Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Xbox Series X|S:n tulevat pelit (huhut ja uutiset)

Taitaa Take-Two (TTWO) markkina-arvo olla hiukan vajaa 20 miljardia dollaria tällä hetkellä ja tuohon vielä osto-preemiot päälle niin kallis kauppa tulisi, jopa Microsoftin mittapuulla.

Vähän epäilen myös tuota 2K kauppaa, koska suurin osa TTWO konsolipeleistä (GTA/RDR poislukien) löytyy tuon brändin alta ja NBA2K varsinkin taitaa olla varsinainen lypsylehmä, niin kovin halvalla tuskin tuokaan osa firmasta lähtisi. Toki jos MS näkee vaikka että olisi tärkeä saada varmistettua urheilupelejä osaksi Game Passia, niin miksikäs ei.

Henk koht ehkä kuitenkin merkittävintä olisi Firaxis (Civilization, XCOM) siirtyminen kaupan mukana, nuo pelit sopivat sen verran hyvin erityisesti kannettaville alustoille, että harmi sinänsä jos menisivät pelkästään Xboxin taakse.
Samaa mieltä. Take Twon ostaminen voisi olla liian iso paukku jopa Microsoftille. 2K Gamesin saisi halvemmalla, mutta siitä jäisi silloin tuo kaikista isoin, eli Rockstar Games, pois.

Jenkeissä tuo olisi iso osto. NBA varsinkin siellä jättimäinen sarja. Saisi monet kantamaan Xboxin kotiin Pleikkarin sijaan. Jos olisi yksinoikeus. Itselleni ei mitään vaikutusta, kun PS5/Series X Konsolit löytyy. Gamepassiss tuo myös vahvistaisi edelleen..
Totta. Iso ostos se tämäkin olisi. NBA 2K tuntuu olevan paremmilla kannattimilla kuin EA:n NBA sarja, joten siinäkin mielessä kova juttu.

Huhut on huhuja, mutta jos kauppa toteutuisi, niin uusi Bioshock ja Mafia, kiitos.
 
2K Games pelisarjoja:
NBA 2K
WWE
PGA Tour
Borderlands
Mafia
XCOM
Civilization
Bioshock
The Darkness

Sanokaa mitä sanotte, mutta minun mielestä Bethesdan/Zenimaxin osto oli/on kovempi juttu kuin tämä. On tuossa tietysti pari pätevää urheilupelisarjaa ja muutama muukin hyvä peli, joten ei siinä.
Bioshock 3 olisi kyllä system seller
 
Tämä kuitenkin paljastaa sen, että Microsoft haluaa talliinsa vielä suuria studioita

Microsoft on toki hyvinkin todennäköisesti edelleenkin kasvattamassa inhouseaan, mutta onko siis tämä lähde niin luotettava, että tämä 2K:n ostoyritys olisi ihan oikeasti totta, eikä vain yksi huhu muiden joukossa?
 
Valitettavasti tällaiset jutut ovat aina huhuja niin kauan, kunnes Microsoft asian varmistaa. Tällä kertaa puhutaan neuvotteluista, mutta koska asiasta ei ole tarkempaa tietoa niin on tämä yksi huhu muiden joukossa. Varmaa on ainakin se, että Microsoft on kasvattamassa inhouseaan, koska Phil Spencer on sanonut niin.
 
Valitettavasti tällaiset jutut ovat aina huhuja niin kauan, kunnes Microsoft asian varmistaa. Tällä kertaa puhutaan neuvotteluista, mutta koska asiasta ei ole tarkempaa tietoa niin on tämä yksi huhu muiden joukossa.

Aivan niin ja tätä juuri tarkoitin, eli sinänsä siis tämä omaan silmääni melko heikkolaatuinen lähde ei mitään varmista juuri 2K:n ostamisesta. Jos huhua voisi pitää luotettavana, niin tarina olisi toinen. Lopulta kun kuitenkin olennaista on vain, että onko MS neuvottelemassa 2K:n ostosta vai ei - enkä usko tuon perusteella, että olisi.

Spencer on tosiaan kertonut kuitenkin, että MS edelleen haluaa kasvattaa inhousea, joten siksi näissä huhuissa on toki sinänsä ylätasolla perää, vaikka laajentumisen tarkemmista yksityiskohdista ei vielä tiedetä.
 
