Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Death Stranding 2: On The Beach

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja HideoMiyamoto
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
  • Tunnisteet Tunnisteet
    ps5
Muuten ykkönen alkoi joskus viime vuoden lopulla maistumaan paremmin, kun sain auttavia rakennelmia tehtyä paremmin. Sitten kuitenkin jäi taas kesken joskus ennen joulua, kun tuli jotain vielä mielenkiintoisempaa pelattavaa. Pitää ykköstä ehdottomasti kuitenkin jatkaa. Ainutlaatuinen pelimaailma ja tunnelma saavat kyllä kokemaan mielenkiintoa peliä kohtaan, vaikka pelattavuus on pelin heikkous. Ajoittain jopa sysipaskaa pelattavuutta, mutta toisaalta nuo apujen rakentelun parantavat tätä asetelmaa kuitenkin suhteellisen paljon. Ihan mielenkiintoinen peli kaikkine ongelmineenkin kieltämättä.
Pitää kyllä suositella ehdottomasti jatkamaan jossain kohtaa, kun jo alkuun selvästi pääsit. Tarinallisesti ja tunnelmallisesti ne ehdottomasti herkullisimmat osuudet tulee mielestäni siellä pelin viimeisissä luvuissa.

Ja niihin taisteluihin pieni "cheat" jota tuli silloin tällöin ykkösessä käytettyä oli yksinkertaisesti heti bt-alueelle mennessä antaa niiden raahata sut tarkoituksella. Jos aina mukana niitä verikranaatteja, niin sen raahaamisen jälkeen ilmestyvän "pomon" päihittäminen ei kovinkaan montaa kranua vaadi (normivaikeusasteella ainakin). Näin pääsee kaikista perusbt-taisteluista nopeahkosti eroon ilman sen suurempaa stressiä.
 
Pitää kyllä suositella ehdottomasti jatkamaan jossain kohtaa, kun jo alkuun selvästi pääsit. Tarinallisesti ja tunnelmallisesti ne ehdottomasti herkullisimmat osuudet tulee mielestäni siellä pelin viimeisissä luvuissa.

Ja niihin taisteluihin pieni "cheat" jota tuli silloin tällöin ykkösessä käytettyä oli yksinkertaisesti heti bt-alueelle mennessä antaa niiden raahata sut tarkoituksella. Jos aina mukana niitä verikranaatteja, niin sen raahaamisen jälkeen ilmestyvän "pomon" päihittäminen ei kovinkaan montaa kranua vaadi (normivaikeusasteella ainakin). Näin pääsee kaikista perusbt-taisteluista nopeahkosti eroon ilman sen suurempaa stressiä.
Ite tein näin lähes aina, välillä oli vaihtelun vuoks kiva lahtaa alue tyhjäks mikä on 300% hitaampi tapa. Kakkosessa vähän sama.
Mielenkiintosta lukea @shamaniac tarinoita itselle rakkaasta pelistä :D
 
Nyt alkaa olemaan jo vaikka ja mitä välinettä, millä pääsisi vaikka ja miten kulkemaan. Puolet kartasta aika lailla yhdistetty. Yhä silti ajelen pakulla menemään vaikka matkakaveri yrittää neuvoa että pääsisit muuten about silmänräpäyksessä toiselle puolella karttaa. No joo joo mutta kun posti ei kulje jos sitä ei joku kuljeta! Ihme hommaa ja surkea työmoraali partnerilla. Suihkussakin kehottaa käymään ja muuta turhaa. Ei ehdi.

Tämä posti-simulaatio on muuten siitä hieno että nyt ymmärrän paljon paremmin miksi postin tulo joskus kestää, paketit on paskana tai jää kokonaan tulematta. Tosin kun meikäläinen on Samin saappaissa niin se on S-rankkia S-rankin perään.

