Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Deathloop

No hitto. Tätä odotin jo kovasti, mutta onhan tuota tosiaan Toukokuussa tulossa aika paljon muutakin pelattavaa. Pääasia että julkaisevat sitten kun se on valmis, eikä yhtään aikaisemmin. Ja tämän vuoden osalta nyt osaa muutenkin varautua viime hetken viivästyksiin.
 
Tämä on muuten aika mielenkiintoinen tekele julkaisunsa puolesta. Omistus on siirtynyt Microsoftille, mutta ajallinen konsoliyksinoikeus on PS5:lle. Sitten taas peli kuitenkin tulee heti julkaisussaan PC:lle, joten voisiko se tulla suoraan Microsoftin kauppapaikalle ja Game Passiin (for PC)?
 
Epäilen vahvasti, se on kuitenkin Xbox Game Pass for PC, joten eiköhän siellä ole sopimuksissa pykälät jotka moisen estää.
 
Toivottavasti itse pelissä on samanlaista tyyliä ja menoa kuin näissä kaikissa trailereissa on ollut. Arkane osaa tehdä laadukkaita pelejä ja Deathloop voisi enemmän jaksaa kiinnostaa itseäni kuin Dishonored-sarja.

Epäilyt on kuitenkin, että trailerit ja itse peli on kaksi eri tuotetta. Aika näyttää.
Ennakoiden perusteella KuolemanLooppiLooppiLooppi lunastaa odotuksia ja ihmiset ovat hehkuttaneet kovasti peliä. Pelin tyyli ei jää pelkästään trailereihin ja pelin konsepti kerää paljon kehuja.

Kuulostaa erittäin lupaavalta.

E. Laitetaan uusi PSBlog tänne, siellä kattavasti tietoa pelistä: https://blog.playstation.com/2021/05/19/deathloop-combat-exploration-and-ps5-features-detailed/
 
Tätä kyllä odottelen ihan pirusti! Harmi, että siirtyi syksyyn mutta hyvä kuitenkin, että tekevät pelin kunnolla loppuun ja saadaan sitä tuttua loistavaa laatua Dishonored -sarjan tyyliin. :)
 
Ennakoiden perusteella KuolemanLooppiLooppiLooppi lunastaa odotuksia ja ihmiset ovat hehkuttaneet kovasti peliä. Pelin tyyli ei jää pelkästään trailereihin ja pelin konsepti kerää paljon kehuja.
Hyvä hyvä! Pitää toivoa, että myös pelaajat löytävät pelin isosti tällä kertaa. Arkanen edelliset tuotokset kun ovat laadustaan huolimatta jääneet vähän pienen piirin huviksi.
 
Pääsin näkemään ennakkoon mitä kaikkea Deathloop tuo tullessaan. Yleensä välttelen hypeä kuin ruttoa, mutta tämän tapauksessa se on todella vaikeaa. Ellei Arkane ihan täysin kompuroi loppumetreillä, syksyllä saadaan käsiin jotain todella kovaa.
 
Odotukset ovat kyllä korkealla. Olen ihan onnellinen, että julkaisu lykkääntyi, sillä kesä on muutenkin hyvin täynnä mielenkiintoisia julkaisuja.
 
Erikoista miten tämän pelin ympärillä kuhistaan, mutta ainakaan tähän päivään mennessä julkistetuista videoista en saa itse mitään fiilistä irti. Mikä on siis tämän pelin se juttu?
 
Erikoista miten tämän pelin ympärillä kuhistaan, mutta ainakaan tähän päivään mennessä julkistetuista videoista en saa itse mitään fiilistä irti. Mikä on siis tämän pelin se juttu?
Mun mielestä tuossa em. On aika tappaa -jutussa aika hyvin tuo summataan ainakin omaan makuun: aikaluuppi, tuo männävuosien esteettinen tyyli ja osaavat tekijät. Vähän kuin Dishonored ja No One Lives Forever summattuna yhteen.

Itse lisäksi diggailen aikaluuppiin sijoittuvista elokuvista, peleistä ja muista.
 
Erikoista miten tämän pelin ympärillä kuhistaan, mutta ainakaan tähän päivään mennessä julkistetuista videoista en saa itse mitään fiilistä irti. Mikä on siis tämän pelin se juttu?
Sanoisin, että yksi iso juttu on laadukas kehittäjä pelin takana. Se heti nostaa mielenkiintoa.

Tämän lisäksi pelin idea on varsin mielenkiintoinen. Aikalooppi, jonka puitteissa on eliminoitava 8 kohdetta, jotta loopin saa loppumaan. Muuten päivä alkaa alusta. Tässä on siis tiettyä roguelitetyyppisyyttä, mutta samalla Dishonoredista tuttua vapautta ja erinomaista kenttäsuunnittelua. Toiminta on myös aika tyylikkään näköistä, kuin myös liikkuminen.

edit. hidas.
 
