Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Palautteet foorumin toiminnasta

Kysely on nyt otettu pois käytöstä.
 
Mikähän on yks kaks tullut, etten (ainakaan puhelimella) voi pasteta viestiketjuun mitään.

Ensin luulin et oli kyse vain youtube linkeistä, mutta tänään huomasin ettei mitään tekstiä voi pasteta.
puhelin tarjoaa sijoita nappia, mutta sit teksti kenttä välähtää, eikä tekstiä tule,

youtube linkit onnistuu media toiminnon avulla pasteta siihen popup ikkunaan ja normi tekstin koodi toiminnolla, kunhan poistaa sen jälkeen ne code tekstit.

käyttiksenä mulla on IO13 beta,mutta on ollut jo pitkään ja on toiminut. Ongelma alkanut noin viikon sisällä.

Samoin tämä beta on alusta asti täällä aiheuttanut sen, että jos korjaan tekstiä, niin kursori pomppaa sanan alkukirjaimen jälkeen sen välilyönninkin yli edellisen sanan loppuun. Tai jos vaihdan riviä ja jätän tyhjän rivin väliin, mutta joudun korjaamaan ja palaamaan. Ei jää sen rivin alkuun, vaan pomppaa aina edellisen kappaleen loppuun poistaen sen tyhjän rivinkin.
Lisäksi riviä vaihtaessa ei tarjoa isoa alkukirjainta automaattisesti enää.

Tuo paste ongelma tosiaan tullut ihanlähiaikoina, vaikka beta ollut sisässä varmaan 1,5kk. Tämä toinen ollut kokoajan. Oudoksi tämän tekee se, että missään muualla netissä tämä ongelma ei ole läsnä, eikä edes samaa foorumisoftaa käyttävillä sivuilla. Selaimen vaihto ei myöskään asiaan auta.
Sikäli en odota tälle korjausta, koska itse käytän vapaaehtoisesti betaa, mutta mietin vain ennakoiden, että jos sama ongelma jatkuu virallisessa Ios13 versiossa, niin onkohan foorumin softaan jotain päivitystä olemassa, kun muualla toimii.
 
Mikähän on yks kaks tullut, etten (ainakaan puhelimella) voi pasteta viestiketjuun mitään.
Tietääkseni foorumisoftaa ei ole viime viikkoina päivitetty, joten näillä tiedoin vika löytyy sieltä iOS13:n suunnalta. Itelläni ei ole kuin uusin virallinen eli iOS 12.4, ja sillä tahnaus toimi, kun hetki sitten asiaa testasin.

Mutta seuraillaan tilannetta tarkemmin, kunhan iOS13 virallisesti julkaistaan joskus syys-lokakuussa.

Update! Myöskään pikavilkaisulla en nähnyt Xenforon virallisen foorumin bugiraporttiosiossa mitään iOS13:een tai copy-pasteen liittyvää.
 
Viimeksi muokattu:
Täällä sama ongelma ja iOS 13 beta käytössä, mutta aikaisemmin tosiaan toimi vaikka betaa käyttikin.
 
Nyt on vähän mainos venähtänyt. Jostain syystä nyt mainoksia on käytännössä joka viestin välissä. Vaikka mainoksia onkin, niin olisiko mahdollista, ettei niitä olisi kesken viestiketjua, vaan ylhäällä/alhaalla?
FC3428D0-CD58-40BF-81B8-B50BBF26BB3C.png
 
Ei tätä foorumia pysty ainakaa tabletilla käyttämään ilman mainostenestoa, kun välillä mainokset vie koko ruudun tilan. Vähän turhan isoja ovat, mutta en tiedä miten ne sitten tietokoneella käyttäville näkyy..
 
Mainosten koossa on kyllä lähtenyt mopo käsistä, etenkin näissä jotka tulevat sivun keskelle. Tämä esimerkkimainos vei läppärin selaimen ikkunasta reilusti yli puolet.

Screenshot 2020-01-14 at 19.32.34.png
 
Mainosten koossa on kyllä lähtenyt mopo käsistä, etenkin näissä jotka tulevat sivun keskelle. Tämä esimerkkimainos vei läppärin selaimen ikkunasta reilusti yli puolet.
Merkillistä. Itsellä desktopissa että kännykällä mainosten koot ja määrät ovat pysyneet ihan maltillisina. Mutta potkin Jyriä hellästi, joten hän voi sit jossain vaiheessa tutkia, mitä tässä on tapahtunut.
 
