Ennen oli miehet rautaa, laivat oli puuta, lauloi Reino Helismaa. Itse voisin sanoa parinkymmenen vuoden kokemuksella, että ennen oli pelimedia pumpulia ja pelitoimittajat timanttia. Nyt pelimediassa puurtaminen on Sisyfuksen kiven työntämistä ja toimittajat joutuvat raapimaan elantonsa alati hupenevista mainoseuroista, klikkiotsikoista ja sponsoroiduista artikkeleista. Ja sitten on KonsoliFIN.
Miten tähän on tultu
KonsoliFIN on perustamisestaan asti ollut intohimoprojekti. Ensimmäiset uutiset (esimerkki) eivät ihan Pulitzerin arvoisia olleet, mutta pelikenttä oli neitseellinen ja erityisesti konsolipeliharrastajat janosivat tietoa, sillä Suomi oli tuolloin vahvasti PC-maa. Internet oli vielä kohtuullisen uusi juttu, joten enimmäkseen uutisia ja arvosteluja luettiin lehdistä. Foorumi alkoi muodostua ja pelkän PS2:n rinnalle tuotiin Xbox- ja Nintendo-pöhinää. Ylläpitoporukka — jota silloin ei vielä kutsuttu toimitukseksi — suolsi ulos tekstiä sen mukaan ja siinä tahdissa miltä itsestä kivalta tuntui.
[[{"fid":"13442","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"Punaiseen sotisopaan sonnustautunut naishahmo suuntaa kiväärinsä piipun sinua kohti","field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"1":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"Punaiseen sotisopaan sonnustautunut naishahmo suuntaa kiväärinsä piipun sinua kohti","field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"alt":"Punaiseen sotisopaan sonnustautunut naishahmo suuntaa kiväärinsä piipun sinua kohti","height":344,"width":450,"class":"media-element file-default","data-delta":"1"}}]]
Vanhin palvelimelta löytyvä arvostelu on kirjoitettu japanilaisesta strategiapeli Kessenistä
Kelataan vuoteen 2009. Sivuston rahoittaminen mainoksilla silloisen pääjehu Kimmon henkilökohtaisen pankkitilin kautta alkoi muodostua byrokraattiseksi painajaiseksi, joten toiminnan taustalle perustettiin Konsolifin ry. Rahaa virtasi niin paljon, että vuonna 2012 yhdistyksellä oli varaa lähettää seitsenhenkinen iskuryhmä Gamescomiin. Toimituksen toiminta oli edelleen mallia "kukin tekee mistä tykkää", itse tykkäsin tehdä podcastia, Paavi uutisia ja kaikki muut arvosteluja. Ulos ei päästetty ihan mitä tahansa tekstisilppua, sillä kaikkien julkaistavien juttujen oikolukeminen oli vakiintunut käytäntö.
[[{"fid":"67961","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"Neljä KonsoliFINin jantteria hostellin aulassa naputtelemassa artikkeleita päivän Gamescom-kuulumisista","field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"2":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"Neljä KonsoliFINin jantteria hostellin aulassa naputtelemassa artikkeleita päivän Gamescom-kuulumisista","field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"alt":"Neljä KonsoliFINin jantteria hostellin aulassa naputtelemassa artikkeleita päivän Gamescom-kuulumisista","height":720,"width":960,"class":"media-element file-default","data-delta":"2"}}]]
Tässä kuvassa vain osa Gamescom-reissulle osallistuneista toimituksen jäsenistä
Vuonna 2014 Kimmo halusi siirtyä syrjään sivuston veturin paikalta, ja minä olin silloin kiinnostunut manttelin perimisestä. Hyppäsin siis samalla kertaa yhdistyksen puheenjohtajan ja sivuston päätoimittajan rooliin. Suurin innovaationi oli se, että toimituksen pitää järjestäytyä selkeästi, jotta saadaan toiminta näyttämään organisoidulta ja yhteistyökumppaneille järkevältä. Nimitin siis sivustolle uutis-, arvostelu-, some- ja streaming-päätoimittajat sekä päämoderaattorin. Itse jatkoin teknisenä ylläpitäjänä, sillä ketään muuta ei hommaan ole koko aikana löytynyt.
