Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

God Of War: Ragnarök

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Poistettu jäsen 5945
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Täällä lähti vihdoin peluuseen ja vaikka putkijuoksu ja skriptatut taistelualueet ovatkin melko plääh, niin ulkoasu, taistelu ja tunnelma saivat koukun aikaiseksi. Hieno peli ollut tähän mennessä, vaikka tuntuukin enemmän ekan lisäosalta kuin aidolta jatko-osalta. Atreuksen ilmeily on kyllä myös vähän ärsyttävää. Luulisi pelin toisen päähahmo omaavan enemmän eri tunteita.

Huikealta näyttää kyllä uuden telkun ruudulta
Itselläni ei vaan lähde tämä kyllä ollenkaan. Parikymmentä tuntia yhteensä pelannut muutaman vuoden aikana, ja ei vaan jaksa paria tuntia enempää kerrallaan. Ja kun tuon verran joskus jaksaa, niin ei sitten teekään mieli palata pelin pariin enää pitkään aikaan. Siinä mielessä erikoista, että GoW oli aikoinaan itselleni aivan loistava peli, ja pidin sitä jopa julkaisuvuotensa parhaana pelinä. Jotenkin vaan tämä sapluuna ei enää lähde itselleni ollenkaan lentoon tässä kakkososassa.
 
Joo ymmärrän kyllä. Ite tykkään tosta mytologiasta sen verran, että haluan nähdä mitä pelissä tapahtuu. Pelattavuus on rautaa ja fiilis kohdillaan, joten mielellään soutelen aina seuraavan kulman taakse.

Mutta kuten sanottua, tuntuu enemmän lisäriltä mitä jatko-osalta.
 
Itselläni ei vaan lähde tämä kyllä ollenkaan. Parikymmentä tuntia yhteensä pelannut muutaman vuoden aikana, ja ei vaan jaksa paria tuntia enempää kerrallaan. Ja kun tuon verran joskus jaksaa, niin ei sitten teekään mieli palata pelin pariin enää pitkään aikaan. Siinä mielessä erikoista, että GoW oli aikoinaan itselleni aivan loistava peli, ja pidin sitä jopa julkaisuvuotensa parhaana pelinä. Jotenkin vaan tämä sapluuna ei enää lähde itselleni ollenkaan lentoon tässä kakkososassa.
Täysin samat mietteet kuin minulla, hampaat irvessä sen läpi tahkosin, lähinnä pelin alottaminen tuntu aina jotenki ääh, mut toki sit kun vaan alkoi pelaamaan, ni se olikin ihan ok, mutta just sen max 2h kerrallaan.
 
Jännä miten paljon mielipiteet heittelee porukalla, mutta ei siinä. Ei kaikki pelit ole kaikille.

Itsellä tämä iski ihan täysillä. Toki, pääjuoni olisi saanut olla ehkä vähän lyhyempi. Mutta muuten kaikki kolahti itsellä: pelattavuus, tarina ja ulkoasukin oli todella hieno. Erityismaininta myös pelin sivutehtävistä ja pääpahiksesta.
 
Näin norse/viikinki-fanina, en tiedä yhtäkään peliä, joka olis tätä parempi. Jos kaipaa avointa maailmaa, nii sit pelaa vaik Skyrimiä.
 
Ykkönen oli kyllä aikoinaan tosi hyvä, siis tuo 2018 reboottaus. Ja muutenkin aikaisemmat God of Warit ovat maistuneet minulle oikein hyvin. Tämä Ragnarok ei vaan innosta ollenkaan. Edellä mainittujen pelien maistumisen pohjalta voin ihan hyvällä mielellä todeta, ettei mikään höpöhöpö avoimesta maailmasta tai sen mahdollisesta puuttumisesta ole tässä se juttu. Älä jaksa tuollaista aina heittää, kun et oikeasti tiedä mistä on edes kyse.

Ongelma omalla kohdallani on tuo tarina, hahmot ja pelattavuus. Ragnarok, ei tuo missään noissa mitään uutta ja mielenkiintoista, mikä olisi ainakaan minua saanut pidettyä otteessaan. Olen sen reilut 20 tuntia peliä pelannut, joten ei voi sanoa, etteikö minullakin olisi jo kuitenkin tuntumaa siitä, mitä peli tarjoaa. Tuo reboot ykkönen vei tuossa parinkymmenen tunnin vaiheessa täysin mennessään ja oli tosiaan minulle aikoinaan jopa vuoden peli. Ragnarok ei taas jaksa kiinnostaa millään.
 
Oisko se ollu tässä tai toisessa ketjussa mainittu, mutta ajoitus tuntuu merkitsevän yllättävän paljon näin vanhemmalla iällä varsinkin.

Pelasin alkuperäisen muistaakseni julkaisussa ja nyt viimeisimmät pelatut pelit ovat olleet BG3, Eldenin lisäosa ja FF7:rebirth, joten tällainen tiivis meno maistuu nyt kyllä hyvin.