Minäkään en ole huomannut mitään yht'äkkistä muutosta mainosten määrässä tai koossa. Käytössä Win10 sekä Firefox, eikä mitään muutosta omiin silmiin ole tässä viime päivinä osunut.
 
Ei noi mainokset haittais jos olisivat tuolla sivussa, mutta kun ovat keskellä ruutua ja aivan liian isoja.

@Fabre#4 jos sulla on Firefoxissa seurannanesto päällä, niin se estää myös joitakin mainoksia.
 
Sen verran aiheesta väliaikatietoa, että valistuneen arvauksen mukaan mainokset toimittavalta yritykseltä saatu mainosten upotuskoodi tulkitsee joissain tapauksissa mobiililaitteen desktop-selaimeksi, ja antaa sen takia väärän kokoisia mainoksia. Me ei tuota koodia olla itse tehty, joten en tiedä, voidaanko sitä sen kummemmin sorkkiakaan. Laitetaan mainoslafkalle kuitenkin palautetta, niin ehkä siellä voidaan asialle jotain tehdä.
 
On nämä mainoskuvat aivan järjettömiä desktopselaimella (Chrome). Tämä kuva Macbook Pro koneen ruudulta kun selain on full screen tilassa, eli koko ruutu käytössä. Sormi liipasimella Adblockin aktivoimiseksi...

1579118823715.png
 
Merkillistä. Testasin omallakin 16 tuuman MacBook Prolla Chromella koko ruudun tilassa tuossa samassa foorumin "aluelistauksessa", mutta en koskaan saanut ilmestymään tuota tai muutakaan noin isoa mainosta. Varmaan parikymmentä erilaista mainosta kuitenkin näin, ja suurin osa oli varsin pieniä.
 
Sen verran aiheesta väliaikatietoa, että valistuneen arvauksen mukaan mainokset toimittavalta yritykseltä saatu mainosten upotuskoodi tulkitsee joissain tapauksissa mobiililaitteen desktop-selaimeksi, ja antaa sen takia väärän kokoisia mainoksia. Me ei tuota koodia olla itse tehty, joten en tiedä, voidaanko sitä sen kummemmin sorkkiakaan. Laitetaan mainoslafkalle kuitenkin palautetta, niin ehkä siellä voidaan asialle jotain tehdä.
Testasin Huawein omalla selaimella, missä saa valita, että miten selain näkyy nettisivuille (Android, iPhone, Tietokone) tuossa tietokone tilassa mainokset olivat pieniä, mutta muilla veivät koko ruudun tilan tabletilla.
 
Okei, aivan kuin logiikka olisi nurinniskoin. Kiitos tiedosta.
 
Testasin Huawein omalla selaimella, missä saa valita, että miten selain näkyy nettisivuille (Android, iPhone, Tietokone) tuossa tietokone tilassa mainokset olivat pieniä, mutta muilla veivät koko ruudun tilan tabletilla.
Onko sulla käytössä sun yleensä käyttämässä selaimessa joitain laajennuksia, jotka voisivat sotkea tuota selaintarkistusta, jonka vuoksi mainokset latautuisivat esim. liian isoina?
 
Onko sulla käytössä sun yleensä käyttämässä selaimessa joitain laajennuksia, jotka voisivat sotkea tuota selaintarkistusta, jonka vuoksi mainokset latautuisivat esim. liian isoina?
Mainostenesto on ainut laajennus mitä asennan, jos pystyy ja tuon kun kytkee pois, niin tulee noita jättimäisiä mainoksia, mutta tekee samaa Chromella, missä ei ole mahdollista edes asentaa laajennuksia Androidilla.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Merkillistä. Testasin omallakin 16 tuuman MacBook Prolla Chromella koko ruudun tilassa tuossa samassa foorumin "aluelistauksessa", mutta en koskaan saanut ilmestymään tuota tai muutakaan noin isoa mainosta. Varmaan parikymmentä erilaista mainosta kuitenkin näin, ja suurin osa oli varsin pieniä.

Itsellä tuo lävähtää heti ruudulle sekä Chromella että Safarilla. Itse mainoselementti on näin muotoiltu, eikä se skaalaudu viewportin koon mukaan, vaan on lukittuna 8k kokoiselle ruudulle sopivaksi :D

Koodi:
element.style {
    position: absolute;
    display: block;
    background-color: rgb(255, 255, 255);
    width: 620px;
    height: 891px;
}
 
Mut eihän 891px ole lähelläkään 8K resoa....
 
Ylös Bottom