Kuinkahan paljon Kojima joutunut maksamaan Postille ideoista? Suomessahan Postin tehtäviin on yritetty yhtä lailla saada vaikka ja mitä muuta niiden pakettien jakelun lisäksi. Olisi ehkäpä kovin ikinä jos sieltä tulisi joku Postin logo, jonka voisi laittaa pirssin kylkeen.

Parasta on yhä se kun auto on täynnä kamaa ja on reitti, jonka varrella joku 4-6 vastaanottajaa. Ja auton paketinpoimijat on kyllä niin tyydyttävät vehkeet että jo niiden takia tuolla autolla on nyt hauska ajella asetellen reittiä ja pakua niin että kyytiin tulee tasaiseen tahtiin uutta pakettia.

Vähän toki välillä huvittaa kun vastaanottajat ihmettelee että "mistä ihmeestä löysit tämän" ja paketti poimittu 10 metriä tyypin ulko-oven ulkopuolelta. No, vaarallinen maailma, joten ehkä sekin on liian iso matka bunkkerin ulkopuolelle.
 
Kävin eilen sulkemassa erään tehtaan tuotantoa ja olipahan kyllä melkoista. Pakko laittaa jo spoileriin:

Ensinnäkin pakko hehkuttaa kuinka tyydyttävää tuonnekin oli soluttautua. En muista että edes Phantom Painissa olisin nauttinut hiippailusta kuten tässä ja tämä on kuitenkin ensisijaisesti postipeli.

Vaan sitten kun pääsi tehdasta sulkemaan, niin päästiinkin huikeaan välivideoon, missä "vauva-samurai-robotti/kyborgi" ja Higgs taistelee. Kaiken huippu on se että Higgs on joku rokkitähden ja Jokerin yhdistelmä.

Tuon kaksikon lisäksi pelissä oli jo aiemmin Solid Snake luurankotiimeineen.

Ihan parasta meininkiä tällainen. Ainakaan itsellä ei ole tämä vielä ylittänyt kynnystä, jossa kaikki menee jo yli.

Noiden lisäksi tietysti se että joka toisella vastaantulijalla on joku supervoima käytössä mutta asiaan suhtaudutaan aika arkisesti.

Samurain olin jo ehtinyt unohtaa kun sen aiemmasta (ja samalla ekasta?) vierailusta oli niin kauan aikaa. Higgs taas on niin paljon mielenkiintoisempi hahmo tässä vaikka se nyt onkin yhdistelmä vähän mitä sattuu. Ei tyyppi ykkösestä jäänyt vastaavalla tavalla kyllä mieleen.

"Vauva-samurai" on silti ehkäpä se mielenkiintoisin hahmo nyt. Siitäkin tuli ekalla kerralla mieleen vain Snake ihmettelemässä "a cyborg ninja?"
 
Vähän spoileria taas, tällä kertaa eräästä sivuhahmosta. On jostain puolivälin paikkeilta, eli pelitunteja vajaa 40 ja kartasta noin puolet avattu, joten sen mukaan kannattaa miettiä spoilerin lukemista.

Pizzakokki
Siellähän aukesi pizzakokin bunkkerissa ovi alakertaan, jossa kimppuun yritti pari robottia. Sen jälkeen taisteltiin ja paistettiin pizzoja kokin kanssa, siis yhtä aikaa. Tuohan siis liittyi pääjuoneen siinä mielessä että aseita leviää jostain ja ilmeisesti ne tuolta levitti niitä ja piti kokkia vankina. En älynnyt että asiassa on jotain outoa vaikka SSS:ssä tuli se päivitys, jossa data scientist(?) sai pizzan mukana aseita. Oletin että se oli vain joku bonus kun on vaarallisesta maailmasta kyse.
Muistin samalla että ekassa pelissähän joku tyyppi taisi tilailla pizzoja ihan hiton vaikeisiin paikkoihin? Lopulta paljastui että se oli Higgs. Tavallaan siis jatkoa tuolle mutta en kyllä muistanut koko asiaa ennen kuin tuo "pizzataistelu"-kohtaus tuli. Higgsiä ei siis itseään nähty mukana mutta nuo robotithan on käsittääkseni sen alaisia tms.

