Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Starfield

Missä näin on sanottu? Linkkiä pöytään vaan.

Tähän voi varmana löytyä linkkiä kun peli on julkistettu eli vuosia sitten, mutta vuonna 2021 ja peli on Microsoftin alla niin tilanne on aivan eri. Tämä uutinen tosiaan lokakuulta:

 
Mikään ei tosiaan puhu sen puolesta, ettei peli olisi yksinoikeus ja lähes varmasti se onkin. Melko varmaa on myös, että peli julkaistaan ennen joulua. Nuo Insider-tietäjät eivät kuitenkaan aina tiedä ihan kaikkea ja ei ole ihan poissuljettua sekään, että MS:n "mieli" yhtäkkiä muuttuu. Sellaista on tässä tapahtunut ihan viime kuukausinakin. Siksi monikaan pelifirma ei helposti anna etukäteen mitään vakuutuksia, koska niitä voidaan sitten käyttää niitä vastaan tilanteen muuttuessa.
 

STARFIELD Trailer (E3 2018) PS4/XBOX ONE/PC​


siinnä on se linki Bethesda on itse sen ilmoittanyt tuolloin
 
Tuon videon Youtubeen laittanut on olettanut, että noi ovat julkaisualustat ja laittanut ne otsikkoon, mutta virallisella julkistusvideolla ei tosiaan mitään alustoja mainita.




Ei tässä nyt auta muuta, kuin odottaa virallista ilmoitusta, joka toivottavasti tulisi pian, niin ei tarvitsisi veikkailla, että tuleeko vain Xboxille ja PC:lle.
 
Ei tässä nyt auta muuta, kuin odottaa virallista ilmoitusta, joka toivottavasti tulisi pian, niin ei tarvitsisi veikkailla, että tuleeko vain Xboxille ja PC:lle.

Näinhän se on ja E3:ssa tästä hyvin todennäköisesti kuullaan. Toki varsinkin nyt kun on kyseessä uusi IP, niin yksinoikeudella Xbox, PC ja xCloud alustoilla julkaiseminen ei kyllä pitäisi olla mikään yllätys, vaikka suunnitelmissa olisikin osa ex-ZeniMaxin peleistä edelleen julkaista muillakin alustoilla.

Hiljalleen omakin kiinnostus Starfieldiä kohtaan on noussut, joten toivottavasti kohta jo nähtäisiin vähän, että minkälainen seikkailu tässä mahtaa olla kyseessä. Toisaalta arvostettava tapahan tämä on tulla pelin kanssa julkisuuteen vasta, kun kehitys on jo hyvin pitkällä, mutta toisaalta on hyvin vaikeata keskustella pelistä, kun mitään konkreettista ei tiedetä.
 

STARFIELD Trailer (E3 2018) PS4/XBOX ONE/PC​


siinnä on se linki Bethesda on itse sen ilmoittanyt tuolloin

Niinkuin muutkin tuossa jo mainitsivat, niin itse traileri ei mainitse alustoja, joille peli on tulossa. Se ei auta että YouTube käyttäjä MKIceAndFire on lisännyt alustat oman videonsa otsikkoon. Se olisi vähän sama kuin minä uploadaisin Starfieldin trailerin YouTubeen ja kirjoittaisin otsikkoon PC exclusive.

On aika varmaa, että peli oli suunniteltu julkaistavaksi Xboxilla, pleikkarilla ja PC:llä. Microsoftin ostaessa Bethesdan tämä suunnitelma aika varmasti muuttui.

Tässähän ei ole pitkälti Microsoftin tämän vuoden E3 pressiin. Eiköhän sen jälkeen Starfieldin alustat ja jopa julkaisupäivä ole tiedossa.
 
Ainahan sitä voi toivoa että olis kaikille alustoille, mutta eiköhän se ole vaan MS alustoille. Voihan se tietenkin olla että sitten vuoden päästä se tulee pleikallekin, veikkaan tosin että jos se sille tulee, niin siitä ei paljoa hiiskuta ennen kun se julkkari on kuukauden parin päässä.

Mitä itte peliin tulee, niin pistetään korvan taakke, kun ei tuosta nyt paljon mitään vielä tiedetä.
 
mikkisofta on sanonnut että pelintekijät saa itse päätää mille ne haluaa ne pelit
sonyn e3 messuilla 2018 nöytettiin ja julkaistiin ps4 toi peli
 
Ylös Bottom