Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

Kansa Taisteli – Miehet kertovat. Ehkä on parempi, että rintamat ovat nykyään tällaisia konsolien välisiä höpertämisiä. Kertoo siitä, että asiat ovat kuitenkin varsin hyvin.
 
Jospa haudataan sotakirveet ja ollaan ihmisiksi? Raskasta luettavaa nämä teidän kinastelut. Mukavempaa olis lukea asiallista keskustelua.

Molemmilla konsoleilla on omat hyvät ja huonot puolensa. Toiset on ostaneet vain toisen konsolin, jotkut molemmat. Tässä tilanteessa pitäis olla erittäin innoissaan kun on vihdoin saatu konsoleihin tehoa ja jytkettä. Joten naatitaan naatitaan!

PS. Joulukin on kohta tulossa, niin ei tapella. Jookos?

lataus.jpeg
 
Minulla on semmoinen ongelma, että saan ainoastaan yhden nettikaapelin vedettyä huoneen toiselta puolelta konsoliin. Asensin johtokourun oviaukon ympärille, jolla saa kaapelin kätevästi piiloon. En näköjään taida sittenkään hankkia molempia konsoleita, en nimittäin ala asentelemaan tilavampaa kourua.

Pointtini on siis se, että täytyy aika hemmetin tarkkaan valita kumman konsolin ostaa, ettei tule pettymystä. Tällä hetkellä Xbox johtaa 80-20. Näistä keskusteluita oppii paljon, vaikka menevätkin välillä naurettaviksi. Onneksi tässä on aikaa päättää. Aika paljon tosin saa tapahtua, että päädyn ps5:een. PS4 oli hyllyllä pölyttymässä, koska ei ollut mielestä pelattavaa. Samaa virhettä en aio toistaa. Kyllä ne pelit ovat tärkein valintakriteeri.
 
Kyllä ne pelit ovat tärkein valintakriteeri.

Näin on,

Itselleni on myös noussut yllättävän tärkeään roolin se miten pelit on saatavilla. Nykyään kun on rajallinen aika pelata, mutta kuitenkin tulee säännöllisesti pelattua ja aina pitäisi olla uutta pelattavaa tarjolla kun aloitettu peli on pelattu läpi, niin tuo gamepass - tilaus on kyllä ollut mainio. Olen vuoden päivät pelannut pelit gamepassin kautta ja ainoat pelit mitkä olen ostanut tänä aikana on ollut ps4:n yksinoikeudet sekä nyt AC Valhallan. Loppunut kokonaan ”koska alessa” ostot ja silläkin säästynyt rahaa. Gamepassissa on myös mukavasti penskoille pelattavaa niin ei ole niidenkään vähäiseen pelaamiseen tarvinnut pelejä ostella. Kannattaa katsoa netistä listaus peleistä mitä gamepassissa on tarjolla, kosolti siellä on hyviä pelejä.
 
Onhan tämä nyt niin huvittavaa luettavaa, kun jengi täällä tosissaan silmät kiiluen hehkuttaa kuinka Sony pyyhki MS:llä lattiaa ja kuinka tuo Xboxin maailman tehokkain kone paljastui täydeksi paskapuheeksi. Perusteluksi kelpaa muutaman julkaisupelin vertailut, joissa on muutaman framen eroja eikä hädin tuskin mitään muuta. Ja nämä tosiaan muutaman julkaisupelin perusteella. Kannattaisko nyt kuitenkin odottaa, että päästään alkuun tässä generaatiossa ennen, kun aletaan mehustelemaan oman lempikonsolin voitolla ja ylivertaisuudella?

Missäs tässä foorumissa oli se toiminto, jolla voi antaa enemmän kuin yhden peukun postaukselle?
 
