1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa lentosimulaattorit olivat yksi suosituimmista ja arvostetuimmista videopeligenreistä. Uskokaa tai älkää, niillä on vielä laumoittain faneja jotka esittelevät taitojaan 10-12 vuotta vanhoilla peleillä. Lentosimulaattorit ovat siis pitkäikäisiä ja arvokkaasti vanhenevia pelejä.
Samaa ei voi sanoa arcade-tyyppisistä lentopeleistä. Nämä jäävät yleensä hyllyyn viimeistään parin vuoden iässä jonkin uutuuden ottaessa niiden paikan. Ikävä kyllä tämä jälkimmäinen on näistä se menestyksekkäämpi genre, ainakin mitä myynteihin tulee.
Itse arvostan kuitenkin enemmän kunnon simulaattoreita. Olen upottanut niin valtavia tuntimääriä Microsoft Flight Simulatoriin, että minun pitäisi saada "kunniapilotin" lupakirja. Samaan aikaan olen kuitenkin ihmetellyt, miksi kehittäjät eivät voi luoda peliä, joka tyydyttäisi sekä normipelaajat että simulaattorifriikit?
Birds of Steel*saattaa vastata tähän puutteeseen. Sen ovat tehneet IL Sturmovik: Birds of Preyn kehittäjät, joka on ainoana pelinä edes päässyt lähelle "arcade-lentosimulaattorin" käsitettä.
Peli keskittyy Tyynellemerelle, verisen sodan aavalle taistelukentälle. Amerikkalaiset ovat alkaneet matkansa kohti Japanin imperiumia, ja ilmojen sankareilla on tärkeä rooli jalkaväen maihinnousujen tukemisessa, vihollisen laivaston tuhoamisessa, sekä tietenkin näiden lentokoneiden tiputtamisessa.
Kehittäjä Gaijin on perinteiseen tapaansa koonnut vaikuttavan pinkan historiallista tietoa tehdäkseen pelikampanjasta mahdollisimman autenttisen. Tästä kertoo muun muassa todella uskollisesti luotu osio joka sijoittuu Midwayn taisteluun (kesäkuun 4.-7. 1942). Useimmat eivät varmastikaan huomaa kuinka tarkasti joukot on sijoiteltu vastaamaan todellisuutta, mutta innokkaat historianörtit tulevat takuulla diggaamaan.
Peli ei kuitenkaan rajoita itseään Tyynellemerelle. Kehittäjät tarjoavat sen sijaan mahdollisuuden "dynaamiseen kampanjaan" jossa pelaaja valitsee alueensa sekä tehtävän yleisen luonteen, oli se sitten tiedustelua, pommitusta tai toisten hävittäjien kanssa mittelemistä. Tehtävän lopputuloksen pohjalta tilanne etulinjassa muuttuu, ja onnistumiset laajentavat omia alueita, kunnes vihollisen sektori on valloitettu. En ole nähnyt sitten Falcon 4:n jälkeen näin dynaamista kampanjaa, vaikka tämä onkin paljon yksinkertaisempi kuin Microprosen F-16 -simulaattorissa.
Olisi todella hienoa jos kehittäjät olisivat muuttaneet dynaamisen kampanjan MMO:ksi. Tällä en tarkoita etteikö verkkopeliin olisi kiinnitetty huomiota, päin vastoin. Gaijin on halunnut antaa pelaajalle tunteen siitä, että hän on aina osa verkostoa, ja että yksinpeliosuus on toissijainen pelin sosiaalisiin aspekteihin verrattuna.
Alkaessasi pelaamaan*Birds of Steeltarkistaa yhteydet ja aktivoi heti pistetaulut. Tapetut viholliset ja pelatut tehtävät avaavat uutta sisältöä, kuten uusia lentokoneita, mitaleja, tarroja, jne. Edistystä voi tehdä myös irrallaan verkosta, mutta on selvää että kokemus on suunniteltu koko ajan netissä oleville.
Kehittäjät ovat koittaneet luoda hyviä palkintoja. Esimerkiksi tarrat perustuvat aitoihin sodanaikaisiin tunnuksiin ja auttavat tekemään jokaisesta koneesta ainutlaatuisen.*Forza Motorsport 4:stä muistuttava tuunailusysteemi antoi minun luoda melko pelottavan fasistis-kapitalistisen virityksen, kun löin italialaisen Macchi MC 200 -koneen kylkeen amerikkalaisen pin-up -kuvan.
Sama pätee mitaleihin jotka perustuvat aitoihin, toisen maailmansodan aikaisiin mm. saksalaisiin, japanilaisiin, britannialaisiin, neuvostoliittolaisiin, amerikkalaisiin ja italialaisiin esikuviin. Kehittäjät ovat myös heittäneet mukaan monia avattavia tavoitteita perinteisten palkintojen ja saavutusten rinnalle.
Yksi huomionarvoisista seikoista on lentokoneiden määrä. Gaijin on antanut näitä tarjolle yli sata, ja julkaisun jälkeen määrä kasvaa lisäreiden myötä. Se on yllättävän suuri numero, joka herättää epäilyksen siitä, etteivät kehittäjät ole voineet ottaa huomioon jokaisen koneen ainutlaatuista lentomallia.
Simulaattoripuolta ei ole silti jätetty heitteille. Pelaaja voi säätä pelin vaikeutta realistisempaan suuntaan, jolloin huomioon otetaan lentämisen fyysiset rajoitukset (joka estää suorittamasta mahdottomia liikkeitä) ja käyttöön tulevat edistyneet ohjausjärjestelmät (kuten sivuperäsin). On selvää, että realismista nauttiakseen kunnon keppiohjain on pakollinen. Gaijin on ilmoittanut tukevansa kaikkia pääasiallisia USB-laitteita PC:lle ja PS3:lle, kun taas Xbox 360:lle tarvitaan erikseen sertifioidut vehkeet.
Lopuksi pari teknistä seikkaa. Pelin audiopuoli on todella mielenkiintoinen, ja moottorien äänet on otettu suoraan oikeista laitteista, joissakin tapauksissa ainoasta toimivasta sodanaikaisesta moottorista koko maailmassa. Musiikin on puolestaan säveltänyt*The Elder Scrolls V: Skyrimistä tuttu Jeremy Soule. Grafiikkaosastolla näimme upeita sääefektejä, vaikka maa jääkin genrelle tyypilliseen tapaan vaille suurempia yksityiskohtia. Kartat perustuvat satelliittikuviin, joita on säädetty muistuttamaan paremmin 1940-lukua.
Ne sotalentosimulaattoreiden fanit jotka eivät tarvitse teennäistä hyperrealismia haluavat varmasti pitää*Birds of Steelin tutkansa ruudulla.
