Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

Voisikohan keskustelu toimia paremmin, jos oletetaan laitojen professori-konsolisoturi lisäksi olevan myös ihan tavallisia ihmisiä, jotka täällä kirjoittavat? Outoa niputtaa konsolimyynnitkin johonkin "soturi"-kategoriaan. Sehän on käytännössä ainoa mittari, jolla Microsoft-korporaatio saadaan näyttämään altavastaajalta. Ketkä niitä "sotureita" tässä tapauksessa siis ovat? Vai olisiko vain parempi jättää moinen termistö vaikka henkilökohtaisiin avautumisiin.
 
Ja en todellakaan tiedä, eikä oikeastaan kiinnosta mikä Activision Blizzardin markkina-arvo on tänä päivänä.

Sitä juuri, sinua ei kiinnosta, mutta tämän sijoituksen analysointi lähtee nimenomaan tästä.

Tappiota pelipuolen seikkailusta tulee MS tällä hetkellä tekemään ellei suunta muutu ja nopeasti.

Alalla on vaikeat ajat ja vaikeudet tällä hetkellä liittyy nimenomaan rautaan, kun komponentit on niin kalliita. Microsoftilla on raudan myyminen ollut heikkoa jo muutenkin, mutta pelit myyvät, varsinkin kun niitä vie omien alustojen (PC ja Xbox) lisäksi pelaajien luokse Nintendon ja Sonyn konsoleille.

Mutta siis mikä tämä suunta on mihin Microsoftin pitää lähteä, että tappiota ei tulisi? Itse ainakin näen, että tämä myyntilistojen dominointi kaikilla alustoilla on nimenomaan sitä hyvää tekemistä ja en varsinaisesti näe, että tässä pitäisi joku aivan uskomaton täyskäännös tehdä tulevassa sukupolvessa.

Call of Dutyt, Forza Horizonit ja Minecraftit kanattaa jatkossakin julkaista kaikkialle, nämä myyvät niin isosti, vaikka se sitten näkyisi heikompana raudan myyntinä. Itsekin toki olen tyytyväinen, että myös uusi johto näkee oman konsoliraudan olevan tärkeä tuote, mutta nämä Gearsit ja Clockwork Revolutionit yksinoikeudella on aika pientä vielä, eikä muuta isossa kuvassa yhtään mitään. Ehkä joku Blade ja Elder Scrolls 6 seuraavan konsolin avaukseen yksinoikeudella ja siitä eteenpäin samaa tasaisesti voisi suunnan kääntää, mutta se vaatii kyllä jo sitten menetettyjen myyntien hyväksymistä osaksi strategiaa.

Microsoftin isoin ongelma on se, että ovat jo onnistuneet valloittamaan myyntilistat kaikilla alustoilla. Vaihtoehtoiskustannukset on konkreettisia lukuja, jos lähtevät tiputtamaan muita alustoja pois.
 
Olen pelannut lähes koko elämäni PlayStationilla, mutta tässä sukupolvessa ostin PS5:n lisäksi myös Xbox Series X:n. Suurin syy siihen oli se, että halusin päästä pelaamaan Xboxin omia pelisarjoja, kuten Haloa, Gears of Waria ja Forza Horizonia.

PlayStationin yksinoikeuspelit alkoivat jossain vaiheessa tuntua minusta vähän liian samanlaisilta, vaikka ne ovatkin laadukkaita pelejä. Kaipasin jotain uutta ja erilaista, ja Xbox tarjosi siihen hyvän vaihtoehdon.

Nykyään ostan monialustapelit usein Xboxille, jos ne tukevat Play Anywhere -ominaisuutta. On mukavaa, että samalla ostoksella saa pelin sekä konsolille että PC:lle.

Silti olen miettinyt, ostanko seuraavaa Xboxia enää ollenkaan. Jos Microsoft jatkaa samalla linjalla ja tuo pelinsä myös muille alustoille, en oikein näe omalla kohdallani syytä hankkia erillistä Xbox-konsolia. Game Pass on edelleen loistava palvelu, mutta minulle se ei yksin riitä syyksi ostaa uutta konsolia.

