Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Työ-, koulu- ja opiskelijaelämä

Vastaus: Työ-, koulu- ja opiskelijaelämä

Tällaisiin "välimallin" hommiinkin kyllästyy. Yliopistolle olen pyrkinyt nyt kaksi vuotta peräkkäin, viime vuonna jäin 1,5 pistettä ja tänä vuonna 0,5 pistettä - no tuostahan matemaatikko veistelee että ensi vuonna sitten sisään. Toivottavasti. Tuntuu oudolta että HY:n kokoisessa koulussa on haluamalleni linjalle vain 20 aloituspaikkaa. Todella, todella vähän
Yleensä vähäisten koulutusmäärien syynä on alan korkeakoulutettujen vähäinen tarve. Ja itseasiassa hyvähän se on valmistuneitakin ajatellen, että löytyy sitten oman alan duuniakin. Alasta riippuen myös koulutus on kallista.
 
Vastaus: Työ-, koulu- ja opiskelijaelämä

18. päivä alkaa viiminen peruskoulu vuosi eli ysille mennään.
Ja sitten sieltä lukioon. Jatko on viel hämärän peitos (ehkä varmaa iha yliopistoon saakka mennään)
 
Vastaus: Työ-, koulu- ja opiskelijaelämä

Ensi tiistaina 11. elokuuta alkaapi lukion toinen vuosi. Vuoden kuluttua valmistaudutaankin sitten täysillä jo syksyn yo-kirjoituksiin.
Kuten olen muissakin topikeissa jo korostanut, niin loppujen lopuksi todella mukavaa palata kunnon arkeen. Vapaa-ajasta, mm. pelaamisesta tulee niin arvokasta ja nautinnollista arjen keskellä. Ja unirytmi paranee huomattavasti. Nyt kesällä on aika tahtonut välillä jopa käydä pitkäksi, ja aina on tullut nukuttua niin pitkään, että herätessään huomaa päivän olevan jo pian ohi. Joka on pahimmillaan jopa masentavaa.

Eli innolla lukioon taas. Tässä ensimmäisessä jaksossa ei kouluakaan ole kuin 30h viikossa, josta vielä 6h liikuntaa. Ei paha aloitus. :)
 
Vastaus: Työ-, koulu- ja opiskelijaelämä

Ensi tiistaina 11. elokuuta alkaapi lukion toinen vuosi. Vuoden kuluttua valmistaudutaankin sitten täysillä jo syksyn yo-kirjoituksiin.
Kuten olen muissakin topikeissa jo korostanut, niin loppujen lopuksi todella mukavaa palata kunnon arkeen. Vapaa-ajasta, mm. pelaamisesta tulee niin arvokasta ja nautinnollista arjen keskellä. Ja unirytmi paranee huomattavasti. Nyt kesällä on aika tahtonut välillä jopa käydä pitkäksi, ja aina on tullut nukuttua niin pitkään, että herätessään huomaa päivän olevan jo pian ohi. Joka on pahimmillaan jopa masentavaa.

Otan osaa, sillä itsellä lukion vika vuosi alkaa 18 päivä :D. Syksyn kirjoituksiin olen jo hieman valmistautunut vaihtelevasti. Kesän alussa kävin kesäyliopistossa yhden englannin abikurssin, josta oli valtava apu. Sen jälkeen on ollut hieman hiljaista valmistautumis rintamalla. Mutta nyt pitää viimeistään ottaa itseään niskasta kiinni ja toden teolla valmistautua kuukauden päästä alkavaan yo-kirjoitukseen, 8.9 englannin kuultu ja 16.9 kirjallinen osio.
 
Vastaus: Työ-, koulu- ja opiskelijaelämä

Meikäläisellä alkaapi tuo Ammattikorkeakoulun suuhygienistikoulutus 24. päivä. Ei tässä oikein malttais odotella, että pääseepi koulun penkille taas oppimaan uutta ja tällä kertaa jopa sellaista mikä kiinnostaa. Sittenpähän taitaa taas tuo pelaileminen jäädä valitettavasti vähemmälle.
 
Tervetuloa sitten tutustumaan Aapistielle tuleviin taistelupareihin :)
 
Vastaus: Työ-, koulu- ja opiskelijaelämä

Otan osaa, sillä itsellä lukion vika vuosi alkaa 18 päivä :D. Syksyn kirjoituksiin olen jo hieman valmistautunut vaihtelevasti. Kesän alussa kävin kesäyliopistossa yhden englannin abikurssin, josta oli valtava apu. Sen jälkeen on ollut hieman hiljaista valmistautumis rintamalla. Mutta nyt pitää viimeistään ottaa itseään niskasta kiinni ja toden teolla valmistautua kuukauden päästä alkavaan yo-kirjoitukseen, 8.9 englannin kuultu ja 16.9 kirjallinen osio.
Itselläni paluu kuolun penkille on 12.8 Keskiviikkona ja täälläkin mennään viimeistä lukion vuotta. Omatkin valmistautumiset YO-kokeisiin on kyllä jääneet hieman vaisuiksi, mutta vielähän tässä on onneksi aikaa. Olisi nimittäin biologia syksyllä kirjoitettavana. No onhan tässä vielä yksi kertauskurssi ennen H-hetkeä.
 