Omaa tää edelleen melko koomisia puitteita ja maailman kanssa vuorovaikuttaminen on niin ja näin, mutta ei haittaa. Jo kirveen heittäminen tuo outoa tyydytystä:)
 
Ykkönen oli kyllä aikoinaan tosi hyvä, siis tuo 2018 reboottaus. Ja muutenkin aikaisemmat God of Warit ovat maistuneet minulle oikein hyvin. Tämä Ragnarok ei vaan innosta ollenkaan. Edellä mainittujen pelien maistumisen pohjalta voin ihan hyvällä mielellä todeta, ettei mikään höpöhöpö avoimesta maailmasta tai sen mahdollisesta puuttumisesta ole tässä se juttu. Älä jaksa tuollaista aina heittää, kun et oikeasti tiedä mistä on edes kyse.

Ongelma omalla kohdallani on tuo tarina, hahmot ja pelattavuus. Ragnarok, ei tuo missään noissa mitään uutta ja mielenkiintoista, mikä olisi ainakaan minua saanut pidettyä otteessaan. Olen sen reilut 20 tuntia peliä pelannut, joten ei voi sanoa, etteikö minullakin olisi jo kuitenkin tuntumaa siitä, mitä peli tarjoaa. Tuo reboot ykkönen vei tuossa parinkymmenen tunnin vaiheessa täysin mennessään ja oli tosiaan minulle aikoinaan jopa vuoden peli. Ragnarok ei taas jaksa kiinnostaa millään.
Mielenkiintoista, että 20h tuntia olet jo suostunut laittamaan tähän aikaan jos ei iske. Tässäkin pelissä jo muutaman tunnin sisällä saa hyvän tuntuman pelistä. Tai siis, ainakin itse saan mutta en tiedä muista.
 
Mulla jäi kans tämä kesken varsin nopeasti. Ykkösen rebootin pelasin läpi ja ihan huolella maailmaa tutkien, mutta en sit tiiä miksei tämä iskenyt enää samalla tavalla. Pelillisesti se on pitkälti sitä samaa et ehkä se tarina ei vaan ollut tarpeeksi mielenkiintoinen ja muu oli jo nähtyä. En muista miten kauan pelasin, mut ehkä jotain 5-7 tuntia.
 
Mielenkiintoista, että 20h tuntia olet jo suostunut laittamaan tähän aikaan jos ei iske. Tässäkin pelissä jo muutaman tunnin sisällä saa hyvän tuntuman pelistä. Tai siis, ainakin itse saan mutta en tiedä muista.
Varmaankin kaksi asiaa tuohon vaikuttaa. Ensinnäkin se, että olen aika sinnikäs sissi, ja aika harvoin valmis peleissäkään kokonaan luovuttamaan, jos olen aikaa pelin parissa jo kunnolla käyttänyt. Tämän piirteen ansiosta on myös jokunen ihan kaikkien aikojen parhaista pelikokemuksistanikin päässyt lopulta muodostumaan. Mm. Dragon Quest XI oli sellainen peli, joka ei millään meinannut aluksi kiinnostaa reilun 15 tunnin aikana, ja silti puskin aika ajoin peliä eteenpäin. Lopulta kuitenkin jossain 20 tunnin kohdalla alkoi peli klikkaamaan oikein tosissaan, ja loppujen lopuksi ahmin pelin 100% achievementeillä läpi, käyttäen peliin yli 150 tuntia peliaikaa. Kyseinen peli on jäänyt lopulta itselleni yhdeksi kaikkien aikojen parhaista roolipeleistä. Eli onneksi jaksoin pelata peliä sen yli 20 tuntia lopulta, tai muuten olisi jäänyt jotain itselleni erityistä kokematta.

Toiseksi siihen, että olen jaksanut hampaat irvessä pelata Ragnarokia ajoittain eteenpäin, vaikuttaa se, että pidin tuosta 2018 vuoden God of Warista niin paljon, että olen ajoittain vielä elätellyt toivetta siitä, että sama innostus voisi sitten kuitenkin vielä syttyä Ragnarokiinkin. Näin ei vaan ikävä kyllä ole ainakaan vielä tapahtunut, vaikka olen ajoittain pelille mahdollisuuksia antanut. Ja varmaan tulen jokusen mahdollisuuden vielä antamaankin.

Ja olihan tässä viimeisin vähän saman tyyppisessä tilanteessa ollut peli minulle Ghost of Tsushima, jota olin pelannut yli 30 tuntia, ja vähitellen enemmän ja enemmän peliin kyllästyin, kunnes lopulta peli jäi pitkäksi ajaksi kesken. Nyt sitten viikko sitten jatkoin peliä todella pitkän tauon jälkeen, ja sytyinkin siinä vaiheessa peliin oikein kunnolla. Ahmin pelin loppuun muutamassa kymmenessä tunnissa, ja nyt pelaan vielä hyvällä mielenkiinnolla Ikin saaren lisäriä. Olisi tuokin lopullisesti kesken jäätyään ollut sinänsä harmi. Saapa nähdä tulisiko tässäkin vielä tuollainen ilmiö toistumaan. Ihan jees, jos niin vielä kävisi. Ei olisi rahatkaan menneet sitten hukkaan.
 