Täytyy kuitenkin sanoa, että Xbox on saanut minut arvostamaan sen pelisarjoja paljon enemmän kuin ennen. Ymmärrän hyvin, miksi uutta Haloa, Gears of Waria tai Forza Horizonia odotetaan aina innolla. Ne ovat yksinkertaisesti todella hyviä pelejä. Juuri niiden ansiosta olen ollut tyytyväinen siihen, että päätin laajentaa pelaamistani PlayStationin ulkopuolelle.
 
Sitä juuri, sinua ei kiinnosta, mutta tämän sijoituksen analysointi lähtee nimenomaan tästä.

Mutta siis mikä tämä suunta on mihin Microsoftin pitää lähteä, että tappiota ei tulisi? Itse ainakin näen, että tämä myyntilistojen dominointi kaikilla alustoilla on nimenomaan sitä hyvää tekemistä ja en varsinaisesti näe, että tässä pitäisi joku aivan uskomaton täyskäännös tehdä tulevassa sukupolvessa.
Miten ihmeessä minä nyt voisin määritellä ABK:n hintaa tällle päivälle, miksi minun pitäisi? Se taas kiinnostaa ja on tiedossa että pelipuolen tuotot kattavat hädintuskin juoksevat kulut. Tämän tiedon valossako ei saisi tehdä omia näkemyksiä?

Tuhon kysymykseen mihin pitäisi lähteä / mitä tulee tapahtumaan oli vastaus aikalailla siinä alkuperäisessä pidemmässä tekstissä, kertauksena:

”3. Jatketaan nykyisellä mallilla ja julkaistaan kaikki pelit jokaiselle mahdolliselle alustalle, suljetaan pelistudiota, vähennetään väkeä jotta tuotttavuus busineksessa saadaan järkevälle tasolle. Tähän bonukena GamePass muutokset, uudet pelit ei enää Day One palveluun vaan 1-2 vuoden viive julkistuksessa, tai muuta vastaavaa jotta saadaan inhouse pelimyyntiä ylös.”….

Se tietenkin tässä varmasti Microsoftia hieman kirpaisee että muut kauppapaikat rokottavat myynnistä 30% preemion itselleen. Sekin heidän on sitten laskettava auki kuinka paljon tämän seurauksena rahaa ”valuu” kilpailijan laariin ja onko se IP:n omistaminen ja studioiden ylläpito enää näiden preemioiden jälkeen tarpeeksi kannattavalla tasolla omalle korporaatiolle.
 
Lisää huhuja tuolta maailmalta.
Odotusten alitus laajalla rintamalla: Windows Centralin raporttien mukaan suuri osa Xboxin viime vuosien omista peleistä – mukaan lukien Avowed, Senua's Saga: Hellblade 2, South of Midnight, The Outer Worlds 2 ja jopa osat Minecraft-sarjan peleistä – ovat jääneet selvästi Microsoftin asettamista myyntitavoitteista

Näitä sit koitettiin paikkoa Black Ops 6 myyntivoitoista. Ja kun sitten ei tuo Black ops 7 enään myynyt niin hyvin kuin 6 muiden studioiden tukeminen ei onnistunutkaan Call of Duty rahalla. MS ei ole nyt antanut rahaa vaan pitää pärjätä omillaa. iskä prkl

Edessä on valitettavasti alisuorittaneiden studioiden julki ruoskiminen ja tietenkin lappu luukulle. Elämä on kovaa ei täällä vinkulelut pärjää...
 
Viimeksi muokattu:
Major Nelson palasi Xboxille :cool:
Ainakin tulevien Xbox FanFestien juontajaksi. https://www.purexbox.com/news/2026/...king-with-xbox-again-as-host-for-fanfest-2026

Tuore Xboxin strategiajohtaja, ollut talossa nyt vajaat kolme viikkoa, haastattelussa.
"The console business is not dying" https://www.thegamebusiness.com/p/the-big-matthew-ball-interview-the
Myös tuolla juttua: https://www.purexbox.com/news/2026/...icer-is-planning-to-revive-storied-franchises

