koomikko
Well-Known Member
Unreal 5 -kuorrutuksen innoittamana palasin pelaamaan Uppoavan Kaupungin maaliin, jotta olen valmis kakkososalle sitten jahka se joskus saadaan julkaistua. Kaikki tuki kyllä ukrainailaiselle Frogwaresille. Voin vain yrittää kuvitella millaista on koodata videopeliä, kun naapurimaa terrorisoi jatkuvasti.
Minä olen harrastanut Cthulhu-myyttiä jossain formaatissa jo kuluneet 35 vuotta (nohhoh, mites se aika näin lentää), joten tämä aihe selvästi jaksaa puhuttella. Ihan parasta videopeliä ja leffaa aiheen tiimoilta saadaan edelleen odottaa. Ja saadaan odottaa Sinking City 1:sen jälkeenkin. Ajan ja avaruuden ylittävät kauhut on ymmärrettävästi hankalia teemoja toteuttaa.
Sinking Cityssä hyvää on:
+ Tunnelma! Tulvan runtelema Oakmontin kaupunki on kerrassaan mainio miljöö veden alisille ja ylisille kauhuille. Paikalliset laahustavat askareissaan ja kaikissa keskusteluissa kytee epätoivo. Tulokkaita katsellaan syrjäsilmin ja paikoin avoimen vihamielisesti. On paljolti tämän myytille uskollisen painostavan tunnelman ansiota, että pelasin pelin loppuun asti.
+ Salapoliisityö. Frogwaresin tausta Sherlock Holmes -pelien myötä näkyy tässäkin pelissä. Ja sehän sopii ihan mainiosti. Investigaattorien kuuluukin tutkia. Johtolankoja on kiva kiinnittää kartalle ja sairaalan, poliisin, yliopiston tai kaupungintalon arkistoja on mukava plärätä. Alkuun peli ei edes paljon pitele kädestä. On ollut oikea ratkaisu, että pelimekaniikan pääpaino on tutkimisessa eikä ammuskelussa. Johtolankoja saa jossain määrin yhdistellä ja tulkita suht vapaasti. Usein yhdellä tutkittavalla tapauksella on ainakin kaksi risteävää lopputulkintaa, joihin voi päätyä ja peli antaa jatkaa kumpaa tahansa polkua. Paikoin jopa piti ihan pohtia valintojaan.
+ Vuosikausien jälkeen päälle pultattu grafiikan uudelleen masterointi on hatunnoston arvoinen teko pelistudiolta. Yllämainittua tunnelmaa auttaa kiistatta kovasti visuaalisesti nykypäivää oleva valon ja varjon leikki. Noh, lähinnä sen varjon.
Ihan ok on:
+- Juoni etenee vääjäämättömästi kohti aavisteltavissa olevaa loppuaan. Pääjuonta seuraamalla sain kulumaan noin 15 tuntia. Yhtään en sivutehtäviä jäänyt kaipaamaan tämän päälle. Tarinoissa flirttaillaan myös ilmeisen Innsmouth-kytköksen ulkopuolelle. Selvästi studio tietää lorensa.
+- Mielenterveyden mallinnus on varmaan paperilla tuntunut hyvältä. Näkö- ja kuulohäiriöt ja kameran heiluminen viihdytti ensimmäisen tunnin ajan. Ei niinkään jälkikäteen. Call of Cthulhu -roolipelistä olisi saanut ammennettua loputtoman listan muitakin reaktioita kauheuksiin.
+- Etsivätouhut menevät aika suoraviivaiseksi suorittamiseksi ennen pitkää. Jos kadunnimi mainitaan, sinne mennään seuraavaksi ja sopiva arkistokin on kerrottu.
+- Niukkuudenhallinta esineiden ja ammusten askartelussa sopii miljööseen, mutta antaa kuitenkin aika vähän pelille.
+- Hahmomallit ajavat virkansa. Erityisesti syväläisten sukulaiset ovat kivasti mallinnettu. Suurin osa ääninäyttelystä on ihan hyvää...
(meh)
- ... joskin päähahmo, yksityisetsivä Charles Reed, on auttamatta tylsimpiä videopelihahmoja suunnilleen ikinä.
- AA-taso (ellei jopa A-taso) loistaa selvästi pelin juurista. Ammuskelu on esimerkiksi sanalla sanoen kankeaa. Niin kai sen vähän tämän koulukunnan peleissä kuuluu ollakin. Onneksi tallennusmekaniikka on sentään anteeksiantava. Vastaavasti kaikki sisätilat on valettu samalla muotilla.
