Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

21.12.2012

Vastaus: 21.12.2012

Muistan. Mutta tiesitkö sinä että kaikki ennen tätä ennustetut maailmanloput ovat olleet vailla tieteellistä pohjaa? 21.12.2012 on päivä, jonka selitykseksi kelpaa tieteellisetkin selitykset pelkän huuhaan sijaan. Viestini pointti on, että älkää tuomitko 2012-tapausta samanlailla huuhaaksi, kuin aiempia maailmanlopun ennustuksia. Ja tässähän nimenomaan EI ole kyse maailmanlopusta vaan ns. uudesta ajasta. Maapallolle tapahtuu aina silloin tällöin isoja muutoksia, mistä sitä tietää vaikka meidän ajallemme osuisi yksi tällainen? :)

totta. mutta eikö tuo "uusi aika" voisi tavallaan tarkottaa "maailmaloppua", ainakin meidän tuntemamme maailman loppua, josta luonnollisestikkin alkaisi "uusi aika"?
kuten aikoinaan hirmuliskojen aikaanhaan koitti jo tavallaan maailmanloppu, eli silloiset eliöt ja eläimet yms tuhoutui 99%, ja siitä alkoi taas nisäkkäiden aikakausi eli toisin sanoen myös "uusi aika".

on kyllä sen verran mielenkiintonen aihe että pitääpä lueskella enemmänkin tuosta...

ja se on uskomatonta miten niin monet eri sivilisaatiot ja muut on juurikin päätynyt juuri tuohon kyseiseen päivään.. sattumaako? plus tähän vielä se että NASA:kin on todennut että tuona samaisena päivänä planeetat sattuvat samaan linjaan, joka tapahtuu käsittääkseni vain kerran 26 000 vuodessa... huh :eek:

toisaalta tällä sivulla on mielenkiintoinen juttu myös mitä tuo "uusi aika" voisi mahdollisesti pitää sisällään ja tuoda tullessaan

SOME POSSIBLE EFFECTS OF THE CHANGES
* Migraine headaches, tiredness
* Electrical sensations in the limbs and spinal column
* Cramps in the muscular networks
* Flu like symptoms
* Intense dreams.
* The human body will become more sensitive as a result of the new vibrations.
* The resonance of Earth has been 7.8Hz for thousands of years. Since 1980 it has risen to over 12Hz.
This means that 16 hours now equate to a 24 hour day. Time is speeding up!
* The physical body has already begun to change. A new light body is being created.
* Our DNA is being re-programmed from the Universe (as predicted in the Mayan Prophecy).
We are going from 2 strand back to 12 strand DNA.
* Greater intuitive and healing abilities will emerge.
* Eyes will become cat like in order to adjust to the new atmosphere and light.
* All newly born children will probably be telepathic at birth. ( :eek::eek:)
* All plagues of the 90's, including AIDS will be gone.
 
Vastaus: 21.12.2012

Vähän haiskahtaa siltä, että tuona päivänä on +2 astetta lämpöä ja pienoinen loskasade. Siinä koko päivän anti.

Nokitan +1:llä ja pienellä vesisateella. Illan uutisissa nähdään, kun Amerikassa "tieteiskirjailijat" tosissaan ottaneet kuluttajat ostavat hyllyt tyhjiksi mm. pullovedestä ja tulitikuista kauppiaiden hymyillessä tyytyväisenä.

Jos mayat onnistuivat kehittämään tarkan kalenterin, niin pakkohan siinäkin oli viimeinen päivä olla. Omassa kalenterissa tuo on 31.12.2008, enkä usko tuolloinkaan mitään kovin mullistavaa tapahtuvan. Korkeintaan tulee saatua baarista joku tyttö kotiin katsomaan postimerkkejäni, mutta se siitä.

Maailmanlopun ennustuksia on annettu ties kuinka kauan ja vielä täällä ollaan. Esim. Nostradamuksen ennustama Tuomiopäivä 31.12.1999 oli ja meni. Eiköhän me saada täällä kärvistellä niin kauan, kunnes jenkit ja venakot alkavat räiskimään toisiaan ydinaseilla. Vaikka näin ei tapahtuisikaan, eikä mikään asteroidi tekisi meille näin, niin siitä huolimatta Maapallo on tuhoon tuomittu, kiitos erään tähden tuossa vähän matkan päässä. Turha stressata sellaisista asioista, mihin ei itse pysty vaikuttamaan IMO.

