Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Headbanger's society

Vastaus: Headbanger's society

Sen mitä Omnium Gatherumin tuoreimman pyörittämiseltä on ehtinyt, niin jonkinlaisena myöhäisherätyksenä soittolistalle ovat päätyneet aktiivikuunteluun myös OG:n vähän vanhempi The RedShift sekä Ghost Brigaden tuorein Until Fear No Longer Defines Us. The RedShiftillä on aina ollut muutamia biisejä joista olen diggaillut, mutta nyt on alkanut levy aukeamaan kokonaisvaltaisemmin. Jonkin verran tiukempaa menoa kuin parilla fiilistelyyn luottavalla tuoreimmalla, mutta erilaisuudestaan huolimatta ehdottomasti huippulevy. Plätyn avaavan biisikaksikko Nail - Shadowkeyn ohella erityismaininnan ansaitsee The Return.

Ghost Brigaden tuorein jätti julkaisun yhteydessä muutamaa huippubiisiä lukuun ottamatta kuitenkin vähän valjun maun. Mitä pidemmälle levy eteni, sitä heikommiksi biisit tuntuivat menneen. Nyt kun ex tempore nappasin UFNLDU:n soittolistalle, on sieltä paljastunut todellisia hittibiisejä - etenkin juuri levyn loppupuolelta. Alun In The Woods, Clawmaster, Divine Act of Lunacy ja Grain ovat saaneet seurakseen tunnelmallisen Breakwaterin, räväkämmän Tornin ja salakavalasti eeppisiin mittoihin yltävän päätösralli Soulcarversin. Erinomainen levyhän se on, kun on päässyt yli ensipettymyksestä. Tavallaan hirveän epäkiitolliseen väliinhän tuo levy ilmestyi, kun edellinen pitkäsoitto Isolation Songs oli räjäyttänyt pankin.

Salakavaluudesta tuli mieleen, että missäs välissä Noumena on saanut aikaiseksi uuden levyn? Ensimmäinen maistiainen lupailee todella hyvää, joten täytyy laittaa levy korvan taakse odottamaan. Josko sieltä saisi seuraa varsin kelvolliselle Absencelle, joka kärsii muutamasta huippurallista huolimatta lievästä tasapaksuudesta.

[video=youtube;8ybdN0P9wgc]http://www.youtube.com/watch?v=8ybdN0P9wgc[/video]

[video=youtube;BEEyru3_u5Y]http://www.youtube.com/watch?v=BEEyru3_u5Y[/video]

[video=youtube;EoVCnCze64M]http://www.youtube.com/watch?v=EoVCnCze64M[/video]
 
Vastaus: Headbanger's society

Tais Finntrollin pojat tehdä vuoden levyn. Amorphis kyllä varmaan antaa kovan vastuksen kun saadaan koko levy ulos. Stratovariukseltakin tuli paras levy sitten Destinyn. Bodomiltakin tulossa uus levy, mutta jotenkin ei jaksa enää hypettyä.

[video=youtube;iDiVazn5lUI]http://www.youtube.com/watch?v=iDiVazn5lUI[/video]

[video=youtube;Q3Tdeg_IHGU]http://www.youtube.com/watch?v=Q3Tdeg_IHGU[/video]

[video=youtube;NC3umsVHcC0]http://www.youtube.com/watch?v=NC3umsVHcC0[/video]
 
Vastaus: Headbanger's society

Amorphis kyllä varmaan antaa kovan vastuksen kun saadaan koko levy ulos.

[video=youtube;Q3Tdeg_IHGU]http://www.youtube.com/watch?v=Q3Tdeg_IHGU[/video]

Pari ensimmäistä biisiä kun on kuunnellut, niin päällimmäisenä fiiliksenä on raskas pettymys. Kenties pitäisi olla innostuneempi uudesta metallisemmasta soundista, jossa kitarat vyöryvät päälle, mutta samalla perinteinen amorphismaisuus on tuntunut jääneen sivuun. Ei sillä, ihan peruskivaa tavaraa, mutta samalla niin geneerisen oloista paskaa, että tuon olisi voinut tehdä noin miljardi muutakin bändiä. Enkä nyt tarkoita, että bändin olisi pitänyt pysyä täysin samassa linjassa neljän aiemman levyn kanssa. Omaan korvaani kaikki levyt Talesin jälkeen muodostavat linjakkaan kokonaisuuden, jossa on eroavaisuuksista huolimatta kuultavissa tuttu olemus.

Taitaa olla ensimmäinen Amorphis-julkaisu todella pitkään aikaan, joka jää julkaisupäivänä hyllyyn. Ei näillä eväillä vain kykene eikä halua maksaa täyttä hintaa.
 
Vastaus: Headbanger's society

Harvemmin tulee Toolia raskaampaa materiaalia kuunneltua, mutta musiikkitukun mies hehkutti Herderiä niin paljon, että pitihän tuo ostaa.