Ei tule tuo 2K Games-kauppa toteutumaan, voitte olla huoletta. Ihan jo siitä syystä, että NBA 2K on kirjaimellisesti videopelimaailman ainoa koripallopeli ja se tuottaa mikromaksuina tekijöilleen/julkaisijalleen sellaisia rahoja, ettei myynnissä olisi mitään järkeä. Varsinkin, kun PlayStationin puolella pelisarjalla taitaa olla jopa suurempi pelaajakunta. Tai ainakin se on yhtä suuri kuin Xboxin puolella. Eivät varmasti lähde myymään noin tuottoisaa vuosittaista lypsylehmää jonkun kertaluontoisen voiton takia. EA:n NBA Live-sarja on käytännössä kuollut ja kuopattu, joten NBA 2K on kirjaimellisesti ainoa tarjolla oleva pelisarja koripallon ystäville. Lisäksi 2K julkisti juuri tuossa viikko-pari sitten, että tulevassa versiossa pelataan tuplamäärä isorahaisia turnauksia edellisvuoteen verrattuna. Tarkoittaa, että sekä PS4, PS5, X1 ja XS saavat jokainen versio oman turnauksensa, jonka voittaja vie 200 000 dollaria ja finaalin hävinnyt 50 000 dollaria. Viime vuonna turnauksia oli kaksi, yksi molemmilla laitevalmistajilla, mutta nyt siis neljä.

Kyllähän Microsoft "kisutella" ja yrittää voi, mutta kauppa ei tule toteutumaan. Pelkästään vuosittainen NBA 2K tuottaa sellaiset määrät rahaa, ettei yksinkertaisesti kannata myydä.
 
Olen kanssasi samoilla linjoilla siinä, että on aika epätodennäköistä, että tämä kauppa toteutuisi. Olen silti eri mieltä siitä, etteikö kannata myydä koska NBA 2K. Joo, se peli tuottaa rahaa, mutta se on samalla yksi iso tekijä yhtiön arvoon. Jos siis NBA 2K yhtäkkiä floppaisikin, niin siinäpä sitä sitten ollaan. Kyllä siellä varmaan mietitään riskejä ja tuottoja ja kaikkea muuta pidemmälle kuin mitä me tässä osataan miettiä.

Jos yritys on edes hitusen antanut siimaa, että olisi myynnissä, niin Microsoft ja ehkä joku muukin iso tekijä aivan varmasti käy neuvotteluja. Tässähän voi käydä samoin kuin Warner Bros. pelien kanssa. Emoyhtiö AT&T oli jo myymässä peliosastoaan, mutta sitten totesi, että se onkin liian arvokas myytäväksi. Ehkä eivät vaan saaneet tarpeeksi hyvää tarjousta tai ehkä taustalla oli jotain muuta. Kulisseissa käydään varmasti tällaisia neuvotteluja paljon useammin kuin me tavantallaajat saadaan niistä minkään sortin huhujen kautta edes tietää. Kuinka moni neuvottelu realisoituu oikeaksi studio-ostoksi onkin sitten ihan toinen juttu.
 
Mitäs tapahtui Warner Gamesin myynnille, kun sitä kaupattiin puoliavoimesti vielä vuosi sitten? Lego-pelit ja Batmanit esimerkkeinä sarjoista.
 
Mitäs tapahtui Warner Gamesin myynnille, kun sitä kaupattiin puoliavoimesti vielä vuosi sitten? Lego-pelit ja Batmanit esimerkkeinä sarjoista.
Tässähän voi käydä samoin kuin Warner Bros. pelien kanssa. Emoyhtiö AT&T oli jo myymässä peliosastoaan, mutta sitten totesi, että se onkin liian arvokas myytäväksi. Ehkä eivät vaan saaneet tarpeeksi hyvää tarjousta tai ehkä taustalla oli jotain muuta.
 
Varsinkin, kun PlayStationin puolella pelisarjalla taitaa olla jopa suurempi pelaajakunta. Tai ainakin se on yhtä suuri kuin Xboxin puolella.

Esimerkiksi Minecraft myy varsinkin Switchillä erittäin vahvasti ja Steamin myydyimpien pelien listoilla on jatkuvasti Microsoftin pelejä, joten jos tämä epätodennäköinen kauppa tapahtuisi, niin juuri nimenomaan NBA 2K voisi edelleen olla multiplatform - vähän niin kuin Sonyn MLB on.
 
