Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

Minusta nykymaailmassa on pakko ajatella rahaa, jos meinaa mitään isompaa pyörittää menestyksellisesti. Pelialan narratiivissa jotenkin valmistajat ja studioiden omistajat koetaan pelaajien "kavereina", vaikka siitä ei nyt ole kysymys. Lähinnä "kaveria" on ne pelintekijät, jotka puurtavat usein huonoissa olosuhteissa ja talousosaston ja julkaisijan painostamina pelejä kasaan. Todella monet julkaisijat ovat itseasiassa kyynisiä ja typeriä hyvien ideoiden tuhoajia ja siksi indiepuolelta tulee usein ne pelialaa mullistavat ideat. Joskus kun korporaatioissa tulee hyvä idea, kuten Nemesis-systeemi, se käytännössä tapetaan johtoportaan osaamattomuuden vuoksi.
 
Välillä minua jopa hieman naurattaa se, että Microsoftista puhutaan usein pelialan suurena pahiksena, joka ajattelee vain rahaa. Totuus on kuitenkin se, että Sony, Nintendo ja Microsoft ovat kaikki valtavia pörssiyhtiöitä, joiden tavoitteena on tehdä mahdollisimman paljon voittoa.
Se on ihan se miltä kantilta katsoo. Kaikki nämä yritykset yrittävät tottakai tehdä mahdollisimman paljon rahaa, mutta riippuen siitä millä laitteella itse haluaa pelata, niin joku ratkaisu/päätös näyttäytyy paljon huonompana kuin joku toinen.
 
Näkökulmia on takuulla hankala ymmärtää, jos ei näe eroa sadan miljardin ja muutaman miljardin välilläkään. Penan burgeri voi ihan hyvin kilpailla McDonaldsin kanssa, koska molemmat vääntävät hampurilaisia, ihan vaan eri summilla. Eikö niin?

Kukaan Microsoftin ostoryntäystä kritisoinut ei ole väittänyt esimerkiksi Sonya jotenkin erityisen jaloksi. Se on lähinnä kulunut heitto, jolla pyritään häivyttämään juuri tämä Microsoftin dominointi usealla eri osa-alueella. Se on hyvin huvittavaa, kun kyseinen yritys teki yli 100 miljardin dollarin nettotuloksen viime vuonna. En tiedä, että millä logiikalla moisesta jättiläisestä voi olla huolissaan, että keksiikohän se tavan saada ihmiset riippuvaisiksi myös sen peliyksiköstä. Tietenkin se keksii, ja on sen tehnytkin.

Kaava ei ole kovin monimutkainen. Ostetaan pari julkaisijaa, lukuisia studioita ja loputon määrä nimikkeitä oman katon alle. Varsinkin ennen isoimpia kauppoja iloittiin kovasti siitä, että tästä hyötyvät nyt työntekijät ja pienemmät studiot, kun saadaan iso lompakko turvaamaan toimintaa. No, toisin sitten kävikin. Usean irtisanomisaallon jälkeen näyttää siltä, että lisää on tulossa. Jollainhan siihen isoon lompakkoon pitää saada täytettä ja viivan pitää mennä koko ajan ylös. Myyntejä kannibalisoiva Game Pass on tärkeämpi työntää mahdollisimman monen pelaajan kitusiin kuin myydä yksittäisiä kappaleita, koska näistä kappaleista ei saada vielä tiliriippuvuutta aikaiseksi. Viime kädessä studioiden työntekijät maksavat tämän pakkosyöttöyrityksen työpaikoillaan.

Käytännön esimerkkejä on olemassa myös muualla. Windows, Office, Teams, Entra ID, Azure, LinkedIn, Github, Copilot, OpenAI-kumppanuus. Siinä pientä listaa tämän altavastaajan markkinoista. Useamman näiden välillä on vielä luotu riippuvuus, joka tekee toiseen ratkaisuun siirtymisen käytännössä mahdottomaksi. Tähän on herätty Euroopassa jo päättäjiä myöten, mutta pelifoorumilla ei malteta odottaa lisäriippuvuuksien syntymistä vielä yhdellä osa-alueella lisää.

Muiden vastaavat ratkaisut on helpompi ymmärtää sen vuoksi, koska niitä ei ole. Vai mitkä ne julkaisijakaupat olivatkaan, joita Nintendo tai Sony ovat tehneet?
 
Näkökulmia on takuulla hankala ymmärtää, jos ei näe eroa sadan miljardin ja muutaman miljardin välilläkään. Penan burgeri voi ihan hyvin kilpailla McDonaldsin kanssa, koska molemmat vääntävät hampurilaisia, ihan vaan eri summilla. Eikö niin?

Penan Burgeri -vertaus ontuu vähän jo lähtökohtaisesti, koska en verrannut Microsoftia mihinkään pieneen toimijaan. Vertailin Microsoftia Sonyyn ja Nintendoon, jotka ovat nekin miljardiluokan pörssiyhtiöitä.

Totta kai Microsoft on näistä selvästi suurin, eikä sitä voi kiistää. Mutta alkuperäinen pointtini oli, että kaikkien näiden yhtiöiden päätöksiä ohjaa liiketoiminta ja voiton tavoittelu. Se, että Microsoft on muita suurempi, ei tee Sonysta tai Nintendosta yhtäkkiä hyväntekeväisyysjärjestöjä.
 
Penan burgeri voi ihan hyvin kilpailla McDonaldsin kanssa, koska molemmat vääntävät hampurilaisia, ihan vaan eri summilla. Eikö niin?

Tässä on hyvä malliesimerkki tästä miten miljardikorporaatioita verrataan yksityisyrittäjä Penan yritykseen. Jos burgereihin haluat verrata, laita vastakkain Burger King ja McDonalds, niin olet vähän realistisemmalla pohjalla.

Totuus on kuitenkin se, että Sony, Nintendo ja Microsoft ovat kaikki valtavia pörssiyhtiöitä, joiden tavoitteena on tehdä mahdollisimman paljon voittoa.

No tässä näkyy tosiaan miten moni suhtautuu konsolibisnekseen epäterveellisesti ja kokee olevansa osa miljardikorporaatiota antamalla heille rahaa. Siitä sitten voi syntyä erikoisia harhoja siitä minkälainen tämä kuluttajan ja korporaation suhde oikeasti on.
 
No tässä näkyy tosiaan miten moni suhtautuu konsolibisnekseen epäterveellisesti ja kokee olevansa osa miljardikorporaatiota antamalla heille rahaa.
Ihmisillä on usein suuri tarve kuulua joukkoon ja olla osallisia jostain. Siitä syntyy esim. fanitus. Halutaan olla mukana siinä mitä tehdään ja mistä pidetään, joten syntyy yksipuoleisia kaveruussuhteita ja fanien muodostamia yhteenliittymiä, jotka kokevat olevansa osa ilmiötä, johon liittyy toisena osapuolena jokin täysin erilainen ilmiö, kuten maailmanlaajuinen yritys, jota hallitaan pörssikurssien perusteella. Tässä tilanteessa ollaan jo irrationaalisia, joten tunnetusti, jos premissit ovat virheellisiä, johtopäätökset voivat olla mitä tahansa ja syntyy lähinnä epä-älyllistä tai järjen alimääräämää tuotantoa. Toki tällainen inhimillinen toiminta on ihan ok ja hyväksyttävä tapa purkaa "höyryjä", mutta sen lisäanalysointi on yhtä mielekästä kuin teenlehdistä ennustaminen.
 
Matt Booty möläytti taktiikan sähköposteissaan.

CEO taitaa vihjailla että peleissä on kohta mainoksia kun Youtubessa tehdään Xboxilla hyvin rahaa. https://wccftech.com/satya-nadella-xbox-sustainable-business/

Viime aikoina on puhuttu paljon siitä, että peleissä voisi olla enemmän tuotesijoittelua elokuvien ja TV-sarjojen tapaan. Itse en näe siinä ongelmaa, jos se tehdään luontevasti eikä häiritse pelaamista.

En myöskään usko, että peleihin olisi tulossa mitään YouTuben kaltaisia pakollisia mainoksia. Todennäköisemmin kyse olisi pelimaailmaan sopivista brändeistä ja mainoksista. Jos se auttaa studioita kattamaan kasvavia kustannuksia ilman, että pelikokemus kärsii, niin minulla ei ole sitä vastaan mitään.
 
