Vastaus: GM Connected-liigan kalenteri (Greatest show on Earth)
Ottawan joukkue palasi parin päivän laivalla ryyppäämisen jälkeen suoraan takaisin sorvin ääreen, lopputuloksena 3-2 ja. voitto St Louissista. Peli oli Ottawalta heikkoa, ja 2-0 tappioasemassa valmentaja joutuikin muistuttamaan pelaajia, mitä sitä oli tullut kännipäissään lupailtua loppuun asti taistelemisesta ja kaikkensa antamisesta kentällä. Tästä sisuuntuneena peli puskettiin parilla onnenkantamoisella tasoihin ja Anderssonille käytiin sanomassa, että yrittää torjua sitä toista kiekkoa, kun kaveri heikon viinapäänsä takia näki kiekon kahtena. Lopulta päädyttiin sitten rankkareille, missä ratkaisua jouduttiin odottamaan todella pitkään ja lopulta vain Latendresse onnistui, sama kaveri joka myös oli tasoittanut pelin aiemmin, ja pisteet matkasivat näin ollen Ottawaan.
Ottawa valmis pelaamaan kaksi jäljellä olevaa otteluansa Vancouveria ja NY Rangerssia vastaan tänään mihin aikaan melkeinpä vain ja huomenna n.14-19.30 ja 23-> yv:tä vain tulemaan milloin käy.