Ei tule tuo 2K Games-kauppa toteutumaan, voitte olla huoletta. Ihan jo siitä syystä, että NBA 2K on kirjaimellisesti videopelimaailman ainoa koripallopeli ja se tuottaa mikromaksuina tekijöilleen/julkaisijalleen sellaisia rahoja, ettei myynnissä olisi mitään järkeä. Varsinkin, kun PlayStationin puolella pelisarjalla taitaa olla jopa suurempi pelaajakunta.
En myöskään usko, että kauppa toteutuu, mutten ymmärrä miten argumentti liittyy siihen mitenkään.

Vaikka MS ostaisikin 2K:n, niin tämä ei automaattisesti tarkoittaisi, etteikö pelejä nähtäisi enää Sonyn laitteilla. MS pääsisi näin vain hyötymään tässä Playstationin pelaajakunnasta.

Tämä nimenomaan olisi sitä, mitä vaikkapa juuri Sony tekee juuri PC-puolella. Se tuo pelejään muiden alustoille, jotta se pääsee näihin pelaajien kukkaroihin käsiksi, jotka muutoin ei pelihankinnoillaan rikastuta sen kassavirtaa.
 
En myöskään usko, että kauppa toteutuu, mutten ymmärrä miten argumentti liittyy siihen mitenkään.
Liittyy sillä tavalla, että kun jo nykyisellään tuottoa tulee isosti vuosittain, oikeastaan jopa viikoittain, kun erilaisia pelaajapakkoja tuodaan ostettavaksi, niin ei kannata myydä. Toisekseen liittyy sillä tavalla, että kun pelaaja- ja asiakaskunta on Playstationin puolella vähintään yhtä suuri kuin Xboxin puolella, niin ei kannata lähteä riskeeraamaan noin isoa määrää asiakkaita kertaluontoisen voiton toivossa, kun menneet vuodet ovat näyttäneet, että joka viikko kuitenkin mikromaksuilla tulee voittoa, kun peli pidetään multiplattarina. Joka viikko voittoa tekevää tuotetta ei kannata kertaluontoisen voiton takia myydä.
 
2K olisi näin Civilization-pelisarjaan pahasti koukussa olevalle tosi kova hankinta. Civilization on suosittu pelisarja, esim. youtubessa on todella paljon pelivideoita vaikka yleensä vuoropohjaiset strategiapelit eivät ole videomuodossa suosittuja. XCOM on vähän kärsinyt viime vuosina kolhuja, mutta sekin on iso pelisarja, jolla on vankkumattomia kannattajia. Yhdistävänä tekijänä näille on, että pelejä pelataan satoja tunteja, ei vaan kerran läpi. Bethesdan peleissä on osin sama idea. Minun on oikeastaan vaikea arvioida kumpi on kovempi ostos 2K vai Bethesda. Menevät aika lailla samalle viivalle, eli ovat oman pelaamiseni suhteen aivan siellä kärjessä. Aika monessa pelisarjassa 2K:lla on nyt suvantovaihe eikä sillä taida olla varsinaista rahantekokonetta tällä hetkellä, eli strategisesti myyntihetki vaikuttaisi hyvältä. Oman mausteensa tuo kohut työolosuhteista, jotka kohdistuvat lähinnä Gearboxiin.

Huhuja on ollut myös koko Take Twon ostosta, miksipä ei. Varmaan MS sen ostaa, jos hinta on sopiva. Itse en kuitenkaan usko, että nämäkään ostohuhut todennäköisesti johtavat kauppoihin mutta jos johtavat, firman koko ei tunnu olevan ongelma vaan myyntihalut pikemminkin. Peliteollisuudella menee niin hyvin, että halpojen hankintojen saaminen voi olla haastavaa. En usko, että MS ostaa mitään hinnalla millä hyvänsä, edes Rockstaria.

Rockstarin ostaminen olisi hyvä pelaajille, koska se istuu kalliin ip:n päällä ja jos siihen saataisiin vähän vauhtia ja firman sisäistä tukea, voisi ehkä joskus tulla uusia osiakin GTA:sta. MS:n profiiliin tosin ei tuollainen peli oikein istu ja voi jäädä siksikin hankkimatta, ettei MS halua istua lakituvassa pelien väkivallan ja moraalittomuuden vuoksi ainakaan sinä näkyvimpänä syntipukkina tästä lähtien. Vaarana olisi GTA:n muuttaminen "uuden aikakauden" versioksi Saints Rown tapaan.
 
