Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Halo 5: Guardians

Vastaus: Halo 5: Guardians - Master Chief palaa 27. lokakuuta

Moninpeli ei lähtenyt minun kohdaltani kovinkaan hyvin käyntiin. Eilen yritin puolisen tuntia yhdistää itseäni kaikkiin mahdollisiin pelimuotoihin (warzone kiinnostaisi eniten), mutta ei onnistunut millään. Aina tuli virheilmoitus serveristä. Omissa yhteyksissä ei pitäisi olla mitään vikaa, koska kaikki muutkin moninpelit toimivat mukisematta.

Täällä taas on menty julkaisusta asti ongelmitta verkkopeleissä. Ainuttakaan discoa tai epäonnistunutta peliin siirtymistä ei ole tapahtunut. Alkuun Warzonea, mutta lopulta Arenan tiivistunnelmaisemmat mätöt ovat tuntuneet paremmilta tähän hätään.
 
Vastaus: Halo 5: Guardians - Master Chief palaa 27. lokakuuta

Ensitunnelmien perusteella väitän, että Halo 5 saattaa olla pelimekaanisesti tähän mennessä paras Halo. Luonnollisesti vertailu alkupään nimikkeisiin on vaikeaa (ja turhaa), koska silloin kriteerit erinomaiselle pelimekaniikalle olivat hyvin erilaiset. Sen sijaan vertailua voi tehdä Reachiin, joka todenteolla aloitti Halo-sarjan mekaniikkojen monipuolistamisen tuomalla pöytään armor abilityt ja loadoutit. Näitä sitten yritettiin kehittää Halo 4:ssä. Mielestäni nämä molemmat nimikkeet epäonnistuivat yrityksessään nousta Halon perusformulan yläpuolelle. Visio ei ollut selkeä, eikä enemmän kaikkea ollut parempi.

Sen sijaan Halo 5 mielestäni onnistuu viemään Reachissa aloitetun kehityksen loppuun. Loadouteista on luovuttu ja armor abilityt ovat tasapainoisia, luontevia ja täydentävät Halon perusformulaa aidosti toimivalla tavalla. Tuloksena on aiempaa monipuolisempi, haastavampi ja silti niin toimiva Halo.

Erinomaisella peruspelimekaniikalla päästään jo todella pitkälle. Lopullisesti moninpelin tulevaisuus jää kuitenkin jatkokehityksen varaan. Loistavia mappeja tarvitaan lisää ja playlistien on kehityttävä pelaajakunnan mukana.

Loppukevennyksenä on todettava, että yllätys oli suuri kun ensimmäinen Forgella tehty mappi tuli vastaan (Orion). En tiennyt, että kyse on forge-mapista, joten suorastaan nauratti, miten ripulilta mappi näytti. Ajattelin, että eipä ole kauas tultu CE:n ajoista. :p

EDIT. Myöskään minulla ei ole mitään ongelmia ollut. Pelaajat ovat löytyneet sekunneissa, eikä mitään viivettä ole kertaakaan ollut.
 
Vastaus: Halo 5: Guardians - Master Chief palaa 27. lokakuuta

Onko pelin myynneistä alkanut vielä tippumaan mitään tietoa?
 
Vastaus: Halo 5: Guardians - Master Chief palaa 27. lokakuuta

Moninpeli ei lähtenyt minun kohdaltani kovinkaan hyvin käyntiin. Eilen yritin puolisen tuntia yhdistää itseäni kaikkiin mahdollisiin pelimuotoihin (warzone kiinnostaisi eniten), mutta ei onnistunut millään. Aina tuli virheilmoitus serveristä. Omissa yhteyksissä ei pitäisi olla mitään vikaa, koska kaikki muutkin moninpelit toimivat mukisematta.
Waypointin puolella oli tietoa, että eilen olisi serverit olleet kokonaan alhaalla jonkin aikaa. Ilmeisesti siis osuit vain huonoon aikaan linjoille, eikä omassa yhteydessäsi ole vikaa tämänkään pelin suhteen.

Servereiden kaatuminen ei tietenkään ole hyvä asia, mutta ilmeisesti pääasiassa launch on mennyt hyvin jouhevasti.
 
Vastaus: Halo 5: Guardians - Master Chief palaa 27. lokakuuta

Juuri tuli läpäistyä Halo 5:n kampanja. Aivan järjettömän hyvä tekele, joskin aivan liian lyhyt (olisin halunnut pelata vielä paljon pitempään).

Lopputulos tuli hyvin yllätyksenä, sillä menin jo osittain uskomaan spoilereita Master Chiefistä.
 
Vastaus: Halo 5: Guardians - Master Chief palaa 27. lokakuuta

Tunnelmia:

+siisti/äänet (120" ja 5.1)
+moninpeli hakee pelit nopeasti

Mutta mitä hittoa niillä tekee, joita voit ostaa jollain euroilla tai EXP pisteillä? Mitä ne on?
Levahtaa sellaset "pelikortit" pöytään joka kerta, joita voit taas myydä 50exp hintaan...

-Muutenkin liian RPG meininki noissa hommissa.
-Arenassa samat pikku kentät kokoajan moninpelissä.
-Missä Big Slayer, Sniput, Team doubles??
-Warzone ei oikein vielä iske... Vastassa paskoja tekoäly-ukkoja ja aitoja pelaajia. Pelintaso vaikea pitää yllä, koska tekoälyt tappaa vaikka käsin, mutta ihmisiä vastaa saa pelata. Ja muutenkin inhoan noita level up paskaa. Että kohta saa paremman pyssyn tai ajoneuvon, kun odotat kiltisti.

Pitäs olla niinku HALO 3, aseita ja autoja tulee kentälle ja niistä taistellaan. stana.
Nyt pitää kaikille pullaposkille antaa samat lelut, menee hermo..

-Miksi "juontajan" pitää hokea, että kohta tullee uusi snipu. Ja kyltit neuvoo perille. Sehän se jännitys ja ylivoiman haku on, että sitä kytätään eikä tarjoilla.

-Ei ole splitscreeniä kalja-iltoihin

Alkukiiman jälkeen nyt kun miettii, että tässäkö tämä nyt on?
warzone paska
arenassa samat pikkukentät

tässäkö tämä itselle on..
 
Vastaus: Halo 5: Guardians - Master Chief palaa 27. lokakuuta

Itsekin olen aloitellut nyt kotosalla kampanjaa heroicilla. Vasta pari tehtävää takana tosin. Aika sopivalle tuntuu omaan makuun ja hyvin maistuu muutenkin.

Ma/ti välisenä yönä legendary tuntui aika ylitsepääsemättömän vaikealta kun olin hetken puikoissa Paavin kanssa, mutta niinhän sen kuuluukin olla haastava.
 
Vastaus: Halo 5: Guardians - Master Chief palaa 27. lokakuuta

Mutta mitä hittoa niillä tekee, joita voit ostaa jollain euroilla tai EXP pisteillä? Mitä ne on?
Levahtaa sellaset "pelikortit" pöytään joka kerta, joita voit taas myydä 50exp hintaan...

-Missä Big Slayer, Sniput, Team doubles??
* REQ-paketeista avautuu kaikki kosmeettinen tauhka (haarniskat, asemaalaukset jne.)
* Sekä lisäksi kertakäyttöiset expabonukset (Arena & Warzone) sekä aseet, ajoneuvot, boostit (Warzone)

* Playlistejä tullaan päivittämään tiiviissä yhteistyössä yhteisön kanssa. Myös BTB on myöhemmin tulossa.
 
Vastaus: Halo 5: Guardians - Master Chief palaa 27. lokakuuta

* REQ-paketeista avautuu kaikki kosmeettinen tauhka (haarniskat, asemaalaukset jne.)
* Sekä lisäksi kertakäyttöiset expabonukset (Arena & Warzone) sekä aseet, ajoneuvot, boostit (Warzone)

* Playlistejä tullaan päivittämään tiiviissä yhteistyössä yhteisön kanssa. Myös BTB on myöhemmin tulossa.

Kiitos,

eli periaatteessa ihan sama noille?

Ettei käy niin että jokku osaa noita expabonuksia käyttää ja ajoittaa, että saisi jotain etua, kun sniputan sitä ottaan :D

Koska itteä ei nuo kiinnosta yhtään, vaan reilut sodat ilman viilekkeitä tai kasvomaaleja.
 
Vastaus: Halo 5: Guardians - Master Chief palaa 27. lokakuuta

Kiitos,

eli periaatteessa ihan sama noille?

Ettei käy niin että jokku osaa noita expabonuksia käyttää ja ajoittaa, että saisi jotain etua, kun sniputan sitä ottaan :D

Koska itteä ei nuo kiinnosta yhtään, vaan reilut sodat ilman viilekkeitä tai kasvomaaleja.
Arenassa ei saa mitään kilpailullista etua. Expabonuksilla saa lisää expaa, mutta ei se pelaamiseen vaikuta Arenan puolella. Warzonessa tarvitaan noita kortteja parempien aseiden ja ajoneuvojen lunastamiseen. Se on casuaalimpi leikkikenttä, jossa on tasapainotuksia olemassa, mutta täysi tasapuolisuus ei pelaajien keskuudessa vallitse.
 
Vastaus: Halo 5: Guardians

Onko kukaan vielä kasannut sitä erikoisversioiden mukana tulevaa figuuria?
Eilen sain aikaiseksi jopa toisesta levystä irroittaa kaikki osat jonka jälkeen päätin lopettaa siltä päivältä siihen. Ihanan vmäistä väkertämistä enkä malta odottaa, että pääsen yrittämään sen rakentamista:rolleyes:
 
Vaikutti aika kovalle urakelle kun katsoin vierestä tuon kasaamista, tai siis kasaamisen yrittämistä. Tubettaja Colorhammer tuota yritti väkertää kasaan silloin Paavin ennätyssuorituksen aikana, mutta ilmeisesti keskittyminen ei sillä erää riittänyt.
 
Vastaus: Halo 5: Guardians

Milläs controller layoutilla ihmiset tätä vääntää? Pelissä on sen verta toimintoja, että valitsee niin tai näin, pakosti joutuu jostakin toiminnallisuudesta vähän luopumaan.

Itse olen nyt pelannut H4 kontrolleilla, jotka ovat tuntuneet hyviltä. Miinuksena on hitaampi smart screen (se on tatilla), mutta olen pitänyt naattien heittoa liipaisimella sitä tärkeämpänä. Tiedostan kyllä, että luultavasti paras combo olisi fishsticks, jos sitä oppisi käyttämään.
 
Vastaus: Halo 5: Guardians

Vaikutti aika kovalle urakelle kun katsoin vierestä tuon kasaamista, tai siis kasaamisen yrittämistä. Tubettaja Colorhammer tuota yritti väkertää kasaan silloin Paavin ennätyssuorituksen aikana, mutta ilmeisesti keskittyminen ei sillä erää riittänyt.

Yli tunnin rakensin ja pääsin jopa näin pitkälle :D

Näytä liitetiedosto 14995

Varsinkin noiden kaikkien laittaminen kiinni tuohon yhteen palaan oli jo sellainen homma, että tarttis olla joku muu vääntämässä ne klipsut samalla kun itse pitää osia kohdillaan. Seuraavaksi täytyisi tehdä toinen samanlainen rimpsu. Motivaatiota keräillessä :D
En ole vielä edes koko peliä käynnistänyt ja vihaan jo valmiiksi noita robotteja sydämeni pohjasta.
 
Vastaus: Halo 5: Guardians

Muutamia ajatuksia kolmen päivän jälkeen.

Kampanja (Heroic) oli oikein hauska ja suht eeppinen kokemus, josta irronnee pelitunteja tahkottavaksi myös kavereiden kanssa Legendary-vaikeustasolla.

Moninpeli yltää parhaimmillaankin vain peruskivaan halotukseen. Warzone-pelimuoto on mielestäni yksinkertaisesti tylsä, yritystä on kovasti mutta meno on kovin itseään toistavaa. Arenastakin puuttuu kaikki parhaimmat, halomaisimmat, pelimuodot, joita on kova ikävä. Missä ovat team heavies, big team slayer, team snipers, team swords, team rockets, fiesta, infection, juggernaut, oddball, king of the hill..? Lisäksi kenttiä on ainakin vielä kovin vähän Arenassa ja meno käy samoissa kentissä ja aina samalla muutaman aseen arsenaalilla kovin tylsäksi.

Tästä puuttuu nyt selvästi se jokin. Ei maistu niin sanotusti salami. Ehkäpä päivitykset auttavat vielä?

Jos pitää valita niin vähiten epäonnistuneilta vaikuttavat team slayer ja free-for-all, niitä tässä on tullut hakattua eniten ja myös niitettyä jonkin verran menestystä.
 
Vastaus: Halo 5: Guardians

Sisältöä pelissä voisi olla enemmänkin. Joblon mainitsemien pelimuotojen puutteen lisäksi custom game -vaihtoehdot ovat aika vähäiset, eikä pelissä ole Teatteria eikä Forgea. Jälkimmäinen on toki tulossa myöhemmin, samoin kuin Big Team Battle -pelimuodot, jotka ovat olennainen osa moninpeliä. Tällä hetkellä moninpelin isoin ongelma on hyvien karttojen vähyys. Varsinkin areenassa alkavat kartat toistamaan itseään hyvin nopeasti. Breakout-karttojen tuominen muiden pelimuotojen käyttöön helpottaisi kummasti.
 
Vastaus: Halo 5: Guardians

Tänään piti Gigantista hakia oma kopio ja tossa parissa tunnissa 10% asennettu :D ehkä huomena pääsis kokeilemaan!

Näytä liitetiedosto 14996

Laitoitko päivityksen asentumaan samalla, kun asennat peliä?

Onella kannattaa yleensä valita, että ei lataa päivitystä heti vaan asentaa pelin ensin, niin menee nopeammin :)
 
Ylös Bottom