Peli läpi.
Eletään 1600-lukua. Kummituskarkottajat Antea ja Red matkaavat kutsun saaneena rapakon yli uudelle mantereelle selvittämään kirousta, jonka kourissa New Edenin siirtokunta velloo. Paikalle päästessään he huomaavat kuinka tilanne on odotettua pahempi ja kuinka tuttujakin kasvoja on jo mennyt tuonpuoleiseen. Näistä asetelmista alkaa selvitysvyyhti siitä minkälainen painajainen pitää New Edeniä otteessaan.
Sen lisäksi, että Antea ja Red karkottavat kummituksia yhdessä, he ovat myös toisiaan rakastava pariskunta. Yhtä paljon kuin Banishers: Ghosts of New Eden kertoo New Edenin aaveista, niin se kertoo Antean ja Redin suhteesta. Se kertoo rakkaudesta, menetyksestä, toivosta ja surusta. Nämä teemat ovat vahvasti läsnä riipaisevissa ihmiskohtaloissa pitkin peliä. Ja näitä ihmiskohtaloita riittää. Peli onnistuu tarjoamaan mielenkiintoisia kummitustarinoita sivutehtäviksi, joissa jokaisessa pääsee tekemään merkityksellisiä valintoja siitä, kuka jää eloon, kuka karkotetaan ja kuka nousee tuonpuoleiseen. Parasta on se, että sivutehtävissä tehdyt valinnat ovat vahvasti kytköksissä pääjuonen loppuratkaisuun. Tämä kerrotaan valintoja tehdessä ja näin ollen oma moraali näyttelee roolia siinä teenkö valinnan niin kuin tuntuu oikealta vai tiettyä lopputulemaa ajatellen. Tarinat kiehtoivat sen verran paljon, että pelasin kaikki sivutehtävät.
Banishers: Ghosts of New Eden on kolmannen persoonan toimintapeli. Vaikka peli on vahvasti tarinavetoinen, myös seikkailua ja taistelua on riittämiin. Erilaisia kammotuksia vaeltaa New Edenin metsissä ja kallioilla. Taistelu on samaan aikaan perinteistä painavan ja kevyen lyönnin vaihtelua, torjumista ja väistöjä. Mutta myös pitkän matkan aseen ja kykyjen käyttöä. Monipuolisuutta on tarpeeksi varsinkin, kun matkan varrella aukeaa uusia kykyjä ja kykypuu antaa omat vivahteensa hahmon kehitykseen. Muutama loppuvastus onnistui säväyttämään toden teolla.
New Eden ja sen lähialueet ovat enemmän ja vähemmän vapaasti tutkittavissa, kunhan sinne ensin tarinan mukana mennään. Etsivä löytää arkkuja, luolastoja ja erinäisiä haasteita pelin maailmasta. Uusien kykyjen mukana myös liikkuminen monipuolistuu ja tällä tietysti kannustetaan palaamaan edellisiin paikkoihin tutkimaan uusia reittejä.
Peli on kaunis katsella. Se ei varmastikaan ole teknisesti listan kärkipäässä, mutta kallioiset metsämaisemat, hahmomallit ja kyläpahaset huokuvat asialle omistautumista. Peli näyttää hyvältä ja pyöriikin suurimman osan ajasta hyvin. Joskin välillä isommalle alueelle tultaessa tai aluetta vaihtaessa peli nykäisi oikein toden teolla. Pahemmin kuin mikään peli on nykinyt pitkään aikaan. Näitä takerteluja ei onneksi mahtunut 39 tunnin läpipeluuseen kuin ehkä kymmenen kappaletta.
Nykimisten lisäksi toinen kritiikki osuu pelin rytmitykseen. Vaikka tämä oli osittain itseaiheutettua, kun halusin tehdä kaikki sivutehtävät, niin peli jäi paikoin vähän kuin junnaamaan paikoilleen. Samalla kun kummitustarinoiden selvitys kiinnosti, niin se tuntui välillä todella hitaalta. Pääjuoni jäi useiksi tunneiksi odottelemaan taustalle. Toki ainakin osa tästä korjaantuisi sillä, että seuraisi vain pääjuonta, mutta kuten mainittu aikaisemmin, sivutehtävien valinnat vaikuttavat pääjuoneen. Tosin silti pelin olisi voinut pelata paljon nopeammin läpi kuin tämä minun lähes neljäkymmentuntinen läpipeluu. Tässä kohtaa matka alkoi tuntua vähän liian pitkältä, mutta jos tuosta karistaa suoraviivaisemmalla etenemisellä kymmenen tuntia pois, niin rytmityskään ei pääse niin paljon häiritsemään.
Kehittäjä Don’t Nod (muun muassa Remember Me, Life is Strange, Vampyr, Tell Me Why) on aina ollut hyvä tarinankertoja, eikä se petä sillä sektorilla nytkään. Banishers: Ghosts of New Eden kertoo kummitustarinaa tunteisiin vedoten, mutta tarjoaa silti kelvollista toimintaa ja tutkimista siihen rinnalle. Vaikeilla valinnoilla on merkitystä, mikä tuntui pelin kantavalta teemalta. Don’t Nod on lähes järjestäen onnistunut tekemään minuun vetoavia pelejä. Niin tälläkin kertaa. Vielä on monta tämän vuoden kiinnostavaa julkaisua pelaamatta, mutta tykkäsin tästä sen verran paljon, ettei olisi mikään yllätys, jos peli löytyisi omalta Vuoden peli -listalta ihan kärkikahinoista.