Liittyy sillä tavalla, että kun jo nykyisellään tuottoa tulee isosti vuosittain, oikeastaan jopa viikoittain, kun erilaisia pelaajapakkoja tuodaan ostettavaksi, niin ei kannata myydä. Toisekseen liittyy sillä tavalla, että kun pelaaja- ja asiakaskunta on Playstationin puolella vähintään yhtä suuri kuin Xboxin puolella, niin ei kannata lähteä riskeeraamaan noin isoa määrää asiakkaita kertaluontoisen voiton toivossa, kun menneet vuodet ovat näyttäneet, että joka viikko kuitenkin mikromaksuilla tulee voittoa, kun peli pidetään multiplattarina. Joka viikko voittoa tekevää tuotetta ei kannata kertaluontoisen voiton takia myydä.
Tässä vaan ei ole kyse pelkästä NBA 2K:sta. Pitää huomioida kaikki muut kustantajan pelit. Siellä on varmasti paljon kulueriä myös. Jos tuote (tässä tapauksessa 2K Games) on myynnissä, niin silloinhan sille on joku syy.

Ja vaikka Microsoft ostaisi 2K Gamesin, niin eihän NBA 2K:n pelisarjan tekemistä siihen lopetettaisi. Jos nyt kuvitellaan että seuraavan vuoden versio pelistä olisi saatavilla vain alustoilla Xbox ja PC, niin silloinkin pitää laskea kuinka moni nyt pleikkarilla tai Switchillä pelaava pelaisi jatkossa korista PC:llä tai Xboxilla, jossa mikromaksut edelleen juoksisivat tuttuun tapaan. Toisin sanoen kuinka paljon pelaajakuntaa itseasiassa menetettäisiin verrattuna siihen rahalliseen tukeen, joka Microsoftin puolelta tulisi.
 
Liittyy sillä tavalla, että kun jo nykyisellään tuottoa tulee isosti vuosittain, oikeastaan jopa viikoittain, kun erilaisia pelaajapakkoja tuodaan ostettavaksi, niin ei kannata myydä. Toisekseen liittyy sillä tavalla, että kun pelaaja- ja asiakaskunta on Playstationin puolella vähintään yhtä suuri kuin Xboxin puolella, niin ei kannata lähteä riskeeraamaan noin isoa määrää asiakkaita kertaluontoisen voiton toivossa, kun menneet vuodet ovat näyttäneet, että joka viikko kuitenkin mikromaksuilla tulee voittoa, kun peli pidetään multiplattarina. Joka viikko voittoa tekevää tuotetta ei kannata kertaluontoisen voiton takia myydä.
En mä käsitä, miten ne mikromaksut yhtäkkiä lakkaisi, jos firman omistaja vaihtuisi. 2K se olisi edelleen. Eiköhän omistajina ole edelleenkin sijoittajia, jotka saisivat vain kunnon exitin, kuten nykyään on tapana tehdä. Sitten he pistäisivät saamansa rahat vain seuraaviin firmoihin.
 
En mä käsitä, miten ne mikromaksut yhtäkkiä lakkaisi, jos firman omistaja vaihtuisi.
Eivät ne varmaan lakkaisi mihinkään, mutta niiden tuotto varmaan vähenisi huomattavasti, jos noin puolet tähänastisesta asiakaskunnasta häviäisi. Voi kuitenkin olettaa, että jos Playstationia käyttävä asiakaskunta häviäisi, niin se tuntuisi tuotoissa ja myynneissä. Lisäksi 2K NBA:lla on todella suuri "community", johon kuuluu paljon tubettajia, striimaajia ja vastaavia, joka käytännössä elättää itsensä pelin parissa pelaamalla sitä, tekemällä videoita pelin eri pelimuodoista jne. Tuohon porukkaan on tähän asti päässyt mukaan riippumatta alustasta. Tuo porukka tuottaa ilmaisen mainonnan ja pelin esillä pitämisen kautta NBA 2K:lle todella suuresti. Sen puolittaminen ja alustakohtainen rajoittaminen olisi iso tappio kyseiselle pelisarjalle, sen kanssa työskenteleville ja koko "communitylle".