Lopuksi suosittelen katsomaan tämän.

KoNNa sanoi:
Flu like symptoms
Todennäköisin vaihtoehto.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: 21.12.2012

Muistan. Mutta tiesitkö sinä että kaikki ennen tätä ennustetut maailmanloput ovat olleet vailla tieteellistä pohjaa? 21.12.2012 on päivä, jonka selitykseksi kelpaa tieteellisetkin selitykset pelkän huuhaan sijaan. Viestini pointti on, että älkää tuomitko 2012-tapausta samanlailla huuhaaksi, kuin aiempia maailmanlopun ennustuksia. Ja tässähän nimenomaan EI ole kyse maailmanlopusta vaan ns. uudesta ajasta. Maapallolle tapahtuu aina silloin tällöin isoja muutoksia, mistä sitä tietää vaikka meidän ajallemme osuisi yksi tällainen? :)

Saisko vielä jotain lisäselvitystä näistä "tieteellisistä menetelmistä" jotka tuota maailmanloppupäivää tukevat?
 
Vastaus: 21.12.2012

Tuskin tulee tapahtumaan mitään erityistä. Jos jonkinlainen valaistuminen yms. tulee niin sehän olisi vain plussaa. Tällä tyhmyyden määrällä tosin sekin varmaan osattaisiin kääntää negatiiviseksi ilmiöksi.
 
Vastaus: 21.12.2012

Itse pitäisin tätä mystistä Nibirua ainoana järkevänä mahdollisuutena edes jonkinlaiseen ilmiöön. Aina niin luotettavien internet-huhujen mukaanhan Nasa olisi tiedostanut tämän uhan jo montakymmentä vuotta. Pitäis matkustaa sinne Antarktikselle, kun se siellä jo kuulemma näkyy, ja sinne on jo South Pole Telescope (SPT) pykätty jälijittämään tuota pirulaista, ehkä Nasan toimesta. :rolleyes:

Itse olen kyllä tämänkin teorian suhteen skeptinen, mutta silti tämä vaikuttaa ''parhaimmalta'' teorialta.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: 21.12.2012

Eiköhän se Nibiru ole paskaa... Näin olen ymmärtänyt. On siis lähes mahdotonta että se menisi maan ohi 2012 ja mukamas ei näkyisi vielä. Välimatka on niin hirveä ettei se ehdi 2012 tänne. Lisäksi on vähän kaukaa haettua että Mayat olisivat tuon tienneet menevät Maan ohi 5125 vuoden päästä :)

Loope: Todisteita on, mutten jaksa niitä tähän etsiä. Planeetat asettuvat tuolloin ainakin asetelmaan joka tapahtuu about 26000 vuoden välein. Ja joo, ei se maailmanloppu silloinkaan tullut. Ja joo, ei ihmisistä meedioita tullut ;)

Katsellaan.
 
Vastaus: 21.12.2012

Mielestäni uusi aika alkaa joka aamu; ei ainoastaan hassuina, lähes symmetrisinä päivämäärinä.

Mayojen tähtitieteen innoittamana olen kuitenkin päättänyt paljastaa kaikille konsoliFINiläisille filosofisten pohdintojen seurauksena synnytetyn ikuisen elämän salaisuuden: herää aamulla hengissä. Toistamalla tämän jokaisena aamuna tulet elämään ikuisesti.
 
Vastaus: 21.12.2012

Mielestäni uusi aika alkaa joka aamu; ei ainoastaan hassuina, lähes symmetrisinä päivämäärinä.

Mayojen tähtitieteen innoittamana olen kuitenkin päättänyt paljastaa kaikille konsoliFINiläisille filosofisten pohdintojen seurauksena synnytetyn ikuisen elämän salaisuuden: herää aamulla hengissä. Toistamalla tämän jokaisena aamuna tulet elämään ikuisesti.

Olenkin tässä tovin jo miettinyt, miltä tuntuisikaan herätä kuolleena...

Pitääköhän sitä oikein tämän ketjun takia kaivaa esille Charles Berlizin vanha kunnon Maailmanloppu 1999, joka sisältää useammankin teorian maailmanlopusta. Kirjan vuosiluku saattaa olla vanha, mutta aika mielenkiintoista ja huvittavaa luettavaa kirja on edelleen. Teorioista useimmat eivät nimittäin kuitenkaan koske vuotta 1999.
 
