Lucky
Member
Nyt mennään ihan oman muistin varassa ja puhutaan vuosia vanhasta asiasta, mutta muistelisin lukeneeni Larianin Svenin maininneen aikanaan, että Divinity 2:sta tehtiin kolmannen persoonan toimintaroolipeli lähinnä sen vuoksi että "rahat oli loppu" ja tuo oli käytännössä se minkä sitten ajateltiin myyvän siihen aikaan. Ja jos olisivat itse saaneet tehdä sellaisen kuin olisivat halunneet niin ei olisi ollut kolmannen persoonan peli. Saattoi olla, että julkaisijakin jotain vaatimuksia esitti tuon suhteen.Mielenkiintoista että uusi Divinity peli on vuoropohjainen, olisi toivonut että palaavat siihen toiminta roolipeli tyyliin mitä vanhat pelit oli. Ensimmäinen Divinity oli Diablo klooni ja Divinity 2 oli puhdas kolmannen persoonan toiminta roolipeli.
Mutta tuohon peilaten niin olisin pitänyt yllätyksellisempänä jos tämä uusi Divinity olisi ollut kolmannen persoonan toimintapeli.
Vaikka itse tulee suosittua vuoropohjaisia pelejä niin Divinity 2:sta pidän myös pahuksen hyvänä pelinä. Senkin puolin pitää siis arvostaa, että tekivät sen vain "kun parempaa ei saatu tehdä"