Hypoteettisena esimerkkinä voitaisiin käyttää EA:n puolelta vaikka FIFA-sarjaa tai Madden-sarjaa. Niitäkin pelaa vuosittain monimiljoonapäinen porukka, ehkä jopa miljardipäinen porukka. Se sama porukka potentiaalisesti kuluttaa rahaa mikromaksuihin. Jos noita pelejä voisi pelata vain Microsoftin systeemeillä, niin kyllähän väki vähenisi, näkyvyys vähenisi, potentiaaliset asiakkaat vähenisivät ja todennäköisesti myös rahat/palkinnot erilaisissa turnauksissa vähenisivät, kun toinen valta-alusta jäisi kokonaan pois. Ulkopuolisten kisajärjestäjien tuoma raha ja kiinnostus vähenisi, kun potentiaalinen kilpaileva väki vähenisi huomattavasti. Microsoft voisi toki kompensoida omasta pussistaan noita palkintorahoja, mutta tuskin senkään kautta homma pysyisi yhtä suurena, kuin se nyt on kiitos useamman alustan.

Lopputulema on se, että mitä suuremman yleisön tuollaiset isot vuosittaiset pelit tavoittavat ilman tietylle alustalle pakottamista, sen parempi se on pelaajille, noiden pelien tekijöille ja julkaisijoille. Mitä vähemmän rajoituksia ja pakotuksia, sen helpompi noiden pelien pariin on hypätä ja ottaa osaa erilaisiin turnauksiin ja kisoihin. Avoimuus ja mahdollisuudet houkuttelevat myös ulkopuolista rahaa, jolloin kasvu- ja kehitysmahdollisuudet ovat paremmat kuin rajoitetummassa ympäristössä. Jonkun FIFAn/Maddenin/NBA 2K:n muutaminen vain yhden alustan peliksi ei hyödyttäisi oikeastaan ketään. Yksinoikeuden ostaja joutuisi sijoittamaan siihen mottipäisen määrän rahaa, jonka takaisin tienaamisesta ei ole mitään takuita. Tekijät/julkaisijat joutuisivat mielettömän paineen alle, koska uusi omistaja vaatisi nopealla aikataululla vastinetta mottipäiselle ostokselleen. Pelaajilla olisi vähemmän vaihtoehtoja.

Kyllä nuo vuosittain julkaistavat pelisarjat kuuluvat kaikille konsoleille ja laitteille. Ne kuuluvat kaikille niistä kiinnostuneille pelaajille laitteesta riippumatta. Ihan hullua edes ajatella, että väite "Sinulla täytyy olla Xboxi, jotta voit pelata Änäriä" olisi jotain todellisuutta. Toki Microsoft varmasti näkee märkiä päiväunia siitä, että sillä olisi pelimarkkinoillakin monopoli, kuten sillä likipitäen on PC-käyttöjärjestelmien puolella. Sieltä voidaankin hyvin nähdä, mitä tuollainen monopoli tekee kehitykselle. Windows 10 on ollut käytössä jo vuosia ja edelleen se on jatkuvaa korjaamista vaativa purkkaviritelmä. Toivottavasti videopelien puolella tuollainen ei toteudu koskaan. Kilpailun väheneminen kun harvemmin tarkoittaa laadun nousua.

Muutenkin noita huhuja Microsoftin studiokaupoista kun katselee, niin alkaa ihmettelemään. Eihän niistä Bethesda-kaupoistakaan ole kovin kauaa! Sekin ostos on vielä niin uusi, ettei yhtäkään isoa Microsoftin ohjauksessa ja omistuksessa tullutta peliä ole vielä saatu ulos ja pelattavaksi. Päällimmäisenä sitä ajattelee, että ehkä Microsoftin pitäisi ensin keskittyä niihin studioihin, jotka se jo omistaa ja katsoa, että sieltä tulee laatua ulos. Toki toisaalta tuon Microsoftin kiinnostuksen ymmärtää siinä mielessä, että helpompihan se on shekkiviholla paukutella menemään ja ostaa tulevat Bioshockit, Mafiat, Civilizationit yms. tunnetut nimet itselleen yksinoikeuksiksi sen sijaan, että yrittäisi niiden jo olemassa olevien studioidensa kanssa luoda jotain omaa ja ihan uutta. Microsoftin taloudellinen asema valitettavasti näyttäisi mahdollistavan tuollaisen "mennään sieltä, mistä aita on matalin"-asenteen. Väkisin tulee mieleen, että Microsoft haluaisi ostella noita studioita enemmänkin tehdäkseen kiusaa muille. Sellainen lapsellinen "viedään toisilta niiden lelut"-asenne, kun viime vuosina ollaan huomattu, että ne omat lelut eivät ole isossa kuvassa olleet niin hyviä, kuin niiden muiden lelut.

