Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Dirt Rally 2.0 - Kisaraportit Yms.

2h/Wales:

Päätinpä ottaa vaihtelun vuoksi alle Pösön, ettei kaikki sillä Lancialla ajelis.
Olihan pirun vaikea ajettava, etenkin märällä tiellä. Kauhee viive turbossa ja kierroksia kun pitää pitää yllä, niin äkkinäinen peli karkaamaan lapasesta.
Heti ekalla pätkällä tuli spinnaus. Toisella pätkällä samoin. Kolmas pätkä oli aivan järkyttävä! :eek:
Lopulta aloin saamaan juonen päästä kiinni miten tota B-ryhmän tykkiä ajetaan ja taisi tulla jopa pohjat jollekin pätkälle. Kuuden ajetun pätkän jälkeen olin B.Kröönholmia 21 sek perässä. Seiska lähti hyvin käyntiin ja olin vielä melko lopussa 5sek edellä pohjia...kunnes sitten typerä pieni kosketus valliin ja auto katolleen tielle. Tällä kertaa yleisö auttoi jopa auton pyörilleen.
Viimeisellä pätkällä siellä tuulimyllyjen luona pikkasen karkas tieltä ja tuli 15 sek penaltia siitä. Tulihan ihmeen herkästi.

Snorri oli vetänyt ihan käsittämättömän kovaa ekan pätkän. Ja eipä ollut taaskaan mitään asiaa Kröönholmin kyytiin. Kröönholmi on Alien Walesissa ;)
Mua ärsyttää Walesissa ihan pirusti ne tien reunoilla olevat kumpareet, joista auto sinkoilee välillä mihin sattuu. Makee rallihan se on, mutta tuntuu jotenkin vaikeammalta tässä kuin Dirtin ekassa versiossa.

Flying Finn/Wales:

Aikamoista paiskomista tuo ajaminen on Walesissa näillä R5-autoilla.
Erot tuntuu olevan porukan välillä pieniä ja kun teit pienenkin virheen, niin sen takaisin kurominen oli todella vaikeaa, ellei jopa mahdotonta. Pysyin väliaikojen mukaan hyvin kärjen tahdissa ja erot mitattiin usein kymmenyksissä suuntaan tai toiseen, mutta edelleen vähäinen ajaminen Walesissa näkyy varmuudessa. Pieniä virheitä tuli siellä sun täällä, kun agressiivisesti yritit viedä autoa kapeissa ränneissä.
Kovaa kyllä porukka paiskoo menemään Walesissa!

Nyt nokka kohti Itä-Suomea ja tänään jää ajelut ajamatta.
 
Viimeksi muokattu:
Kröönholmi on Alien Walesissa ;)

No no, rauhotutaas nyt vähän, Audilla ei yhden yhtä puhdasta pätkää mm 1:llä kattokerho kutsui mutta onneksi melko ilmavasti.

R5:lla taas Walesissa pystyy laskeen käsittämättömän kovaa joka paikkaan. Alkuun tuli arasteltua kunnes sen rupesi tajuamaan.
On kyllä paljon liukkaampaa kun DR1:ssä ja tien kunnon muutos on loistava parannus.

Tulisi jo se Ouni..:p
 
Viimeksi muokattu:
Varmaan korostuu nuo ajotaidot tuolla vaativassa Walesissa, lentävissä suomalaisissa ei mulla mitään jakoa kärjen tahtiin...edes ehjillä polkimilla :)
Lyhyemmillä pätkillä 15 sekuntia ja pidemmillä 30 sekuntia vauhdissa eroa.

Näin huonomuistiselle ihan kiva systeemi tuo että toistetaan samoja pätkiä.

Jos joku jaksaa vielä Walesia, niin illalla olisi 2h:ssa 4 pitkää EK:ta päiväsaikaan kuivalla kelillä, luokkana 2000cc.
 