Aika hauskaa StonerDoom-matskua, välillä tulee Monster Magnet mieleen, välillä taasen Helmet. Ehkä enemmän metallia kuunteleville tulee muut esikuvat mieleen mutta näin itsellä :)

Herder - Feet Eager To Run To Evil - YouTube
 
Vastaus: Headbanger's society

Yksi vuoden levy ehdokkaista itselle tulee Andorran suunnalta.

[video=youtube;d6_sRDFideY]http://www.youtube.com/watch?v=d6_sRDFideY[/video]

Nyt Shade Empirekin on saanut uuden biisin videoineen pihalle. Lupailee hyvää ja mielenkiinnolla odottaa millainen kokonaisuus tuleva järkäle on.

[video=youtube;rBqaWfnCRZE]http://www.youtube.com/watch?v=rBqaWfnCRZE[/video]
 
Vastaus: Headbanger's society

[video=youtube;_VYaSmFcfVM]http://www.youtube.com/watch?v=_VYaSmFcfVM[/video]

Aivan helvetin kovaa thrash-metallia tuon ikäisiltä jannuilta.
 
Vastaus: Headbanger's society

Pistetään nyt sitten perään Overkillin video. Ensi viikolla siis Overkill Suomen kiertueella ja mukana Lost Society.

[video=youtube_share;3zU1LNg-6aQ]http://youtu.be/3zU1LNg-6aQ[/video]
 
Vastaus: Headbanger's society

[video=youtube;_VYaSmFcfVM]http://www.youtube.com/watch?v=_VYaSmFcfVM[/video]

Aivan helvetin kovaa thrash-metallia tuon ikäisiltä jannuilta.

Ihan ok. Tulee mieleen uudempi Overkilli/Annihilator/Testament, joka ei sävellyksellisesti ole mitään ihmeellistä muttä sisältää hyvät peruselementit rässiin, niin hyvässä kuin pahassa.

Itse on tullut fiilisteltyä tällaista kuin Tantara, jossa tosiaan taitaa kanssa ikäkeskiarvo olla lähempänä 20 kuin enempiä (The band members are born between 1991 and 1992). Helvetin tiukka albumi jos on vähänkään wanhaa Metallicaa ja Megadettiä suolissa.

Tissis truu trääs!

(M)ass Murder -zipaleen liveharjuuttelu
[video=youtube_share;kr7FrZSBN1k]http://youtu.be/kr7FrZSBN1k[/video]

Ja sitten levyltä jotain
[video=youtube_share;wT5FdwdKaBI]http://youtu.be/wT5FdwdKaBI[/video]
 
Vastaus: Headbanger's society

On se kova, tuo Shade Empiren uusin lätty. Ei ole paljon muuta tullutkaan kuunneltua pariin viimeseen päivään. Ei paras mahdollinen laatu streamin kautta kuunneltavaksi tälläistä eeposta, että tule jo perjantai. Aikaa joutuu varaamaan, että saa koko setin kuunneltua kerralla :)

97019d1364487020-601231_10152682108965153_112899891_n.jpg.html


Inferno tarjoaa: kuuntele uusi Shade Empire -albumi! - Inferno.fi
 
Vastaus: Headbanger's society

Syksyllä taas odotettavissa parhautta suomesta! MyGrainin neljäs rieska ilmestyy syyskuun lopussa. Tähän asti on ainakin vain musiikki harpponut eteen päin jokaisella levyllä eikä tämä tiiseri anna odottaa huonoa.

[video=youtube;7QuU-Z635iw]http://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=7QuU-Z635iw#t=60s[/video]

Huomenna suuntana Tampere (nääs) ja Opethia kuuntelemaan. Ensimmäinen kerta kun kuulen bändiä livenä ja odotan kuin lapsi Joulua. Mikael Åkerfeldt on minulle tällä hetkellä SE juttu ja ei voi kuin ihmetellä mitä miehen päässä liikkuu kun säveltää musiikkia bändille.

[video=youtube;D-PaT0Bgj-Y]http://www.youtube.com/watch?v=D-PaT0Bgj-Y[/video]
 
Vastaus: Headbanger's society

Nämä kohta kiertueella <3

[video=youtube_share;A6j7mUxGz20]http://youtu.be/A6j7mUxGz20[/video]
 
Vastaus: Headbanger's society

...kuten myös nämäkin.

[video=youtube_share;RsjHvaU5Aik]http://youtu.be/RsjHvaU5Aik[/video]
 
Vastaus: Headbanger's society

Juhlistan jo ensi viikon perjantaita, sen verran kovaa kamaa julkaisussa.