No huhut ovat huhuja ja tuskimpa tuolle 2K Gamesin myynnille mitään tarvetta tulee. Isoja nimiä kuitenkin listalla, jotka myyvät aina hyvin, kun tulevat markkinoille ja siihen lisänä tosiaan vuosittainen NBA, joka takoo rahaa joka viikonloppu, kun uusi pelaajapakka tulee tarjolle. Toki jos niin ikävästi kävisi, että 2K Games päätyisi Microsoftin ikeen alle, niin sehän tekisi omasta peliharrastuksestani taas astetta halvempaa, kun olisi vähemmän pelejä, jotka on pakko ostaa.
 
Eivät ne varmaan lakkaisi mihinkään, mutta niiden tuotto varmaan vähenisi huomattavasti, jos noin puolet tähänastisesta asiakaskunnasta häviäisi. Voi kuitenkin olettaa, että jos Playstationia käyttävä asiakaskunta häviäisi, niin se tuntuisi tuotoissa ja myynneissä. Lisäksi 2K NBA:lla on todella suuri "community", johon kuuluu paljon tubettajia, striimaajia ja vastaavia, joka käytännössä elättää itsensä pelin parissa pelaamalla sitä, tekemällä videoita pelin eri pelimuodoista jne. Tuohon porukkaan on tähän asti päässyt mukaan riippumatta alustasta. Tuo porukka tuottaa ilmaisen mainonnan ja pelin esillä pitämisen kautta NBA 2K:lle todella suuresti. Sen puolittaminen ja alustakohtainen rajoittaminen olisi iso tappio kyseiselle pelisarjalle, sen kanssa työskenteleville ja koko "communitylle".
En tiedä väittikö kukaan, että NBA 2K Microsoftin omistamana olisi hyvä asia. Kunhan spekuloitiin, jos tällainen osto tapahtuisi. Silti, jos näin nyt tapahtuisi, niin väitätkö, ettei ainakin osa pelaajista siirtyisi pelaamaan tuttua peliä PC:lle tai Xboxille? Minä väitän, että siirtyisi. Vaikka tämä olisikin "tappio" pelisarjalle, niin ei se tarkoita sitä, etteikö ennen pleikkarilla pelanneet pelaisi jatkossa peliä toisella alustalla. Sama community jatkaisi eloaan. Streamaajat ja muut pelisarjan avulla rahaa tekevät tottakai siirtyisivät pelaamaan toisella laitteella. Se nyt olisi aika no-brainer. Ei se peli siitä olisi mihinkään muuttunut.

Kyllä nuo vuosittain julkaistavat pelisarjat kuuluvat kaikille konsoleille ja laitteille. Ne kuuluvat kaikille niistä kiinnostuneille pelaajille laitteesta riippumatta. Ihan hullua edes ajatella, että väite "Sinulla täytyy olla Xboxi, jotta voit pelata Änäriä" olisi jotain todellisuutta. Toki Microsoft varmasti näkee märkiä päiväunia siitä, että sillä olisi pelimarkkinoillakin monopoli, kuten sillä likipitäen on PC-käyttöjärjestelmien puolella. Sieltä voidaankin hyvin nähdä, mitä tuollainen monopoli tekee kehitykselle. Windows 10 on ollut käytössä jo vuosia ja edelleen se on jatkuvaa korjaamista vaativa purkkaviritelmä. Toivottavasti videopelien puolella tuollainen ei toteudu koskaan. Kilpailun väheneminen kun harvemmin tarkoittaa laadun nousua.
Samaa mieltä. Tällaiset oikean urheilulisenssin alla olevat pelisarjat todellakin kuuluvat mahdollisimman monelle alustalle. Kilpailu on myöskin hyvästä, mutta vaikka MS ostaisikin 2K Gamesin, niin ollaan siltikin vielä niin kaukana monopolista ettei mitään tolkkua.