Mun mielestä tuossa em. On aika tappaa -jutussa aika hyvin tuo summataan ainakin omaan makuun: aikaluuppi, tuo männävuosien esteettinen tyyli ja osaavat tekijät. Vähän kuin Dishonored ja No One Lives Forever summattuna yhteen.

Itse lisäksi diggailen aikaluuppiin sijoittuvista elokuvista, peleistä ja muista.

Olen lukenut nuo artikkelitkin, mutta ehkä tämä on taas näitä että ei vaan ole miun juttu. Pelivideoista tulee ulkoasusta mieleen lähinnä Overwatch jonkinlaisen filtterin läpi käyneenä. Harvoin muutenkaan syttyy noista ensimmäisen persoonan räiskinnöistä. Pitänee katsoa sitten kun on julkaistu ja pelaajat pääsevät enemmänkin tekeleen kimppuun.
 
Minua myös tökkii Arkanen pelien visuaalinen tyyli, mutta lähinnä silloin kun en varsinaisesti pelaa niitä. Pelatessa se ei pistä silmään niin pahasti. Samanlaisia rasittavia maneereja on myös muillakin pelintekijöillä. Joskus yhdestä screenshotista pystyy päättelemään kenen tekemä peli on. Deathloopin suhteen odotukset ovat korkealla. Peliä jo pelanneet ovat sitä kehuneet niin paljon.
 
Erikoista miten tämän pelin ympärillä kuhistaan, mutta ainakaan tähän päivään mennessä julkistetuista videoista en saa itse mitään fiilistä irti. Mikä on siis tämän pelin se juttu?
Itse taas huomannut kuhinan Deathloopin ympärillä olevan varsin heikkoa enkä yllättyisi jos monelle tämä on yksi vähiten odotettuja pleikkarin "excluja" viime vuosilta. Puhun toki pääosin omalta kannaltani, mutta aika paljon ulkomaan foorumeilla myös ihmiset ovat toistelleet kuinka ovat jo kyllästyneitä näkemään peliä Sonyn tapahtumissa ja ihmetelleet myös, että mikä tässä nyt on se juju kun ei se oikein pelipätkistäkään välity pelaajalle. Jonkin verran on myös ollut puhetta nähtävissä siitä, että ei hirveästi kiinnosta kiinnostua pelisarjasta jonka mahdollista jatkoa ei enää nähdä alustalla.

Vähän veikkaan ettei tästäkään Arkaden pelistä tule mitään kassamagneettia ja peli löytyykin ennätysnopeasti alelaarista. En usko, että peli huonoja arvosanoja saa, mutta onhan tässä pienet flopin merkit ilmassa tähän asti nähdyn perusteella.
 
Harvoin muutenkaan syttyy noista ensimmäisen persoonan räiskinnöistä.

Ainakin ennakoiden mukaan kyseessä on ihan Arkanen aikaisempien Preyn ja erityisesti Dishonoredin tapaista puuhastelua, eli hiippailua pääsee harrastamaan, eikä nämä studion tekeleet kyllä ihan stereotyyppiseen FPS-lokeroon sovi noin muutenkaan. Esimerkiksi IGN:n Final Previewssa mainitaan myös legendaariset System Shockit ja Thiefit, joka varmaan ainakin pidemmän linjan pelaajille kertoo paljon.

En usko, että peli huonoja arvosanoja saa, mutta onhan tässä pienet flopin merkit ilmassa tähän

Returnalin tapaan voi tosiaan hyvinkin nähdä tämän menevän, eli myynnit maltilliset, vaikka itse pelissä ei mitään vikaa sinänsä olisi arvosteluiden perusteella.

Toki tällä on puolellaan julkaisu myös PC:lla ja toisaalta PS5:n melko tyhjä kalenteri loppuvuodelle, joten saa nähdä.
 
Arkanen Prey-pelin lisäri Mooncrash antoi ehkä hieman osviittaa mitä tämä peli voi suunnilleen olla. Olin tuota kohtaan hyvin epäileväinen mutta osoittautui todella mielenkiintoiseksi teokseksi. Tämän vuoksi Deathloop on itselleni kenties vuoden odotetuimpia pelejä.

Harmi vain että PS5 sippasi ja on menossa huoltoon, joten ei taida olla järkeä tuota ennakkotilata tai muutenkaan ostaa ennen kuin saan konsolin takaisin. No, ehtiipähän nähdä millaisen vastaanoton peli saa. Tähän mennessä tuntuu olevan samat merkit ilmassa kuin heidän aiemmilla peleillä: kehutaan jo testeissä ja lopulta ei ole tosiaan mikään megamenestys myynnillisesti mitattuna mutta ne jotka tykkää, todella tykkää.
 
Ylös Bottom