Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5

Kumman PlayStation 5 -version aiot hankkia?

  • Perinteisen, tarvitsen sen levyn

    Äänet: 300 74,6%
  • Digital Edition, pelit ykkösinä ja nollina

    Äänet: 102 25,4%

  • Äänestäjiä yhteensä
    402
Eiköhän se ole puhdasta matematiikkaa. PS4 konsoleita on myyty melkein 100 miljoonaa kappaletta. PS5 konsoleita tuskin myydään yli 20 miljoonaa ensimmäisen vuoden aikana, 10 miljoonaakin on kova luku. Se tarkoittaa, että pelit myyvät todennäköisesti paremmin PS4-versioina ainakin ensimmäisen, luultavasti vielä toisenkin vuoden ajan. Varmasti uuden konsolin hankkijat ostavat enemmän pelejä suhteessa vanhaan laitteeseen tyytyviin, mutta tarvitaan tietty taso konsolien myynneistä, että pelimarkkinat alkavat kannattamaan muidenkin kuin parin hittipelin osalta. Sukupolven vaihdot sujuvat hitaasti aina, ei siinä edes hinta taida olla pääasia vaikka sekin tietysti vaikuttaa. Ensimmäiset vuodet pelataan uusilla konsoleilla samanlaisia pelejä kuin edellisellä sukupolvella, mutta vähän hienompina. PS4-versiot roikkuvat mukana todella pitkään varmasti ja niistä luovutaan vasta, kun pelejä ei saa millään sullottua enää PS4:n tasolle.
 
Mainitut >100 miljoonaa myytyä Pleikka nelosta lienee hyvä pohja vielä vuosia. Mikäli televisiotakaan ei päivitä suurempaan, eivät hyödytkään ole aina ilmeisiä (vrt. SD -> HD).

Muistetaan se, miten PS2:n valmistus lopetettiin vasta 2013. Myydyt konsolit 153 miljoonaa. Sisältö ratkaisee.
 
Aika todennäköiseltä vaikuttais että oma PS4 digitaalinen pelikirjasto on pelattavissa PS5 ilmaiseksi.
 
Ei tuolla stadialla tee vielä mitään.
Ihan turha laite verrattuna PS5........
Aksu, kerrotko hieman PS5:n ominaisuuksista? Omiin korviin ei ole kuulunut kuin karkeita specsejä sieltä täältä, joiden perusteella ei todellakaan voida sanoa mikä laite on turha ja mikä ei.
 
Stadian ongelma on se että teknologia ei ole vielä tarvittavalla tasolla, viive on peleissä niin kovaa myrkkyä että sitä ei sais liikaa olla.
Kyllähän jotkut silloin tällöin pelaajat saa tästä jotain irti, mutta ne joille pelaaminen on oikea harrastus, se viive kyllä tappaa sen nautinnon.
 
Sarjassa "fanivideot". Tässä toivotaan seuraavan sukupolven PSVR2:n olevan piuhaton. Sitä se saattaa ollakin, striimaava laite olisi PS5. Kamerat löytyy tältä videon toivelistalta myös, mahdollistaa lisätyn todellisuuden sekä ohjaimien ja pelaajan paikallistamisen. Kaikkinensa upea pätkä!

 
"Sony sees Microsoft as its main competitor in the next generation, with Google a potential threat in the mid- to long-term as internet technology advances, one company official said.Nintendo Co. isn’t perceived as a major rival, the person said, because its main users tend to be younger than PlayStation’s core demographic.

PlayStation has been one of the most successful mass-market products of the past quarter-century; the PlayStation 4 alone is expected to pass 100 million units this year. Sony’s latest thinking puts less stress on overall sales numbers and more on the most-profitable segment of the market: the devoted fans who buy big-budget titles, such as Bethesda Softworks LLC’s “Fallout” series and Take-Two Interactive Software Inc.’s “Red Dead Redemption.”

A second Sony official said the company believes people buy a videogame console to play graphics-heavy games.

Sony is concentrating its attention on large software publishers as it gets ready for the next PlayStation, according to executives at Sony and software makers. In general, publishers want their games on multiple platforms to maximize sales, while console makers look to make deals for exclusive content or an initial period of exclusive sales.

Some executives at smaller game makers say they have felt snubbed by Sony, in contrast to Nintendo. At the Tokyo Game Show in September, Nintendo is supporting events to showcase independent game developers. Sony used to do the same, but isn’t planning to this year, the first Sony official said.

Sony still welcomes games from independent studios, the first Sony official said, but the emphasis is on strengthening relationships with large publishers since resources are limited. The thinking is, the official said, that people buy a console to play high-quality games available only on that platform, not smaller games also available on smartphones."