Vastaus: Työ-, koulu- ja opiskelijaelämä

Yleensä vähäisten koulutusmäärien syynä on alan korkeakoulutettujen vähäinen tarve. Ja itseasiassa hyvähän se on valmistuneitakin ajatellen, että löytyy sitten oman alan duuniakin. Alasta riippuen myös koulutus on kallista.

Näinhän se on ja onhan tuo meidän koulujärjestelmä aika poikkeuksellinen, joten täytyy ensinnäkin olla kiitollinen siitä, että koulutus on ilmaista. Noita lukujakin voi tietysti tarkastella monelta kantilta: 40 000 opiskelijan kokoinen yliopisto yli miljoonapäisessä "pääkaupunkiseutualueessa", tuohon kun vertaa niin se 20 on pieni lukema. Mutta toisaalta sitten, eipä sinne joka vuosi ole kuitenkaan kuin se 250 hakijaa, joten siihen suhteutettuna löytyy yliopistolta vielä pienempiäkin linjavaihtoehtoja.

Abeille tsemppiä kirjoituksiin, ei ne mitään elämää suurempia tehtäviä ole mutta jos minkäänlaista ambitiota löytyy jatkokouluttautumiseen, niin suosittelen panostamaan noihin. Se maksaa itsensä takaisin sitten pääsykoevaiheessa. :)
 
Vastaus: Työ-, koulu- ja opiskelijaelämä

Nyt tarvitaan neuvoja. Aloitan opiskelut AMK:ssa 26.8. enkä löydä mistään listaa, missä olisi kerrottu tarvittava opiskelumateriaali!

Miten AMK:ssa toimitaan siis kirjojen suhteen? Jaetaanko siellä vaan kopioita, jotka pinotaan mappiin, vai kuuluuko sinne ostaa kirjoja, jotka kerrotaan myöhemmin koulun alettua?
 
Itse ostetaan kaikki materiaali. Melkein kaikkiin kursseihin joutui yhden kirjan ostamaan. Ainakin näin vielä viitisen vuotta sitten.
 
Vastaus: Työ-, koulu- ja opiskelijaelämä

Nyt tarvitaan neuvoja. Aloitan opiskelut AMK:ssa 26.8. enkä löydä mistään listaa, missä olisi kerrottu tarvittava opiskelumateriaali!

Miten AMK:ssa toimitaan siis kirjojen suhteen? Jaetaanko siellä vaan kopioita, jotka pinotaan mappiin, vai kuuluuko sinne ostaa kirjoja, jotka kerrotaan myöhemmin koulun alettua?
Riippuu mitä alaa opiskelet. Aikoinaan opiskelin Turun AMK:ssa liiketaloutta, missä materiaalit jaettiin opettajan toimesta.

Eikä tuota tarvitse ressata. Ensimmäiset päivät ovat kuitenkin pelkkää tissien läpsyttelyä, missä henkilökunta ohjeistaa erinäisissä asioissa (kursseille ilmoittautuminen, tenttiminen jne.) Kurssien alkaessa mainitaan mahdolliset oppikirjat ja nämäkin on monesti mahdollista lainata koulun kirjastosta, jos tälläinen löytyy.
 
Tervehdys! Opiskelen Karelia-ammattikorkeakoulussa viimeistä vuotta liiketalouden tradenomiksi ja opinnäytetyöhöni kaipaisin apua.
Teen opinnäytetyötä, jossa haluan selvittää miten videopelien markkinoinnin eettisyys vaikuttaa pelaajien asenteisiin ja pelien ostamiseen.

Kuten olemme huomanneet pelejä monesti markkinoidaan harhaanjohtavasti.
Trailereissa ja tapahtumissa hehkutetaan pelin hienoista ominaisuuksista ja grafiikoista, mutta lopullinen versio onkin sitten kaikkea muuta.
Mitä mieltä sinä olet tällaisesta markkinoinnista, jossa lupauksia ei pidetä?

Kyselyyn vastataan anonyymisti ja vastaaminen vie vain hetken. Vastausaikaa on tiistaihin 23.11.2021.

Linkki kyselyyn: Opinnäytetyökysely: Videopelien markkinoinnin eettisyys

Kiitos vastaamisesta!

Ystävällisin terveisin,
- Teemu / Armaceptor
 
Onko teistä kukaan ollu Urheilutoimittaja/Urheilujournalismi linjalla?

Käsittääkseni tohon journalismi-linjaan vaaditaan lukion käymistä..
 
Ylös Bottom