J. Pikkarainen
KonsoliFIN Alumni
En tiedä kannattaako täällä nyt hirveästi keskustelua aloitella ennen kuin koko foorumia on edes yleisölle avattu, mutta voisinpa silti keskustella otsikossa mainitusta elokuvasta.
Sain naapurilta (Töissä Buena Vistalla) kyseisen levyn lakkiaislahjaksi K-19: Widowmakerin ohella, ja eilen tuli tämä Spike Leen ohjaama elokuva sitten katsottua. Pitkään olin jo halunnut 25th Hourin nähdä ja naapurin ansiosta se tapahtui joitain kuukausia aikaisemmin (Lue: Kunnes olisi ilmestynyt alekoreihin)
25th Hour:han kertoo Edward Nortonin esittämästä huumediileristä, joka sattuu jäämään ratsiaan ja häntä odottaa vähintään seitsemän vuoden tuomio vankilassa. Elokuvassa käydään läpi herran viimeiset tunnit ennen matkaa kiven sisään.
Täytyy myöntää etten kovin hirveästi ole Spike Leen tuotantoon tutustunut, mutta siihen vähään jonka olen nähnyt, olen myös pitänyt. Samoin kävi myös 25th Hourin kanssa. Norton tekee jälleen erinomaisen roolityöskentelyn ja miehestä ei voi olla pitämättä. Myös muu tähditys on huippuluokkaa aina veteraaninäyttelijä Brian Coxista Barry Pepperiin, sekä yhteen aikamme parhaimpaan sivuosanäyttelijään Philip Seymour Hoffmaniin. Näistä Pepperin esittämä 'wallstreettilainen' nosti kyllä miehen hyvyyttä minun olemattomassa asteikossa. En miehestä ennen ole niin kummemmin pitänyt, mutta tässä elokuvassa herra tekee kyllä parhaimman roolinsa.
Lee oli käyttänyt tyypillisiä tehokeinoja useasti, joka kävi aluksi omiin silmiin hieman oudosti, mutta loppua kohden siitä alkoi pitää. Varsinkin keskustelujen nopeat leikkaukset aiheuttivat kivan hektisyyden tunteen, jolloin tunsi ettei aikaa ole enää paljon, mutta itse puhuttavaa löytyisi. Toistot ja useat kuvakulman samasta kohdasta toimivat osassa kohtaa ja osassa taas ei..
Omalta kohdaltani elokuvan ylivoimaisesti muistettavin kohtaus oli Pepperin ja Hoffmanin käymä keskustelu Ground Zeron äärellä. Yhdellä otoksella otettu kohtaus pyörii useampia minuutteja, todistaen kyseisten näyttelijöiden lahjakkuuden. Taustalla soiva tunnelmallinen musiikki aiheutti allekirjoittaneelle painostavan tunnelman koko kohtauksen ajaksi, mikä huokui myös itse dialogistakin. Toki elokuvassa oli ainakin pari muutakin vaikuttavaa kohtausta, mutta edellä mainittu oli se ylivoimaisesti paras, joka syöpyi heti ensi kuvasta asti mieleen.
Kaiken tämän ylistyksen jälkeen on ilkeä sanoa, että elokuva on FilmiFin-asteikolla kahdeksikko, vaikka kuinka haluaisin antaa tälle yhdeksikön. Klassikosta ei ole kyse, mutta erittäin tunnelmallinen elokuva jonka suosittelen katsomaan ellei ole jo. Erityistä syytä 'miksi' elokuva ansaitsee _vain_ kahdeksikon en osaa sanoa, sillä yhtään syytä parantamiseen en osaa sanoa tai kohtausta poistaa. Ei liiallisen toiston/kuvakulmien vaihdoksen poistokaan nostaisi arvosanaa.
Eli tuomio, 4/5 suosittelen. Arvostelua pukkaa varmaan perjantain jälkeen, kun pääsykokeet on ohi. Muutenkin aikaa tulee olemaan tuon jälkeen huomattavasti enemmän.