Tämä on kuin olisi lastentarhassa. Molemmat uudet konsolit juuri ilmestyneet, mutta sakki täällä mieluummin kinaa kenen iskä on kovempi kuin on pelaamassa niillä. Johtuuko tämä nyt siitä kun ei kummallekaan julkaistu mitään isoa uuden sukupolven peliä? Pistäkää vähän jäitä hattuun ja ne koneet päälle. Tai, jos ei enää nappaa, niin mulle voi tietysti tarjota Series X:ää. :D
 
Itse tulkitsin tuon viestin niin, että hän halusi kertoa, että osa esitetyistä peleistä on sellaisia, että ne voi myös hankkia Xboxille. En pyri tulkitsemaan aktiivisesti mitään, luen vain sen, mitä sanotaan. Siksi olenkin ihmeissäni, kun esität todisteina sellaisia tekstejä ja linkkejä, jotka eivät puolla esittämiäsi väitteitä. Et siis mielestäni lue sitä mitä sanotaan, vaan luet sen, miten haluat tulkita asian omasta näkökulmastasi, eli kaikki MS:n edustajien lausunnot käännetään Sonyn mollaamiseksi. Jos Bill Gates sanoisi, että kävin ajelemassa Ferrarilla, ajattelisit varmaan, että se tarkoittaa, ettei pleikkarilla Ferrarit ole niin hyviä kuin Xboxilla. Tällainen mielikuva tulee noita juttuja lukiessa. Kirjallinen evidenssi puoltaa mielestäni selkeästi sitä, että teet jatkuvasti virheellisiä tulkintoja ja näet tekstissä sisältöjä, joita niissä ei näyttäisi olevan.

Ok, eli olet sitä mieltä että olosuhteet missä lausunto annettiin ei vaikuta viestin tulkintaan? Turhapa sitten tässä asiasta enempää vääntää kuten jo totesin, jos näin perustavanlaatuisesta asiasta ei päästä yhteisymmärykseen.

Kirjallinen evidenssi ei tue väitettäni? Kuinkas selität seuraavan ensimmäisestä linkistäni? Tuossahan on aivan selvä viittaus kilpailijan teknologiaan, mutta minähän tässä vaan kuvittelen omiani. :D

" Backward compatible games run natively on the Xbox Series X and S, running with the full power of the CPU, GPU and SSD. No boost mode, no downclocking, the full power of the consoles for each and every backward compatible game. "

PS5:lla BC on toteutettu kolmea eri moodia käyttäen: PS4 standard, PS4 Pro ja PS5 boost. Kahdessa ensimmäisen tapahtuu juuri tämä mainittu alikellotus aiemman genin laitteita vastaavaksi ja osa peleistä soveltuu puolestaan PS5 boost modelle, jolloin saadaan nämä uuden konsolin lisätehot täysipainoisesti käyttöön. Mutta tyhjästähän tässä jauhetaan! :D

Onhan tämä nyt niin huvittavaa luettavaa, kun jengi täällä tosissaan silmät kiiluen hehkuttaa kuinka Sony pyyhki MS:llä lattiaa ja kuinka tuo Xboxin maailman tehokkain kone paljastui täydeksi paskapuheeksi. Perusteluksi kelpaa muutaman julkaisupelin vertailut, joissa on muutaman framen eroja eikä hädin tuskin mitään muuta. Ja nämä tosiaan muutaman julkaisupelin perusteella. Kannattaisko nyt kuitenkin odottaa, että päästään alkuun tässä generaatiossa ennen, kun aletaan mehustelemaan oman lempikonsolin voitolla ja ylivertaisuudella?

Muutaman framen erot? Käys nyt kattoo vaikka tuo viimeisin DF:n vertailuvideo AC:Valhallasta ja tule sitten kertomaan samaa? Aika karua katsottavaa xboxin puolesta jos ei ole tuoreinta teknologiaan TV-puolelta kotona tearingia siistimässä.

Ei tässä kukaan ole väittänytkään että näiden perusteella geni on taputeltu voimasuhteiden osalta, tuo on aivan omaa tulkintaasi asiasta. Mutta onhan se kieltämättä viihdyttävää seurata mitä liikehdintää tämä yllättävä tulos saa aikaan. :)
 