Kun sisäistää, että kaikki nämä kolme suurta pelialan yritystä (Nintendo, Microsoft ja Sony) eivä ole pelaajan ystäviä vaan jätti-megakorporaatioita, joiden tarkoitus on tuottaa mahdollisimman paljon voittoa ja pitää sijoittajat tyytyväisinä, pääsee jo pitkälle. Ja tässä ei ole mitään väärää, eiväthän nämä firmat ole väittäneetkään olevansa mitään voittoa tavoittelemattomia hyväntekeväisyysfirmoja.

Huvittaa myös, kun toisinaan syytetään jonkun pelin tai DLC:n olevan rahastusta. Ensinäkin, kaikki pelit ja DLC:t ovat rahastusta. Aivan kaikki. Pelien tekeminen on nykyään niin kallista hommaa, että yksikään studio ei tee niitä huvin vuoksi. Vaan niiden tarkoius on tuoda mahdollisimman paljon rahaa sisälle, että studiossa voi sytyttää valot vielä ensi vuonnakin.

Tietysti joku pikkupelejä puskeva yksittäinen tekijä voi tehdä niitä harrastuksen takia, mutta eiköhän sielläkin ole taustalla toive, että joku hänen peleistään menestyisi ja alkaisi tuomaan rahaa taloon.
 
Penan burgeri-vertaus oli sen vuoksi, kun ajattelin ratakiskoa ohuemman rautalangan riittävän. Ja kuten oletettua, keskustelussa tartutaan juuri tähän ja hukutetaan varsinainen viestin ydinsanoma jaaritteluun. Jos sitä halutaan jatkaa, niin tämä on taas tyypillinen esimerkki siitä miten Microsoft esitetään pienempänä ja Sony isompana kuin ne ovatkaan.

Ratakiskosta (markkina-arvot):
Microsoft 2900 miljardia dollaria
Sony 120 miljardia dollaria
Ero on 24-kertainen.

McDonalds 200 miljardia dollaria
Burger King (emoyhtiö) 34 miljardia dollaria
Ero on 6-kertainen.

Mutta tässä tapauksessa kyse on tietenkin samasta asiasta, koska luku 6 on käytännössä sama kuin 24. Toivottavasti kukaan ei kärsi minkäänlaisista harhoista minkään näiden jättiyhtiöiden osalta. Pidän sitä kyllä aika erikoisena väitteenä, mutta ehkäpä argumentit loppuivat ennen moista pohdintaa.

Itse kuitenkin tiedän, että oma keinoni vaikuttaa on juurikin kuluttaminen. Haluan pelini pääasiassa fyysisenä ja joko Switchille tai Playstationille, joten toimin sen mukaisesti. En halua tukea Xboxin ostoryntäyslinjaa ja levyjä ilman sisältöä. Xboxille ostan korkeintaan vanhoja pelejä. Joku toinen voi puolestaan juhlia minkä tahansa muun paitsi Playstationin pelijulkaisua kuin Jeesus-lapsen syntymää, ja se on ihan okei. Kuluttaja tekee päätökset lompakollaan. En ainakaan itse kuvittele pääseväni samalla pukumiesten kanssa saunailtaan, koska tein niin.
 
Itse kuitenkin tiedän, että oma keinoni vaikuttaa on juurikin kuluttaminen. Haluan pelini pääasiassa fyysisenä ja joko Switchille tai Playstationille, joten toimin sen mukaisesti. En halua tukea Xboxin ostoryntäyslinjaa ja levyjä ilman sisältöä. Xboxille ostan korkeintaan vanhoja pelejä. Joku toinen voi puolestaan juhlia minkä tahansa muun paitsi Playstationin pelijulkaisua kuin Jeesus-lapsen syntymää, ja se on ihan okei. Kuluttaja tekee päätökset lompakollaan. En ainakaan itse kuvittele pääseväni samalla pukumiesten kanssa saunailtaan, koska tein niin.