[video=youtube;Q98qulfxXcs]http://www.youtube.com/watch?v=Q98qulfxXcs[/video]

[video=youtube;g7Yw1jYMptI]http://www.youtube.com/watch?v=g7Yw1jYMptI[/video]

Tänään tuli vähän huonoja uutisia, Whisperedin "Shogunate Macabre" julkaisu siirtynyt ensi vuoteen. Mutta jotain hyvääkin...

Unfortunately the release date of "Shogunate Macabre"
has been postponed to January 2014.
This also means that the whole "Scandinavian release"
has been cancelled, which brings us to the good news :
We caught some serious attention from some major party,
and upcoming release will be internationally
bigger than ever in the small history of Whispered
(release of course including Scandinavia too).
We hope you understand that we simply can not miss this opportunity
even if it means a delay on the release.

[video=youtube;AuDKqaqdhH8]http://www.youtube.com/watch?v=AuDKqaqdhH8[/video]
 
Vastaus: Headbanger's society

Syksyn merkittävin lopettamisuutinen ei suinkaan ole PMMP vaan neljä albumia julkaissut espoolainen Kiuas, joka muutaman vuoden jatkuneiden miehistöongelmien jälkeen nousee lauteille viimeistä kertaa tänään Helsingin Nosturissa klo 22:30. Kiuas on jotenkin onnistunut vetoamaan melko laaja-alaiseen metalliyleisöön tarjoamalla elementtejä folkista extreme-metalliin, ja niin progressiivisuutta, tarttuvia kertsejä kuin blastbeattejakin.

Debyyttialbumilta The Spirit Of Ukko (2005):
[video=youtube;Ub4pvcXqL2E]https://www.youtube.com/watch?v=Ub4pvcXqL2E[/video]

Albumilta The New Dark Age (2008):
[video=youtube;RNmXrlNFIdk]https://www.youtube.com/watch?v=RNmXrlNFIdk[/video]
 
Vastaus: Headbanger's society

http://www.youtube.com/watch?v=yRYzGQSNi-w

Siitä ranskalaisen laulu- ja soitinorkesteri Gojiran mestariteos "The Art of Dying" soimaan pimenevien syysiltojen tai ihan vaan perjantain ratoksi. Biisi ei ensimmäisellä kuuntelukerralla vielä aukea, mutta kun se tapahtuu, galaksit räjähtävät. Virheetön veisu.

Rumpali Mario Duplantierin juonikkaalle kannutukselle ja hienolle outrolle aplodit.
 
Vastaus: Headbanger's society

Uusia orkestereita kerennyt vähään aikaan ehtimäänkään mutta serkku linkitti mainion ruottalais melodeath bandin. Aikalailla Children of Bodom yhdistettynä Dimmu Borgiriin. Hyvää settii...


[video=youtube;KfJwXiElJKw]http://www.youtube.com/watch?v=KfJwXiElJKw[/video]
 
Vastaus: Headbanger's society

Örrr! Täällä kanssa yksi metallimusiikin suurkuluttaja. Aikalailla laidasta laitaan tulee kyseistä genreä kuunneltua, ihan kevyestä "poppimetallista" bläkkikseen. Metallimusiikissa eniten kolahtaa ehkäpä melodödis. Viimeisen reilun vuoden ajan suosikkibändi ollut Moonsorrow.

Ollut taas oikein loistava vuosi metallimusiikissa meikäläiselle. Tän vuoden uutukaisista parhaiten kolahtaneet ovat olleet Omnium Gatherumin, Dark Tranquillityn, Finntrollin sekä Witherscapen tuotokset. Amaranthen uusin oli hemmetin kova ylläri. Listasin myös muita erinomaisia albumeita mitkä kolissu kovaa:
Amorphis: Circle
Amon Amarth: Deceiver of The Gods
Autopsy: The Headless Ritual
Summoning: Old Mornings Dawn
Turisas: Turisas2013
Soilwork: The Living Infinite
Mygrain: Planetary Breathing
Medeia: Iconolastic
Kvelertak: Meir
For The Imperium: Hail The Monsters
Carcass: Surgical Steel
Killswitch Engage: Disarm The Descent
Lost Society: Fast Loud Death
Tulevista albumeista Insomniumin (Epheremeal vai mikä lie olikaan, oli ihan huikee biisi) ja Moonsorrowin kiinnostaa eniten. Mielenkiinnolla myös odottelen kuinka tiukkaa shittiä Tukkanuotta saa jälleen aikaseks :D. Jos nyt jotain kiinnostaa mun musamaku, niin last.fm:stä löydyn nimimerkillä balttier (saa pyytää kamuks!).
 
Vastaus: Headbanger's society

Tämä iski, vaikka nyt mitenkään erikoinen ei ole. Varmaan johtuu omasta elämäntilanteesta pitkälle. Lyriikat uppoaa.

[video=youtube;MRdZpcKcnlQ]http://www.youtube.com/watch?v=MRdZpcKcnlQ[/video]
 
Ylös Bottom