Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)
Assassin's Creed Mirage
koomikko
Well-Known Member
Minäkin palkitsin itseäni jouluaattona Ubi+:lla ja otin sekä Miragen että Avatarin työn alle.
Olen pelannut kaikki Assassin's Creed -sarjan varsinaiset pelit läpi. 15-vuotistaitelijajuhlan kunniaksi Mirage on selvä paluu muotoon -- niin kuin monet ovat jo edellä todenneet. Mirage on paljon Originsia, Odysseytä ja Valhallaa pienimuotoisempi salamurhattelu lähinnä yhden kaupungin muurien sisäpuolella. Minulla pelikelloni näytti 17 tuntia lopputekstien vieriessä ruudulla. Juuri sopivan mittainen peli minulle. Tällä kertaa en kokenut Ubin pelissä Ubiähkyä!
Muutama plussa:
+ Pienimuotoisuus jaksoi viehättää vaihteluna. Varsinkin Valhallan kohdalla uuvuin, joskin hampaat irvessä jatkoin pääjuonen tai ainakin osan pääjuonista loppuun asti. Miragessa jälleen fokus on lähinnä niissä salamurhissa, kun yksi kerrallaan harvennetaan Muinaisen veljeskunnan salaliittoa.
+ Onhan tämä Assassin's Creedien peruspelimekaniikka vallan mainio -- eihän näitä olisi muuten jaksanut työstää läpi noin kymmenen pelin verran. Parkour ja pakolliset uskonloikat huipentuen yllättävään salamurhaan jostain ylhäältä toimivat edelleen yhtä hyvin kuin aikoinaan Altaïrin saappaissa.
+ AC-pelit menevät kivasti myös historiantunteina. Pakko myöntää, että kovin vähän tiesin Abbasidien kalifaatista ennen pelin pelaamista. Sielläolemisentunne on kivasti läsnä.
+ Paikoin peli oli oikein näyttäväkin. Photomoodi lauloi ilosta. Jotenkin tosin muistelen, että Englannin vehreämmät metsät näyttivät paremmalta graafisesti kuin tämä sarjan uusin peli. Jokohan viimein seuraavassa osassa pudotetaan prev gen -riippakivet suosiolla pois? Aavikkomaisemat oli jo nähty Originsissa.
+ Äänimaailma viehätti myös. Tuon tuosta muistutin itseäni, että iloisesti sirkuttavat linnut eivät ole oikeasti ikkunan takana.
Muutama miinus:
- Pelin vahvuus on samalla sen ilmeisin ongelma: välityön maku paistaa jotenkin läpi kauttaaltaan. Varsinaisia esirenderöityjä cut scenejä tarjoillaan kovin kitsaasti ja lähinnä kaikki dialogi on suoraan pelimoottorissa hahmojen patsastellessa paikoillaan. Cyberpunkin tarinankerronnan jälkeen tuntuu auttamattomasti vanhanaikaiselta. Työkaluja on rajallisesti ja kaikki vastustajaluokat on nähty ensimmäisen tunnin aikana.
- Olihan se Bagdad aika nopeasti nähty. Kovin samanlaisia ovat kaikki kaupunginosat, vaikka sinne onkin ripoteltu yliopiston, postilaitoksen ja poliisiaseman esiasteita.
- Vaikka periaatteessa salamurhan saa suunnitella erikseen, niin lopulta kyse on parista vaihtoehtoisesti reitistä tai kohteen houkuttelukeinosta. Aika suoraviivaista työstämistähän tämä on ilman keksimisen riemua. No, ehken olisi historilliasta hitmaniäkään kaivannut.
- Musiikista ei jäänyt mieleen mitään erikseen maininnanarvoista.
- Basim oli tylsä hahmo Valhallassa ja niin se on tässäkin. Hahmossa ei ollut mitään rosoisuutta. Aina yhtä vakuuttavan Shohreh Aghdashloon raspiääntelemä Roshan varastaa jaetut kohtaukset.
- Juonikin on vahvasti lisää-sitä-samaa antamatta mitään uutta AC-lorelle.
Loppuarvosanaksi paukauttaisin 3/5. Mukavahan tämä oli tatittaa läpi jo osittain AC-striikin säilyttämisen vuoksi, mutta ehkä seuraavaksi haen jotain peliä, joka tarjoilee jotain uusia elämyksiä ja oivalluksia.
