyy Washingtoniin?
Kuten todettua, Capitals on liigan tulokasystävällisin joukkue. Rosterissa on käynyt tällä kaudella 5 tulokasta ja 3 heistä on pelannut vakituisesti kauden avausottelusta saakka kolmessa ensimmäisessä kentässä. Tulokkaiden tilastot ovat myös vahvasti Capitals-väritteisiä.
Jonathan Huberdeau – Kauden sensaatio. Aloitti kauden ykkösketjussa, mutta tiputus kakkoseen käynnisti tehoilun. Tulokkaiden pistepörssin selvä kärki tehoin 9+14 ja 20 maalia & 40 pistettä ensimmäisellä kaudella on realismia.
Tom Wilson – 18 -vuotias viime kesän varaus #16 on ottanut paikan Capitalsin kolmoskentästä. Tehot 3+2 voisivat olla paljon suuremmatkin, mutta kiekko ei ole pyörinyt sopivasti paikkoihin nähden. Kehittyy tulevaisuudessa tärkeäksi voimahyökkääjäksi.
Duncan Siemens – Suoraan kauden alussa kolmospakkipariin ja siellä on pysynyt. Tulokkaiden +/- tilaston kärkimies ja ei todellakaan ole jäänyt vastustajien hyökkääjien jalkoihin. Siinä sivussa puolustavalle puolustajalle hienot 1+8 tehot.
Siinä nyt jotain ajatuksia omasta joukkueesta kauden puolivälissä. Runosuoni sykkikin sitten vähän enemmän kuin oli tarkoitus, ehkä joku jaksoi kuitenkin lueskella loppuun astikin

Hyviä pelejä ollut tähän asti liigassa ja varmasti ”kevättä” kohden vain paranee!