Vähäsen jo seuraavasta konsolista Project Helix, "Play your PC games — have backward compatibility"
https://www.windowscentral.com/gami...n-project-helixs-core-vision-amid-uncertainty

:)
 
Tämä on se kauhuskenaario että MS lyö pillit pussiin ja tekee ns. "Nokiat" ja alaskirjaavat koko divisioonan (kauppahinta oli 7,2 miljardia) . Tuo Nokian alaskirjaushan näyttää nyt ihan taskurahoilta jos vertaa Activision Blizzard kauppahintaan (72 miljardia) joten täytyy sanoa että tämmöisen alaskirjauksen toteutuessa puhutaan jo maailman suurimmasta flopista.
Esim. metaversumi on maksanut Metalle jo yli 80 miljardia. Ei MS:n pelipuoli ole lähelläkään suurimpia katastrofeja pelialalla tai varsinkaan muualla taloudessa. Tällä hetkellähän tilanne ei ole vielä edes paha ja MS on myyntitilastojen huipulla. Moneen hommaan palaa rahaa järjettömästi eikä mitään valmista edes koskaan tule. Nyt juuri SpaceX kerää ihan toisen luokan pottia, vaikka ei ole juuri mitään näyttöä tuotoista. Ison rahan bisnekset ei noudata arkijärkeä juurikaan.
 
Täällä on nyt useampikin maininnut että kun MS on pelien myyntitilastojen huipulla kaikilla mittareilla niin entä sitten? No sitäpä sitten, että suunta on ansaintapuolella nyt ilmeisesti selkeästi alaspäin, tai se on ollutkin sitä jo pidemmän aikaa ja hommaa on siloiteltu firman sisäisillä siirroilla että homma näyttää paremmalta. Kilpailijat eivät myy samoja määriä, mutta käärii siitä kuitenkin selkeästi parempaa voittoa firmansa taseeseen.

Tällähetkellä Microsoftin myyntitilastojen kruunupaikasta en lähtisi enempää hekumoimaan ennenkuin saadaan koko pelidivisioonan talous terveelle pohjalle. Edelleen toivon että MS tässä vielä jotenkin onnistuu, mutta aika näyttää millä tavoin ja millä peliliikkeillä. 3% tuotto ei ole se mikä pitää firman pitkässä juoksussa hengissä ja MS myös tajuaa tämän.

Edit. Pitää toki se 3% tuotto MS kokonaisuudessa pystyssä vaikka hamaan tappiin saakka, mutta pelidivisioonasta nyt puhun yksikkönä ja entiteettinä. Se että olisiko nuo rahat heidän näkökulmasta parempi sijoittaa vaikka joka kodin robottiin tms. on se mitä siellä isossa kuvassa nyt pohditaan. Josko sillä saisivat vihdoin jokaisen maailman ihmisen MS:n liekaan sidotuksi.
 
Viimeksi muokattu:
Miten ihmeessä minä nyt voisin määritellä ABK:n hintaa tällle päivälle, miksi minun pitäisi?

Koska sinähän juuri ilmoitit, että tämä yrityskauppa olisi alaskirjauksessa nolla arvona ja vertasit Nokian alaskirjaamiseen, niin voisi kuvitella, että olisit tätä nyt edes hetken miettinyt.

Ja siis, jos tosiaan ei ole huomannut, että Sony on tosiaan myös melkoisessa muutoksessa peruessaan mm. PC-strategiansa ja perääntyessään Live Service kuvioista, niin koko alan laajuinen haasteellisuus jää ymmärtämättä. Ei Sony näitä liikkeitä siksi tee, että heillä menee niin hyvin. Ja jos konsolibisnes ei tuo leipää tarpeeksi pöytään, niin puhtaasti omaan konsolirautaan itsensä sitonut firma on huonommin sijoittunut markkinoinnilla kuin laajemmalla markkinalla toimiva yritys. Siksi en usko, että Microsoft lähtee omaa jalanjälkeään liikaa kaventamaan, vaikka Sony näin tekeekin.

No mutta, oli miten oli, niin Microsoftilla on tosiaan nyt tulossa seuraavassa sukupolvessa konsolibisneksen osalta mielenkiintoinen aikakausi. Huomattavasti Sonya ja Nintendoa pienemmällä markkinaosuudella rautabisneksissä operoiva Xbox joutuu tekemään hartiavoimin töitä, että kuluttajat löytävät yrityksen tuotteen tätä sukupolvea paremmin. Nyt ratkaisuksi on löydetty mm. yksinoikeudet ja halvempi Game Pass, mutta inflaation riivaamat markkinat ei ole helpoin hetki löytää kuluttajalle suotuisia hintoja itse raudalle.

Ja jos oikeasti kiinnostaa myös miten MS aikoo liikevoittoa kasvattaa, niin eiköhän siellä myös sitten näitä leikkauksia nähdä. Ja sitten kuin näitä tulee, että se liikevoittoprosentti voi kasvaa, niin seuraavaksi kauhistellaan sitä, että näitä potkuja nähdään ja huonoa tulosta tekeviä studioita suljetaan. Vaikka juuri näin se bisnes nyt vaan toimii ja repii isompaa voittoa.
 
Lapasesta lähteminen ja simulaatio ei varsinaisesti ole sama asia. :) Vaikka ymmärrän kyllä mitä ajat takaa. Sanotaan vaikka näin, että Gran Turismoa voi ihan hyvin ajaa padilla (ja olla nopea), vaikka ajoavut olisi pois päältä. Jo siinä huomaa kuinka peli "auttaa" pelaajaa ja autoa pysymään hallinnassa, vaikka tosiaan ajoavut olisi pois päältä. Auton saa kyllä lähtemään lapasesta, mutta niin sen saa lähtemään vaikka arcademaisemmassa Forza Horizonissakin.
Niinko sanoin, VR + Rattihässäkkä tuo oman mausteensa tuohon. Se tuo realismia minulle. Varmasti on realismia eri tavalla miten isojen poikien pelit tarkoittaa.

En silti vaihtaisi tuota komboa flattiruutuun ja varsinkaan mihinkään ilotikkuun vaikka miten olisi autot käyttäytymiseltään realistisempia. (joo ilotikulla huomaan että on helpompaa korjata jo vähän karkaava perse kun ratilla mutta hei, ei sitä oikeaakaan autoa ajeta millään dualsensellä)
 
Viimeksi muokattu:
Ja jos oikeasti kiinnostaa myös miten MS aikoo liikevoittoa kasvattaa, niin eiköhän siellä myös sitten näitä leikkauksia nähdä. Ja sitten kuin näitä tulee, että se liikevoittoprosentti voi kasvaa, niin seuraavaksi kauhistellaan sitä, että näitä potkuja nähdään ja huonoa tulosta tekeviä studioita suljetaan. Vaikka juuri näin se bisnes nyt vaan toimii ja repii isompaa voittoa.
Fuusioissa tulee lähes aina tämänsuuntaisia seurauksia ja taisin sen jo aika monta kertaa mainita silloin muutama vuosi sitten kun näistä MS:n kaupoista jauhettiin. Minusta tämä kehitys on ollut hyvin ennakoitavissa. Ainoa mitä ei voinut ennakoida on, että lihavien vuosien jälkeen peliala törmää tiiliseinään monelta suunnalta samaan aikaan tulevien paineiden vuoksi. Toki oli odotettavissa, ettei kasvu voi jatkua samanlaisena ikuisesti. Odotan kyllä mielenkiinnolla, minkä verran huonosti tuottaneita pelejä tehneitä studioita pistetään teuraaksi. Jälki voi olla aika karuakin, mutta toisaalta ihan ymmärrettävää, että tulosta pitää syntyä. Nyt on aika monta vuotta jo odoteltu nousua.
 
Xbox on kieltämättä vähän eri asemassa Sonyyn ja Nintendoon nähden. Siinä missä nämä kaksi ovat hyvin puhtaasti konsolinsa varassa, niin Microsoft omistaa Windowsin ja sen sisällä heillä on vielä Xboxille oma kauppapaikka.

Niin huonon palautteen kuin This is an Xbox -mainoskampanja saikin, niin se ei ollut täysin väärässä. Xbox on levittäytynyt laajemmalle kuin pelkkä konsoli. Ja tätä Xbox on puskenut entistä kovemmin viime aikoina, kun tuntuu että lähes kaikki uudet pelit ovat PlayAnywhere tuettuja. Konsoli on olennainen osa, mutta ei missään nimessä ainoa tapa/laite pelata Xboxin pelejä.

Jos siis ajatellaan, että Xbox haluaisi jatkossa olla alustana kannattava, niin se tuskin enää koskaan tulee tarkoittamaan pelkkää konsolia. Yksinoikeudetkaan tuskin enää koskaan tulevat olemaan vain Xbox konsolilla olevia pelejä. Alusta on konsoli + Windows PC + pilvi. Se missä ratkaisuja pitää tehdä on että mihin muualle kannattaa näiden omien jakelukanavien lisäksi pelejä julkaista. Jos siis halutaan, että jengi nimenomaan käyttäisi Xboxin kauppapaikkaa ja palveluita. Näissä kaikissa paikossa, kun saa kaikista myydyistä peleistä sen 30% ja siinä sivussa ehkä Game Passikin menee kaupaksi.

Niinko sanoin, VR + Rattihässäkkä tuo oman mausteensa tuohon. Se tuo realismia minulle. Varmasti on realismia eri tavalla miten isojen poikien pelit tarkoittaa.

En vaihda tuota komboa flattiruutuun ja varsinkaan mihinkään ilotikkuun vaikka miten olisi autot käyttäytymiseltään realistisempia.
Juu, ymmärrän hyvin. Lähinnä yritin sitä painottaa ettei se Gran Turismo pelinä ole niin realistinen, siis auton käyttäytymisen osalta. Muutenhan tuo VR + ratti + Gran Turismo setuppi on varmasti mainio.
 
Minusta tämä kehitys on ollut hyvin ennakoitavissa.

Kyllä vähintään jossain määrin ja toisaalta, myös epäonnistunut investointi johonkin projektiin nopeasti poikii sitten myös sulkemisia ja potkuja muutenkin, ei pelkästään fuusion yhteydessä päällekkäisyyksiä karsiessa.

Näissä kaikissa paikossa, kun saa kaikista myydyistä peleistä sen 30% ja siinä sivussa ehkä Game Passikin menee kaupaksi.

Näinhän se on ja tätä kautta kannattavuus kasvaisi. Siksi onkin ihan siis loogista panostaa siihen omaan alustaan, mutta kuten hyvin esittelit, Xbox on muutakin kuin konsoli, joten kasvua pitäisi löytyä laaja-alaisemminkin kuin vain vetäytymällä konsolille, kuten Sony ja Nintendo tekee.
 
Koska sinähän juuri ilmoitit, että tämä yrityskauppa olisi alaskirjauksessa nolla arvona ja vertasit Nokian alaskirjaamiseen, niin voisi kuvitella, että olisit tätä nyt edes hetken miettinyt
Täytyy edelleen myöntää että liian isoa pensseliä käytin kun sanoin että ”kirjaavat koko pelipuolen tappiona”, pahoittelut uudemman kerran. Vastaan edelleen että tottakai ennen alaskirjausta tehdään kaikki mahdollinen ja järjestellään asiota erilaisilla yrityskaupoilla että sijoituksista ja omistuksista saataisiin paras mahdollinen arvo yhtiön kassaan ja jatketaan eteenpäin. Kokeilen pitää pensselin koon jatkossa pienempänä jottei tarvitse tarttua lillukanvarsiin todellisen ongelman edessä.

Se että sivulauseessa annat ymmärtää ettei olisi tässä osoitteessa huomattu että myös Sony on ongelmien edessä olet enemmän kuin väärässä.
 
Tulee näitä lukiessa mieleen, että Microsoft taitaa olla sellainen Schrödingerin altavastaaja. Samaan aikaan kun kilpailun nimissä toivotaan sen laajentuvan ja pärjäävän paremmin, se on alustariippumattomampi kuin kilpailijansa ja ostanut paikkansa myyntitilastojen kärkeen. Ilmeisesti tällä alalla yritys voi siis toimia superpositiossa. Kilpailutilanne on tässä skenaariossa tasapainossa, kun jokaisen vaihtoehdon kätkevän oven takaa löytyy Microsoft.
 
