Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PS4:n tulevat pelit (huhut, uutiset)

Vastaus: Tulevat pelit (huhut, uutiset)

Itsellä ei ole uusiojulkaisujen suhteen mitään vastaan. Jos pelitalot haluavat niitä pienellä vaivalla tehdä ja osa ihmisistä niitä haluaa ostaa, koska eivät syystä tai toisesta edellisellä sukupolvella kyseistä peliä pelanneet, niin eihän se ole keltään pois. Ketäänhän ei pakoteta uusiojulkaisuja ostamaan, jos niitä ei halua ostaa.

Itse olen viimeisen 1,5 vuoden aikana maksanut toiseen kertaan ihan ilolla Tomb Raiderista, The Last Of Usista ja GTA V:stä, kun olen halunnut noita hyviksi kokemiani pelejä pelata vielä uudestaan uudella laitteella. TR ja TLOU kävivät hyllyssä läpipeluun tai kahden verran ja lähtivät taas hyvällä hinnalla eteenpäin, molemmista maksoin periaatteessa noin 20 euroa, kun ottaa huomioon hyvityksen, jonka GameStopista aikanaan sain vaihtoon viedessä. GTA V jää hyllyyn pidemmäksi aikaa, mahdollisesti jopa nykyisen sukupolven loppuun asti, tai ainakin siihen asti, kunnes GTA VI tulee joskus.
 
Vastaus: Tulevat pelit (huhut, uutiset)

Shadow of the Colossus ja Ico voisivat olla vielä semmoisia pelejä, jotka täysin uudella grafiikkamoottorilla ja nykyaikaisilla kontrolleilla menisi ostoon. PS3-versiot eivät olleet ihan niin mukavia pelattavia nykystandardien mittapuulla. Ps2:n kontrollit (kolmio=back, O=valitse) ps3:lla eivät olleet järin loogisia.
 
Vastaus: Tulevat pelit (huhut, uutiset)

Dragon Quest Heroes ei ole vielä ehtinyt edes ilmestyä länsimaissa, kun Square Enix on jo julkistanut jatko-osan Japanissa. Dragon Quest Heroes II:sta ei tosin tällä hetkellä tiedetä muuta kuin alustat: PlayStation 4:n lisäksi jatko-osa ilmestyy ainakin Japanissa myös PS3:lle ja PS Vitalle. Tekijätiimi vaikuttaisi olevan sama kuin ensimmäisessä DQ Heroes -pelissäkin, mutta vielä ei ole myöskään mitään tietoa, kuinka läheistä jatkoa DQ Heroes 2 tulee olemaan ykkösosalle.

Ehkä jatko-osan yllättävän nopea julkistus ei ole mikään ihmekään, sillä Dragon Quest Heroes on ehtinyt myydä Japanissa jo lähes 800 tuhatta peliä.
 
Vastaus: Tulevat pelit (huhut, uutiset)

ja tuosta! -> Red Dead Redemption 2 huhuja
 
Vastaus: Tulevat pelit (huhut, uutiset)

ja tuosta! -> Red Dead Redemption 2 huhuja

En usko, ennen kuin näen.
I-dont-believe-you.gif
 
Vastaus: Tulevat pelit (huhut, uutiset)

Deus Ex: Mankind Divided: http://www.ign.com/articles/2015/04/07/deus-ex-mankind-divided-leak-suggests-xbox-one-ps4-pc

Game Informerin kansikuvajulkistus: http://www.gameinformer.com/b/news/...al&utm_source=twitter.com&utm_campaign=buffer

Paljon kertova alkuperäinen vuoto: https://webcache.googleusercontent....ind-divided-376018/+&cd=1&hl=ru&ct=clnk&gl=ru

Näyttää että Human Revolutionin päähenkilö Adam Jensen on tässäkin pelattavana hahmona
 
Vastaus: Tulevat pelit (huhut, uutiset)

Uusi Deus Ex kyllä maistuis. Human Revolution oli mahtava peli.
 
Vastaus: Tulevat pelit (huhut, uutiset)

COD -sarja jatkuu edelleen lähitulevaisuudessa. Blops 3 julkistetaan 26.4.

[video=youtube;TlXhk9unLNQ]https://www.youtube.com/watch?v=TlXhk9unLNQ[/video]
 
Vastaus: Tulevat pelit (huhut, uutiset)


Vaikka itse olen vähän noita remasteroituja versioita vastaan. Ja toivoisin, että pelistudiot keskittyisivät uusien pelien tekememiseen.

Mutta kyllähän uncharted trilogy kelpaa uudelleen julkaistuna. Ja menee kyllä ennakkotilaukseen heti kun tulee myyntiin. Ja onhan kyseessä PS3 paras peli sarja.
 
Vastaus: Tulevat pelit (huhut, uutiset)

Ja toivoisin, että pelistudiot keskittyisivät uusien pelien tekememiseen.
Naughty Dog kehittää paraikaa jatkoa UC ja TLoU sarjoille.

Vaikea nähdä, että vanhat Unchartedit olisivat kovinkaan mielekkäitä kokemuksia enää nykypäivänä, vaikka olisivatkin 1080p/60fps.
 
Vastaus: Tulevat pelit (huhut, uutiset)

Vaikea nähdä, että vanhat Unchartedit olisivat kovinkaan mielekkäitä kokemuksia enää nykypäivänä, vaikka olisivatkin 1080p/60fps.
Haluaisin tietää mitä jo-väkisin-päälleliimatulle-eleohjaukselle on tehty. Onko ohjaimen kallistelu siirretty pyyhkäisypinnalle, vai pysyykö kallistelussa.

Silti, ihan jaloa tuoda vanhoja pelejä myös uudelle laitteelle, mutta jotenkin ehkä toivoisi vähemmän hajontaa alustoissa. Eikös Uncharted kuitenkin ole myös pelattavissa Now -palvelussa?
 
Vastaus: Tulevat pelit (huhut, uutiset)


Tässä muutama uutinen, jonka perusteella epäilen, että huhuiksi jää. Toki voi olla sama tilanne kuin aikaisemmin, että pelikauppojen vuodot paljastavat tärkeitä tietoja.
Naugty Dog: "The Last of Usin kääntö PS4:lle on ollut helvettiä"
Naughty Dog ei käännä Uncharted-trilogiaa PS4:lle
 
Vastaus: Tulevat pelit (huhut, uutiset)

Toisaalta, tuossa ei sanota, etteikö käännöksen tekijä voisi olla joku muu kuin Naughty Dog.
Jep. Sitä olettaisi, että UC trilogian päivittäminen uudelle sukupolvelle on huomattavasti suurempi urakka vrt. The Last of Usiin. Tämän pohjalta on vaikea kuvitella, että ND ryhtyisi tähän.

Jos tässä pitäisi vetoa lyödä, niin omat rahat laitan seuraavalle oletukselle:
1) trilogia julkaistaan ennen UC4 julkaisua ja
2) päävastuu kehityksestä on ulkoistettu.

E: ja lisäksi The Last Guardiania ei esitellä tämän vuoden E3:ssa.
 
Ylös Bottom