Randomein ja siistein juttu taas vähään aikaan. :D
 
Vastaisin ja siteeraisin viestiäsi suoraan @shamaniac mutten pysty, foorumin softassa jotain vikaa. (Tai minussa)

Anyway, minustakin kiva lukea kirjoituksiasi ja muistella lämmöllä noita kohtaamisia.
Itsellä jäi toinen läpipeluukerta jonnekin 2/3 tienoille kun tuli jotain muuta härdelliä siihen. Mutta kyllä tuo oli vuoden peli itselleni :)
Ja kiva että olet sinäkin viihtynyt sen parissa :)
 
Kylläpä tämä pistelee kovaa välivideota eteen, huh huh. Osio 10 taisi nyt siis alkaa ja meno on kyllä melkoista.

Välillä tässä on myös pilkahdellut sellainen pieni väsymys, että tässä sitä taas ajellaan ympäriinsä paketteja roudaamassa, mutta sitten peli heittää eteen juuri näitä juonitehtäviä välivideoineen mikä saa taas innon syttymään. Todella hyvin siis ainakin itselleni rytmitetty, sillä kunnolla en ole ehtinyt sen alun jälkeen kyseenalaistaa roudaamista kun aina tulee seuraava välipätkä.

Toki ilman juonta ja välivideoita olisi pelin ydintekeminen kyllä hyvinkin puuduttavaa. Jos tämä olisi pelkästään sitä, niin olisin varmasti jo ajat sitten kantanut mukana rakennusosia raiteita varten ja niitä menisi ympäri karttaa. Nyt on yhä auto käytössä vaikka vuorillakin olen vetänyt ympäriinsä ristiin rastiin. Ei ehkä kätevin vehje mutta tuosta tulee mieleen Skyrimin hevonen: sillä pääsee ihan mahdottomista paikoista kun vähän nitkuttelee.

Autosta puheen ollen: onhan tässä nuo ajoneuvofysiikat ihan ihmeelliset. Kuvakulma on myös jotenkin sellainen että monesti ei tajua kuinka sivuttain seinämää pitkin sillä autolla oikeastaan on menossa. Paikkojen jyrkkyys siis jää jotenkin huomaamatta ja sen tajuaa vasta kun vauhti alkaa hyytymään tai hoksaa asetella kameraa eri asentoon.

Kovasti juonessa seliteltiin että se olisi viimeisen pääpaikan yhdistäminen edessä. Toki sitä ennen on varmaan tuttuun tapaan pari pienempää paikkaa ja "yllättävää" estettä tai tilannetta edessä mutta alkaa olemaan aika hyvällä mallilla. Tosin kartassa taitaa kyllä olla vielä puolenkymmentä aluetta yhdistämättä, joten joko ne on vapaaehtoisia tai tässä saa käydä vähän pidemmät mutkat ennen kuin homma on oikeasti kasassa.

Peliaika näyttää jotain vajaata 60 tuntia ja PS5:n valikko taisi näyttää jo yli 70. Onhan tätä väännetty. Vaikka ei väsytä, niin en panisi pahakseni jos tässä ei enää ihan mahdotonta matkaa olisi edessä. Vapaaehtoista hommaa voin tehdä tarinan jälkeen ja laittaa raiteet pystyyn niitä ajatellen mutta jos tässä tarinan saisi kasaan niin olisi oikeasti ihan hyvä kohta.
 
No niin, tarina läpi. Olihan se melkoinen loppuhuipennos. Siis ihan helvetin WTF mutta samalla siistiä vaikka hommassa ei oikeasti tuntunut olevan enää mitään järkeä. Spoilerissa tarkemmin.