Tuosta olen samaa mieltä, että kuluttaja vaikuttaa lopulta lompakollaan. Ero taitaa olla lähinnä siinä, että sinä teet ostopäätöksiä enemmän yhtiöiden toiminnan perusteella, kun taas minä katson enemmän sitä, mitä pelejä, palveluita ja ominaisuuksia alusta tarjoaa minulle pelaajana.

Ymmärrän kyllä, miksi suuret yritykset ja niiden tekemät päätökset herättävät keskustelua. Samalla en kuitenkaan näe Microsoftia tässä suhteessa täysin erilaisena kuin Sonya tai Nintendoakaan. Kaikki kolme tekevät ratkaisuja, joiden tavoitteena on kasvattaa liiketoimintaa ja vahvistaa omaa asemaansa markkinoilla, vaikka keinot ja mittakaava välillä eroavatkin.

Lopulta me taidamme lähestyä asiaa hieman eri näkökulmasta. Sinä painotat enemmän yritysten toimintaa ja markkinoiden kehitystä, kun taas minä katson asiaa enemmän tavallisen pelaajan näkökulmasta ja sen kautta, mitä kukin alusta tarjoaa minulle.
 
Itsellä menee ainakin välillä pahasti yli kun rupeaa liikaa seuraan mitä pelialalla tapahtuu. Tuo ideologinen kuluttaminenkaan ei jotenkin sovi peleihin vs vaikka nyt vaate tai ruokapuoli. Pelialalla työntekijöiden palkat on varmaan myös ok luokkaa. Meidän pitäisi vain nauttia hyvistä peleistä ja juhlia sit niitä kun osuu kohdalle. Itse taidankin vetää kuukauden paaston näistä aiheista ja keskittyä siihen tärkeimpään eli itse peleihin.
 
Pelialalla työntekijöiden palkat on varmaan myös ok luokkaa.

Palkat ovat varmaan ok luokkaa, mutta itseäni on todella paljon nyppinyt työntekijöiden kaltoin kohtelu, joista on uutisoitu ainakin Naughty Dogin ja Rockstarin kohdalla, mutta aivan varmasti tähän ovat syyllistyneet monet muutkin pelitalot. Esimerkiksi RDR2:n crunchin aikana uutisoitiin, että työntekijöitä painostettiin tekemään jopa yli 80 tuntisia työviikkoja.
 
Toki tällainen inhimillinen toiminta on ihan ok ja hyväksyttävä tapa purkaa "höyryjä", mutta sen lisäanalysointi on yhtä mielekästä kuin teenlehdistä ennustaminen.

Mahdollisesti inhimillistä, mutta en siltikään ymmärrä miten joku siihen konsolia valmistavaan miljardikorporaatioon rakastuu aivan sokeasti - ja alkaa näkemään sen korporaation ystävällisenä Penana, jonka kanssa yhdessä taistellaan pahoja markkinavoimia vastaan. Eikö olisi loogisempaa fanittaa pelejä tai edes studioita, siis niitä lopputuotteita, joita kuitenkin lopulta pelataan.

Toki tämä psykologia taustalla on varmasti monimutkainen kuvio kaikenlaisia tunteita, joiden analysointi on toki täällä aika vahvasti off topic. Jotkut rakastuu myös maksullisiin naisiin, ehkä tässä asetelmassa jotain samaa on.
 
Tämä konsolien kannatus varmaan liittyy ihan samaan kuin jonkun jalkapallo joukkueen kannattaminen. Molempiin syntyy tunneside. Konsoleihin tuo tulee pelien kautta koettujen tunteiden takia. Ei taida pelaajille Sony tai MS sinänsä merkitä yhtään mitään. Onhan näissä konsoleissa myös tuo kilpailu asetelma ollut aina mukana tuota toista konsoli valmistajaa kohtaan.
 
Tämä konsolien kannatus varmaan liittyy ihan samaan kuin jonkun jalkapallo joukkueen kannattaminen. Molempiin syntyy tunneside.

Seurajoukkueen toiminnassa voi kuitenkin olla ihan oikeasti kannattajat mukana ja osa seuroista on kannattajien omistamia. Viihde-elektroniikan kuluttaja on kuluttaja, joka ostaa tuotteen kaupasta. Tämä tässä juuri ihmetyttää.

