Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PS4, Xbox One, Wii U - 8. sukupolven konsolit

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Paolo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Huomisen podcastissa on ratkaistu kaikki huolet mitä tuleva konsolinhankintapäätös on voinut saada aikaan.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Paras vaan varautua tähän, pessimisti ei pety. Siellä ovat pyöreän pöydän ympärillä sopineet laitevalmistajat ja pelikustantajat jotain sellaista, jossa ei kuunneltu meidän pelaajien mielipidettä. Sony ei todennäköisesti vaadi lisenssejä itse, vaan voisi jättää pelintekijöille vapaat kädet. Voi vielä hyvin tarjota omat pelinsä vanhaan malliin ja pestä kätensä asiasta tällä tavoin. Sonyn pomoilta tullut ristiriitaisia viestejä. Toisaalta ilmoittavat ymmärtävänsä pelijulkaisijoiden huolen käytettyjen pelien markkinoista. Toisaalta taas Jack Trettonin tapaan ovat ilmoittaneet käytettyjen pelien blokkaamisen olevan kokonaan pois suljettu ajatus:

Sama lähde joka oli paljastanut etukäteen helmikuun Playstation Meetingin sisältöjä, kertoo nyt Sonyn olevan luoipumassa samankaltaisesta "käytettyjen pelien estosta", kuin mistä Microsoft saa nyt kuulla kunniansa. Valtaisalla scheisse myrskyllä olisi siis ollut vaikutusta, tai sitten ei. Nämä ovat näitä tornihuhuja, joten ehkä vieläkin paras varautua pahimpaan.

“The jist of it is that Sony is listening to the backlash that Microsoft (MS) is getting and they are basing decisions off of this,” he said. “I would assume MS is also, but I don’t know that for sure. But I can say, for sure, that the past week’s PR nightmare for MS has not been lost on Sony and they, in fact, do have a used game ‘solution’ working and have been going back and forth for months on whether to use it. This past week is pushing them strongly into ‘Yeah, let’s not use that.’ ”

In a separate post, he said, “I just heard on Friday that [the used games DRM] wasn’t [coming]. I didn’t want to come right out and post about it because leak-y individuals like myself are getting a bit too much attention. and I don’t care about myself, but I’m not really looking to get my friends into trouble. But I’ve confirmed it with a second person so I got dumb and posted it.”

Lähde: Rumor: Sony has used game ‘solution’ for PlayStation 4, might cancel plans following Xbox One backlash - Gematsu
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

muun muassa juuri tämä microsoftin käsittämätön kykenemättömyys antaa lopullista vastausta esitettyihin kysymyksiin
Itse taas nimenomaan näkisin tuon toisin, että nykyinen mäkkärisukupolvi veti omat johtopäätökset, ja vaatii huhuihin vastausta heti-nyt-nyt-heti, eivätkä jaksa odottaa virallista tiedotetta.

Tästä seuraten otetaan kiinni kaikista pienistä huhuista ja uskotaan jokaista twitter-viestiä tai "parasta kaveria, Makea, koska Make osaa enkkuu ja se luki intternetistä".
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Ja sitten vielä skype.. se on minulle chatti ohjelma.. en tiedä ketään joka käyttäisi sen videopuhelua, tai mitään muutakaan videopuhelua. Niin ja taas minulla on sekin saatavilla joka laitteeseen, tosin käytän sitä vain chatti muodossa PC:llä. Ihan turha lisäke sekin siis ja kun kerran korvaa partychatin niin voin vaan kuvitella se olevan huomattavasti resurssi syöpömpi kuin aiempi.
<kuva Willi Vonkasta> Kerrotko lisää miten Skypen tekniikka vie resursseja enemmän. Päivittyihän Xbox360:n partychättikin käyttämään Skypen pakkaustekniikkaa...
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Itse taas nimenomaan näkisin tuon toisin, että nykyinen mäkkärisukupolvi veti omat johtopäätökset, ja vaatii huhuihin vastausta heti-nyt-nyt-heti, eivätkä jaksa odottaa virallista tiedotetta.

Tästä seuraten otetaan kiinni kaikista pienistä huhuista ja uskotaan jokaista twitter-viestiä tai "parasta kaveria, Makea, koska Make osaa enkkuu ja se luki intternetistä".