Viimeksi muokattu:
Varmaankin kaksi asiaa tuohon vaikuttaa. Ensinnäkin se, että olen aika sinnikäs sissi, ja aika harvoin valmis peleissäkään kokonaan luovuttamaan, jos olen aikaa pelin parissa jo kunnolla käyttänyt. Tämän piirteen ansiosta on myös jokunen ihan kaikkien aikojen parhaista pelikokemuksistaan päässyt lopulta muodostumaan. Mm. Dragon Quest XI oli sellainen peli, joka ei millään meinannut aluksi kiinnostaa reilun 15 tunnin aikana, ja silti puskien aika ajoin peliä eteenpäin. Lopulta kuitenkin jossain 20 tunnin kohdalla alkoi peli klikkaamaan oikein tosissaan, ja loppujen lopuksi ahmin pelin 100% achievementeillä läpi, käyttäen peliin yli 150 tuntia peliaikaa. Kyseinen peli on jäänyt lopulta itselleni yhdeksi kaikkien aikojen parhaista roolipeleistä. Eli onneksi jaksoin pelata peliä sen yli 20 tuntia lopulta, tai muuten olisi jäänyt jotain itselleni erityistä kokematta.

Toiseksi siihen, että olen jaksanut hampaat irvessä pelata Ragnarokia ajoittain eteenpäin, vaikuttaa se, että pidin tuosta 2018 vuoden God of Warista niin paljon, että olen ajoittain vielä elätellyt toivetta siitä, että sama innostus voisi sitten kuitenkin vielä syttyä Ragnarokiinkin. Näin ei vaan ikävä kyllä ole ainakaan vielä tapahtunut, vaikka olen ajoittain pelille mahdollisuuksia antanut. Ja varmaan tulen jokusen mahdollisuuden vielä antamaankin.

Ja olihan tässä viimeisin vähän saman tyyppisessä tilanteessa ollut peli minulle Ghost of Tsushima, jota olin pelannut yli 30 tuntia, ja vähitellen enemmän ja enemmän peliin kyllästyin, kunnes lopulta peli jäi pitkäksi ajaksi kesken. Nyt sitten viikko sitten jatkoin peliä todella pitkän tauon jälkeen, ja sytyinkin siinä vaiheessa peliin oikein kunnolla. Ahmin pelin loppuun muutamassa kymmenessä tunnissa, ja nyt pelaan vielä hyvällä mielenkiinnolla Ikin saaren lisäriä. Olisi tuokin lopullisesti kesken jäätyään ollut sinänsä harmi. Saapa nähdä tulisiko tässäkin vielä tuollainen ilmiö toistumaan. Ihan jees, jos niin vielä kävisi. Ei olisi rahatkaan menneet sitten hukkaan.
Hyviä pointteja ja ymmärrän kyllä.

Itsehän taas olen tai minusta ainakin on tullut sellainen ihminen, jolle aika on tärkeämpää kuin raha. Eli en ole kovin usein hirveän kärsivällinen pelien suhteen, jotka eivät onnistu muutaman tunnin sisällä vakuuttamaan. Sama koskee TV-sarjoja.

Eli harmittavan usein pelejä jää kesken. Toki se ajatus auttaa, ettei niitä rahoja saa kuitenkaan takaisin, vaikka kärsisi pelin loppuun asti. Ja jos vääntäisin hampaat irvessä loppuun asti, niin siinä vaiheessa voisi itseä harmittaa sen lisäksi vielä aika, jonka olisi voinut käyttää johonkin muuhun asiaan.
 
Ykkönen oli kyllä aikoinaan tosi hyvä, siis tuo 2018 reboottaus. Ja muutenkin aikaisemmat God of Warit ovat maistuneet minulle oikein hyvin. Tämä Ragnarok ei vaan innosta ollenkaan. Edellä mainittujen pelien maistumisen pohjalta voin ihan hyvällä mielellä todeta, ettei mikään höpöhöpö avoimesta maailmasta tai sen mahdollisesta puuttumisesta ole tässä se juttu. Älä jaksa tuollaista aina heittää, kun et oikeasti tiedä mistä on edes kyse.
Mitähän helvettiä nyt taas, meni näköjään tunteisiin pahasti. En ymmärrä miks viestiini vastaat tällä tunteenpurskauksella, kun en ole mitään sun juttuja edes siteerannut.

Väännetään sama asia rautalangasta. Ite tykkään norse-jutuista, ja tää on MIELESTÄNI paras sellanen peli, mut jos MINÄ vaihtelun vuoksi haluan avoimen maailman norse-juttuja, niin sit pelaan vaikka Skyrimiä. Käsittämätöntä!
 
Ylös Bottom