Ja siis itse reissaan jalkapallon perässä ympäri maailmaa, eikä fanitus itsessään ole muutenkaan se ihmettelyn aihe, vaan miten se osalla kohdistuu. Miksi fanittaa rautaa tai alustaa, eikä jotain peliä? Sama kuin alkaisi kannattamaan seurajoukkueen paidan valmistajaa, eikä sitä itse seuraa.

Mutta kuten sanottu, eihän kaikkea tosiaan tarvitse järjellä pystyä selittämään ja hyvä niin. Itse kuitenkin pidän nimenomaan peleistä ja studioista, nehän sen varsinaisen taiteen ja lopputuotteen tekee.
 
Erityismaininta @ItseMestari edelliselle kirjoitukselle. Hyvää tekstiä, vaikka eri mieltä olenkin. Näissä kirjoituksissa ei tosiaan ole pakko lähteä epäilemään kanssakirjoittajia harhaisiksi, vaikka tämä eri mieltä olisikin. Ehkä sellaisten psykoanalyysiemeritusten paikka on enemmän henkilökohtaisissa avautumisissa kuin konsolipelaamiseen liittyvässä ketjussa.

Mielestäni yhtiöiden toimintaa ei oikein voi täysin erottaa siitä "pelkän pelaajan" näkökulmasta. Jos Sonylla ja Nintendolla on todennäköisempää saada fyysisen version mukana ihan oikeasti se pelikin, niin tietenkin hommaan pelini näille laitteille. Pelkästään tämä seikka hämärtää rajaa näiden näkökulmien välillä. Tunnesiteestä ei tässäkään ole selvästi kyse. Vastaavia näkemyksiä käydään läpi aivan jatkuvasti toisesta näkökulmasta, jopa paljon löyhemmin perustein. Joku ei voi pelata Playstationille julkaistua peliä kotona löytyvällä pleikkarilla, koska - ei nyt vaan voi. Jostain syystä fanitusta nähdään kuitenkin vain aidan toisella puolella.

Eiköhän jokainen palstan lukija ymmärrä, että kaikki kolme konsolivalmistajaa ovat miljardiyrityksiä ja tavoittelevat vain ja ainoastaan kuluttajien rahoja. Siitä huolimatta jokainen tekee valintansa, joku useammankin. Tuskin on tarpeellista lähteä näistäkään pilkkomaan järki- ja tunneperäisiä ratkaisuja ja kritisoimaan siltä pohjalta. Jos joku pitää esimerkiksi konsolin ulkonäöstä ja ostaa sillä perusteella, niin tuskin kyse on mistään järkiperäisestä yksityiskohdasta.

---
Pelialan palkoista vielä. Aika monen (varsinkin suuremman) teoksen lopputeksteissä saa lukea aika pitkän listan kiinalaisia tai varsinkin intialaisia nimiä. Siinä mielessä tämäkin ala on ottanut kiinni muita halpatyövoiman käytössään. Tekoäly tulee vielä hämmentämään tätäkin seikkaa entisestään.
 
Seurajoukkueen toiminnassa voi kuitenkin olla ihan oikeasti kannattajat mukana ja osa seuroista on kannattajien omistamia. Viihde-elektroniikan kuluttaja on kuluttaja, joka ostaa tuotteen kaupasta. Tämä tässä juuri ihmetyttää.
Tässä voinee tietysti olla kokoluokan puolesta merkittävä ero riippuen yhtiöstä tai seurasta, mutta lähes kaikkien suurien tai keskisuurienkin pelialan toimijoiden omistajaksi pääsee pörssin avulla. Itsekin tuli Remedyä omistettua vuosikausia (vaikka on aivan pienimmästä päästä studiona ja julkaisijana) ja varmasti ainaki Microsoftin osakkeita löytyy (maailmanlaajuisesti) monelta yhtiön pelejä nauttivalta.

Bayern Münich lienee suurin yksityisomisteinen seura (75% osuus seuran jäsenillä) 4,9 miljardin euron arvolla, joten ei ihan pieni sekään.

Edit: tietysti jenkki- tai maailma-indeksejä omistavat pääsevät automaattisesti omistamaan siivun mm. Microsoftia ja Amazonia.
 
Ylös Bottom