Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Achievementit - hyvä vai paha?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jormaaa
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: Achievementit - hyvä vai paha?

Saavutukset on kuitenkin mielestäni iso osa pelien yhteisöllisyyttä. Ajan kanssa ilmiö leviää taatusti myös muiden valmistajien alustoille, mikä on pelkästään positiivista. Vaikeasti saatava saavutus tai pokaali Homen takanreunalle on kuitenkin edes himpun verran tyylikkäämpää kuin perinteisesti peleissä palkinnoiksi jaetut turhuudet.

En väitä etteikö se antaisi pientä tyydytystä, kun ruutuun ilmestyy tieto saavutuksen täyttymisestä. En silti näe mitään syytä näiden keräämiseen, muu kuin henkseleiden kuviteltu paukuttelu asialla, joka ei oikeasti nosta ketään toisen yläpuolelle. Pelaajalle tulisi olla mahdollisuus valita, haluaako hän oman pelihistoriansa julkiseksi vai ei. Tälläisenään se ajaa osan porukasta pistehaukoiksi, joka ajan kanssa tuo niitä ikäviä lieveilmiöitä. Eivät välttämättä edes itse pidä tilanteesta.

Yhteisöllisyyttä ei edistä eriarvoisuuden korostaminen. Pisteet, joita et saa muuten kuin rahalla - hankkimalla Live Gold-jäsenyyden, on ääriesimerkki.
 
Vastaus: Achievementit - hyvä vai paha?

Pelaamisen pitää voida olla täysin privaatti asia, ilman ulkopuolisen tarkastelua. Pisteet ovat bisnesmaailmasta lähtöisin, joilla pyritään tietysti lisäämään pelien myyntiä. Kannattaa hankkia kuivina kausina heikkojakin esityksiä, kun niistä saa niitä tärkeitä pojoja. Ei hyvä.

Pelaamisesta tulee väkinäistä pakkopullaa, joista kerätään vain irtopisteet ja muulla ei niin väliä. Verkkopeleihin tämä tuo niitä piipahtajia, jotka käyvät suorittamassa velvollisuudet ja häipyvät takavasemmalle. Sellainen suoritus voi olla vaikka omien tappaminen, jos vain pelintekijä on luvannut jakaa *illumagneetin rintapieleen tästä uroteosta. Sairasta.

Pisteet ovat nousseet tässäkin ketjussa joillakin ainoaksi motivaatioksi kokea pelejä. Eikö tässä vaiheessa pitäisi jo hälytyskellojen soida? Ehkä suorittajatyypit saavat tästä jotain, elämyspelaajalle tämä on ehkä raskain synti mikä nähty tässä polvessa.

Happamia, sanoi kettu.
 
Vastaus: Achievementit - hyvä vai paha?

Pelaajalle tulisi olla mahdollisuus valita, haluaako hän oman pelihistoriansa julkiseksi vai ei. Tälläisenään se ajaa osan porukasta pistehaukoiksi, joka ajan kanssa tuo niitä ikäviä lieveilmiöitä. Eivät välttämättä edes itse pidä tilanteesta.

Tiedä sitten mitä tästä valinnasta tapahtuu liven privacy settings sivulla...
"Played games: Decide who can see your online achievements and game history in your gamer profile."
 
Vastaus: Achievementit - hyvä vai paha?

Tiedä sitten mitä tästä valinnasta tapahtuu liven privacy settings sivulla...
"Played games: Decide who can see your online achievements and game history in your gamer profile."

Oletpas ilkeä. Mennä noin pilaamaan toisen väkinäiset valitukset...
 
Vastaus: Achievementit - hyvä vai paha?

Kyllähän nuo pisteet ja achviementsit on oikein hyvä lisä. Pisteitä en varsinaisesti kerää vaan ne tulevat siinä sivussa. Joskus jos on joku oikein mielenkiintoinen saavutus niin pakkohan se on hankkia. Sen verran kyllä täytyy sanoa, ettei Assasin Creedistä olisi tullut hankittua lippuja ellei niistä olisi saanut saavutuksia :D
Kuitenkin jokainen tavallaan.
 
Vastaus: Achievementit - hyvä vai paha?

Loistava keksintö. Ainakin omalla kohdalla achievementit ovat lisänneet pelielämysten elinikää huimasti.
 
Vastaus: Grand Theft Auto IV

Täysin samaa mieltä olen itsekin, mutta GTAta ei voi sanoa läpäisseensä ennenkuin se maaginen 100% on kasassa. Eiköhän nuo saavutukset tule siinä siivellä. Ja kun ensisijainen valintani on ps-versio, tuskin Achivementit merkkaa kovin paljoa. Peräti 2900 pinnaa on plakkarissa, jos oikein muistan. Mutta GTA = 100%, ainakin minulle. Mutta eihän sitä jokaista sivutehtävää pakko ole suorittaa että pelistä nauttisi, ei todellakaan.