Muutenkin noita huhuja Microsoftin studiokaupoista kun katselee, niin alkaa ihmettelemään. Eihän niistä Bethesda-kaupoistakaan ole kovin kauaa! Sekin ostos on vielä niin uusi, ettei yhtäkään isoa Microsoftin ohjauksessa ja omistuksessa tullutta peliä ole vielä saatu ulos ja pelattavaksi. Päällimmäisenä sitä ajattelee, että ehkä Microsoftin pitäisi ensin keskittyä niihin studioihin, jotka se jo omistaa ja katsoa, että sieltä tulee laatua ulos. Toki toisaalta tuon Microsoftin kiinnostuksen ymmärtää siinä mielessä, että helpompihan se on shekkiviholla paukutella menemään ja ostaa tulevat Bioshockit, Mafiat, Civilizationit yms. tunnetut nimet itselleen yksinoikeuksiksi sen sijaan, että yrittäisi niiden jo olemassa olevien studioidensa kanssa luoda jotain omaa ja ihan uutta. Microsoftin taloudellinen asema valitettavasti näyttäisi mahdollistavan tuollaisen "mennään sieltä, mistä aita on matalin"-asenteen. Väkisin tulee mieleen, että Microsoft haluaisi ostella noita studioita enemmänkin tehdäkseen kiusaa muille. Sellainen lapsellinen "viedään toisilta niiden lelut"-asenne, kun viime vuosina ollaan huomattu, että ne omat lelut eivät ole isossa kuvassa olleet niin hyviä, kuin niiden muiden lelut.

No huhut ovat huhuja ja tuskimpa tuolle 2K Gamesin myynnille mitään tarvetta tulee. Isoja nimiä kuitenkin listalla, jotka myyvät aina hyvin, kun tulevat markkinoille ja siihen lisänä tosiaan vuosittainen NBA, joka takoo rahaa joka viikonloppu, kun uusi pelaajapakka tulee tarjolle. Toki jos niin ikävästi kävisi, että 2K Games päätyisi Microsoftin ikeen alle, niin sehän tekisi omasta peliharrastuksestani taas astetta halvempaa, kun olisi vähemmän pelejä, jotka on pakko ostaa.
Kun tehdään tämän tyylisiä kauppoja, niin Microsoftin tapaiselle firmalle sillä on varmaankin enemmän merkitystä, että milloin joku studio on myynnissä kuin sillä milloin ostivat jotain aikaisemmin. Jos 2K Games on osoittanut minkään sortin myyntiaikeita, niin siihen on hypättävä silloin, eikä sitten kun joku toinen iso yritys ostaa sen nenän edestä. Tuskin myöskään täysin sama porukka on suunnittelemassa yritysostoja ja pitämässä huolta nykyisistä studioista.

Uutta IP:tä on tulossa. Niitähän esiteltiin E3-messuilla. Ja paljon pelejä noin ylipäätään. En millään käsitä, että Microsoft ostelisi studioita kiusakseen, vaan kyllä ne ostot tehdään ihan business mielessä. Jos halutaan rakentaa isoa massaa kosiskeleva alusta/tilauspalvelu, tarvitaan paljon pelejä suoraan julkaisupäiväksi tasaisena virtana. Tämä taas vaatii paljon studioita kehittämään pelejä. Ei sitä kiusakseen käytetä miljardeja studio-ostoihin.

Sinä kun ajattelet tätä niin, että Microsoftin laitteilla et mitään voi pelata, niin silloin se voi tuntua kiusaamiselta ja pahimmalta mahdolliselta uhkakuvalta. Yritysten välillä kuitenkin puhutaan kilpailusta, eikä Microsoft ole ainoa iso tekijä markkinoilla.
 
Eivät ne varmaan lakkaisi mihinkään, mutta niiden tuotto varmaan vähenisi huomattavasti, jos noin puolet tähänastisesta asiakaskunnasta häviäisi. Voi kuitenkin olettaa, että jos Playstationia käyttävä asiakaskunta häviäisi, niin se tuntuisi tuotoissa ja myynneissä. Lisäksi 2K NBA:lla on todella suuri "community", johon kuuluu paljon tubettajia, striimaajia ja vastaavia, joka käytännössä elättää itsensä pelin parissa pelaamalla sitä, tekemällä videoita pelin eri pelimuodoista jne. Tuohon porukkaan on tähän asti päässyt mukaan riippumatta alustasta.
Kuten jo ensimmäisessä viestissäni sanoin, miksi pelaajat häviäisivät Microsoft-kaupan myötä. Ostos ei automaattisesti tarkoita sitä, etteikö pelitalon pelejä edelleenkin nähtäisi kaikilla mahdollisilla alustoilla, vaan ennemminkin sitä, että Microsoft saisi laajennettua asiakkaitaan alustojen rajojen yli.
 
Ylös Bottom