Aloitan perinteisesti top kympillä. Pelit ovat sattumanvaraisessa järjestyksessä, koska listani on sen verran monipuolinen, että ykköstä on vaikea valita. Kaikki listallani olevat ovat sellaisia, joiden pariin olen palannut useita kertoja tässä vuosien saatossa.
Stardew Valley: Mukavan rento ja monipuolinen. Tykästyin kunnolla tähän vasta moninpelin saavuttua. Siitä ihmissuhdehömpästä en niin välitä, mutta muuten tämä iskee kuin metrinen halko.
Battlefield: Bad Company 2: Todella vaikuttavaa räiskintää, niin yksin kuin yhdessäkin. Suomiporukalla oli mahtava myllyttää, mutta homma toimi pienemmälläkin porukalla. Kaverin kanssa pelattiin kahdestaan niin että hän oli medic ja minä assault. Kaveri sai medicillä aina hirmupisteet, kun juoksi vain perässä parantamassa ja elvyttämässä meikäläistä. Yksinpelikään ei ollut hassumpi.
Kingdom Come: Deliverance: Tässä teki vaikutuksen maailman monipuolisuus sekä armottomuus. Mukavia tarinoita sekä tekemistä riittää yllin kyllin. Siellä olemisen tuntu on todella vaikuttava.
Dungeon of The Endless: Tähän tutustuin oikeastaan vahingossa ja pidin näkemästäni. Vaatii hoksottimia, mutta myös refleksejä. Matkan varrelle mahtuu paljon yllätyksiä sekä tietysti älytön määrä tapettavia örkkejä. Toimii yksinpelinä paremmin kuin moninpelinä.
Halo: Reach: Taattua Halo-laatua ennen kuin tekijät vaihtuivat. Kampanja iski kivasti ja moninpelin parissa tuli vietettyä lukuisia tunteja.
ARK: Survival Evolved: ARK oli jotain ennennäkemätöntä. Se yhdistää selviytymistä, dinosauruksia ja seikkailua. Tekemistä on julmetusti ja aikaa tähän saa kulumaan tolkuttoman määrän. Nautin tästä eniten yksin tai pienessä porukassa. Julkisille PvP-servuille en enää lähde, sillä siellä heikkoja sekä uusia pelureita sorretaan armotta.
Hammerwatch: Loistavaa vanhan ajan luolastomättöä. Toimii yksin ja kimpassa.
Subnautica: Selviytymisgenren parhaimmistoa. Ei moninpeliä, vain sinä ja suuri vesiplaneetta. Yksinäisyyden tunne välittyy hienosti.
Witcher 3: Wild Hunt: Witcherin maailmaan hyppäsin jälkijunassa ja homma on edelleen pahasti vaiheessa. Palaan pelin pariin kuitenkin säännöllisesti ja taitaa takana olla jo reilut 50 tuntia. Hieno maailma ja hienoja tarinoita. Kirjat lukeneena maailmaan on helpompi sukeltaa.
Life is Strange: Hienoja hahmoja, kohtalokkaita valintoja sekä koskettava tarina. Mitäpä sitä muuta vaatimaan.
Tässä vielä nippu kunniamaininnan arvoisia nimikkeitä, jotka kävivät mielessä listaa tehdessäni:
FTL
Into The Breach
Kingdom: New Lands
Modattu Skyrim (Modaamaton versio menisi vuosikymmenen pettymyksiin)
Red orchestra 2
Deus Ex: Human Revolution
Wolf Among Us
Forza 7
Slay the spire
Plague inc.
The Long Dark
Duck Game
7 Days To Die (Ennen kuin tekijät päivittivät pelin huonommaksi)
Prison Architect
Kerbal Space Program
Space Engineers