Kokeilen pitää pensselin koon jatkossa pienempänä jottei tarvitse tarttua lillukanvarsiin todellisen ongelman edessä.

No ei siitä kannata yllättyä, että erikoiset keskustelun avaukset voi joutua joskus selittämään avoimella keskustelupalstalla. Eikä se nyt varsinaisesti mikään lillukanvarsi ole, että kyseenalaistaa tuollaisen analyysin, jossa on aukkoja vähän joka suuntaan.

Jos vähiten konsoliraudan varassa oleva Microsoft on tätä menoa menossa tappioon "ellei suunta muutu ja nopeasti", niin siinä jää tosiaan huomaamatta, että se suunnanmuutos, mitä tässä oletetaan tarpeelliseksi on varmaan jotain muuta kuin nykyinen monella alustalla julkaiseminen ja varmaankin sitten vahvemmin konsoleilla ainakin yksinoikeuksiin panostaminen.

Ja jos tämä olisi tosiaan Microsoftin laskelmissa se paras vaihtoehto, niin sitten vaan ihan jokainen heidän omistama IP yksinoikeudella konsoleille ja edistämään täysillä vain ja ainoastaan omaa konsolia. Mutta miksi näin, kun siivuja on tarjolla myös muilta alustoilta ja se aivan varmasti tuo pitkässä juoksussa enemmän rahaa taloon.

Mutta kun et oikein mihinkään osaa vastata tarkemmin, niin ei tämä keskustelu oikein etene.
 
Jos vähiten konsoliraudan varassa oleva Microsoft on tätä menoa menossa tappioon "ellei suunta muutu ja nopeasti", niin siinä jää tosiaan huomaamatta, että se suunnanmuutos, mitä tässä oletetaan tarpeelliseksi on varmaan jotain muuta kuin nykyinen monella alustalla julkaiseminen ja varmaankin sitten vahvemmin konsoleilla ainakin yksinoikeuksiin
Missä vaiheessa olen sanonut että ”Microsoft on menossa tappioon”, puhun pelkästään peli bisneksestä ja tämän kyvykkyydestä tuloksentekoon nykyisessä muodossaan.

Se että nyt ilmoitetaan kahden pelin olevan (konsoli)yksinoikeus ei nyt vakuuta että ”hip hei nyt kaikki lähtee XBOX ostoksille” Tällä kosiskellaan ainoastaan sitä että ne viimeisimmät jotka ekosysteemissä vielä ovat letkuissa kiinni pysyisivät siellä kunnes viisasten kivi löydetään. Se viisastenkivi on vielä valitettavasti löytämättä tai jos se on jo MS:llä taskussa se tulee hioa ja kiilloittaa siihen muotoon että se takoo jatkossa myös rahaa.

Mutta kun et oikein mihinkään osaa vastata tarkemmin, niin ei tämä keskustelu oikein etene.
Onko nyt näin että tällä peliaiheisella foorumilla ei kannata suutansa avata ”erikoisilla” avauksilla niiden uutisten perusteella jotka ihan itse XBOX on omilla sivuilllaan virallisesti julkaissut? Keskustelu on tämän aiheen ympärillä turhanpäiväistä ja voimme palata päiväjärjestykseen ja kuvitella että mitään ei ole tapahtunut ja mitään ei ole tapahtumassa?

Kokeillaan vielä kerran ja vihelletään sen jälkeen kanssasi peli vaikka poikki. Mihin en osaa vastata tai perustella omia ajatuksiani sillä tasolla että tämä miellyttäisi myös sinua sillä tasolla että keskustelu etenisi? Ihan vilpittömästi tätä kysyn koska harvemmin tänne foorumille kirjoitan, mikäli tämänkaltaiselle kirjoitukselle ei ole tarvetta ja sen ympärillä ei pysty keskustelemaan siirryn nöyrästi sivuun tarkkailijan rooliin.
 
Missä vaiheessa olen sanonut että ”Microsoft on menossa tappioon”

Edelleen, kirjoitat alaskirjauksista ja tappion tekemisestä, jos suunta ei muutu. Lue vaikkapa omat viestisi.