Sitten varmaan tälläkään "uutisella" ei ole väliä.
Sony reconsidering used games DRM following Xbox One reveal – rumour | VG247

Mikä vika siinä on, että halutaan vähän lisää infoa? Sen välittämiseen ei tarvittaisi kuin yksi VIRALLISELTA taholta tullut Twitter/facebook päivitys, mutta eipä sellaistakaan sitten kukaan ole jaksanut tehdä. Sen sijaan suljetaan kommentointi osioita ja annetaan ristiriitaisia lausuntoja, plus nimen omaan saadaan immeiset tekemään noita omia johtopäätöksiään, joiden takia pahimmassa tapauksessa kärsii konsolimyynnit. Tämä ei ole hyvää bisneksen hoitoa. Varsinkin, kun sinä ja minä(jotka molemmat katsomme sekä Sonyn että Microsoftin E3) kuulumme vähemmistöön,(kirjaimellisesti) joka antaa suurimman tuomion vasta kunnollisten tietojen saavuttua näytille.

Mäkkäriporukka on jo menettänyt hermonsa, ja jos täysin rehellisiä ollaan, ihan oikeutetusti.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

tv jada jada...
Kannattaa muistaa, että nyky-tv on melko kankea siihen nähden, mitä kaikkea sillä voisi tehdä. Kanavapaikat yms. loppupelissä on erittäin rajoittava tekijä, joten jos laitteella voi katsoa muitakin kuin "suoria lähetyksiä", niin pelkät kanavapaikat eivät tule missään nimessä riittämään. Veikkaankin, että Xbox Onella voidaan pystyä tekemään ihan järkeviäkin hakuja yms. tv-toimintoja, joita ei ehkä aluksi tule edes käytettyä, mutta jos sisältöä tulee tarpeeksi paljon (tänne pohjolaan), tulevat nämä toiminnot ihan oikeasti meidän erittäin tärkeiksi.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Itse taas nimenomaan näkisin tuon toisin, että nykyinen mäkkärisukupolvi veti omat johtopäätökset, ja vaatii huhuihin vastausta heti-nyt-nyt-heti, eivätkä jaksa odottaa virallista tiedotetta.
No, Microsoftin strategia on 15 vuotta vanha, joten ei mikään ihme että kommunikointipolitiikka noudattaa samaa hyväksi havaittua 90-luvun mallia. Eihän se kuluttajan ongelma ole, jos isolla korporaatiolla on konseptit niin pahasti sekaisin, ettei edes ylin johto tiedä, mitä on tekemässä. Melkoista ylimielisyyttä joka tapauksessa Microsoftilta tuollainen että "me kerrotaan teille asiat oman aikataulumme mukaan; ootte ihan tylsiä jos teille ei riitä se, mitä me suostutaan paljastamaan".
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

No, Microsoftin strategia on 15 vuotta vanha, joten ei mikään ihme että kommunikointipolitiikka noudattaa samaa hyväksi havaittua 90-luvun mallia. Eihän se kuluttajan ongelma ole, jos isolla korporaatiolla on konseptit niin pahasti sekaisin, ettei edes ylin johto tiedä, mitä on tekemässä. Melkoista ylimielisyyttä joka tapauksessa Microsoftilta tuollainen että "me kerrotaan teille asiat oman aikataulumme mukaan; ootte ihan tylsiä jos teille ei riitä se, mitä me suostutaan paljastamaan".
No loppupelissä Sony on ollut ihan yhtä vaitonainen asioista. Ainoa ero on tämä "Microsoftin sekoilu", joskin joka on nostettu aika korkealle huomiolle koska: klikkikalastelu ja internet!
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

<kuva Willi Vonkasta> Kerrotko lisää miten Skypen tekniikka vie resursseja enemmän. Päivittyihän Xbox360:n partychättikin käyttämään Skypen pakkaustekniikkaa...

No kun mitä luultavammin se koko skype on siellä ihan partychatin aikanakin pyörimässä, kaikkine ominaisuuksineen.. miksi ne laittaisi superhiotun mahdollisimman tehokkaan skypepartychatin ja erikseen "koko" skypen? Tuskin on hiottu huippuunsa. Jos ajattelet että nykyinen partychat vie vaikka 1% x360 tehoista niin XOnessa se sama koodi veisi luokkaa 0.1%. XOnen skype tuskin tyytyy tuohon. Kuulostaa vähältä mutta pienistä puroista syntyy vaikka mitä.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Se umpitylsä ja surkea virkamieskoulutus mikä meillä on firmassa pidetty sosiaalisesta mediasta antoi huomattavasti paremmat eväät sosiaalisen median hyötykäyttöön kuin mitä Microsoftin tämänhetkinen toteutus on.