Expert Dirt Wales

Otin Lancian alle ja lähdin baanalle asenteella ”kaikki tai ei mitään”. Jotkut pätkät onnistui, mutta toisilla könyttiin ojan pohjia urakalla. Pari kertaa piti turvautua katsojien apuun, yhdesti käännettiin auto katoltaan takaisin nakit maata kohden ja toisella kerralla työnnettiin ojasta pois. Viimeisellä pätkällä piti vielä karauttaa kunnolla männikköön ja aattelin, että tähän tämä leikki loppuu. Ihmeesti sieltä kuitenkiin vaan noustiin tielle vielä ja lopun liruutin ilman valoja syyläri sauhuten maaliin.

Tommosella ajolla menin kuitenkin kärkeen, niin sanoisin pojjaat jotta ykkössija irtois nyt sieltä aika helposti ;)
 
Flying Finn Wales

Kisaan Ford Fiestalla ja aikataulusta johtuen vakio säädöillä. Peli pomppi Walesin pätkillä kun vanha hetekka pano hommissa! :D
Virheitä ja spinnauksia siellä täällä.
Yritin ajaa pätkiä ulkomuistista ja vähän kuuntelin nuottia, mutta edellisistä Dirt Rally ajoista jo sen verran, että virheitä
tuli tuosta ajamattomuudesta.
Tiet liukkaamipia kun edellisessä versiossa ja sen myötä myös jarrupaikat hakusessa.
Ek 8:lla sit mitättömän tuntuinen penkka kosketus oikealle puolelle heti pätkän alussa ja edestä ja takaa renkaat tyhjiksi.
Yksi varapyörä mukana, niin verenpaineet nousi siihen malliin, että keskeytys edessä.:confused:

Rupes tuntumaan siltä, että pieni ajotauko olisi paikallaan, ennen kuin menee kokonaan fiilis tästä.
Täytyy vaan ajella sit noita Walesin pätkiä, ja opetella ne taas täysin muistiin.
 
Rupes tuntumaan siltä, että pieni ajotauko olisi paikallaan, ennen kuin menee kokonaan fiilis tästä.
Täytyy vaan ajella sit noita Walesin pätkiä, ja opetella ne taas täysin muistiin.
Itellä sama, alkanut vähän tökkiä.
Sit jos tulee se täydellinen kyllästyminen, niin voi jäädä peli pitkäksi aikaa...parempi pitää hetken taukoa.
Sulla tosin just oli 2vko:a, ei tainnut olla tarpeeksi?

Tässä on kyllä todella suuri etu jos muistaa pätkät ulkoa.
Mulla on vaan niin huono muisti että vaikka peliä pelannut jo monta sataa tuntia, niin ei ne vaan jää mieleen.
No toisaalta onnistuuhan se nuoteillakin.

Täällä osalle voittaminen tai hyvät sijoitukset tuntuu olevan todella tärkeitä.
No eipä siinä, sen takia clubeihin varmaan liittyy että voi kilpailla muita vastaan.
Ei vaan jaksa lukea kiukuttelua ja selittelyä jos ei pärjännytkään.
Mut ehkä hetki taukoa myös täältä tekee hyvää ;)
Raidman saa luotsata 2h ja HC kisoja vastedes, nosta joku modeksi jos löytyy halukkaita kisoja tekemään.
 
Sulla tosin just oli 2vko:a, ei tainnut olla tarpeeksi?
Kyllä se 2 viikon jälkeen jo syyhytti päästä reuhamaan pätkille! :)

Tässä on kyllä todella suuri etu jos muistaa pätkät ulkoa.
Mulla on vaan niin huono muisti että vaikka peliä pelannut jo monta sataa tuntia, niin ei ne vaan jää mieleen.
No toisaalta onnistuuhan se nuoteillakin.
Kyllä muistista pitäs pystyä ajamaan. Noihin nuotteihin en luota pätkääkään, kun monessa maassa isoja
virheitä niissä. Kiva lisähän olisi ollut nuottieditori, jolla olisi saanut tehdä omanlaisensa nuotit!

Täällä osalle voittaminen tai hyvät sijoitukset tuntuu olevan todella tärkeitä.
No eipä siinä, sen takia clubeihin varmaan liittyy että voi kilpailla muita vastaan.
Ei vaan jaksa lukea kiukuttelua ja selittelyä jos ei pärjännytkään.
Kyllä mulla on aina tarkoitus yrittää ajaa kärki vauhtia, vaikka se ei aina onnistukkaan.
Keskeyttäminen harmittaa ainakin mua hemmetisti tässä pelissä.
Sama se oli IRL keskeytyksen jälkeen, olipa oma syy tai tekniikka, niin vitu..s oli aina suuri!
Tässä nyt ei panostukset niin suuret, mutta kun ajan varaat tähän ajamiseen, niin maaliinkin on kiva päästä, vaikka
ei ihan kärjessä tulisikkaan.