Viimeksi muokattu:
Tämä nyt on tavallaan aivan sairaan naurettavaa väittelyä, mutta pakko asettautua tässä anzan "puolelle" sen verran, että kun nyt sanoilla ja tulkinnoilla kikkaillaan, niin kyllähän tuo Greenbergin "world's most powerful console" yhdistettynä siihen, että mainitsee nuo multiplattapelit samassa yhteydessä, on selvästi kohteliaasti (nykyisin muotia 1st partyjen olla "friendly rivals" , twitterissä esitellään vuoroin omia kuvia kilpailijan konsolista olohuoneessa jne) tehty väittämä, että nämä muuten tulevat sitten olemaan parhaina meidän parhaalla konsolilla, vähintään markkinointimielessä. Muuten ei olisi keulinut maailman tehokkaimmalla konsolilla. On mielestäni vähän harhaista, jos näin ei pysty näkemään. Tehokkaampi = nätimpi tai toimivampi, näin on ollut pelimaailmassa yleensä luonnonlaki. Nyt jälkikäteen, jos PS5 arkkitehtuuri osoittautuukin jostain syystä etevämmäksi tai ainakin yhtä toimivaksi reaalimaailmassa, ei oikein ole muuta vaihtoehtoa kuin sitten kikkailla juuri tuolla "no mutta teknisestihän se pitää paikkansa!!" argumentilla..
 
Jospa haudataan sotakirveet ja ollaan ihmisiksi? Raskasta luettavaa nämä teidän kinastelut. Mukavempaa olis lukea asiallista keskustelua.

Molemmilla konsoleilla on omat hyvät ja huonot puolensa. Toiset on ostaneet vain toisen konsolin, jotkut molemmat. Tässä tilanteessa pitäis olla erittäin innoissaan kun on vihdoin saatu konsoleihin tehoa ja jytkettä. Joten naatitaan naatitaan!

PS. Joulukin on kohta tulossa, niin ei tapella. Jookos?

Näytä liitetiedosto 4924

Tais jäädä Spencerin kuti hieman vajaaksi vielä:

Ei mulla ole mitään intressejä tapella kenenkään kanssa, jokseenkin ihmettelen että miksi näistä asioista keskustelu ylipäätään herättää näin suuria tunteita. Ilmeisesti osa porukkaa on tottunut siihen, että omia mielipiteitä ei tarvitse perustella näemmä sen kummempaa ja sitten hermostutaan kun aiheesta haluttaisiin tarkentavaa tietoa.

Testailin nopsaan tuota aiemmin keskusteltua eroa kumpaisenkin input lagin osalta Apex Legendsillä ja onhan siinä pienoinen ero, jonka tuntee kun siirtyy alustasta toiseen. Pleikkarilla tähtäys tapahtuu rivakammin, xboxilla on pieni "kuminauhaefekti" tähtäyksen osalta johtuen suuremmasta viiveestä. Sanoisin että tuohon tottuu kyllä hyvin äkkiä, mutta eron toki huomaa A/B -vertailussa.
 
Missäs tässä foorumissa oli se toiminto, jolla voi antaa enemmän kuin yhden peukun postaukselle?
Äläs ny. Täältä herrarodun vinkkelistä tää on hauskaa vääntöä! Puskii vaan!

Jos hetki asiaa, niin noista konsoliversioista on aika mahdoton tehdä vertailua. Benchmarkit keksittiin tätä varten, vaikka joku muuta väittääkin. Näyttiksen asetukset ja detail-tasot, yms. merkkaa ihan sikana fps:n.

Iloitkaa. Tehoero konsoleiden välillä on pieni. Ero huipputason pc-koneisiin ikuinen.
 
Viimeksi muokattu:
Vaikka olisi tietysti asiallisempaa kehua PS5:n hyvää suorituskykyä ilman, että Xboxia siihen rinnastetaan, mutta kyllähän Xboxilla oli sen verran aggressiivista mainostamista jossa usein pyrittiin käyttämään hienovaraisesti pleikkaria vertailukohteena jos se vain sai näyttämään oman laitteen paremmalta, että oli vain ajan kysymys ennen kuin tämä kostautuu jos asiat eivät menekään niin kuin ollaan luvattu.