Loppua kohti Magellan isketään jättimörön pääksi jonka jälkeen se hakkaa muita jättimörköjä taustalla kun Sam juoksee sähkökitara-aseen kanssa rannalla ampuen sähkökitaralla pienempiä mörköjä. Sitten taistellaan Higgsin kanssa, tietysti niillä sähkökitaroilla koska logiikka, minkä jälkeen päädytään (ilmeisesti) Kojiman mielijuttuihin eli paidattomien miesten taisteluun ison hahmon päällä (MGS1 tuli kovasti mieleen) mutta tällä kertaa taistelupelinä elämämittareine kaikkineen.

Taistelu huipentuu siihen kun Higgs laulaa vauvalle, kunnes vauva kyllästyy ja syö Higgsin. Se Higgsin biisi on kyllä kova!

Ai niin ja Fragile olikin koko ajan kuollut mutta vauva-Lou ei, koska olikin Tomorrow, ja Lou ei ollut muutenkaan Lou vaan Louisa.

Samoin Charlie ei ollut Charlie vaan Die-Hardman, joka paljastui muille laulamisen kautta (kova esitys BTW). Higgs tosin olisi ansainnut mielestäni myös lisänimen: Never-Really-Die-Man koska tyyppi ei kuollut ikinä. Okei, no toki Higgs ei ollut itse fyysisesti paikalla kuin lopun kohtaamisissa mutta silti.

Eniten tökki tapa kertoa tarina. Koko homma oli ihan auki kunnes tulee pitkät videopätkät, joissa kaikki nämä kerrotaan: joo, tää ei ollutkaan kuollut mutta tää oli. Nämä ei oikeasti yhdistäneet tätä sillä millä piti vaan omalla systeemillä. Jne. Jne.

Ai niin ja punainen ninja oli Deadman mutta sitten se olikin Higgs ja sitten Deadman olikin silta, jonka avulla Magellan yhdistyi jättimäisen BT:n pääksi.

En tiedä mitä sieniä Kojima syö mutta tarinan isoin ongelma mielestäni oli se, että homma vain eteni omalla tahdillaan kunnes kaikki selitykset työnnettiin kerralla esille.

Onhan sitä toki samanlaisia tarinoita muitakin, esim. kuudes aisti kertoo twistinsä lopussa, mutta kuudennessa aistissa se twistin asia on nähtävissä koko elokuvan ajan ja se antaa syyn katsoa koko homman uusiksi. Death Stranding 2:ssa taas tulee lähinnä halpa olo siitä miten homma lyödään pakettiin. On kyllä spektaakkelia, siistiä menoa ja WTF-meininkiä kerrakseen mutta lopulta jäi vähän tympääntynyt olo siitä, miten asia vain tavallaan todettiin: näin ne asiat meni.

Sitä en kyllä tähän hätään tajua että miksi Tomorrow = Lou(isa) piti pitää salaisuutena. Että annetaan ukkelin kärsiä ja luulla että vauva on kuollut. Vai oliko tässä se kätevä selitys että "minä unohdin koska kuolin ja muistin vasta siinä loppuvideon aikana". No näinhän se taisi juu ollakin.

Sitä en tajunnut että miksi Sam edes vaivautuu kuljettamaan paketteja kun Tomorrow-Lou(isa) voisi tehdä homman paremmin ja nopeammin. Vai rajoittuuko tämän voimat taisteluun ja kuljetushommat ei luonnistu? Olisi ollut kyllä kova jos olisi päässyt edes hetkeksi pelaamaan Tomorrow:lla. Tai lentämään Magellanilla, varsinkin sitten kun oli pistetty tykit ja muut kuntoon.

Huvitti myös se, miten Magellan oli aina sopivasti rikki tai jumissa tietyissä kohdin.
Oli tämä parempi kuin eka mutta vähän lopulta kuitenkin tylsä tuo ratkaisu omasta mielestäni. Arvosana nyt vaikka 8/10, sillä ei hienoinen pettymys loppuratkaisuun silti kauheasti pisteitä laske.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös Bottom