Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Assassin's Creed: Unity

Vastaus: Assassin's Creed: Unity

Hieman jäänyt jumiin tuossa Dead Kings tehtävässä, tuosa YouTube pätkässä on itsellä tuo jumi kohta ihan alussa:


Eli:
Kun pitää seurata tuota Leonia niin ukko jää jumiin tuohon heti alkuun missä pitää mennä lepakoiden lävitse, tuossa videossa kaveri sytyttää soihdun minkä avulla pääsee läpi. Itsellä ei mistään napista sytytä tuon ruukun kohdalla soihtua ja enkä tiedä onko mulla edes semmoista. Eli mitä teen väärin? Kyseessä PS4 versio.

Soihdun sai ihan ensimmäisistä DK tehtävistä ja L3 syttyi /sammui. Niitä öljyvaaseja on pitkin kenttää mistä täyttöä saa.
 
Vastaus: Assassin's Creed: Unity

Seurasin tämän pelin kehitystä melko ahkerasti. Ja hyvä niin. Olihan tämä tekele melkoista kuraa alussa. Version 1.5 kuitenkin kerrottiin olevan jo pelattava joten käväisin lopultakin tämänkin hakemassa.
Täältä ketjusta on saattanut lukea samankaltaisia mielipiteitä, kuin mitä minulla on, joten kirjoitan lyhyesti.
Grafiikka on upeaa. Siitä ei pääse mihinkään.
Pelin teknisessä toteutuksessa on kuitenkin moitittavaa edelleen! Arno vaan haluaa tarttua aivan kaikkeen ja parkourissa on edelleen hakemista. Pelissä on kuitenkin kaksi parkour nappia. Nappi ylös päin menemiseen ja toinen nappi alaspäin menemiseen. Pelissä on kuitenkin lukuisia poikkeuksia tähän. Esim. Alas päin parkourilla pääsee nopeasti aidan yli, kun taas ylös päin parkourilla aidan yli mennään kuin eläkelainen. Ja jossain kepissä roikkuessa tämä "ylös päin" mekaniikka tarkoittaa sitä että Arno heilahtaakin siitä pois, eikä kiipeä sen kepin päälle.
Ruudunpäivitys toimii PC:llä vielä isoissa massoissa ihan hyvin, mutta omat romahdukset ovat esiintyneet nyt eri rakennuksissa sisällä liikkuessa. Välittömästi kun rakennuksen ovesta astuu ulos niin framet hyppää sieltä 15:sta sinne 30-40:een. Rakennukset ovat kuitenkin niitä tiettyjä isompia sisätiloja.
Ja meneekö se nyt oikeasti niin että aina kun tulee uusi AC, niin siinä pitää olla enemmän arkkuja. Eihän niitä ole pakko kerätä, mutta kyllä tuo risoo, kun mappi on täynnä pelkkää arkkua, ja muut merkit hukkuvat sinne sekaan. Asiaa pahentaa vielä se, että nyt suurin osa arkuista on vieläpä lukittu ja ne lukitut arkut ovat vielä kolmen lukitun oven takana. Lukitut ovet ovat tason 3 lock pickiä, missä vaan palaa hermo ja niiden takana on tason 1 lock pick arkku, josta saa 200 livreä, millä saa pelissä korkeintaan napanöyhtää ja sukkahikeä.
Tarina on kesken. Olen sequencessa 10, eli en kommentoi vielä tarinasta mitään.
 
Vastaus: Assassin's Creed: Unity

Turhaantuminen alkoi heti alusta, lätty sisään että jee pari tuntia aikaa pelata. Pelasin melkein minuutin ja peli jämähti, nyt lataillaan 6,5 gigan päivitystä jospa auttaisi. Se siitä pelihetkestä.
 
Vastaus: Assassin's Creed: Unity

Saatiinko tästä pelistä nyt päivityksillä loppujen lopuks hyvää peliä? Oon tykänny aiemmista. Onko tässä jotain mikä toimii paljon huonommin kuin aiemmissa peleissä? Kannattaako tätä ostaa?
 
Vastaus: Assassin's Creed: Unity

Saatiinko tästä pelistä nyt päivityksillä loppujen lopuks hyvää peliä? Oon tykänny aiemmista. Onko tässä jotain mikä toimii paljon huonommin kuin aiemmissa peleissä? Kannattaako tätä ostaa?

Kannattaa ostaa. Paras Assassins Creed sitten 2:sen
 
Vastaus: Assassin's Creed: Unity

Saatiinko tästä pelistä nyt päivityksillä loppujen lopuks hyvää peliä? Oon tykänny aiemmista. Onko tässä jotain mikä toimii paljon huonommin kuin aiemmissa peleissä? Kannattaako tätä ostaa?

Kannattaa ostaa. Paras Assassins Creed sitten 2:sen

Juhana juksuttaa, en suosittele ostamaan, ellet saa jostain oikein halvalla. Päivitystenkin jälkeen tämä on aivan totaalisen hoopo peli. Graafisesti hieno ja jokseenkin noi kaikenmaailman grafiikkabugit on saatu korjattua, mutta esim. taistelu ja parkouri on aivan ahterista. Taistelussa ei ole mitään tuntua, ja aika usein sun lopetusiskut ei edes osu viholliseen mutta ne kuolevat silti (Arno ikäänkuin lyö miekkaa vihun rintakehän läpi, vihu vaan on kahden metrin päässä). Parkour on huonompaa kuin missään muussa AC:ssa, Arno jää kiinni jokaiseen tynnyriin ja pöydänkulmaan kun yrittää juosta kaupungin halki esim. jonkun tyypin perässä.

Tarina on aika mitäänsanomaton, en edes oikein muista mistä siinä hommassa oli kyse, kertoo jotain pelistä jos tarina ei jää mieleen.
 
Vastaus: Assassin's Creed: Unity

Kannattaa ostaa. Paras Assassins Creed sitten 2:sen
Niin, no mielipidekysymyksiähän nämä. Itse olen sitä mieltä että Black Flag on sarjan paras peli miljöönsä ansiosta. Mutta niin kuin sanoin, mielipiteitä.
Unity taasen viimeistään aiheutti sen ähkyn jonka vuoksi aion Syndicaten ostaa vasta polku-alesta. Tarinan jaksoin nipin napin tahkoa läpi, mutta perinteiset kerättävät ja sivutehtävät jäi tekemättä. En tosin tätäkään ostanut vasta kun muutama kuukausi sitten.

Nythän tuo näyttää olevan storessa suht huokeaan hintaan.
 
Vastaus: Assassin's Creed: Unity

Itse en ole pelannut moneen vuoteen AC pelejä kunnes ostin tämän. Tykkäsin kovasti. Miljöö on todella hieno ja peli viihdyttävä. Eikä se juoni nyt mitään kuraa ollut. Toki bugeja oli alkuunsa mutta nyt taitaa olla ne kaikki korjattuna. Suosittelen hankkimaan jos et ole hetkeen assassineit pelannut :)
 
Vastaus: Assassin's Creed: Unity

Eipä ole minullakaan pahemmin valitettavaa mitä nyt se ihmettyttää miksi esim vihellys on otettu pois kokonaan ja miksi eagle visionissa on cooldown.

Itse en myöskään allekirjoita tuota "paskin parkour koskaan" väitettä. Samoin se hahmo kiipeilee seinille joka pelissä, mutta tässä on sentään ylös ja alas kiipeämiselle omat napit joten voit painaa alas kiipeämis napin ja liipaisimen pohjaan ja juosta katolta alas ja hahmo menee hallitusti ja nätisti seinää alas.
Eilen aloitin roguen pelaamisen ja tuota kyllä kaipaa jatkuvasti kun siinä hahmo tekee kuten aina ennenkin eli hyppää joka paikasta alas ellet pysää reunalla, paina B:tä ja hitaasti kiipeä alas. Kyllä se unityn systeemi vie voiton aivan 100-0.
 
Vastaus: Assassin's Creed: Unity

Yhdyn ylistys kerhoon ja sanon myös että paras AC sitten 2, lähes kaikki osa-alueet on paremmin tehty kuin aikasemmissa peleissä ja mielellään suhas sen läpi. En muista milloin viimeksi joku AC peli olisi saanut innostumaan seuraavasta osasta, varmaan sillon 2 läpi pelattuaan tuli viimeks sellanen olo et tätä haluaa lisää. Joten seuraavaa AC peliä odotellaan mielenkiinnolla ihan Unityn hyvyyden takia.
 
Vastaus: Assassin's Creed: Unity

Tiedän antaneeni tälläkin foorumilla Assassin's Creed -pelisarjalle monoa joka suunnasta sen jälkeen, kun tunsin itseni petetyksi viimeistään ACIII:n kohdalla.
Mutta ihan tämänkin vuoksi on siis nostettava tätä topikkia positiivisilla kommenteilla. Lainasin siis tämän viime vuoden AC:n skeptisin mielin, mutta voin ilokseni todeta, että noin 4h pelaamisen jälkeen peli on koukuttanut mainiosti, eikä tekisi mieli kuin jatkaa eteenpäin. Kaikenlaista pientä ja isompaakin nipotettavaa löytyisi vaikka kuinka paljon ja toisaalta osittain innostukseni johtuu varmasti siitä, että olen kaivannut tällaista pelaamista niin hemmetisti AC: Brotherhoodin päivistä lähtien, mutta väliäkö tuolla.

Julkaisun bugeista on karsittu huomattava osa (ainakin PS4-versioon) ja peli näyttää ja parhaimmillaan tuntuu upealta. Kyllä, hahmoja vieläkin pomppaa silloin tällöin jostain, parkour ei vieläkään ole kovin aukotonta (ja vieläkin ihmetyttää, eikö homma voisi toimia niin että yhdestä napista VAIN JUOSTAISIIN, EI MUUTA), mutta peli ei missään nimessä ole kelvottomassa kunnossa. ACIII oli paljon kamalampi peli kaikkensa kuin tämä.

Tärkeintä tässä meikäläiselle on se, että tämä tuntuu suurimmilta osin siltä miltä sen pitäisikin: meikäläiselle rakkaalta ACII:lta uudella sukupolvella. Kun kävelin Pariisin kaduilla (pelikieli tietenkin ranskaksi vaihdettuna), iskin tehokkaasti kansalaisia ahdistelevia pahiksia nippuun, viiletin menemään Pariisin katoilla ja kiipesin Notre Damen huipulle tajusin, mikä pelisarjassa on missään vaihessa viehättänyt. Ei meritaistelut, ei joku hemmetin puutavarabisneksen perustaminen kotitilalta käsin. Komeissa kaupunkimaisemissa tapahtuva salamurhaseikkailu vetoaa ja that´s it.

Tämän enempää en nyt ryhdy fiilistelemään, katsotaan mitä mieltä olen kun peli on pelattu läpi. Toivotaan, etten kihise raivosta siinä vaiheessa :D Ironista kyllä, tämä ei kylläkään herätä minkäänlaista mielenkiintoa AC: Syndicatea kohtaan juuri nyt. Enemmänkin sellainen olo, että pitkästä aikaa oikein kiva palata sarjan ääreen, katotaan taas joskus myöhemmin uudestaan.
 
Vastaus: Assassin's Creed: Unity

Noniin, arvatkaapa kuulkaapa, täällä kihistään raivosta :D. Assassin's Creed Unityn loppupahis on niin typerryttävän huonosti tehtyä, hermojaraastavan p*skaa videopelaamista, että koko pelisarja saa mädäntyä ja kuolla pois ikuisiksi ajoiksi jollei ihmeitä tapahdu.

Noh, ennen tätä arvioni pelistä oli sellainen 7.5/10 luokkaa: sitä tismalleen samaa Assassin's Creediä mikä joskus aikanaan oli lupavaa, kiehtovaa ja viihdyttävää, nyt ollen vain viimeistä näistä. Bugit, pikkuviat, tietyt hölmöydet ja juonen täys yhdentekevyyskään eivät muuttaneet sitä faktaa, että AC-sarjan perusrunko on pirun hyvä ja mukaansa tempaava. Harmi vain, että nykyään pelisarja ei ole yhtään mitään muuta kuin juuri ja juuri tuo runko, joka tuottaa vahamuotin tavoin uuden osan kerran vuodessa. Ai muistelet kaiholla aikaa, jolloin taustatarina tuntui jotenkin elämää suuremmalta? Screw you, haluatko sä vallankumouksen ajan Pariisiin vai et, meillä ois tässä tällainen peli jolla sinne pääsisi, kunhan et odota tarinalta enää mitään.

Mutta siis ihan perusviihdyttävää, joskin kunnianhimotonta pelaamista peli tarjosi. Siis tuohon viimeiseen vastustajaan asti, johon kontrollit eivät taivu ollenkaan, vastaavaa urpoutta en muista vuosikausiin kohdanneeni peleissä. Mutta läpi meni, eikä tuo viimeinen pahis koko peliä pysty pilaamaan, vaikka jätti vielä todella surkean maun suuhun.
 
Vastaus: Assassin's Creed: Unity

Jesh. Viime vuotisista Assuista Rogue oli se, joka vei nykypäivän stooria eteenpäin. Unity alkaa siitä, mihin Rogue loppuu. Sinällään todella aliarvostettu tuo Rogue.
 
Vastaus: Assassin's Creed: Unity

Kyllä voi olla tylsä peli kyseessä. Peli kerkesi olla varmaan vuoden verran hyllyssä ennen, kun aloitin pelaamisen pari viikkoa sitten. Vasta 4 luvussa menossa ja ei kyllä kiinnosta pelata yhtään. Alku vaikutti mielenkiintoiselta, mutta sitten into jotenkin lopahti, kun pääsi avoimpaan maailmaan. Ajattelin, kun vihdoinkin ollaan saatu nuo kaikki meritaistelut pois ja siirrytty pelkästään maalle niin peli on taas sitä tuttua AC meininkiä. Mutta jotenkin ei vaan iske pelaaminen tarina on tällä hetkellä tylsä ja valikot sekä kartta sekavat.
 
Pariisin Notre-Dame katedraalin korjauskassa saa Ubisoftilta puolen miljoonan euron lahjoituksen. Pelaajille tarjotaan ilmaista Assassins Creed: Unitya. Koskee ainakin PC-pelaajia. Pelissähän pääsee virtuaalisesti hyppimään rakennuksen jo palaneissa tammirakenteissa.

 
Pariisin Notre-Dame katedraalin korjauskassa saa Ubisoftilta puolen miljoonan euron lahjoituksen. Pelaajille tarjotaan ilmaista Assassins Creed: Unitya. Koskee ainakin PC-pelaajia. Pelissähän pääsee virtuaalisesti hyppimään rakennuksen jo palaneissa tammirakenteissa.




Mainettaan paljon parempi peli. Itse ainakin tykkäsin kovasti, vaikka muutama ominaisuus olisi voinut olla mukana. Pari co-op trophy pitäisi vielä kerätä, että saan platinum trophyn. Ei vaan oikein löydy pelaajia enään :).
 
Mainettaan paljon parempi peli. Itse ainakin tykkäsin kovasti, vaikka muutama ominaisuus olisi voinut olla mukana. Pari co-op trophy pitäisi vielä kerätä, että saan platinum trophyn. Ei vaan oikein löydy pelaajia enään :).
Samaa mieltä.. Itsekin tykkäsin kovasti.. Tosin pelasin vasta kun oli päivitetty, en ihan julkaisussa, niin toimi hyvin.. Syndicate toinen aliarvostettu AC, sekin mielestäni hyvä..
 
Mainettaan paljon parempi peli.

Huonon julkaisun jälkeen tämä taidettiin päivittää varsin pätevään kuntoon. Unity on mullakin lojunut konsolin kovalevyllä pari vuotta, mutta en ole saanut aikaiseksi aloittaa peliä. Ostin sen parilla eurolla jostain Xbox-latauskoodeja myyvästä nettipuljusta.
 
Ylös Bottom