Täysin eri mieltä kanssasi tuossa. En ole varmaan eläessäni suorittanut mistään pelistä 100%. Mielestäni peli on silloin läpi, kun campaing/juoniosuus on läpäisty. 100% saavutukset tehty on mielestäni HC pelaajille, jotka jaksavat keräillä kaikki piilotetut jutut ympäri pelimaailmaa.

Ite en myöskään midä achievementtejä kovin tärkeinä, mutta kieltämättä harmittaa vähän että esim xbox originals peleissä niitä ei ole. Jotenki lisäisi ostomotivaatiota esim Fable:n kohdalla, jos pelissä olisi edes joitain achievementtejä.
 
Vastaus: Achievementit - hyvä vai paha?

Saavutusten parhaisiin puoliin kuuluu Microsoftin tarjoama avoin Web-rajapinta, joka mahdollistaa saavutuksiin liittyvät metapalvelut, kuten blogittamisen ja huoraamiskisat. Saavutukset itsessään ovat simppeli juttu, mutta järjestelmän avoimuuden takia niiden päälle pystyy kehittämään mielenkiintoisia lisäviritelmiä.

Kaiken kaikkiaan on hämmästyttävää, miten näinkin yksinkertainen keksintö on tuonut pelaamiseen uusia ulottuvuuksia - ja miten saavutukset ovat vaikuttaneet yhteiskuntaan luomalla aivan uudenlaisia sosiaalisen kommunikaation ja jopa elinkeinonharjoittamisen muotoja:

Before I got Pac-Man Championship Edition, I never understood this whole Achievement obsession. But now? Now I'm giddy with delight when I get a free copy of Time Pilot on Xbox Live Arcade, shameful when I realize I've just spent the better part of the afternoon unlocking "Smooth Operator" for 20 gamerscore points. A recent Attack of the Show profile on the life of an achievement whore brings the seedy underbelly of point fiends to light.

http://kotaku.com/355204/g4-documents-the-life-of-achievement-whores
 
Vastaus: Achievementit - hyvä vai paha?


No niin, eipäs ollut tuotakaan mahdollisuutta ajatellut. Scorehorot saivat uuden merkityksen. :D

Pitää myöntää, että sisällä asuu joku pieni achievementaddikti. Yleensä kun peli on läpi, niin alkaa scorejen keräily. Ns. otetaan hyöty irti koko rahalla, ennenkuin tuote laitetaan kiertoon. Toisaalta tauhkaa ei pelasta edes helpot achievementit. Muutenhan Avatar olisi yksi myydyimpiä pelejä. Toisaalta, nyt unholaan tuomitun nimikkeen voi vuosienkin jälkeen muistaa kyseenalaisesta kunniasta. Easiest 1000 GS ever...
 
Vastaus: Achievementit - hyvä vai paha?

Omasta mielestä mainio lisä. Tuo peleihin lisää sitä peluuarvoa läpäisynkin jälkeen.
 
Vastaus: Achievementit - hyvä vai paha?

Minuun taas ei iske, ei sitten yhtään. Pidän 360:aa ihan viihdykkeenä, enkä minään työkoneena jolla pitää orjallisen kaavamaisesti "pelata" keräten hankalia saavutuksia. Achievementteja kertyy siinä sivussa, ja GS:ää on tällä hetkelllä tullut reilut 2600 yli vuoden peluun jälkeen. Olen omistanut seitsemisen peliä, joista viisi tälläkin hetkellä.
Iso juttu myös on se, ettei saavutuksilla tee mitään viisasta. Paitsi jos kavereille ilkkuminen niiden pienemmästä virtuaalipippelistä on tosiaan järkevää.
Pelaan kun on aikaa ja mieli tekee. Ja pelaan, miten haluan.

Saa toki urputtaa mutta noin asia mulle valossaan näyttäytyy :rolleyes:
 
Vastaus: Achievementit - hyvä vai paha?

Kyllä nuo minusta hyvä lisä ovat. Välillä voi kaverin kanssa kilpailla kummalla on enemmän, kun on vain muutaman kymmenen pisteen ero. Toisaalta saavutukset joita tulee vain kun menee pelin läpi, ovat hieman turhia. Uudelleenpelattavuutta tulee oikeasti, jos haluaa saada jonkun achievementin. Tietenkään ei niitä lähde yrittämään jos peli ei muuten vedä puoleensa.
 
Vastaus: Achievementit - hyvä vai paha?

Achievementit kyllä lisää pelin ikää kivasti ainakin hyvien pelien kohdalla. Paskaa peliä ei jaksa pelata vaikka kuinka olisi hyvä achievementit. Peli tulee ainakin minulla yleensä ekalla kerralla vedettyä läpi suht. huolettomasti keräten vain juoniachievementit ja ehkä jotain ihan helpoimpia saavutettavia matkalla. Huonoilla/keskinkertaisilla peleillä pelaaminen sitten usein jääkin tähän, mutta jos peli on poikkeuksellisen hyvä ja sitä tekee läpimenon jälkeen vielä mieli pelata, niin achievementteja metsästämällä saa mukavasti lisää tekemistä peliin. Esim. joku Halo 3 oli juuri tällainen. Menin yksinpelikamppanjan läpi heroicilla ja teki mieli vielä lisää räimettä, mutta ei jaksanut heti putkeen pelata samaa peliä täsmälleen samalla tavalla läpi. Achievementtien puolelta sitten löytyi kaikkea kivaa, minkä takia yksinpeliä tuli pelattua vielä sen ekan läpimenon jälkeenkin: kallot piti kerätä, meta-game pointsit useimmista kentistä, legendarylla läpi co-oppina, jne.
 
Vastaus: Achievementit - hyvä vai paha?

Jaksoi noita achievementteja jonkin aikaa kerätä, mutta kun tuli rikottua 10.000 pisteen raja niin siihen jotenkin kyllästyi. Joissain peleissä, joissa niiden keräyksestä oikeasti hyötyy (mm. Halo 3 ja Mass Effect) niitä jaksaa vielä kerätä :)
 
Vastaus: Achievementit - hyvä vai paha?

minusta ne on harvinaisen huono asia.
ne vie peli ilon ainakin osittain minulta, koska siinä syntyy älytön kilpailu tilanne kenellä mitäkin saavutuksia ja gamescorea.
itse yritän olla niistä enempi piittaamatta mutta se kilpailuhenki nostaa aina silloin tällöin päätään.
se tappaa ilon pelaamisesta kun yrität hampaat irvessä saavuttaa jotain "tyhmää" miljoonan maalin saavutusta yhdessä pelissä kymmenellä pelaajalla tai jotain tommosta ja siitä sit sen 50 gamescorea.
ois hyvä jos niitä pystys olla yrittämättä mutta kun ei niin...:(
 
Vastaus: Achievementit - hyvä vai paha?

Alussa tuntuivat turhalta mutta mitä enemmän on pelannut niin kyllä niihin joissain määrin koukkuun jää kun tarvii saada lisää ja lisää, peliikää tosiaan pidentään, haittana voi olla sairaanoloinen addiktoituminen niihin :) ihmettelen miksei ms ole laittanut jonkun sortin kilpailua pystyyn tuosta gamerscoresta mistä saisi palkintoja, voisi lisätä pelimyyntiä ja pelaamista. esmes kuukauden parhaat gamescoret vetäneet top 3
 
Vastaus: Achievementit - hyvä vai paha?

Eipä pisteitä tule tarkoituksenmukaisesti metsästettyä, mutta pelin läpäisyn jälkeen tulee kyllä katsottua monesti ja tavoiteltua joitain lisäpisteitä, mutta ei todellakaan niin, että orjallisesti jokaisesta pitäisi saada täydet. Joidenkin pelien ikää kyllä lisännyt jonkin verran kun archievementeja metsästänyt. Mukava lisä siis jos niiden tavoittelusta ei tee pakollista itselleen. En siis pahoittelisi yhtään jos ps3:lla olisi vastaava.
 
Vastaus: Achievementit - hyvä vai paha?

No miten nämä nyt voisivat paha asia olla? Itse ainakin tykkään että pelissä "palkitaan" jotenkin kun saavuttaa jotain. Sama homma kuin ennen vanhaan c64 pelaillessa, tuli pelattua jotain peliä hitosti vain saadakseen huippupisteitä. :)
 
Vastaus: Achievementit - hyvä vai paha?

No miten nämä nyt voisivat paha asia olla? Itse ainakin tykkään että pelissä "palkitaan" jotenkin kun saavuttaa jotain. Sama homma kuin ennen vanhaan c64 pelaillessa, tuli pelattua jotain peliä hitosti vain saadakseen huippupisteitä. :)

jos siihen jää pakonomaisesti koukkuun, niinkuin tämä joku kiinalainen kaveri? kun pelasi niin kauan että kuoli istualteen.
 
Vastaus: Achievementit - hyvä vai paha?

jos siihen jää pakonomaisesti koukkuun, niinkuin tämä joku kiinalainen kaveri? kun pelasi niin kauan että kuoli istualteen.

Entäs jos salama iskee sinuun pelatessasi jotain peliä? Ei kannattaisi pelata, moinenhan on mahdollista. ;D
 
Ylös Bottom