Vastaus: Battlefield 3 [PS3 Hype]
Luin koko jutun läpi. Eipä tuosta mitään uutta tietoa kovin paljoa irronnut. Enimmäkseen puhuttiin teknologiasta, mikä kuullostaa kyllä herkullisen hyvältä. Tein tähän pienen tiivistelmän:
- Kokonaan uusi pelimoottori, Frostbite 3.
- Kaikki pelin aseiden, kulkuneuvojen, yms. äänet on äänitetty oikeasta elämästä sotilasharjoituksissa. BF3:n äänet ovat paljon "kliinisemmät", eli mitään turhaa taustamelua ei ole. Esim. tankin kulkusuunnan voi erottaa pelkästään äänien perusteella tai että askeleet kuullostavat kovemmilta saman katon alla kuin jos vihollinen on ulkona ja itse on rakennuksen sisällä.
- Kaikki talot hökkelimajoista 6-kerroksisiin kerrostaloihin voivat sortua (moninpelissä siis luonnollisesti, tietysti joidenkin talojen sortumista voidaan rajoittaa pelillisten asioiden takia (esim. jos joku rakennus on vaikka jonkun tiimin spawnipaikka tms.), mutta teknologian puolesta kaikki tuhoutuu). Tekstissä mainittiin myös, että esim. Dubaissa sijaitseva maailman korkein rakennus voitaisiin tehdä peliin ja sekin sortuisi aivan yhtälailla.
- Grafiikka on kokonaan uudistettu uuden pelimoottorin myötä. Yksi yksinpelin kohtaus BF3:ssa voi olla valaistuksensa osalta yhden kokonaisen BFBC2:n kentän valaistuksen tasoinen/kokoinen.
- Animaatiomoottorina käytetään EA Sportsin urheilupeleistä (esim. NHL, FIFA, Fight Night) tuttua Ant-moottoria. Sitä ei ole ennen käytetty sotapeleissä, mutta DICE on saanut integroitua animaatiosysteemin Frostbite 3 -moottoriinsa.
- Hahmoluokkia on edelleen 4, jotka ovat siis mitä luultavammin taas Assault, Engineer, Medic ja Sniper. Party/squad-systeemi menee kokonaan uusiksi, eli ennen peliä voi muodostaa nyt paljon isompia partyjä, joiden kanssa hypätä yhteiseen peliin.
- Yksinpelillä on nyt paljon vakavampi ote. Ei siis mitään Bad Company -pelleilyä, vaan enemmän Call of Duty -tyylistä menoa.