Tuolta on luettavissa ainakin se että lisää exlu-kamaa, myös kolmansien osapuolten taholta. Samoin voi tulla kalliimpi konsoli, kun ei enää myyntimäärät merkkaa uudessa strategiassa niin paljoa ja painotetaan grafiikkaa pelissä. Ikävästi tuo graphics-heavy varmasti tarkoittaa myös 30FPS:n jatkumista useimmissa peleissä PS4:n tapaan.
 
Viimeksi muokattu:
Seuraavasta Pleikkarista käytetyt sanamuodot ovat sinäänsä erikoisia.

"A niche product aimed at hardcore players" eli "harvojen tosipelaajien herkkua" vapaasti suomennettuna. Eli ihan jotain muuta kuin esim. PS4, joka on kuitenkin joka tasavallan peruskonsoli.

Ja sitten samaan aikaan pyörii näitä hulluja arvioita 800 dollarin hintalapusta:


Tekijänä (puolivitsillä) pelialan virallinen arvailijasetä Michael Pachter.
 
Aivan varmasti Sony jatkaa myymällä ensi genissäkin konsoliaan 400-500 euron hintaan ja tuolla hardcore-setilläkin varmaan tarkoitettiin, että pääpaino on edelleenkin God Of Warin ja TLOUn kaltaisissa K-18 peleissä sen sijaan, että pyrittäisiin tekemään Fortniten ja Overwatchin "sopii kaikenikäisille" tyylisiä pelejä.
 
Rauhoittelevat faneja lupauksilla siitä, että nykyinen kova linja AAA-yksinoikeuksissa tulee jatkumaan. Konsolin hinnaksi veikkaisin 549 € meillä ja jenkeissä 499 $.
 
Tuolla hardcore-setilläkin varmaan tarkoitettiin, että pääpaino on edelleenkin God Of Warin ja TLOUn kaltaisissa K-18 peleissä sen sijaan, että pyrittäisiin tekemään Fortniten ja Overwatchin "sopii kaikenikäisille" tyylisiä pelejä.

Olet varmasti oikeassa. Itse lähinnä kiinnitin huomiota tuohon "A niche product" -kohtaan. Konsolit ovat kuitenkin perinteisesti olleet massamarkkinoiden tuotteita.
 
Olet varmasti oikeassa. Itse lähinnä kiinnitin huomiota tuohon "A niche product" -kohtaan. Konsolit ovat kuitenkin perinteisesti olleet massamarkkinoiden tuotteita.

Tuo on Sonyn strategia sanoa niche-tuotteeksi, tarkoittaen nimenomaan eniten pelaavia, jotka ostavat kaiken uuden heti. "Early adopterit", houkutellaan näitä nimittämällä konsolia heille (eli tälle nichelle) nimenomaisesti tarkoitetuksi eikä miksikään kaikkien, koko perheen ja soccer-momien monitoimi-jumppapeli-DVD-TV-viihde-kyhäelmäksi.

Tällä strategialla on (ainakin selvästi Sonyn mielestä) hyvä launchata ja taistella niistä ensiostajista, jotta saataisiin lumivyöryä ja myöhemmin perheetkin mukaan.
 
Hohhoijaa olisi huono move tässä tilanteessa Sonylta laittaa 800 € konsoli kaupan hyllylle. En usko että nämä hurjat spekunoinnit pitää aivan paikkaansa, mutta mistä näistä koskaan tietää. Mielenkiintoisia aikoja elämme!
Juu, ite en ainakaan ole valmis enää maksamaan tuommoisia summia konsolista, mutta saas nähdä, että mikä on lopullinen hinta.

Enkä kyllä ymmärrä, että mitä järkeä olisi tuoda lähemmäs tonnin konsolia myyntiin, kun kuitenkin parin vuoden päästä julkaisusta tulee taas nämä "Pro" välimallit.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Nyt liikkuu myös huhua, että Sony olisi tekemässä tarjousta Remedystä.

Toivon Sonyn hankkivan talliin parhaimpia VR--pelistudioita, esimerkiksi First Contact Entertainment. Näin saavat lisäresursseja pelinkehitykseen ja sopivasti aaa-luokan esityksen uuden konsolin tai lasien julkaisuun.
 
Austin rakentaa PS5:n tämän päivän huhujen pohjalta. Meikäläisen teho-PC jää nyt toiseksi. Mikäli Sony lyö tälle paketille kilpailukykyisen hinnan, tulemme näkemään paluumuuttajia takaisin konsoleille.

Prosessori AMD 3700X
Näytönohjain AMD Navi RX 5700

 
Ylös Bottom