Vastaus: 21.12.2012

Jos mayat onnistuivat kehittämään tarkan kalenterin, niin pakkohan siinäkin oli viimeinen päivä olla. Omassa kalenterissa tuo on 31.12.2008, enkä usko tuolloinkaan mitään kovin mullistavaa tapahtuvan
Siis eihän se noin mene, tällä kertaa. Mayojen kalenteri kestää, olikohan se jotain ~600 vuotta kerrallaan. Aina kun kalenterista loppui aika, niin kalenteri alkoi jollain tapaa alusta.
Mutta nyt kun 5 kalenteri kierros loppuu niin sen jälkeen ei ala enää uutta kiertoa. Kuvitellun 6 kierron aika kun on pimeyttä niin ei ole voitu tehdä kalenteriakaan kauemmaksi.

Saisko vielä jotain lisäselvitystä näistä "tieteellisistä menetelmistä" jotka tuota maailmanloppupäivää tukevat?
Vilkaiseppa peiliin, pitäshän sun jo tietää, ei ole kuin kysyä lajitovereiltasi (meinaan tota avatariasi). :)

NASA:kin on todennut että tuona samaisena päivänä planeetat sattuvat samaan linjaan, joka tapahtuu käsittääkseni vain kerran 26 000 vuodessa... huh :eek:

Niinpä, josta jatkaen...

Planeetat asettuvat tuolloin ainakin asetelmaan joka tapahtuu about 26000 vuoden välein. Ja joo, ei se maailmanloppu silloinkaan tullut. Ja joo, ei ihmisistä meedioita tullut
Entäs jos se loppu tuli ihmis-apinoille. Joskus pari vuotta sitten tuli dokumentti ihmisen kehityksestä eli kertaan tapahtumia.
Ihmiskunnan alku nykytietämyksen mukaan sai alkunsa nykyisen Afrikan alueelta. On satoja-tuhansia-vuosia vanhoja esi-isien luurankoja löydetty jotka jo kulkivat 2:lla jalalla.

Silloinen esi-ihmis rotu jakaantui kahtia ja toinen suunta oli eurooppaa kohti ja toinen nykyistä lähi-itää kohti josta se levisi vähitellen mm. Aasiaan.
Jotain 50000 vuotta sitten euroopassa oli 2 suurempaa lajia. Vajaa 30.000 vuotta sitten toinen laji pääsi isännäksi koska jostain selittämättömästä syystä toinen laji vain katosi.
Olemme siis tuon vajaa 30000 vuotta sitten herraksi jääneen lajin jälkeläisiä sanoo tiede.

Mitä alle 30.000 vuotta sitten tapahtui? Evoluutiossa nähtävästi harppaus, olihan täysin karvattomia "nykyihmisiä" ainakin 8.000eaa jolloin mm. Kiinassa ja Egyptissä oli esi-sivilisaatioa + esi-kulttuuria.

Ettei olisi edellinen galaksien kohtaaminen (~26.000 v. sitten) aiheuttanut jotain selittämätöntä evoluutiolle?

Onhan noita oudon näköisiä kaiverruksia mm. kivissä,kallioissa jne. pitkän ajan takaa jotka enemmän ja vähemmän muistuttavat sanonko, mitä? No noita uhvoilla ajelijoita.

Kuulemma 4:n, vai oliko se 5:n Egyptin pyramidin huiput muodostavat tietyn kehän, joka vastaa erästä tähtikuviota. Osoittavat tähtiin jotka ovat usean valovuoden päässä...

T. Minä näistä mtn. tiedä, olen vain lukenut...
 
Vastaus: 21.12.2012

Mielenkiintoista. Tuli ladattua tämä dokkari. Pitää tässä katella ku kisoilta ehtii. Tai jos arkistois ja kattoiski vasta 20.12.2012... ;)
 
Vastaus: 21.12.2012

Ei sieltä mitään maailmanloppua tule, turhaa pelottelua vain. Ja tossa dokumentissa taas kun puhuttiin tuosta pohjois-ja etelä napojen muuttumisesta sen verran että siinä vaadittiin että vaippa pyörisi melko paljon mikä ei ihan taida olla mahdollista.

Itse asiassa tiedekin on sitä mieltä, että maapallon navat ovat vaihtuneet useita kertoja miljoonien vuosien aikana ja sitä yleensä ennakoi maapallon magneettisen napojen vaihtuminen.
Tässä linkki suht tuoreeseen uutiseen, jossa aihetta sivutaan:
http://www.yle.fi/uutiset/ymparisto/oikea/id98608.html
 
Vastaus: 21.12.2012

YLE uutinen: "Napaisuuden vaihtuminen on kuitenkin pitkä prosessi, joka mitataan mieluummin tuhansissa kuin sadoissa vuosissa."

