Vastaus: Battlefield 4 [Hype]
Sain pelin jo eilen hyppysiini, mutta servereiltä ei pelejä jostain kumman syystä löytynyt. Eipä hätää, päätin korkata kampanjan. Yleensä aloitan kampanjan vasta jo jonkin aikaa multia tahkottuani tai joskus en aloita ollenkaan. Mutta nyt kun sen olosuhteiden pakosta aloitin, niin yllätykseni olikin suuri.
Jotenkin tuntuu, että kampanjat ovat vain välttämätön paha nykyräiskinnöissä ja muistaakseni BF4 kampanjaa on jo ehditty haukkua lyhyeksi ja tylsäksi. Lyhyydestä en vielä kahden tehtävän jälkeen tiedä mitään, mutta tylsyys on kaukana. Tämähän on loistava! Pitkään aikaan, siis todella pitkään aikaan, ei ole mikään peli syyhyttänyt niin paljon että pakko olisi päästä nopeasti jatkamaan. Nyt odotan vain työpäivän päättymistä, että pääsen jatkamaan kampanjaa.
Alla muutama poiminta kampanjasta ja pelistä ylipäätänsä. Juoni ei spoilaannu.
Grafiikka
Todella hyvää jälkeä. En malta odottaa että tämän saman herkun näkee PS4:lla.
Pelattavuus
Tuntuu paremmalta kuin BF3. Ohjaus on tarkkaa ja tähtäys ei ole "letkumainen" kuin BF3:ssa.
Tehtävät
Toiminnantäyteisiä ja monipuolisia. Uutuutena joka tehtävästä voi saada erilaisen mitalin sen mukaan, miten sen selvitti. Lisäksi joka kentästä löytyy kerättävää. Tämän luulisi tyydyttävän erilaisten pelaajien tarpeet ja kannustamaan uudelleen kenttään palaamiseen.
Äänet
Todella munakkaat ja maukkaat, juuri sellaiset kuin taistelukentillä kuuluukin olla. Kannattaa pelata kuulokkeilla tai kunnon äänentoistolla. Kannattaa valita myös vaikeustasoksi saman tien "hard".
Kaiken kaikkiaan, en odottanut kampanjalta mitään, mutta ainakin parin missionin jälkeen toimii hienosti. Ja kun vielä muistetaan, että BF4 ostetaan multin takia yleensä, niin kyllähän tästä taas riittää pelattavaa pitkäksi aikaa