No tässä vähän rauhottuu, niin kyllä tää maistuu taas......toivottavasti:)
 
Ja lisätään tuohon vielä että eniten syö miestä omaista suorituksista riippumattomat ongelmat esim pelin klassiset bugit, äänien häviämiset, pelin tilttaamiset yms.

Ei siellä tosiaan kilpailuviettiä tyydytetä terveisiä ajelemalla, mutta kyllähän siellä nuo tietyt jantterit (jotka ei täällä ilmeisesti ainakaan kirjoittele liiemmin) ajaa ainakin paikoitellen vauhtia mihin ei mitään saumaa:rolleyes:
 
Viimeksi muokattu:
Täytyy vaan ajella sit noita Walesin pätkiä, ja opetella ne taas täysin muistiin.

Itselläni oli vähän sama vika. Walesissa ei oikein pärjää, jollei ole hyvää muistikuvaa pätkistä. Tulee herkästi virheitä pelkästä nuotista ajettaessa ja sieltä ne sekunnit tulee, kun tulee ajoittain jarrutettua joko karvan liian aikaisin tai myöhään. Walesin tiet kun on vielä sellaisia, ettei ne paljon anteeksi anna niitä pieniä virheitä.
R5 tuntuivat jopa vähän ”arcadelta” tuolla, sillä niin suhteettoman kovaa niillä pystyi paiskomaan mutkiin.
 
Konsolifin_1 Australia

Vaikeaa oli jälleen kerran rallinajo. Nämä etuvetoset vehkeet ei vaan oo mun juttu. Kolme rengasrikkoa useita pusuja aitojen kanssa ja spinnauksia. Viimeisellä pätkällä sitten vielä kunnolla katon kautta ympäri niin eiköhän se ollu siinä. No maaliin päästiin joten siihen voi olla tyytyväinen.
 
Konsolifin 1 Aussi

Pieniä hahmottamis ongelmia kuskinpuolen etukulman kanssa joka osui pari kolme kertaa sisäkurvin puihin johtaen pyörähdyksiin ja vaurioihin.
Muuten melko väkinäistä menoa, kuten etuvedoilla itsellä yleensäkkin.
Ei rengasrikkoja.

HC Ruotsi

Ykkösellä meinasi kaatua ja toistamiseen olisiko ollu kolmosella jossa hetken tasapainoiltiin kahdella pyörällä. Loppu tuli aika ok, mutta ei missään nimessä virheettömästi.
Ei rengasrikkoja Ruotsissakaan.

2H Wales

Kerrankin kunnon kisa eikä mitään tissiposkien meininkiä ;)

Lisäsin vielä vaikeusastetta ja kokeilin vetää koko kisan läpi samoilla hadeilla ja ilman korjauksia tauoilla, kerran joutui EK9:n jälkeen tekemmään pientä preppausta joten sikäli olen pettynyt suoritukseen:(
 
Viimeksi muokattu:
HC Ruotsi

Ralli läpi ilman suurempaa draamaa. Kolmospätkällä tulin maaliin liian kovaa, täräytin aitauksiin suht kovaa ja rikoin Lancian keulaa jonnii verran. Eipä se silti vauhtiin vaikuttanut. Nyt täytyy sanoa, että en kerta kaikkiaan päässyt Kröönholmin kyytiin vaikka alussa näytti tiukalta. Hienosti oli mies vetänyt menemään!
 
Uusisuomi-Liiga/Australia/R5

Keskiviikkona viimeksi käynistäny pleikkarin, joten heti ajamaan kun löyty aikaa :D

EK1 Alussa tuntumaa Mitsuun, kulki ihan hyvin, yks turha puskaan jumitus, kun leikkasin risteyksessä vähän liikaa. EK2 oikealle kääntyvä mutka pääsi yllättää jyrkkyydellään, kun ulkokurvissa heti aita ja siihen hajosi eturengas. EK3 sama pätkä pidennettynä, märällä. Sama paikka pääs taas yllättää, vaikka melkein jo muistin missä se oli, rengas meni. Itseasiassa koko mun rallia sävytti rengasrikot siellä ja täällä. Opimpahan, ettei vaurioitunut rengas taida puhjeta alle 110km/h vauhdissa. Silleen pystyi kitkuttelemaan maalin, jos 1min aikasakko vaihdosta ei kannattanut. Muuten ajo sujui pienen tauon jäljeen ihan hyvin. Kohta ajamaan vielä 2H, Puolaa.
 
Viimeksi muokattu:
Heippa vaan kaikille, jonkin aikaa sitten tuli löydettyä nämä konsolifin clubit ja tuli ajeltua muutama kisa. :) Nyt sitten rekisteröidyin tänne, niin pistetääs vähän raporttia

Konsolifin_1 Australia

Muuten pelkästään pikku kolhuja, mutta EK3 vähän puolivälin jälkeen ulospäin kalleellaan olleessa oikeassa lipesi aitaan ja jouduin pakittamaan takaisin tielle. Kojetauluun syttyi varoitusvaloja ja takarengas meni paskaksi, en ruvennut vaihtamaan, vaan ajoin pätkän maaliin. Pelkällä vanteella ajaessa tuli pari pyörähdystä asvalttiosuudella ja spliteissä ollut johto hupeni 0,2s häviöksi. Huollossa ei saatu autoa ihan kokonaan korjattua.

EK9 alkoi renkaista pito loppumaan, mutta läpi tultiin ilman sen suurempaa draamaa. EK11 pelästytti kun moottori alkoi pätkimään hetkeksi, mutta palautui sitten taas normaaliksi. Vikalla pätkällä vielä pyörähdys, onneksi mitään ei hajonnut. Säätöjen katoaminen vaivasi ensimmäisen huollon jälkeen koko loppurallin.
 
Kävin vetäsemässä ruotsin HC kisan aika kylmiltään, ihan nuotista piti ajaa.
Lopussa alkoi tulemaan jo ihan ok aikoja, ei tuolla Mitsulla kyllä taida ihan Deltan kyytin keretä.
 
HC Ruotsi

Järkyttävä määrä pikkuvirheitä, ja 5 sekuntia jäätiin Kröönholmin taakse. Isommat tapahtumat tässä:
EK2 mitättömältä tuntuneesta penkkaosumasta oikea eturengas hajosi ja pelkällä vanteella tuli köröteltyä maaliin, EK3 pari kertaa lähti hypyn alastulossa auto ihan totaalisen hanskasta ja pusikosta tuli haettua vauhtia. EK8 oli pohjat jo tulossa, mutta nopealla osuudella pääsi auto kiipeämään penkan päälle ja ajattelin vain ajaa samoilla vauhdeilla takaisin tielle, mutta taisi mennä katselijan varpaiden yli kun 8 sekunnin sakko tuli ja joutui jatkamaan paikoiltaan tieltä. FPS droppien välttämiseksi en pidä katselijoita grafiikoissa päällä. Siinä menikin mahdollisuudet kärjen tavoittamiseen.
 
Ruotsissa menettää kyllä järkyttävästi aikaa varsinkin jos nopeilla osuuksilla vähänkin päätyy kyntämään penkkoja.

Tänään ei kyllä jaksa ajella mitään kun vasta kotiuduin Forssan Pick nicistä.

2H oli mielessä mutta surukseni huomasin että kaikki 12 pätkää ei tänään ole yöllä kaatosateessa niin jää sen takia ajamatta:p
 
Terve,

Neste-rallista selvitty hengissä mutta jäin mökille huilaamaan. Tein huomiselle 2H kisan, katotaan nyt riittääkö näihin intoa tuntuu osa porukkaa olevan jo tauon tarpeessa pelistä. Harvennetaan tarvittaessa kisoja. Huomenna joka tapauksessa Saksa, 6 EK:ta, kalusto 2000 cc 4wd. Ajelen kisan jos ehdin kun pääsen huomenna himaan.
 
Ylös Bottom