2012 dokumentissa muistaakseni puhuttiin tunneista tai päivistä :D
 
Vastaus: 21.12.2012

YLE uutinen: "Napaisuuden vaihtuminen on kuitenkin pitkä prosessi, joka mitataan mieluummin tuhansissa kuin sadoissa vuosissa."

2012 dokumentissa muistaakseni puhuttiin tunneista tai päivistä :D

Minä en puhunutkaan ajankohdista, vaan siitä, että onko asia ylipäätään mahdollinen. Magneettinen pohjoisnapa on sen verran tuore löytö, ettei sen liikkeistä ole varmaa tietoa viimeisten muutamien tuhansien vuosien ajalta, joten mistä sitä tietää vaikka tuo prosessi olisi ollut käynnissä jo tuhansia vuosia. Asiassa on myös se puoli, että napojen liike voi nopeutua huomattavasti yllättävän nopeaakin, kuten tuon uutisenkin mukaan on jo käynyt.

Eihän ilmaston muutoksen vaikutustenkaan pitänyt varhaisempien raporttien mukaan näkyä edes meidän elinaikanamme, toisin kuitenkin kävi. Ihminen on sen verran nuori laji näinkin vanhassa ja laajassa kaikkeudessa, joten pieni nöyryys suhtautumisessa meitä ympäröivään todellisuuteen olisi suotavaa.

Mutta, mutta.. Kaikkihan tämä on vain loppujen lopuksi spekulointia, eikä minulla ainakaan ole aikomusta alkaa väittelemään siitä mitä tapahtuu ja mitä ei tapahdu. Sen verran sanon kuitenkin vielä, että kannatti sitten tiedettä, uskonnollisia tai filosofisia näkemyksiä, maailmankuvan avartaminen ei tee kenellekään pahaa. Niin kauan kuin ihminen ei erota itseään edes omasta egostaan, niin on turha hakea lopullisia totuuksia toisten valmiiksi antamista vastauksista. ;)
 
Vastaus: 21.12.2012

Planeetat asettuvat tuolloin ainakin asetelmaan joka tapahtuu about 26000 vuoden välein. Ja joo, ei se maailmanloppu silloinkaan tullut. Ja joo, ei ihmisistä meedioita tullut ;)

Tuo tapahtui jo Toukokuun 7. päivänä vuonna 1998. Tuo Paavin maailmanloppuvuosi 1999 osuu siis itse asiassa lähemmäksi tätä "galactic alignmenttia" kuin Mayakalenteri. Voitte siis huokaista helpotuksesta ainakin siihen asti että joku löytää uuden varman maailmanloppupäivän. Itse asiassahan sellainen voisi olla jo tämän vuoden lokakuussa kun LHC avaa portin itse Saatanalle, eli Sielunviholliselle, eli Syyttäjälle!
 
Vastaus: 21.12.2012

Haluan kyllä nostaa hattua Mayoille ja heidän tähtitieteelleen. Yksi teoria, miksi he tiesivät tähtitieteestä niin paljon, oli yhteys ufoihin tai sen sellaisiin.

Mutta mitä "vuoden 2012 maailmanloppuun" tulee, en usko siihen. Minusta on kuitenkin hauskaa ja mielenkiintoista seurata tällaisia uskomuksia. Hauskaa, että maailmassa ylipäätään on erilaisia uskomuksia ja salaperäisiä juttuja, siis tämäntapaisia.
 
Vastaus: 21.12.2012

Sopivan jykevä gammapurkaus 1000 valovuoden säteellä voi täräyttää kotomme streriiliksi laakista vaikka huomenna, ehkäpä jopa jouluna 2012 ...... BÖÖÖÖ!


THE END IS NEAR! ;)
 
Vastaus: 21.12.2012

Hirveää, olisin 9 luokalla tuolloin. Hirvittää ajatella tota nyt.. Ei ehi tehä mitään elämässä jos tuo tapahtuu..
 
Vastaus: 21.12.2012

Mähä olisin just valmistunu kauppiksesta. Voisin kehuskella Taivaassa, että koulutus on, päivääkään en työskennelly, mutta en tarvinnu sossu-tukea ;)
 
Ylös Bottom