Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Tulevat pelit/huhut/uutiset (PlayStation, Xbox, Nintendo)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Poistettu jäsen 3274
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mielenkiintoista että uusi Divinity peli on vuoropohjainen, olisi toivonut että palaavat siihen toiminta roolipeli tyyliin mitä vanhat pelit oli. Ensimmäinen Divinity oli Diablo klooni ja Divinity 2 oli puhdas kolmannen persoonan toiminta roolipeli.
Nyt mennään ihan oman muistin varassa ja puhutaan vuosia vanhasta asiasta, mutta muistelisin lukeneeni Larianin Svenin maininneen aikanaan, että Divinity 2:sta tehtiin kolmannen persoonan toimintaroolipeli lähinnä sen vuoksi että "rahat oli loppu" ja tuo oli käytännössä se minkä sitten ajateltiin myyvän siihen aikaan. Ja jos olisivat itse saaneet tehdä sellaisen kuin olisivat halunneet niin ei olisi ollut kolmannen persoonan peli. Saattoi olla, että julkaisijakin jotain vaatimuksia esitti tuon suhteen.

Mutta tuohon peilaten niin olisin pitänyt yllätyksellisempänä jos tämä uusi Divinity olisi ollut kolmannen persoonan toimintapeli.
Vaikka itse tulee suosittua vuoropohjaisia pelejä niin Divinity 2:sta pidän myös pahuksen hyvänä pelinä. Senkin puolin pitää siis arvostaa, että tekivät sen vain "kun parempaa ei saatu tehdä" :)
 
Mielestäni ei yhtään yllättävää että uusi Divinity on vuoropohjainen. BG3:n menestys oli niin suurenmoinen että olisi vain tyhmää nyt lähteä tekemään jotain action rpg:ta tai Diablo-kloonia. Eiköhän tämä tuleva Divinity ole hyvin pitkälti "henkinen BG4" (tosin itse en pitänyt BG3:sta alkuperäisten Baldurien tyylisenä tarpeeksi, se tuntui enemmän Original Sin 3:lta Forgotten Realms skinillä, joten tää uusi Divinity on periaatteessa sit Original Sin 4 :D).
 
Nyt mennään ihan oman muistin varassa ja puhutaan vuosia vanhasta asiasta, mutta muistelisin lukeneeni Larianin Svenin maininneen aikanaan, että Divinity 2:sta tehtiin kolmannen persoonan toimintaroolipeli lähinnä sen vuoksi että "rahat oli loppu" ja tuo oli käytännössä se minkä sitten ajateltiin myyvän siihen aikaan. Ja jos olisivat itse saaneet tehdä sellaisen kuin olisivat halunneet niin ei olisi ollut kolmannen persoonan peli. Saattoi olla, että julkaisijakin jotain vaatimuksia esitti tuon suhteen.

Mutta tuohon peilaten niin olisin pitänyt yllätyksellisempänä jos tämä uusi Divinity olisi ollut kolmannen persoonan toimintapeli.
Vaikka itse tulee suosittua vuoropohjaisia pelejä niin Divinity 2:sta pidän myös pahuksen hyvänä pelinä. Senkin puolin pitää siis arvostaa, että tekivät sen vain "kun parempaa ei saatu tehdä" :)

En ole juurikaan perehtynyt sarjaan joten tällaista en tiennytkään. Joskus pakon sanelemana tulee hyviä pelejä kuten historia on meille näyttänyt.
 
Toi Marathon näyttää minusta kyllä visuaalisesti todella siistiltä, vaikka lokaahan se on saanut vaan niskaansa. Todella hieno toi pelin look. Harmi vaan, että on mikä on (moninpeli extraction shooter), eikä esim. rautainen yksinpeli.

.
 
bafkreie3vgehsaxzo22msig6sxqluqifwsrvl34lx37u36wbhirgi5l2fu@jpeg

bafkreihau2punzpy4xbjyoz4i5yrezxbq2qwzazcvc3q5ltiwxukx6xnfe@jpeg
Viikolla 51 kerrottuja pelijulkaisuja.
Knoebel Bluesky
 
Ylös Bottom