Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Red Dead Redemption 2 -keskustelu

Dutch oli kieltämättä aika rasittava hahmo. En ymmärrä miksi Arthur oikein seurasi sitä :D
Dutch ja Hosea olivat Arthurille isähahmoja ja Arthur näki heidät pelastajinaan. Tietysti ulkopuolisin silmin Arthurin, joka kuitenkin on ihan fiksu kaveri, luulisi huomaavan, että kaikki muumit eivät ole enää laaksossa mutta loistava vertaus on yläpuolella mainittu lähisuhdeväkivalta. Monesti ihmiset yksinkertaisesti pysyvät todella myrkyllisessä suhteessa kaikesta huolimatta.

Mielestäni Dutch on rasittava mutta samaan aikaan aivan loistavasti käsikirjoitettu hahmo. Myös realistinen, maailma on täynnä ihmisiä valta-asemissa, jotka eivät näihin asemiin ollenkaan sovi. On se sitten politiikassa, bisneksessä, missä tahansa.
 

Voi poijjaaaat joko se sieltä vihdoin tulee RDR2:n nextgen päivitys?!? :D
Jos tulee muutakin kivaa kun 60fps päivitys ni en tiiä, pitäiskös sitä palata taas tuonne uskomattoman hienoon maailmaan mitä on luoneet? Sitten taas toisaalta niin tuntejahan siinä tulee palamaan ihan jäätävä määrä kun ei sitä kuitenkaan malta jättää pelkkään pääjuonen pikajuoksuun :D
 
Jos tulee muutakin kivaa kun 60fps päivitys ni en tiiä, pitäiskös sitä palata taas tuonne uskomattoman hienoon maailmaan mitä on luoneet? Sitten taas toisaalta niin tuntejahan siinä tulee palamaan ihan jäätävä määrä kun ei sitä kuitenkaan malta jättää pelkkään pääjuonen pikajuoksuun :D
Ite haaveilin jo alunperin tämän kakkosen läpipeluun jälkeen, että olisi aika siisti jos kakkoseen tulisi eka osaa sisään upotetuksi suoraan. Kakkosen moottori, pelattavuus jne mutta ykkösen tehtävät mukaan jne. Olis aika siistiä mutta tuskin tuota kuitenkaan koskaan tulee tapahtumaan. :)
Arvasin, että joku tulee tuosta näsäviisastelemaan. :D Mutta aivan oikeassa olet. ;)
 
Itseäni ei edes niin ole haitannut tässä pelissä tuo 30fps (harvinainen poikkeus sinäänsä), mutta Pleikkari version kuvanlaatu pilaa kyllä kokemusta. Xboxilla kuvanlaatu oli huomattavasti parempi, kun taisi olla natiivi 4K jos oikein muistan.

Parempi kuvanlaatu ja 60 fps, kiitos. Loistavaa jos ens viikolla tulee jo jotain virallista tietoa, toivottavasti näin.

Juuri tuli tällä viikolla ostettua RDR2 uudestaan, toivottavasti ei mennyt hankinta hukkaan ja pääse kokemaan päivitetyn version ilmaiseksi/pientä maksua vastaan.

Jos julkaistaan myös jotain muuta huhujen lisäksi niin otetaan vastaan, mutta sinänsä pelkkä RDR2 riittää mainiosti.
 
Jos sallitaan saivartelu (vai onko se edes sitä jos olenkin oikeassa?), niin kyllähän se on tuon kyseisen pelin nextgen-päivitys koska se on edellisen sukupolven peli. PS4-pelin nextgen-päivitys olisi siis PS5-peli ja PS5 on nykysukupolvi. Jos ymmärrätte mitä meinaan.
Meinasin sanoa samaa mutta en sitten jaksanut avata sitä matopurkkia. :D
 
Oikeasti sieltä tulee uus GTA5-versio...

Noei, maistuisi kyllä PS5-versio kummasta vaan RDR-pelistä. Ollukki sopiva väli itsellä ku viimeksi pelejä pelannut, niin voisi uusintakierrokset maistua.
 
4K ja 60fps päivitys nykypleikalle ja siihen kaveriksi joku single player DLC, niin kyllä kelpais. Uusiks ei mitään vanhaa kyllä jaksa alkaa pelailemaan.
 
Toi rdr on paska peli ja miksi ne tekisi vanhaa peliin mirään lisä osaa kun ne gta 6von tulossa eikä tarvitse ihmiset saa täällä olla eri mielipideitä ja niitä ei saa haukkua
 
Toi rdr on paska peli ja miksi ne tekisi vanhaa peliin mirään lisä osaa kun ne gta 6von tulossa eikä tarvitse ihmiset saa täällä olla eri mielipideitä ja niitä ei saa haukkua
Kuka tässä on ketään haukkunut? Puhut vain niin itsevarmasti asiasta niin pakkohan sinulla on silloin olla sisäpiiritietoa? :D

Mutta en minäkään DLC usko mutta tuo upgrade nykykonsoleille ja Switch 2 versio on hyvinkin mahdollisia.
 
Ylös Bottom