[[{"fid":"70492","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"Toimitus kokoustamassa terassiravintolassa oluttuoppien kera","field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"3":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"Toimitus kokoustamassa terassiravintolassa oluttuoppien kera","field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"alt":"Toimitus kokoustamassa terassiravintolassa oluttuoppien kera","height":540,"width":960,"class":"media-element file-default","data-delta":"3"}}]]
Järjestäytyminen on rankkaa hommaa
Tiimi on koko ajan ollut loistava ja juttujen laatu on jatkuvasti parantunut. Mutta ympäröivä todellisuus on armoton. Googlen ja Facebookin duopoli on pusertanut mainostulot olemattomiksi. Hakukoneiden algoritmit ohjaavat kävijät sivustoille, jotka keskittyvät teknisten vaatimusten optimointiin näkemyksellisen sisällön sijaan. Pitkien, analyyttisten tekstien sijaan kysyntä painottuu lyhyisiin videoihin tai twitter-mittaisiin poleemisiin heittoihin. Jälki on karua: niin Suomessa kuin isossa maailmassa pelimediat yhdistyvät, kuolevat tai irtisanovat väkeä ja siirtyvät AI-tuotantoon.
Ja mitä tästä eteenpäin
Kuten usein käy, vähitellen puhti loppuu ja on aika vaihtaa uutta väkeä kehiin. Osallistumiseni KonsoliFINin kehittämiseen on ollut viime vuosina alati hiipuvaa, joten nyt on sopiva hetki luovuttaa ohjat uudelle ihmiselle. Samalla korjataan yksi kauneusvirhe toimituksen vetovastuiden määrittelyssä. Kuten yllä totesin, minä vain aikoinaan ilmoittauduin päätoimittajaksi, mikä ei ole ehkä kaikkien taiteen sääntöjen mukaista. Viime syksynä tein yhdistyksen kokoukselle virallisen esityksen, jonka mukaan yhdistys tai sen hallitus irrotetaan sivuston päivittäistoiminnasta. Hallituksen tehtävänä on nimittää sivustolle vastaava päätoimittaja sekä foorumille päämoderaattori, mutta muuten yhdistys vain tarjoaa puitteet KonsoliFIN.netille.
Uutta moderaattoria etsitään, sillä niinikään urakan uuvuttama Tontsa jo ilmoitti siirtävänsä valtikan seuraajalle, kunhan sellainen löytyy. Oma vastuunpakoiluni sen sijaan oli yllättävänkin helppoa, sillä uusi vastaava päätoimittaja löytyi lähempää kuin lähin Siwa: monessa liemessä keitetty, kansainvälisestikin menestynyt mutta silti vaatimattoman sivustomme hyvinvoinnista kiinnostunut Joonatan Itkonen suostui tarttumaan haasteeseen. Suoraan sanottuna en pystyisi kuvittelemaan parempaa tyyppiä, jolle luovuttaa toimituksen kahvikaapin avain.
Itse aion jäädä taka-alalle kummittelemaan. Olen edelleen yhdistyksen rahastonhoitaja sekä hallituksen puheenjohtaja (koska muutospapereiden lähettäminen PRH:lle maksaa, ja yhdistyksen rahakirstu ei varsinaisesti natise liitoksistaan), ja tekohengitän sivuston tekniikkaa. Saatan silloin tällöin kirjoittaa arvostelun tai blogin tai *gasp* uutisenkin, mutta muuten jään tyytyväisenä seuraamaan jatkoa ja toivomaan KonsoliFINille pitkää ikää. Toivottavasti voin seuraavan 25 vuoden kuluttua lukea silloisen päätoimittajan mietteitä.
Soditaan kiltisti!
Lue juttu sivustolla...