Aika vähissä taitaa olla pleikalta viralliset twiitit tänä vuonna jossa ovat viitanneet kilpailijaan, kun omaa konsoliaan ovat mainostaneet. Xboxilta olemme jo kuulleet sen kenellä on maailman tehokkain ja nopein konsoli, kenen konsoli on helpompi asettaa vaakatasoon, kenen konsolilla on paras BC-tuki, kenen konsolissa on ainoastaan täydet RDNA2-ominaisuudet, kenen konsolissa ei jouduta alentamaan tehoja toimiakseen jne. Kyllähän tälläisillä ilmauksilla selvästi pyritään heittämään bensaa liekkeihin konsolisodassa mikä taas itsessään on vähän ristiriidassa Xboxin "make love, not console war"-narratiivin kanssa.

Ja sitten luonnollisesti tuo sama asenne tarttui faneihin ja etenkin siinä kohtaa, kun konsoleista ei ollut kuin specsit ulkona, oli PS5:n lyttääminen täälläkin aika kovassa huudossa. Nuhapumppu-konsoli verrattuna Series X:ään ja alle 100 toimivaa PS4-peliä julkaisussa olivat sellaisia narratiiveja joista usein puhuttiin faktana. Luonnollisesti nyt kun nuo eivät käyneetkään toteen, on pleikkafaneilla aihetta mehusteluun.
 
Se maalaa kenellä on maalia. Sonylla sama narratiivi käytössä esimerkiksi Tempestin osalta. Lista on vain lyhyempi. Eikä sekään muuten mitään konsolisotimista ole.
 
Vaikka olisi tietysti asiallisempaa kehua PS5:n hyvää suorituskykyä ilman, että Xboxia siihen rinnastetaan, mutta kyllähän Xboxilla oli sen verran aggressiivista mainostamista jossa usein pyrittiin käyttämään hienovaraisesti pleikkaria vertailukohteena jos se vain sai näyttämään oman laitteen paremmalta, että oli vain ajan kysymys ennen kuin tämä kostautuu jos asiat eivät menekään niin kuin ollaan luvattu.

Aika vähissä taitaa olla pleikalta viralliset twiitit tänä vuonna jossa ovat viitanneet kilpailijaan, kun omaa konsoliaan ovat mainostaneet. Xboxilta olemme jo kuulleet sen kenellä on maailman tehokkain ja nopein konsoli, kenen konsoli on helpompi asettaa vaakatasoon, kenen konsolilla on paras BC-tuki, kenen konsolissa on ainoastaan täydet RDNA2-ominaisuudet, kenen konsolissa ei jouduta alentamaan tehoja toimiakseen jne. Kyllähän tälläisillä ilmauksilla selvästi pyritään heittämään bensaa liekkeihin konsolisodassa mikä taas itsessään on vähän ristiriidassa Xboxin "make love, not console war"-narratiivin kanssa.

Ja sitten luonnollisesti tuo sama asenne tarttui faneihin ja etenkin siinä kohtaa, kun konsoleista ei ollut kuin specsit ulkona, oli PS5:n lyttääminen täälläkin aika kovassa huudossa. Nuhapumppu-konsoli verrattuna Series X:ään ja alle 100 toimivaa PS4-peliä julkaisussa olivat sellaisia narratiiveja joista usein puhuttiin faktana. Luonnollisesti nyt kun nuo eivät käyneetkään toteen, on pleikkafaneilla aihetta mehusteluun.
Ihan oikeesti nyt, konsolit ollut nyt joitain päiviä/kautta viikkoja ulkona ja näitä johtopäätöksiäkö me vedellää. Tämä Noobeinsteinin juttu kun peilataan siihen supernopea SSD hehkutukseen ennen niin pitäiskö vetää johtopäätös, että vituiks meni kun latausaikaerot ei olekaan nyt olleet isommat? Tässäkö tää oli niinku laulunsanoja mukaillen ;) No ei. Joitain eroja puolin ja toisin tullaan varmasti näkemää, tulevaisuudessa, juuri näissä, mitä ennakkoon on povattu eri konsolien vahvuuksiksi eli boksin teho ja ps5 ssd. Ei näitä tässä vaiheessa kannata liikaa pohtia.

Käsittämättöntä oman pippelin hyväilyä täällä välillä ja tätä naurettavaa sodan lietsontaa. Kyllä välillä voi kaverinkin pippeliä hyväillä ja kehua :p En mä tämän enempää taas, kunhan kommentoin jos vaikka juttu kääntyis jo johonkin muuhun aiheeseen.
 
Ylös Bottom