-Pjork
Sain naapurilta (Töissä Buena Vistalla) kyseisen levyn lakkiaislahjaksi K-19: Widowmakerin ohella, ja eilen tuli tämä Spike Leen ohjaama elokuva sitten katsottua. Pitkään olin jo halunnut 25th Hourin nähdä ja naapurin ansiosta se tapahtui joitain kuukausia aikaisemmin (Lue: Kunnes olisi ilmestynyt alekoreihin)
25th Hour:han kertoo Edward Nortonin esittämästä huumediileristä, joka sattuu jäämään ratsiaan ja häntä odottaa vähintään seitsemän vuoden tuomio vankilassa. Elokuvassa käydään läpi herran viimeiset tunnit ennen matkaa kiven sisään.
Täytyy myöntää etten kovin hirveästi ole Spike Leen tuotantoon tutustunut, mutta siihen vähään jonka olen nähnyt, olen myös pitänyt. Samoin kävi myös 25th Hourin kanssa. Norton tekee jälleen erinomaisen roolityöskentelyn ja miehestä ei voi olla pitämättä. Myös muu tähditys on huippuluokkaa aina veteraaninäyttelijä Brian Coxista Barry Pepperiin, sekä yhteen aikamme parhaimpaan sivuosanäyttelijään Philip Seymour Hoffmaniin. Näistä Pepperin esittämä 'wallstreettilainen' nosti kyllä miehen hyvyyttä minun olemattomassa asteikossa. En miehestä ennen ole niin kummemmin pitänyt, mutta tässä elokuvassa herra tekee kyllä parhaimman roolinsa.
Lee oli käyttänyt tyypillisiä tehokeinoja useasti, joka kävi aluksi omiin silmiin hieman oudosti, mutta loppua kohden siitä alkoi pitää. Varsinkin keskustelujen nopeat leikkaukset aiheuttivat kivan hektisyyden tunteen, jolloin tunsi ettei aikaa ole enää paljon, mutta itse puhuttavaa löytyisi. Toistot ja useat kuvakulman samasta kohdasta toimivat osassa kohtaa ja osassa taas ei..
Omalta kohdaltani elokuvan ylivoimaisesti muistettavin kohtaus oli Pepperin ja Hoffmanin käymä keskustelu Ground Zeron äärellä. Yhdellä otoksella otettu kohtaus pyörii useampia minuutteja, todistaen kyseisten näyttelijöiden lahjakkuuden. Taustalla soiva tunnelmallinen musiikki aiheutti allekirjoittaneelle painostavan tunnelman koko kohtauksen ajaksi, mikä huokui myös itse dialogistakin. Toki elokuvassa oli ainakin pari muutakin vaikuttavaa kohtausta, mutta edellä mainittu oli se ylivoimaisesti paras, joka syöpyi heti ensi kuvasta asti mieleen.
Kaiken tämän ylistyksen jälkeen on ilkeä sanoa, että elokuva on FilmiFin-asteikolla kahdeksikko, vaikka kuinka haluaisin antaa tälle yhdeksikön. Klassikosta ei ole kyse, mutta erittäin tunnelmallinen elokuva jonka suosittelen katsomaan ellei ole jo. Erityistä syytä 'miksi' elokuva ansaitsee _vain_ kahdeksikon en osaa sanoa, sillä yhtään syytä parantamiseen en osaa sanoa tai kohtausta poistaa. Ei liiallisen toiston/kuvakulmien vaihdoksen poistokaan nostaisi arvosanaa.
Eli tuomio, 4/5 suosittelen. Arvostelua pukkaa varmaan perjantain jälkeen, kun pääsykokeet on ohi. Muutenkin aikaa tulee olemaan tuon jälkeen huomattavasti enemmän.
-Pjork
Viimeksi muokannut moderaattori: