
Tälläinen kiinnostava peli osui silmääni surffatessani internetin aallonharjalla. Eli kyseessä on PC:lle, Xboxille ja Pleikkarille julkaistava FPS-peli. Peli ilmestyy ladattavana versiona ja luonnollisesti boksaajat voivat poimia sen mukaansa Live Arcadesta.
Peli näyttää nopeasti katsottuna huomattavan paljon Call of Dutyltä. Ympäristö näyttää kuitenkin tuhoutuvan BC2:den malliin. Lisäksi uskomattomana superominaisuutena pelaajat voivat suojautua esim. seinän viereen jolloin kuvakulma muuttuu kolmannen persoonan toiminnaksi. Tästä esimerkkipelinä tulee mieheen Brothers in Arms: HH.
Grafiikat näyttäisivät olevan hämmästyttävän hyvät. Pelin ensimmäinen versio pitää sisällään kolme eri kenttää. Kehittäjät kuitenkin lupaavat että peli tulee samaan aikanaan lisää kenttiä + muuta pelattavaa. Pelimuotoja on neljä: infiltration, convoy, retrieval ja team deathmatch. Hyvän räiskintäpelin tavoin Breachissa on myös hardcore-mode. Lisäksi pelistä löytyy viisi luokkaa: sniper, gunner, support, rifleman sekä avattava recon luokka.
Kirsikkana kakun päällä pelissä on se tuttu ja turvallinen kehitys-systeemi. Perkit ovat myös mukana oman sotilaan kustomoinnissa.
Ei vaikuta kovinkaan omaperäiseltä tekeleeltä, mutta pelivideot vakuuttavat pelin toimivuudesta. Jään innolla odottamaan!
Breachin kotisivu
GT:n katsaus pelin mekaniikasta
Atomic Gamesin Peter Tamte antaa haastattelun Breachista
Muutamia pelivideoita:
YouTube - PAX10 Breach Gameplay
YouTube - IGN Breach Xbox 360 Gameplay
YouTube - IGN Breach Xbox 360 Gameplay - Destructible Environments
Breach julkaistaan Xbox Live Arcadessa tammikuussa 2011. Pelin PC ja PS-versioiden ilmestymisestä ei ole toistaiseksi tietoa.