Ja siis minun puolestani tämän päämäärättömän toistelun ei myöskään tarvitse jatkua, eiköhän tämä nyt ole jo tarpeeksi jankutusta tästä.

Se että nyt ilmoitetaan kahden pelin olevan (konsoli)yksinoikeus ei nyt vakuuta että ”hip hei nyt kaikki lähtee XBOX ostoksille”

Niinhän minä kirjoitinkin:

mutta nämä Gearsit ja Clockwork Revolutionit yksinoikeudella on aika pientä vielä, eikä muuta isossa kuvassa yhtään mitään

Ja "täysi muutos" tähän olisi, että jatkossa Microsoft ei julkaisisi yhtään mitään pelejään muilla konsoleilla. Se varmasti nostaisi konsolien myyntiä, mutta itse en usko, että sekään olisi voittava strategia kokonaismyyntien kannalta, vaan jonkinlainen kultainen keskitie laajan myynnin sekä yksinoikeuksien välillä toimittaa parhaiten.

Ja tällä päästään taas takaisin alkuun, konsolimyynti ei ole Microsoftilla varmasti tärkein mittari mitä seurataan. Jos se olisi, niin Microsoft varmasti voisi sitten vetää kaikki pelit pois muilta alustoilta. Ja näin ei tehdä, koska Microsoft on jo onnistunut myymään laajasti pelejään kaikilla alustoilla - he näkevät nämä vaihtoehtoiskustannukset omasta kirjanpidostaan.

Bisneksen ja liikevoittoprosentin kannalta voisi nimenomaan olla fiksumpaa juurikin toisinpäin, rauta tippuu pois ja jäljelle jää pelit sekä PC-myyntikanavien kehitys. Ei Microsoftin liikevaihdon ydintä ole tällä hetkellä täysin pysähdyksissä oleva rautamyynti ja seuraavan sukupolven rautaan tulee nyt uppoamaan kehityskulujen lisäksi isot markkinointikulut ja niin edelleen. Mutta onneksi tosiaan Microsoft kuitenkin näkee, että näin on hyvä tehdä ja satsaa uuteen sukupolveen, niin konsolimarkkinat eivät typisty duopoliksi (mitä ne juuri nyt myyntien puolesta jo ovat).

Mutta palataan softan myyntiin. Esimerkiksi Sony taas ei onnistunut myymään pelejään tarpeeksi PC:lla, siksi he poistuvat markkinalta. Helppo päätös, kun tulovirta investoinnista ei toiminut odotetusti. Microsoftin on vähän vaikeampi katsoa vaikkapa jopa ikivanhan Forza Horizon 5:n satojen miljoonien myyntiä PS5:lla ja sanoa, että tämä ei kannata - puhumattakaan Minecraftista Nintendon laitteilla tai Call of Dutysta PS5:lla.

Mutta tosiaan, nämäkin asiat on nyt kirjoitettu jo useamman kerran. Seuraava sukupolvi on se aika, jolloin nämä uudet mahdollisuudet mitataan, tämä nykyinen Xbox-sukupolvi on jo saattohoidossa. Itse en usko, että Microsoft lähtee täysin kääntämään takkiaan yksinoikeuksien kanssa, mutta jotain pitää tosiaan keksiä, että voi samalla varmistaa sekä oman konsoliraudan menestyminen että isojen sarjojen elinvoimaisuus myös muilla alustoilla.

Microsoftin konsolin pitää pystyä tarjoamaan jotain mikä kiinnostaa kuluttajia myös seuraavassa sukupolvessa. Tämä on selvää. Kiinnostava sisältö (pelit, pelit, pelit), onnistunut markkinointi ja kuluttajien lompakolle sopiva hinnoittelu raudan puolesta on se mihin rakentaa seuraavakin sukupolvi. All in omaan konsoliin on kuitenkin vähän mahdoton yhtälö Microsoftin kannalta, joten jonkinlainen kultainen keskitie pitää löytää. Microsoftin uudella johdolla on iso tehtävä edessään.
 
Ylös Bottom