Lapsille joululahjaksi ostetun ps3 Ratatouille pelin ensimmäinen kenttä, eli ilmeisesti harjoittelukenttä on osoittautunut jo liiankin haastavaksi jopa meille vanhemmille. Voisiko joku viisaampi ystävällisesti neuvoa, miten siitä pääsee eteenpäin.
Olemme saaneet kokoon 16/25 kolikoista. Eli olemme keränneet kolikot kaikista ns. helpoista paikoista niin pyykkitelineeltä kuin pöydältäkin, kannolta, tynnyrin ja laatikon päältä. Lisäksi olemme saaneet ne suihkut toimimaan ja hyppineet niiden avulla, käyneet "pumppaamassa" kaivoa, laskeutuneet onnistuneesti niillä kahdella sateenvarjolla, vieneet shakkinappulan paikalleen, pyöritelleet palloa tynnyrille asti ja hajoittaneet kaikki mahdolliset purkit ja purnukat.
Heti pelin alussa pääsemme Emilen opastuksella chiliä apuna käyttäen sinne pöydälle, jossa on 4 tyhjää purkkia ja ikkunasta näkyy se nainen sisällä keinutuolissa kuorsaamassa. Tästä pöydältä Emile hyppää sinne tynnyreiden päälle, mutta emme saa Remyä hyppäämään sen perässä niin pitkää matkaa, jotta voisimme kerätä sieltä halkopinojen päältä ne kolikot. Lisäksi saamme Remyn tarttumaan niihin verkkoihin, mutta verkkojen yläpäässä on aina halko poikittain estämässä etenemisen eteenpäin. Emme myöskään ymmärrä, millä sen chilin saa sinne kannon päälle pyykkitelineen lähellä, että pääsisi siitä etenemään aina sinne autonlavalle asti.
Eli olemme ehkä hieman tyhmiä, kyse on kuitekin lasten pelistä, mutta voisko joku auttaa. Pääasia olisi, kun tietäisimme, miten ne halot lähtee pois niiden verkkojen yläpuolelta ja miten chilin saa korkeammalle. Loppuosiosta auton nokan edessä olevilta laatikoilta sinne katolle ja edelleen ikkunalaudalle kirjan luo pääsisimme varmaankin YouTube leikkeen avulla, kunhan ensin pääsisimme sinne laatikoiden päälle.
Kiitos etukäteen neuvoista!