Ensimmäinen sääntö on ettei sosiaalista mediaa kannata ikinä yrittää ottaa haltuun tai rajoittaa millään tavalla. Jos lähdetään itselleen epämieluisien kommenttien yksipuoliseen moderointiin tai kokonaisten kommenttikenttien sulkemiseen negatiivisen palautteen pelossa, niin silloin jo perusviestinnässä on tehty jotain todella väärää tai kokonaisuutenaan annettu viesti ei vain kestä päivänvaloa ja on kuluttajien edun vastaista. Piste. Ihan turha lähteä Mäkkäri-sukupolvea syyllistämään jos itse kustaan muroihin.

Microsoftin viestintä on ollut puutteellista. Jos ei menneellä viikolla ollut mahdollisuutta antaa selkeää viestiä laitteesta ja sen palveluista, niin silloin olisi ollut parasta odottaa E3-messuihin saakka kunnes kokonaiskuvan antaminen kaikessa yksinkertaisuudessaan olisi ollut mahdollista. XOnen julkistaminen oli PR-katastrofi vailla vertaa ja nyttemmin hyvinkin asenteellisten ja suppean näkemyksellisten virallisten FAQ-sivujen luonti antamaan korporaation "vastauksia" on yhtä tyhjän kanssa (kaikella kunnioituksella Killin tekemää työtä kohtaan). Mutta tässä nähdään pahimmillaan mitä prosessijohtaminen (Ballmere) läpi koko ison yrityksen voi saada aikaiseksi ilman kykyä kuunnella mitä kentällä tapahtuu. Hieno vuokaavio erinäisine uimaratoineen tästä kaikesta on varmasti saatu piirettyä.

Well done Microsoft, tästä saatiin erittäin hyvä case esimerkki erittäin huonosta viestinnästä kuluttajien kanssa.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

No loppupelissä Sony on ollut ihan yhtä vaitonainen asioista. Ainoa ero on tämä "Microsoftin sekoilu", joskin joka on nostettu aika korkealle huomiolle koska: klikkikalastelu ja internet!

Eli se on nettimedioiden vika jos MS:llä ei osata? Kyllä MS tekee heidän ampumisensa niin helpoksi kun pelkästään jakavat ammuksia.

Brändillä on toki merkitystä. Tällainen mystinen faktojen piilottelu olisi voinut toimia Nintendolla sekä Applella. MS ikävä kyllä ei ole kumpikaan näistä.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Hurjat odotukset Microsoftilla seuraavan konsolisukupolven markkinoista.

PS2 + XBox + Gamecube = ~ 200 miljoonaa (toteutunut)
PS3 + 360 + Wii = ~ 300 miljoonaa (arvio 2015)
PS4 + XOne + WiiU = 1 miljardi (MS:n arvio)

Vau... Siis vau miten ala ottaa yhden konesukupolven aikana tuollaisen 350% kasvun edelliseen sukupolveen. Ilmeisesti Kiinan markkinat ovat avautumassa ja paikallinen nouseva keskiluokka innostuu konsolipelaamisesta. Ei tuota arvioita oikein muuten voi todesta ottaa...
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Ilmeisesti Kiinan markkinat ovat avautumassa ja paikallinen nouseva keskiluokka innostuu konsolipelaamisesta. Ei tuota arvioita oikein muuten voi todesta ottaa...

Tuo lienee Mehdin arvio kaikkein optimistisimman skenaarion ylärajasta koko konsoliteollisuuden osalta pikemminkin kuin realistinen tavoite. Onhan se hurja veikkaus, kun visioitu alan yhteinen myyntilukema olisi 2,5 kertaa analyytikoiden tämänhetkinen arvio.

Kiinan pelimarkkinoiden sijaan Mehdi taitaa pikemminkin uskoa Microsoftin "tv:n oleellinen lisälaite"-konseptiin:
"Every generation, as you've probably heard, has grown approximately 30%," he said. "So this generation is about 300 million units. Most industry experts think the next generation will get upwards of about 400 million units. That's if it's a game console, over the next decade."

"We think you can go broader than a game console, that's our aim, and you can go from 400 million to potentially upwards of a billion units. That's how we're thinking of the Xbox opportunity as we go forward."

Optimismi on kyllä korkealla, kun Yxboxin ei ole luvattu hallitsevan edes tv-ohjelmien tosiaikaista tallennusta, ajastuksista puhumattakaan. Ja koska ei ole olemassa mitään yhteistä rajapintaa, jonka välityksellä Yxbox pystyisi ohjaamaan kaikkia maailmalla olevia digiboksi- ja muita päätelaiteratkaisuja, tällainen toiminnallisuus jäänee parhaimmillaankin HDMI-laiteohjauksen (CEC) ja mahdollisesti perustason infrapunasignaalien varaan.

Ei oikein ole mahdollista, että Yxboxin kautta pystyisi esimerkiksi selaamaan millä tahansa digiboksilla tehtyjä tallennuksia. Tallennusten käyttö jää pakostakin jo olemassa olevien päätelaitteiden varaan ja Yxbox ainoastaan tuottaa lisäsisältöä päätelaitteen lähettämän signaalin oheen.

Yxbox-toimintojen integraatio ohjelmasisällön kanssa (tyyliin Yxbox-esittelyssä nähty sarjatulosten seuranta) vaatii yhteistyötä sisällöntarjoajan kanssa. Jossakin vaiheessa varmaankin nähdään jonkinlaisia yhteistyökuvioita jonkin suomalaisen kaapelioperaattorin kanssa, mutta nähtäväksi jää, kuinka pitkään tällaista joudutaan odottelemaan. Siihen saakka Microsoftin tv-hehkutukselle ei saa Suomessa täysipainoista vastinetta, ja toteutuessaankin tällainen palvelu sitoo asiakkaan Microsoftin valitseman yhteistyökumppanin asiakkaaksi.

Toimivampi Tv-integraatio vaatisi tv-virittimet Yxboxiin, ja tällaista ratkaisuahan ei ole tulossa. Eipä ihmekään, kun maailmalla olevat tv-lähetysratkaisut ovat teoreettisista standardeista huolimatta niin levällään, että pahimmillaan Microsoftin pitäisi valmistaa oma Yxbox-versionsa melkein joka maalle.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Hurjat odotukset Microsoftilla seuraavan konsolisukupolven markkinoista.

PS2 + XBox + Gamecube = ~ 200 miljoonaa (toteutunut)
PS3 + 360 + Wii = ~ 300 miljoonaa (arvio 2015)
PS4 + XOne + WiiU = 1 miljardi (MS:n arvio)

Vau... Siis vau miten ala ottaa yhden konesukupolven aikana tuollaisen 350% kasvun edelliseen sukupolveen. Ilmeisesti Kiinan markkinat ovat avautumassa ja paikallinen nouseva keskiluokka innostuu konsolipelaamisesta. Ei tuota arvioita oikein muuten voi todesta ottaa...

Tietääkseni Kiinan kommunistinen puolue ei ole muuttanut linjaansa, eikä muutos ole myöskään näköpiirissä. Pelikonsolit ja nettiporno pysyvät kiellettyinä vielä jonkin aikaa. Näen kuitenkin, että nämä tullaan sallimaan myöhemmin, koska ylijäämämiehille on saatava jotain mielekästä tekemistä harmonian säilyttämiseksi.
 
Huomisen kastikkeessa pikaisesti sivuan Mehdin sijoittajille suunnattua PR-diibadaabaa, jonka mukaan Xboxeja myydään yli 100 miljoonaa.

Aivan älyttömillä asioilla pyrkivät pitämään värkkinsä esillä.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Tietääkseni Kiinan kommunistinen puolue ei ole muuttanut linjaansa, eikä muutos ole myöskään näköpiirissä. Pelikonsolit ja nettiporno pysyvät kiellettyinä vielä jonkin aikaa. Näen kuitenkin, että nämä tullaan sallimaan myöhemmin, koska ylijäämämiehille on saatava jotain mielekästä tekemistä harmonian säilyttämiseksi.

Käydessäni vasta Kiinassa siellä oli helposti hieman etsimällä saatavissa kaikki nykykonsolit, vieläpä piratisoituina, myyjät istuvat kolvien vieressä. :D Politiikan vuoksi virallisista kaupoista noita ei saa, mutta aasia/korea versio löytyy helposti pienemmästä kaupasta. Hong Kongista nuo kai tulevat pääosin manner-kiinaan, osa ehkä Koreasta. Myyntimäärät lienee noinkin kovia.

Tottakai virallinen myynti räjäyttäisi lopullisesti markkinat, mutta pääsyynä kieltoon lienee kykenemättömyys tehokkaasti valvoa sisältöä tms. Jos joku konsolivalmistaja alkaa tässä kimppaan kiinan kanssa, ja halukkuutta varmaan on, ei se mahdotonta ole.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Hurjat odotukset Microsoftilla seuraavan konsolisukupolven markkinoista.

PS2 + XBox + Gamecube = ~ 200 miljoonaa (toteutunut)
PS3 + 360 + Wii = ~ 300 miljoonaa (arvio 2015)
PS4 + XOne + WiiU = 1 miljardi (MS:n arvio)

Vau... Siis vau miten ala ottaa yhden konesukupolven aikana tuollaisen 350% kasvun edelliseen sukupolveen. Ilmeisesti Kiinan markkinat ovat avautumassa ja paikallinen nouseva keskiluokka innostuu konsolipelaamisesta. Ei tuota arvioita oikein muuten voi todesta ottaa...

Microsoft ilmeisesti aikoo jaella Xbonea koirankeksipakettien kylkiäisenä, voitot tehdään sitten käytettyjen pelien uudelleenaktivoinneista ja kaikkien netti-TV:tä katsovien Xbox Gold -tilausmaksuista.

PS3 ja XO eivät ole edes tähän mennessä myyneet senkään vertaa mitä PS2 ja Xbox yhdessä myivät, vaikka kulunut sukupolvi on venynyt jo hyvin pitkälle. Tosin tähän kun lisää Wiin, niin kokonaismäärä menee pitkälle edellisen sukupolven kaikkien neljän konsolin ohi. XO on ollut myynnissä 8 vuotta kun X1 tulee myyntiin, Nintendolla oli lyhin sukupolvisiirtymä ja sekin ylsi 6 vuoteen Wiin ja Wii U:n välillä. Toisin kuin Microsoft odottaa, alkaneesta sukupolvesta tulee todennäköisesti laskun sukupolvi. Mikään konsoli ei yllä edeltäjiensä tasolle, ja niinpä kokonaismäärätkin jäävät kauaksi tuosta 2015-arviosta, ellei jotain todella yllättävää tapahdu. Nintendo näytti jo, että Wii U:lla ei ollut tarjolla yhtä hyvää ideaa kuin Wiillä, ja vaikka Wii U vielä petraisikin, Wiitä ei saada mitenkään kiinni. Sonylla tulee olemaan vaikeuksia katkaista huima pudotus PS2:sta PS3:een, jotta sama trendi ei jatkuisi PS4:llä, ja eniten näyttäisi kärsivän Microsoft, joka on mennyt haukkaamaan liian suuren palan. X1:llä ei ole samanlaista etumatkaa kuin XO:lla, ja luottamus on nyt enemmän Nintendon ja Sonyn puolella kuin XO:n alkuaikoina.

SmartTV-ratkaisut tulevat osaltaan vähentämään konsolien suosiota. Ne konsolien oheistoiminnot kuten Netflix lisäävät konsolin käyttöä, mutta jos TV-striimit saa suoraan tablettiin tai SmartTV:n nettiyhteyden kautta, on yksi syy vähemmän pitää sitä ylimääräistä pelikonsolia television vieressä. Pelien harteille tulee siis yhä suurempi vastuu, ja vain laajaa yleisöä kiinnostavat pelit voivat pitää konsolit ajankohtaisina.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

Niinkuin sanoin siinä poistetussa viestissä. Kinect juttu on lähteny aivan käsistä ja on täynnä ylilyöntejä. Jos on sen yhen ms jampan puhetta uskominen. Ja miks ei kunnes toisin todistetaan. Kinectin käytön pakottaminen konsolin käytössä olis lähes tyhmin asia mitä vois tehä. Saa nähä keräävätkö salaa dataa (moni taho tekee sitä) myyntiä varten. Jos Kinectiä on pakko käyttää missään muussa mielessä kuin konsoliin kiinnittäessä niin paskannan ton ms kaverin kuvan päälle.
 
Vastaus: PS4, Xbox One, Wii U, Seuraavan sukupolven teknologia

SmartTV-ratkaisut tulevat osaltaan vähentämään konsolien suosiota.
Itse taas uskon, että konsolit tulevat vähentämään nimenomaan Smart-TV -myyntiä (tietenkin myös toisinpäin)! Konsolit saa "halvemmalla" ja niiden kanssa perustelkku saa "älytelkkarin" ominaisuuksien lisäksi paljon muitankin ominaisuuksia.
 
Ylös Bottom