En ole kyllä parry painotteisissa ketjuissa edes ollut tietääkseni. Toki olen sen maininnut juurikin, että en parrysta tosiaan pidä, jos jossain pelissä sitä on. Tähän mennessä ei kuitenkaan ole vielä tullut sellaista peliä vastaan, jossa parry on pakollinen, joten onhan nuo keinot sitten kuitenkin aina löydetty pelata sellaisella tavalla mikä minulle sopii, joten kai ne pelit sitten minullekin ovat olleet. Onneksi niiden parry ei kuitenkaan sitä ollut, vaan noissa peleissä on ollut sitten muuta joka on ollut itselleni kiinnostavaa.
Ja oli muuten kyllä melkoisen onneton kommentti tuo politiikkaan viittaus. Olen kolme tai neljä kertaa koko foorumihistoriani aikana (joka on kuitenkin reilusti toistakymmentä vuotta) puhunut noin, että en pidä siitä, että peleihin tuodaan politiikkaa miltään suunnalta. Nyt juuri yhdessä kirjoituksessani sen mainitsin ja muuten en ole asiasta sanonut täällä mitään moneen vuoteen. Onpa tosiaan jatkuvaa tuon kaltaista kommentointia, ja nimenomaan AINA. Ai niin, mutta mitäs minä taas sinun hyvää hatusta vetäistyä agendaasi menen faktoilla pilaamaan. Hyi minua!