Ubilla näemmä menee kuvat näppärästi suoraan heidän palveluunsa, joten sieltä saan napsittua pari edustavaa otosta.
Olen pelannut kaikki Assassin's Creed -sarjan varsinaiset pelit läpi. 15-vuotistaitelijajuhlan kunniaksi Mirage on selvä paluu muotoon -- niin kuin monet ovat jo edellä todenneet. Mirage on paljon Originsia, Odysseytä ja Valhallaa pienimuotoisempi salamurhattelu lähinnä yhden kaupungin muurien sisäpuolella. Minulla pelikelloni näytti 17 tuntia lopputekstien vieriessä ruudulla. Juuri sopivan mittainen peli minulle. Tällä kertaa en kokenut Ubin pelissä Ubiähkyä!
Muutama plussa:
+ Pienimuotoisuus jaksoi viehättää vaihteluna. Varsinkin Valhallan kohdalla uuvuin, joskin hampaat irvessä jatkoin pääjuonen tai ainakin osan pääjuonista loppuun asti. Miragessa jälleen fokus on lähinnä niissä salamurhissa, kun yksi kerrallaan harvennetaan Muinaisen veljeskunnan salaliittoa.
+ Onhan tämä Assassin's Creedien peruspelimekaniikka vallan mainio -- eihän näitä olisi muuten jaksanut työstää läpi noin kymmenen pelin verran. Parkour ja pakolliset uskonloikat huipentuen yllättävään salamurhaan jostain ylhäältä toimivat edelleen yhtä hyvin kuin aikoinaan Altaïrin saappaissa.
+ AC-pelit menevät kivasti myös historiantunteina. Pakko myöntää, että kovin vähän tiesin Abbasidien kalifaatista ennen pelin pelaamista. Sielläolemisentunne on kivasti läsnä.
+ Paikoin peli oli oikein näyttäväkin. Photomoodi lauloi ilosta. Jotenkin tosin muistelen, että Englannin vehreämmät metsät näyttivät paremmalta graafisesti kuin tämä sarjan uusin peli. Jokohan viimein seuraavassa osassa pudotetaan prev gen -riippakivet suosiolla pois? Aavikkomaisemat oli jo nähty Originsissa.
+ Äänimaailma viehätti myös. Tuon tuosta muistutin itseäni, että iloisesti sirkuttavat linnut eivät ole oikeasti ikkunan takana.
Muutama miinus:
- Pelin vahvuus on samalla sen ilmeisin ongelma: välityön maku paistaa jotenkin läpi kauttaaltaan. Varsinaisia esirenderöityjä cut scenejä tarjoillaan kovin kitsaasti ja lähinnä kaikki dialogi on suoraan pelimoottorissa hahmojen patsastellessa paikoillaan. Cyberpunkin tarinankerronnan jälkeen tuntuu auttamattomasti vanhanaikaiselta. Työkaluja on rajallisesti ja kaikki vastustajaluokat on nähty ensimmäisen tunnin aikana.
- Olihan se Bagdad aika nopeasti nähty. Kovin samanlaisia ovat kaikki kaupunginosat, vaikka sinne onkin ripoteltu yliopiston, postilaitoksen ja poliisiaseman esiasteita.
- Vaikka periaatteessa salamurhan saa suunnitella erikseen, niin lopulta kyse on parista vaihtoehtoisesti reitistä tai kohteen houkuttelukeinosta. Aika suoraviivaista työstämistähän tämä on ilman keksimisen riemua. No, ehken olisi historilliasta hitmaniäkään kaivannut.
- Musiikista ei jäänyt mieleen mitään erikseen maininnanarvoista.
- Basim oli tylsä hahmo Valhallassa ja niin se on tässäkin. Hahmossa ei ollut mitään rosoisuutta. Aina yhtä vakuuttavan Shohreh Aghdashloon raspiääntelemä Roshan varastaa jaetut kohtaukset.
- Juonikin on vahvasti lisää-sitä-samaa antamatta mitään uutta AC-lorelle.
Loppuarvosanaksi paukauttaisin 3/5. Mukavahan tämä oli tatittaa läpi jo osittain AC-striikin säilyttämisen vuoksi, mutta ehkä seuraavaksi haen jotain peliä, joka tarjoilee jotain uusia elämyksiä ja oivalluksia.
Ubilla näemmä menee kuvat näppärästi suoraan heidän palveluunsa, joten sieltä saan napsittua pari edustavaa otosta.