Vähän meni koko tarina läpi väkisin (ei oikein hyvän pelin merkki), mutta wanhan liiton kultistina tälle on annettava 3/5 ja rakkaudesta lajiin -tunnustus Frogwarelle.
Nyt kuitenkin odotan The Sinking City 2:sta malttamattomana.
Minä olen harrastanut Cthulhu-myyttiä jossain formaatissa jo kuluneet 35 vuotta (nohhoh, mites se aika näin lentää), joten tämä aihe selvästi jaksaa puhuttella. Ihan parasta videopeliä ja leffaa aiheen tiimoilta saadaan edelleen odottaa. Ja saadaan odottaa Sinking City 1:sen jälkeenkin. Ajan ja avaruuden ylittävät kauhut on ymmärrettävästi hankalia teemoja toteuttaa.
Sinking Cityssä hyvää on:
+ Tunnelma! Tulvan runtelema Oakmontin kaupunki on kerrassaan mainio miljöö veden alisille ja ylisille kauhuille. Paikalliset laahustavat askareissaan ja kaikissa keskusteluissa kytee epätoivo. Tulokkaita katsellaan syrjäsilmin ja paikoin avoimen vihamielisesti. On paljolti tämän myytille uskollisen painostavan tunnelman ansiota, että pelasin pelin loppuun asti.
+ Salapoliisityö. Frogwaresin tausta Sherlock Holmes -pelien myötä näkyy tässäkin pelissä. Ja sehän sopii ihan mainiosti. Investigaattorien kuuluukin tutkia. Johtolankoja on kiva kiinnittää kartalle ja sairaalan, poliisin, yliopiston tai kaupungintalon arkistoja on mukava plärätä. Alkuun peli ei edes paljon pitele kädestä. On ollut oikea ratkaisu, että pelimekaniikan pääpaino on tutkimisessa eikä ammuskelussa. Johtolankoja saa jossain määrin yhdistellä ja tulkita suht vapaasti. Usein yhdellä tutkittavalla tapauksella on ainakin kaksi risteävää lopputulkintaa, joihin voi päätyä ja peli antaa jatkaa kumpaa tahansa polkua. Paikoin jopa piti ihan pohtia valintojaan.
+ Vuosikausien jälkeen päälle pultattu grafiikan uudelleen masterointi on hatunnoston arvoinen teko pelistudiolta. Yllämainittua tunnelmaa auttaa kiistatta kovasti visuaalisesti nykypäivää oleva valon ja varjon leikki. Noh, lähinnä sen varjon.
Ihan ok on:
+- Juoni etenee vääjäämättömästi kohti aavisteltavissa olevaa loppuaan. Pääjuonta seuraamalla sain kulumaan noin 15 tuntia. Yhtään en sivutehtäviä jäänyt kaipaamaan tämän päälle. Tarinoissa flirttaillaan myös ilmeisen Innsmouth-kytköksen ulkopuolelle. Selvästi studio tietää lorensa.
+- Mielenterveyden mallinnus on varmaan paperilla tuntunut hyvältä. Näkö- ja kuulohäiriöt ja kameran heiluminen viihdytti ensimmäisen tunnin ajan. Ei niinkään jälkikäteen. Call of Cthulhu -roolipelistä olisi saanut ammennettua loputtoman listan muitakin reaktioita kauheuksiin.
+- Etsivätouhut menevät aika suoraviivaiseksi suorittamiseksi ennen pitkää. Jos kadunnimi mainitaan, sinne mennään seuraavaksi ja sopiva arkistokin on kerrottu.
+- Niukkuudenhallinta esineiden ja ammusten askartelussa sopii miljööseen, mutta antaa kuitenkin aika vähän pelille.
+- Hahmomallit ajavat virkansa. Erityisesti syväläisten sukulaiset ovat kivasti mallinnettu. Suurin osa ääninäyttelystä on ihan hyvää...
(meh)
- ... joskin päähahmo, yksityisetsivä Charles Reed, on auttamatta tylsimpiä videopelihahmoja suunnilleen ikinä.
- AA-taso (ellei jopa A-taso) loistaa selvästi pelin juurista. Ammuskelu on esimerkiksi sanalla sanoen kankeaa. Niin kai sen vähän tämän koulukunnan peleissä kuuluu ollakin. Onneksi tallennusmekaniikka on sentään anteeksiantava. Vastaavasti kaikki sisätilat on valettu samalla muotilla.
Vähän meni koko tarina läpi väkisin (ei oikein hyvän pelin merkki), mutta wanhan liiton kultistina tälle on annettava 3/5 ja rakkaudesta lajiin -tunnustus Frogwarelle.
Nyt kuitenkin odotan The Sinking City 2:sta malttamattomana.
Viimeksi muokattu:
